kevätretki japanomanianäyttelyyn helsinkiin

HELSINGISSÄ KUKKI KEVÄT

HELSINGISSÄ KUKKI KEVÄT

”Japanin avautuminen 1860-luvulla herätti suuren kiinnostuksen Itä-Aasian kulttuuriin ja japanilaisen taiteen sekä esineistön keräilystä tuli varsinainen muoti-ilmiö. Tällä oli vahva vaikutus kuvataiteisiin, muotoiluun, käsitöihin ja muotiin. Itämainen taidekäsitys rantautui myös pohjoismaihin ja teki lähtemättömän vaikutuksen eri alojen taiteilijoihin.”  Näin kertoo Ateneumin esittelyteksti Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875-1918 -näyttelystä.

 

LEENA JA LIISA JAPANIASUISSA

LEENA JA LIISA JAPANIASUISSA

Se teki myös minuun ja ystävääni Liisaan vaikutuksen.  Vaikka suurin osa näyttelyn maalauksista oli tuttuja, jos ei livenä niin taidehistorian kirjojen sivuilta, oli hienoa nähdä ja kokea ne uudelleen.

Eikä siinä kaikki.  Esillä oli myös vaikuttava kokoelma Auguste Rodinin veistoksia: ”Ateneumissa nähdään maailman kenties tunnetuimman kuvanveistäjän Auguste Rodinin (1840–1917) veistoksia esittävä näyttely. Pariisissa vaikuttanut Rodin toi kuvanveistoon ilmeikkyyttä ja draamaa pintaa rikkovalla ja ruumiillisuutta korostavalla käsittelytavallaan. Näyttely kattaa Rodinin veistokset varhaisteoksista myöhäistuotantoon.”

Olimme virkistyksen tarpeessa, kun parin tunnin museokierros oli ohi.  Yksi suosikkiravintoloistamme on Ryan Thai Kaisaniemenmäessä.  Kymmenen euron lounas oli erinomainen.  Buffetpöydässä oli tarjolla laadukas valikoima susheja sekä aitoja thaimakuja.

 

TÄSMÄOSTOKSIA: KUKKAKALENTERI, KULTAVERKKOA ASKARTELUUN SEKÄ KULTA- JA HOPEAMAALIA

TÄSMÄOSTOKSIA: KUKKAKALENTERI, KULTAVERKKOA ASKARTELUUN SEKÄ KULTA- JA HOPEAMAALIA

Helsinki-päivämme vapaamuotoinen osuus oli tietysti shoppailua.  Kävimme sekä museokaupassa että askartelukaupoissa.  Ostoskassi painoi, kun palasin illan edellä junalla Hämeenlinnaan.  Tällaisia hemmottelupäiviä on hyvä harrastaa jatkossakin.  Seuraavaksi Liisa lupasi tulla kotikaupunkiini kulttuurikierrokselle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.