
KESÄHERKKUJA PARHAIMMILLAAN
ma 18.7.2016
”Siirrämme hääpäivää”, Jussi päätti, sillä Aulangontien kotimme muuttotavaroiden pakkaus ja kuljetus uuteen kotiimme oli pahasti kesken. Raadoimme hikisinä kauniina sunnuntaipäivänä iltapäivään asti. Sitten otimme rennosti, sillä olimme luvanneet Miikan perheelle iloisen juhlahetken mökillä.

OTSOLLE JÄÄTELÖ MAISTUI
Toimme tuliaisina herneitä, mansikoita ja jäätelöä sekä grilliherkkuja. Otso ja Visa herkuttelivat jäätelöllä viimeisen päälle.

MALJAT 40-VUOTISHÄÄPÄIVÄN KUNNIAKSI
Niin me aikuisetkin. Kaiken pyörityksen jälkeen mökki-ilta tuntui ihanalta.

OTSO ESITTELEE KALANSAALISTAAN

HÄÄPÄIVÄILLALLISELLA
Otso on innokas kalamies. Grillasimme päivän saaliin. Saunan ja kuohuviinin jälkeen olimme kovasti kypsiä vetäytymään saunamökille lepäilemään.

RUSKEEN- JA TENHOLANTIEN MÖKKILÄISET KESÄJUHLISSA
Vietimme ennen hääpäivää toisetkin kesäjuhlat. Meillä mökkiläisillä on ilo tavata toisemme jokakesäisissä kyläjuhlissa. Niin tänäkin vuonna. Onneksi sää suosi, vaikka kylmä tuuli puhalsikin. Pikkuväelle oli järjestetty omaa ohjelmaa.

PONIT KIINNOSTIVAT
Kairinmajalla oli poneja, joilla sai ratsastaa. Kesäjuhliin kuului myös makkaranpaistoa ja leikkimielisiä kilpailuja.

VOITTAJAN HYMY OLI SÄTEILEVÄ
Meidän omat kisamme jatkuivat illalla, kun poikaset uinahtivat. Canasta-peli oli jännittävässä vaiheessa. Pelihirmu Laura voitti illan taiston ja tuuletti kunnolla. Kunhan elämämme rauhoittuu, otamme revanssin!