Nyt syksyllä 2016 ”Naisen naamio” -näyttelyni avajaistunnelmissa tuli hetki, jolloin halusin päivittää eläkepäiviemme kulkua.  Kaikki on enemmän kuin hyvin – mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan näinä epävarmoina aikoina – sitä emme tiedä.  Olen kirjoittanut samoja tarinoita ennenkin, mutta nyt painopiste on elämässämme Hämeenlinnan pikkukaupungissa.

ELÄN UNELMAANI
kirjoitettu lokakuussa 2016

Haaveilin elämän ruuhkavuosina rauhallisesta elämästä kotikaupungissani. Se aika on tässä ja nyt. Asun Hämeenlinnassa – keskellä kaupunkia melkein järven rannalla – yhdessä rakkaan Jussini kanssa. Tähän on ollut pitkä matka.

Aloitin koulunkäynnin Seminaarin kansakoulussa ja jatkoin sieltä Tyttölyseoon. Lasse-isän työpaikan vaihdoksen vuoksi koko perheemme muutti Järvenpäähän kun olin 15-vuotias.  Valmistuin yhteiskoulusta ylioppilaaksi vuonna 1968. Vaikka elämänmuutos teini-iässä oli järkyttävä, sain Järvenpäästä uusia ystäviä. Ullan kanssa karkasimme maailmalle heti kun koulusta pääsimme. Runsaan puolen vuoden harjoitteluvaihto wieniläisessä sairaalassa opetti Elämää.

Opiskelu vei mennessään. Hain Ateneumiin, vaan en päässyt. Elämä yllättää. Jo 18-vuotiaana tiesin, että grafiikka on minun juttuni. Nyt lähes 50 vuotta myöhemmin olen mukana grafiikanpajan ja taidegallerian pyörittämisessä.  Pääsin Helsingin Sihteeriopistoon ja heti sen jälkeen Yleisradion kuvaussihteerikurssille. YLE:ssä vierähtikin sitten rattoisasti seuraavat 35 vuotta. Ehdin kokeilla siipiäni kuvaussihteerityön ohella myös tuotantopäällikkönä, toimittajana, ohjaajana ja viimeiset vuodet Teema-kanavan arkisto-ohjelmien tuottajana. Taloudellisesta vastuusta en pitänyt. Olinkin enemmän kuin helpottunut, kun pääsin 58-vuotiaana Vapaalle. Se tarkoitti vuoden palkkaa käteen, sitten kaksi vuotta ansiosidonnaisella, sitten varhaiseläkkeelle. Nyt nautin täyttä eläkettä hyvällä omallatunnolla. Enkä ole kaivannut työelämän paineisiin.

Aloitin heti vapaalle päästyäni taidekurssit. Ensimmäinen ihastukseni oli akvarellimaalaus. Se johti kolmevuotisen taiteen perusopetuksen pariin. Ja se kannusti jatkamaan kuvataiteilijan ammattiopintoihin. Pääsin kolmevuotiseen taidekoulu Alfa-Artiin. Sen jälkeen minua ei taiderintamalla pidätellyt mikään.

Perhe on ollut minulle aina tärkeä. Töissä riitti matkahommia, mutta hyvin perhe niistäkin selvisi. Miika ja Anna aloittivat koulunkäynnin Kauklahdessa. Miika valmistui sieltä ylioppilaaksi. Anna suoritti kuvataidelukion Helsingissä. Pojasta tuli graafinen suunnittelija ja tyttärestä yrittäjä ja taiteen maisteri. Annalla on oma muru -lastenvaatemallisto.

Jussin työpaikka oli Espoon Sähkössä, myöhemmin EONissa ja viimeiset vuodet Fortumilla Keilaniemessä. Mies oli loppuajan osa-aikaeläkkeellä. Kun oikea eläke alkoi, muutimme yhteistuumin Hämeenlinnaan. Suurin syy siihen oli mökin läheisyys. On ilo ajella vaikka päiväseltään Hattulaan. Matkaa on vain 20 kilometriä.

