
COLONIAL HOUSE
to 2.12.2016
Saimme mökkinaapuri Mantulta hyviä vinkkejä Chiang Main nähtävyyksistä. Yksi niistä oli siirtomaahenkinen vanha rakennus aivan hotellimme lähituntumassa. Päätimme tehdä sinne päiväretken – kävellen. Aamu oli mukavan viileä, mutta kun pääsimme liikenteeseen, helle oli aikamoinen.

MENNYTTÄ MAAILMAA ETSIMÄSSÄ
Löysimme kartan avulla kohteemme, joka osoittautui todella viehättäväksi kiinanpunaisine maalipintoineen.

WAT SRISUPHAN
Lähistöllä oli myös tämänpäiväinen temppelimme. Ei siis päivääkään ilman temppelikäyntiä.

LEENA JA GANESHA
Joimme siellä väkevät kahvikupilliset ja Jussi herkutteli temppelileivonnaisella. Lasku oli huimaava 129 bahtia, siis noin kolme euroa (emme kyselleet etukäteen hintoja, mikä oli virhe).
Oikaisimme kotiin päin laajan puistoalueen halki. Tai enemmänkin se muistutti entistä puistoa.

HENKIEN TALOJEN HAUTAUSMAA?
Hämmästelimme lukuisia hylättyjä henkien taloja. Taisi olla niiden loppusijoituspaikka.

KASVISRUOKA-ANNOKSET OLIVAT MATKAMME HALVIMMAT – LASKU OLI YHTEENSÄ 40 BAHTIA ELI EURON
Lounasruokamme sitä vastoin oli matkan edullisin. Kävelimme lentokenttätien varteen kasvisruokakeskukseen. Saimme vatsat täyteen buffetpöydästä 40 bahtilla! Tosin jouduimme aterian jälkeen tiskaamaan itse omat astiamme.
Illalla teki mieli jotain suolaista. Kävelimme pimeän tultua katsastamassa, miltä hotellimme takamaasto näyttää. Sieltä löytyi yllättäen golfkenttä ja kiinalainen golfklubi. Iltapala oli maistuvainen.
la 3.12.2016
Jussi sanoi aamukahvin jälkeen: ”Tehdään pieni kävelylenkki hotellin lähellä ja haetaan tuoreita hedelmiä”. Minulle se sopi ja otin mukaan vain pikkulaukun. Jussi sanoi: ”Otetaan siltikin songtao ja ajetaan vanhaankaupunkiin, siellä on mukavampi kävellä.”

TEMPPELIKIERROKSELLA
Niin sitten ajoimme, mutta vesipullo, aurinkovoide, lippalakki ja iso kamera puuttuivat. Siitä tuli hikinen reissu, vaikka toki vettä, hedelmiä ja oluttakin löytyi. Niin ja tietenkin pari ennennäkemätöntä temppeliä.

TALONVAHDIT
Hotellille palattuamme oli pakko levähtää hetki ennen Wualain lauantaimarkkinoille lähtöä. Rankkoja nämä kaupunkilomat.