”Nagymarósin poikia ollaan”, Jussi lauleskeli iloisesti, kun pyöräilimme Tonavan rantaa myötävirtaan.  Kaikki oli juuri niin kuin olin etukäteen kuvitellut: polkupyörillä Unkarin kesässä auringonpaisteessa halki kukkaketojen!

Monta odottamatonta mutkaa oli kuitenkin ehtinyt olla matkassa, ennen kuin olimme näin pitkällä. Olin sinisilmäisesti kuvitellut, että marssimme Budapestissä ensimmäiseen pyörävuokraamoon ja matka voi alkaa. Tulostimme internetistä parikin osoitetta ja ne taskussa menimme painavia pyörälaukkujamme kantaen ensimmäiseen. Hienoja kaupunkipyöriä oli saatavilla, mutta niissä ei ollut minkäänlaista tilaa laukuille.   Ystävällinen poika lupasi kyllä ottaa tavaramme säilytykseen..

Ei muuta kuin Margit-saarelle seuraavaan osoitteeseen.  Bringo hinto –vuokraamoja oli kaksin kappalein, ensimmäinen vuokrasi vain katoksellisia huvipyöriä.   Laukut painoivat jo syntisesti, kun vihdoin oikea osoite ja kelvolliset retkipyörät löytyivät. Kahden pyörän vuokra neljältä vuorokaudelta oli edulliset 360 mk.

Musteensiniset uhkaavat pilvet kohosivat Tonavan ylle varusteita pakatessamme.  Taivas repesi mahtavaksi ukkossateeksi, kun vihdoin pääsimme matkaan sadeviitat yllä vesilammikoita väistellen.  Vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että hyvin varustetuissa vaihdepyörissämme ei ollut kuin käsijarru. Sellaisella en ollut ajanut vielä koskaan.  Hiki ehti tulla vähintään kerran päivässä, kun polkaisin tyhjää.  Aamuisin hoin kuin mantraa, muista käsijarru. Onneksi Tonavan rannat ovat tasaisia kuin lakana, ei tarvinnut pahemmin jarrutella. Suomesta mukaan otettu kypärä pysyi hellepäivinäkin tiukasti päässä.

Olimme etukäteen selvittäneet Helsingissä Unkarin matkailutoimiston ystävällisen virkailijan avustuksella, että polkupyörät saa ottaa juniin. Vaunut on hyvin merkitty eikä pyörien kuljetus maksa paljoa. Suomesta oli matkassamme myös pyöräkartta sekä pino opaslehtisiä.

Ensimmäinen etappimme oli Szténtendrén taiteilijakaupunki runsaan 20 kilometrin päässä Budapestistä pohjoiseen. Junassa laitoin Suomeen tuttaville tekstiviestejä, onko tämä nyt kivaa? Sain kannustavia vastauksia: ”Vaihtakaa hevosvankkureihin, auto olisi kätevä, tulkaa takaisin Suomeen, täällä paistaa!”

Edullista panzió-majoitusta löytyy ympäri Unkaria, hinta kahden hengen huoneessa noin 150 mk.  Useimpiin kuuluu vielä tukeva aamiainenkin. Paikallisista turistitoimistoista saa karttoja, tietoja nähtävyyksistä sekä apua sopivan hintaluokan majoituksen löytämiseksi.      Meillä oli varmuuden vuoksi matkassa teltta ja makuupussit, mutta niihin ei tarvinnut turvautua kuin kerran.    Kesäkuussa matkatessamme tilaa oli runsaasti.

Matkamme toisena aamunakin sade vielä tihuutteli, kun lähdimme reippaina polkemaan tavoitteenamme Tonavan mutka.  Pyörätie seuraili aivan joen rantaa, unikot ja niittykukat kukkivat värikkäinä.   Kukkakaupoista tuttua morsiushuntua näki kevyinä pilvinä pelloilla. Tie jatkui Tonavan saaressa halki niittyjen.   Piknik-lounaan jälkeen tuntui, että maasto on yhtä ylämäkeä, vastavirtaan kun poljettiin.                   Lautalla saaren pohjoispäässä pääsimme takaisin länsirannalle. Muutaman kilometrin päässä löytyi seuraava etappikin, kaunis vanha Visegrádin kaupunki.

