
MATKAMUISTOJA
pe 2.9.2016
Aamu oli mitä kaunein. Säätiedotus ennusti kuitenkin, että kahdelta iltapäivällä sade alkaa. Niin kuin alkoikin. Ja oikein kylmä ja masentava sade.

KAUNISPÄÄ ON HUIPUTETTU
Sitä ennen ehdimme ihailla Kaunispään maisemia. Kahvila oli laajentunut sitten edellisen käynnin.

MAHTIMUNKKI MAISTUI
Laskeuduimme kanervikkorinnettä. Ensimmäiset maaruskan merkit olivat jo havaittavissa.

MOOTTORIKELKKAREITTI VEI RINNETTÄ ALAS

MAARUSKA ON ALKAMASSA
Suloinen aurinko meni pilveen, mutta pateikointisää oli erinomainen. Löysimme mukavasti tatteja. Kun pääsimme Lutto-joen varteen, sade alkoi. Siis kello kaksi.

TÄSSÄ KOHDASSA PITI RIISUA KENGÄT

SELVISIMME TURVALLISESTI HETTEIKÖN YLI
Me lisäsimme vauhtia, mutta matkaa Saariselälle oli vielä runsaat viisi kilometriä.

LUTTOJOKI VIRTASI VUOLAANA
Ehdimme kastua litimäriksi. Onneksi perillä sauna kuumeni sillä aikaa kun kävimme syömässä Lumi-ravintolassa herkkupizzan.
la 3.9.2016
Lähtöpäivä on aina vähän ankea. Paitsi että meillä oli viikon lyhyin ja antoisin sieniretki. Aivan tunturimajan lähimaastosta löytyi herkkutatteja. Siinäpä päivä vierähtikin vauhdikkaasti, kun pilkoin ja käytin sienet pannulla. Keittelin meille kerman kera maittavan sienikeiton. Sen voimalla jaksoimme kotiin asti.

SIENIPUUHASTELUA
Pussitin viikon sienisaaliin kotiin viemisiksi. Sain kerta-annospusseja reppuihin pakattaviksi kokonaista 18 kappaletta. Ne painoivatkin rutkasti, mutta onneksi Ivalon lentoasemalla ei punnittu käsimatkatavaroita. Saavuimme sateiseen Helsinkiin vasta pimeän tultua. Hämeenlinnassakin satoi, kun pääsimme bussilla kotikulmille. Onneksi asumme nykyään aivan linja-autoaseman lähellä. Sienipussukat pääsivät heti pakastimeen. Laukut odottavat purkamista. Meillä on tiedossa viikon kuluttua uusi lentomatka. Silloin suuntaamme 40-vuotishääpäivämatkalle Budapestiin. Sääennusteet lupaavat helteisiä päiviä. Se onkin mukavaa vaihtelua.