
POUTAPILVISTÄ KEHITTYI UKKOSSADE
la 30.7.2016
Heinäkuun helteet taitavat olla loppusuoralla. Teimme aamulla pitkän kävelylenkin ja ihastelimme poutapilviä. Vadelmat olivat kypsiä, samoin mustikat. Sieniä ei näkynyt.
Iltapäivällä pilvet muuttuivat mustanpuhuviksi ja ukkonen jyrähteli. Ei kestänyt kuin hetken, kun sade alkoi. Minulle tuli kiire hakea keinulta tyynyt katoksen alle. Nyt ilma on raikas ja kukkapenkit imevät kaivattua vettä. Kastelin illalla, mutta se ei paljon auttanut. Nyt saa sataa minun puolestani oikein kunnolla.

KUMMISETÄ -ELOKUVIA ON KOLME OSAA
Hyödynsimme sateisen iltapäivän katsomalla ensimmäisen osan Kummisetä -elokuvista. Innostus lähti keväiseltä Sisilian matkalta. Osallistuimme silloin retkeen, jonka otsikkona oli ”Kummisedän jalanjäljillä”. Kiersimme katsomassa elokuvan kuvauspaikkoja. Nyt Sisilian maisemat heräsivät henkiin elokuvan myötä.
Kun kolmen tunnin katselmus oli ohi, ulkona paistoi taas aurinko ja me siirryimme rantakeinulle suvituuleen. Yöllä näin villejä Kummisetä -unia.
ma 1.8.2016
Hattulan paikallissää kertoo, että tuleva viikko on lämmin ja epävakainen. Sade on ollut totta tosiaan herkässä. Eilen sunnuntaina sadekuurot kastelivat pihapiirin useaan kertaan.

METSÄVADELMISTA JA MUSTIKOISTA SYNTYY TUOKSUVAA KUNINGATARHILLOA
Ehdin sentään aamulla hyvän sään aikana vadelmapensaisiin. Iltapäivällä kävin pikaisesti graafikkoystävä Paulan kanssa purkamassa Hovinkartanon kesänäyttelyn Hauholla. Koko matkan satoi.
Suvelaan palattuani aurinko pilkisti. Kannoin kesäkeinulle tyynyt. Hetken kuluttua satoi ja kannoin tyynyt pois. Terttu ja Immo viettivät viikonlopun lähiseudulla Petäyksessä tanssi- ja melontatunnelmissa.

IMMO JA TERTTU KESÄVIERAINA
He poikkesivat sunnuntai-iltana katsomassa meidän kesänviettoamme. Heillä oli tuliaisina erinomaista Lepaan Liereä-siideriä. Me tarjosimme sen kera muurikkalettuja, samana päivänä keitettyä vadelma-mustikkahilloa sekä suolaisena täytteenä lohi-sipuli-smetanalevitettä.

IMMO OSALLISTUI LETUNPAISTOON
Mukavia nämä leppoisat ja maukkaat kesäillat. Ampiaisiakaan ei ollut nyt kiusana. Hyttysiä ei tänä kesänä ole juurikaan näkynyt, hyvä niin.
Tänään maanantaina aamu vaikutti lupaavalta. Tein pitkän marjaretken ja löysin mukavasti makoisia metsävadelmia. Se oli varsinainen täsmäretki, sillä heti kotiin saavuttuani sade piiskasi pihamaata. Ilmanala oli viileä ja mökkielämä tuntui vähemmän kesäiseltä, kun sadetta piti pitää sisätiloissa.

SADEPÄIVÄN LETTUKESTIT
Nyt illan edellä maa on märkä, mutta ulkokelit jatkuvat. Jussi lämmittää saunaa. Se tuntuu hyvältä kolean päivän jälkeen. Paistoin meille herkkuletut, sillä tein eilen niin runsaan taikinan, että sitä riitti seuraavalle päivällekin. Ja hyvältä maistui taas.
ke 3.8.2016
Tiistaina oli kaupunkipäivä. Jussilla oli katsastus ja rakennushankintoja. Minulla oli ompelupäivä (!). En tosin itse ommellut, mutta olin kovasti keskiaikahengessä mukana.

KESKIAIKAMEKKO SOVITUSVAIHEESSA
Meitä oli kolme graafikkoa paikalla Tavastian ompeluluokassa, kun käsityön ammattilainen Lissu leikkasi ja sovitti meille keskiaikamekot. Kyllä meidän nyt kelpaa kulkea rinta pystyssä viikonloppuna 19-21.8. Hämeenlinnan linnanpuistossa markkinoilla.
Tänään kesäriennot jatkuvat. Suunnistamme Ikean kautta Nummelaan ja sieltä Vihdin kesäteatteriin. Tapaamme Liin ja Kaizun jo toisen kerran tänä kesänä teatterin merkeissä. Mikä sen mukavampaa.
pe 5.8.2016
Kesäteatteri oli hauska ja mukaansatempaava. Pääosan esittäjä Kari Sohlberg on suuri suosikkini. Toinen suosikkini oli entinen kollegani YLE-vuosilta Tiina Laitinen. Hauska nähdä työtovereita ihka erilaisissa rooleissa.
Väliajalla piti ottaa perinteinen kesäteatterikuva. Tällaisia kuvia meillä on sarja ties kuinka monelta vuodelta. Ja kädessä on aina samat hyväksikoetut juomat.

VÄLIAIKAVIRKISTYSTÄ
Torstaina minulla oli herätys anivarhain, sillä Galleria Paperihuoneen elokuun taiteilija Kirsi Kuusisto halusi aloittaa ripustuksen jo aamukahdeksalta. Olimme tehokkaita. Näyttely oli valmis parissa tunnissa. Grafiikanpajan puolella on vuorossa Paula Jalassola-Huttunen. Hän ripusti näytteille hurmaavia lintuaiheisia litografioita. Avajaiset ovat huomenna lauantaina 6.8.2016 klo 12-16, joka täten kutsuna ilmoitetaan. Tarjoilua on luvassa, kävin juuri kaupassa.
Torstaina tapahtui muutakin. Ystäväni Liisa K. saapui kaupunkiin runsaan vesisateen myötä. Meillä oli suunnitteilla vadelmaretki, mutta siirsimme sen suosiolla seuraavaan aamuun.

PILVIÄ VADELMAPENSAIDEN YLÄPUOLELLA
Taivas oli harmaassa pilvessä, mutta selvisimme ihme ja kumma kastumatta. Ja vadelmiakin löytyi. Palasimme iltapäivällä mökiltä Hämeenlinnaan. Minä jäin askartelemaan teosluetteloita avajaisia varten. Liisa lähti kotimatkalle käytyään ensin katsastamassa uuden kotimme kaaoksen. Lupasin että kaaos on hallinnassa, kun hän tulee seuraavan kerran.