Saimme majapaikan vanhan omakotitalon piharakennuksesta.   Puhelias emäntä tarjoili aamiaisen terassille viininlehväkatoksen alle.              Täällä viihdyimme kaksi yötä. Maaseudulla tulee paremmin toimeen saksan- kuin englanninkielellä.  Vanha koulusanasto palautuikin pikku hiljaa matkan edetessä. Jussi oli onnistunut saamaan kesäflunssan, joten tauko oli paikallaan. Unkarilainen palinká sopi erinomaisesti kurkun kurlaamiseen.

Matkamme kolmantena päivänä risteilimme jokilaivan matkassa Visegrádista Esztergómiin.  Tuuli navakasti, jopa lämpökerrasto oli tarpeen.  Maisemat olivat vaihtelevia pikkukylineen ja matkanteko leppoisaa.    Tonavaa pitkin pääsee jokilaivalla aina Wieniin asti.   Esztergómissa vietimme kulttuuripäivän vanhassa kaupungissa.  Illalla palasimme bussilla Visegrádiin ja ehdimme vielä maistella paikallisia viinejä pienissä kellareissa. Aamulla oli jo aika lähteä paluumatkalle.   Valitsimme reitiksemme Tonavan itäpuolen.  Ensin lautalla joen yli Nagymarósiin.         Sieltä vauhdilla myötävirtaan hyvin merkittyä pyörätietä Vác – Budapest lehtimetsiköiden läpi.

Iltahämärissä saavuimme Dunakesziin, josta oli sopiva 19 kilometrin pyöräilymatka pääkaupunkiin.  Kaupungin molemmat penziót olivat kuitenkin jo täynnä ja ainoa hotelli oli muutettu poliisiasemaksi.

 

Ei auttanut kuin leiriytyä Tonavan varteen campingalueelle. Emme siis kantaneet telttaakaan aivan turhaan.   Aurinko oli paistanut koko päivän, yö oli lämmin ja täynnä yölintujen laulua.

Jatkoimme aamun valjettua luottavaisina Tonavan rantaa seuraillen pikkutietä, kunnes se muuttui pelkäksi traktoritieksi eikä pyörätien merkeistä ollut tietoakaan. Pompottelimme kymmenisen kilometriä savista polkua, kunnes hermot pettivät ja palasimme autotien varteen.      Minä olin vaipua epätoivoon, koska moottoritiellä oli pyöräily kielletty eikä vaihtoehtoja ollut.   Paikalliset kehottivat vaan painumaan reippaasti autovilinään.

Budapestin raja tuli onneksi vastaan tuota pikaa ja sen myötä pyörätie.  Olimme hätäilystäni huolimatta palauttamassa vuokrapyörät sovittuun aikaan, juuri sopivasti kun ukkossade taas yllätti.  Pyöräkartta kertoi selvästi,  kun sitä myöhemmin tutkailimme, että Tonavan länsirannalla pyörätie kulkee koko matkan kaupunkiin asti.

Kymmenen päivän matkamme jatkui sittemmin helteiseksi muuttuneessa säässä junalla Skékesfehérváriin ja sieltä vuokra-autolla Balatónille.

Kulttuurikierroksella Budapestista käsin vietimme hauskan retkipäivän ihailemalla Gödöllön barokkilinnaa.

 

Ihastuttavat aikakauden asuihin pukeutuneet hovineidot ja hoviherrat toivat tuulahduksen menneestä ajasta, varsinkin kun yllätimme nuoren parin suutelemasta tulisesti linnan sisäpihalla.

Mustalaistanssit, operettikonsertti sekä istuskelu paikallisissa olut- ja viinituvissa (sörözö ja borozö) kuuluivat lempeiden kesäiltojen ohjelmaan. Ikimuistoisimmat päivät vietimme Budapestin kylpylöissä.

 

Kaupunginpuistossa on vanhanaikainen viehättävä Széchenyi-kylpylä, jossa voi pulahtaa toinen toistaan lämpimämpiin rikinkatkuisiin altaisiin ja katsella eksoottisena elämyksenä miehiä, jotka viettävät päiväkausia vyötäisiään myöten lämpimässä altaassa shakkia pelaten.   Ehkä mekin eläkepäivillä?

Vielä lähtöpäivänä karkasimme tuliaisostosten ja pakkauksen keskeltä pariksi tunniksi Margit-saarelle Palatinus -kylpylään, joka on ihastuttava keidas keskellä suurkaupunkia.   Veikkaanpa, että Unkariin palaamme vielä.

Marjaleena Etula
kirjoitettu kesällä 2001