Sampsa Indrénin maalaukset ja tussipiirrokset olivat taidokasta työtä.  Aihepiiri sen sijaan oli kuolemanmakuinen.  Sen myötä myös kirjoitelmistamme tuli synkänpuoleisia.  Ensimmäisessä tehtävässä saimme valita yhden työn, joka puhutteli.  Minä valitsin rikkimenneen puuhevosen, koska se mielestäni oli töistä inhimillisin.  Kirjoitimme ja luimme kuvan insipiroimina kukin oman tarinamme.

Toinen tehtävä olikin sitten haasteellisempi.  Päivi pyysi meitä keksimään viidelle näyttelyn innottamalle sanalle vastakohdan.  Ei ollut ihan yksiselitteistä löytää vastineet sanoille syli – varis – katse – turkki – jälki.  Eikä siinä kaikki.  Meidän tehtävämme oli kirjoittaa tarina, jossa sanat ja niiden vastakohdat esiintyivät.  Lopputulos oli hilpeä.

Kutsuin kirjoittajaryhmämme jäsenet huomisiin näytttelyni avajaisiin Galleria Paperihuoneelle.  Vakuutin, että Naisen naamio -työt eivät ole synkkiä.  Nyt löytyy helposti vastakohta.