Miika osti Kauklahden talomme kasvavalle perheelleen. Hänellä ja Lauralla on kaksi ihanaa poikaa. Otso on nyt viisivuotias ja pikkuveli Visa täyttää syksyllä kolme. Annalla ja Tuomollakin on kaksi pikkupoikaa. Samu on neljävuotias ja Miska kaksi. Kun kaikki neljä serkusta ovat yhtäaikaa telmimässä, mummin pää on pyörällä. Ihastuksesta.

Elämä pikkukaupungissa on asettunut uomiinsa. Jatkoin taiteen parissa Vanajaveden opiston kursseilla. Opettajat ovat olleet mukavia ja päteviä. Jatkoin myös Hämeenlinnasta käsin taidekoulua. Matka Helsinkiin ei ollut pitkä. Valmistuin kesällä 2014 kuvataiteilijaksi. ”Tervetuloa elämänmittaiselle matkalle”. Näin toivotti espoolainen kuvataideopettaja ja oikeassa oli. Loppua ei ole näkyvissä.

Päin vastoin. Olen täysin hurahtanut grafiikanpajan ja taidegallerian ihmeelliseen maailmaan. Galleria Paperihuone on antanut sisältöä elämään enemmän kuin osasin haaveillakaan. Työskentely yhdessä graafikkoystävien kanssa on antoisaa ja näyttelyiden järjestäminen on laajentanut taiteen ymmärrystä. Meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä metalligrafiikan ohella myös litografiaa. Se onnistuu Verkatehtaan taideluokassa. Siellä on käytössämme Hämeelinnan Taiteilijaseuran prässi ja litokivet.

Olen saanut ystäviä myös Tuomelan Martoista. Löysin jopa yhden kansakoulukaverinkin. Minun panokseni marttailuun on ollut innostaa heitä paikallisen kulttuurin pariin. Olen johdattanut siskoja Galleria Koneeseen ja tietenkin Paperihuoneelle. Hauskin elämys oli, kun vietimme korttipeli-iltaa ja minulta pyydettiin tarot-ennustuksia. Marttojen tunnuslause ”elämä on parasta itse tehtynä” on niin totta.

Ennustajaeukon roolini on ollut menestystarina. Olen ehtinyt antaa ”vain hyviä ennustuksia” jo kahtena kesänä Hämeen keskiaikamarkkinoilla. Asiakkaat ovat olleet ylen tyytyväisä ja Mama Maddalenan rahapussukkaan on kilahtanut pentaakkeli toisensa jälkeen. Kesällä yllätin itseni ompelemalla aidon keskiaikapuvun vanhasta pellavapöytäliinasta. No en minä sitä itse ommellut vaan graafikkoystävä Lissu. Mutta olin hengessä mukana ja lopputulos oli kerrassaan hieno. Toivon, että ehdin mukaan vielä monille markkinoille.

Hämeenlinnavuosia Aulangontiellä ehti kertyä kolme, kun teimme radikaalin ratkaisun ja muutimme keskikaupungille. Uusi kotimme on Palokunnankadulla ylellisesti aivan gallerian naapurissa. Lupasin itselleni, että tämän jälkeen en muuta enää koskaan. Nyt meillä on kaikki, mitä kaksi ihmistä tarvitsee. Valoisa kaunis koti, jossa on sauna ja lasitettu parveke pihan puolella. Talossa on hissi, joten mahdolliset liikuntaesteetkin on otettu huomioon.  Kun lapset tarvitsevat mummi-apua, lähdemme oitis pääkaupunkiseudulle omalla Skoda-autolla. Tai jos Jussilla on hommia, minä hyppään junaan. Matka julkisilla kulkuneuvoilla kestää vain pari tuntia ja eläkeläisliput ovat edullisia.

Vaikka kaupunkikotimme on pieni, mökillä riittää jatkossa tilaa sekä meille että jälkikasvulle. Pystytimme viime syksynä talkoilla mökkirinteeseen nukkuma-aitan. Se on jostain syystä saanut nimen ”välimökki”. Ehkäpä siksi, että rannassa on saunamökki ja rinteessä ylämökki. Kesä oli kiireinen, sillä pienen mökin viimeistely vaati yllättävästi työtunteja. Miika perheineen oli kesälomalla hyvänä apuna. Asunnonvaihtomme osui samaan saumaan. Silloin puuhaa riitti. 40-vuotishääpäivämmekin vierähti muuttotavaroita pakaten.

