
LÄHTÖKUOPISSA
pe 11.11.2016
En muista, että minulla on ennen ollut matkalaukku pakattuna jo päivää ennen lähtöä. Olisiko syynä upouusi heleän vihreä ihanuus. Koristelin sen Anna-tyttären murutarroilla. Ne tuottavat iloa ja laukku erottuu hyvin hihnalta. Yksi huoli on vielä ennen lähtöä. Palailimme viime maanantaina Espoosta lumipyryssä. Hyvinkään kohdalla minun puhelimeni pirahti. ”Nyt on huonoja uutisia. Jussin puhelin on meillä laturissa”, Laura ilmoitti. Emme kääntyneet vaan pyysimme Miikaa lähettämään puhelimen postissa. Tässä nyt sitten odottelemme. Jussi kävi eilen kyselemässä ja postineiti ilmoitti, ettei ole mitään tietoa. Toivottavasti paketti ei ole tyystin hävinnyt tuuleen.
Arja ja Esko tulevat työpäivän jälkeen illalla pohjanmaalta. Huomenna meillä on reilusti aikaa ennen kuin starttaamme lentokentälle. Finnairin kone lähtee vasta seitsemän aikoihin illalla. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että loppumetreillä tulee aina kiire.
la 12.11.2016
Lähtöpäivä. Kaikki on toistaiseksi hyvin, vaikka aamulla oli pieni paniikki. Arja ja Esko oli sijoitettu koneeseen hajapaikoille kauaksi toisistaan. Eihän niin saa tehdä. Onneksi onnistuimme vaihtamaan heidän paikkansa vierekkäin. Aamupuuro on syöty ja laukut punnittu. Jussin puhelin löysi jo eilen tiensä kotiin.

GALLERIA PAPERIHUONEELLA
Käymme vielä galleriakierroksella ja viemme kukat vierihoitoon. Lounaan jälkeen olemme valmiit lähtemään. Bangkokin säätiedotus lupaa yli 30 astetta hellettä. Täällä Hämeenlinnassa on toistaiseksi pieni pakkanen ja lunta, mutta ensi viikoksi on luvassa vesikeliä ja loskaa. Vesisateeseen mekin olemme varautuneet, mutta vain lämpimään sellaiseen!
Terttu ja Immo lähettivät tervehdyksen Malagasta: ”Rentoa ja iloista matkaa teille kaikille!
Ja ilman kännyä voisi olla jopa huoletonkin,…… kortti tavoittaa kyllä meidät 😉
T&I”
Hyvää matkaa! Me tulemme perässä viiden päivän kuluttua! 😎
TykkääLiked by 1 henkilö