kevättä kohti

img_5737ma 2.1.2017

”Joko teillä on kevätmatka varattu?” Terttu ja Immo kyselivät.  ”Ei ole, mutta Leena seuraa tarkkaan äkkilähtötarjouksia”, Jussi tiesi.  Se on totta, mutta ei minulla mitään kiirettä ole.  Näin keskitalven aikaan pitää lähteä kauas jos mielii lämpimään.  Ja vastahan me kotiuduimme Thaimaan auringosta.

Minulle vuodenvaihde merkitsee aina kevään odotusta.  Kaipaan valoa vaikka kynttilähämärä on sekin välillä mukavaa.  Mökkikauden alkuun on vielä monta kuukautta.  Onneksi Galleria Paperihuone antaa mielekästä tekemistä.  Käyn työhuoneella maalaamassa ja pajan puolella tekemässä grafiikkaa.  Galleriassa näyttelyt vaihtuvat kuukauden välein.

 

kuvankaivajat_juliste_pieni

Nyt tämän vuoden taiteilijat on valittu ja ensimmäisen näyttelyn avajaiset ovat jo huomenna.   Näyttelykalenteri löytyy Paperihuoneen nettisivuilta.

 

img_5948

Vanajaveden opiston kevätkausi käynnistyy parin viikon kuluttua.  Käymme Jussin kanssa seniorivenyttelyssä.  Minä käyn sen lisäksi kirjoittajakurssilla Galleria Koneessa sekä grafiikkakurssilla omalla pajallamme.  Olen katsellut ohjelmaa sillä silmällä, että kalenteriini mahtuu mainiosti muutama viikonloppukurssi.  Itse asiassa niistä ensimmäinen on jo loppiaisena.  Petra vetää pajallamme kirjansidontakurssin.  On hauska kokeilla jotain uutta.

Lastenlapsia on aina ilo nähdä.  Otso muistaa kysyä, montako yötä on kun taas tapaamme.  Pidän huolta ettei kovinkaan monta.

MYYTÄVÄNÄ KOLME HUONETTA JA KEITTIÖ HÄMEENLINNASSA

MYYTÄVÄNÄ KOLME HUONETTA JA KEITTIÖ HÄMEENLINNASSA

Suurin haasteemme on saada Aulangontien asunto myytyä tai vähintäänkin vuokralle.  Asuntokaupparintamalla tuntuu olevan kovasti hiljaista.  Tarjouksia otetaan vastaan!

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.