Ehdimme toki juhlistaa merkkipäivää myöhemmin. Patikoimme syksyllä Saariselän maastossa ja vietimme hellepäiviä ystäviemme Liin ja Kaizun kanssa Budapestissa. Pyöreiden vuosien juhlistamisesta on tullut jo traditio. Vietimme samalla porukalla meidän kolmekymppisiä Pariisissa ja ystävien juhlaa Roomassa. Minne seuraavaksi, sitä en vielä tiedä.

Toinen hauska traditio on ollut kesäteatteri. Lii ja Kaizu asuvat Nummelassa. Olemme käyneet yli 30 vuoden ajan joka ikinen kesä Vihdin kesäteatterissa. Vaikka näyttelijät vaihtuvat, tuttuja kasvoja näkyy edelleen. Uusin valloitus on HUK eli Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri. Se on ollut ratkiriemukas.

Immo ja Terttu kuuluvat vakiovieraisiimme. Heillä on mökki Kuhmoisissa. Olemme viettäneet tunnelmallisia hetkiä savusaunan lämmössä ja tietenkin heidän herkkukeittiössään. Ruuanlaitto on myös minun sydäntäni lähellä. Koti- ja mökkikeittiössä on hauska kokata isollekin vierasjoukolle. Heinä-elokuulle osuu monet juhlat. Silloin katan mökillä pitkän terassipöydän ja tarjoan Vanajaveden kuhaa (jos sitä on tarttunut Jussin verkkoon), kantarellikastiketta (jos on hyvä sienivuosi) ja tietysti mansikkakakkua. Kylmien talvipäivien vierasherkkuna tarjoan omatekoisia blinejä kaikilla lisukkeilla. Nuorison kanssa olemme pyöritelleet myös susheja juhlapäivien kunniaksi.

Mökki on meille rakas. Jussilla riittää puuhaa vanhojen rakennusten hoidossa. Minä olen viettänyt mökillä lähes kaikki kesät pikkutytöstä asti. Naapurit ovat lapsuudentuttuja. Vietämme joka kesä kyläjuhlia. Silloin viimeistään tulee päivitettyä Ruskeenkärjen tuoreet kuulumiset.

Haaveilin, että eläkevuosina vietämme talvet etelän lämmössä. Toki olemme käyneet paljon aurinkomatkoilla, mutta emme kerralla kuukautta pitempään. Lapsenlapset ja taidekurssit palauttavat meidät nopsaan takaisin. Thaimaan ja Malesian lämpö ja maailman paras ruoka saavat meidät palaamaan Aasiaan joka talvi. Lempikohteemme on ollut Koh Samui. Malesiassa Perhantian saaret tekivät ikimuistoisen vaikutuksen, vaikka hellettä oli meidänkin mittapuulla ihan liikaa.

Minä kuljetan matkoilla mukana akvarellitarvikkeita. Olen saanut maalauksiini sellaista auringon hehkua, jota täältä pohjolasta ei löydy. Myös matkablogien kirjoittelu on hauskaa. Luin lapinmatkallamme meille ”iltasaduiksi” kuvauksia edellisiltä reissuilta. Oli yllättävää huomata, miten paljon hauskoja sattumuksia oli unohtunut.

Odotan tulevilta eläkevuosilta innostavaa puuhaa ja tietenkin terveyttä. Kuntoilumme on jäänyt kävelylenkkeihin ja seniorivenyttelyyn Vanajaveden opistolla. Talvisin käymme kyllä Aulangon kylpylässä uimassa. Mutta paljon enemmänkin voisi tehdä. Iltaisin sohva, televisio, olut ja voileivät houkuttelevat enemmän kuin ulkoilu. Olemme saaneet viime vuosina lukuisia suruviestejä, kun ikäisemme tuttavat ovat kuolleet. Siksipä yritämmekin nauttia hetkistä, joita meille on suotu. Minä olen kiitollinen, että elämä on kantanut näinkin pitkälle.

Marjaleena Etula nostalgiatunnelmissa