lämpenevää

SYREENINKUKKIA KESÄKUUSSA

SYREENINKUKKIA KESÄKUUSSA

ma 13.5.2016

Hattulan paikallissää lupaa tälle viikolle aurinkoisia päiviä ja pikku hiljaa lämpenevää.  Tälle päivälle jo +19 astetta.  Minulla on kurkku karhea, kun olen värjötellyt ulkosalla koleassa tuulessa.

MYRKYTTÖMÄN GRAFIIKAN KURSSI GRAFIIKANPAJALLAMME

MYRKYTTÖMÄN GRAFIIKAN KURSSI GRAFIIKANPAJALLAMME

No, eilen oli lämmintä, kun vietin koko päivän pajallamme myrkyttömän grafiikan kurssilla.  Meitä pajagraafikoita paikalla oli neljä ja ulkopuolisia toiset neljä.  Opettajamme Anna Kolehmainen opasti uusiin työtapoihin.  Olimme siitä iloisia, sillä grafiikanteossa ei voi välttyä myrkyiltä.  Mitä vähemmän, sen parempi.

 

VEDOSTAMISEN ILOA

VEDOSTAMISEN ILOA

Minä koin deja-vu -ilmiön kun huomasin, että ensimmäiset grafiikanopintoni Espoon Iikassa Teija Immosen opissa olivat juuri sitä, mitä Anna meille nyt opetti.  Minulle oli aikamoinen järkytys Hämeenlinnaan muuttaessani opetella hartsipölytys ja kuparilaatan kuumennus liekin päällä.  Pelkäsin sitä, mutta siitäkin selvittiin ja lopputulos oli hyvä.

 

MIIKAN PERHE VÄLIPALALLA GRAFIIKANPAJALLA

MIIKAN PERHE VÄLIPALALLA GRAFIIKANPAJALLA

Miikan perhe palaili sunnuntai-iltana Laviasta.  He poikkesivat katsomaan gallerianäyttelyn.  Hain pikkupojille kaupasta välipalaa.  Hyvin maistui.  Jussikin ehti paikalle.

 

NIMET VIERASKIRJAAN

NIMET VIERASKIRJAAN

 

VISAA PRÄSSI KIINNOSTI

VISAA PRÄSSI KIINNOSTI

 

OTSO PIIRSI TULIVUOREN

OTSO PIIRSI TULIVUOREN

Palasimme illalla takaisin mökille ja aloittelemme nyt taas kesälomaa.  Toivottavasti suotuisissa tuulissa.

Toden totta, suvituuli hiveli, kun kiersimme kesän ensimmäisen suolenkin.  Se on meidän kuntolenkki.  Kilometrejä kertyy noin yhdeksän ja saamme siihen kulumaan lähes kaksi tuntia.

VANHOJA LEHMUKSIA

VANHOJA LEHMUKSIA

 

HEVOSET INNOSTUIVAT KIRMAILEMAAN

HEVOSET INNOSTUIVAT KIRMAILEMAAN

Reitti kulkee metsämaastossa.  Suontaan kartanon mailla ihailimme komeaa lehmuskujaa ja kartanon pelloilla kirmailevia hevosia.  Lehmät eivät olleet päässeet vielä laitumelle.

 

TUORE SANOMALEHTI MÖKKIPOSTILAATIKOSSA

TUORE SANOMALEHTI MÖKKIPOSTILAATIKOSSA

Postilaatikossa odotteli tuore päivän sanomalehti.  Keräsin kimpun kesäkukkia maljakkoon.  Kesä on mukavaa.  Illalla istuimme rantakeinulla.

 

PILVISTÄ

PILVISTÄ

Istumme aina, kun säät sallivat.  Järvi oli tyyni, mutta pilvipeite uhkaava.  Sadetta ei kuitenkaan kuulunut.

 

ti 14.6.2016

Kävimme puutarhalla.  Kesäkukat olivat jo ale-myynnissä.

 

KESÄKUKAT OLIVAT TARJOUKSESSA

KESÄKUKAT OLIVAT TARJOUKSESSA

Keksin, että laatikkoviljelmämme voisivat kukkia tänä kesänä.  Yleensä ne työntävät vain vihreitä versoja.

 

LAATIKKOVILJELMÄT KUKOISTAVAT TUOTA PIKAA

LAATIKKOVILJELMÄT KUKOISTAVAT TUOTA PIKAA

Jussi oli heti tuumassa mukana.  Tyhjensimme viimekesäiset laatikot ja laitoimme niihin uutta multaa.  Kävimme taistoon muurahaisia vastaan, sillä ne olivat vallanneet laatikot kotipesäkseen.  Saa nähdä miten käy.

 

ke 15.6.2016

Kesäpäivä oli unelmien täyttymys.  Sanoin Jussille, ettei tämä voi olla tottakaan.

 

LAATIKKOVILJELMÄT KUKKIVAT

LAATIKKOVILJELMÄT KUKKIVAT

Istutin aamuvarhaisella kukat laatikoihin ja kylvin salaattia, rucolaa, tilliä, persiljaa ja korianteria.  Sen jälkeen nautin.  Ensin pihakeinulla auringonpaisteessa.

ORVOKKIRUUKKUJA JUHANNUSRUUSUJA PORTAILLA

ORVOKKIRUUKKUJA JA JUHANNUSRUUSUJA PORTAILLA

Sitten rantakeinulla auringonpaisteessa.  Jussi kävi kauppa-asioilla ja toi tullessaan kylmää kuohuviiniä ja kylmää valkoviiniä.  Nautimme lämpimässä kesäillassa molempia syntisen pizzan kera.

Yöllä heräsin sateen ropinaan.  Olin siitä iloinen, sillä istutukset ja marjametsä kaipasivat virkistävää kesäsadetta.  Aamulla taivas oli pilvessä ja sade jatkui, välillä jopa valtaisana.  Meillä oli edessä vierailu ystäviemme Liisan ja Veikon luokse Keravalla.  Niinpä en jäänyt kovasti  kaipaamaan aurinkoa.  Siis tänään.  Huomenna ja viikonloppuna kyllä, sillä silloin osallistun maalauskurssille Aulangolla.  Vesisateessa se ei ole kovinkaan mukavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.