liikuntaa ja taideharrastuksia

SININEN HETKI - NÄKYMÄ KOTITYÖHUONEEN IKKUNASTA

SININEN HETKI – NÄKYMÄ KOTITYÖHUONEEN IKKUNASTA

to 12.1.2017

Tällä viikolla alkoi VOP:n kevätkausi.  Minulla on harvinaisen vähän kursseja, mutta laadukkaita.  Seniorivenyttely tekee hyvää.  Kirjoituskurssi Galleria Koneessa antaa virikkeitä.  Metalligrafiikan kurssi omalla Paperihuoneen pajallamme on ilo.  Marttaillatkin käynnistyvät ensi viikolla.  Ensimmäisen aiheena on ylimääräisten asusteiden vaihto (hauska idea) ja elokuvailta.  Kiinnostaa, minkä elokuvan katsomme.

Minä olen ottanut ilon irti työhuoneen läheisyydestä.  Käyn lähes päivittäin maalaamassa.  Minulla ja ystävälläni Marilla on tiedossa yhteisnäyttely tasan vuoden kuluttua Jorvin sairaalan aulassa.  Vuosi on oikein hyvä aika maalata sarja näyttäviä teoksia.  Olemme miettineet klassista kukkateemaa, mutta ei ihan perinteistä.  Mari on nimennyt herkät työnsä varjon kukiksi.  Minun tyyliteltyjen kukkieni työnimi on kylmän kukkia.  Kollaasi-innostuksesta on ollut hyötyä.  Tarvitsen aina jonkun mallikuvan tai mieluiten tietenkin elävän mallin maalausten käynnistämiseksi.  Yhtäkkiä keksin, että minullahan on omia mallia pilvin pimein kollaaseissani.  Niissä on värit ja sommitelma kohdallaan.  Niinpä minulla on nyt useampikin työ tekeillä yhtä aikaa!

GRAFIIKKAKORTTIASKARTELUA

GRAFIIKKAKORTTIASKARTELUA – YLÄRIVISSÄ MYÖS UUSIA PAINETTUJA SUOJELUSENKELIKORTTEJA

Olen myös saanut pitkästä aikaa grafiikkaintoa.  Olen vedostanut vanhoista (hyvistä) kuparilaatoista uusin värein uusia versioita.  Päämääränä on laittaa Taikoon (Taidekauppa verkossa) katseluun laadukas valikoima metalligrafiikan vedoksia sekä tuoreita akvarelleja.  Toin Chiang Maista hurmaavia käsintehtyjä papereita.  Käytin niitä korttiaskartelussa.

 

pe 13.1.2017

Tänään oli kulttuuripäivä.  Heräsin aamulla anivarhain ja valmistauduin huolella helsinginmatkaan.  Se tarkoitti, että föönasin hiukset, lakkasin kynnet ja tein kevyen meikin (harvinaista herkkua) .

 

ONNI-BUSSI STARTTASI GOODMANIN KULMILTA

ONNI-BUSSI STARTTASI GOODMANIN KULMILTA

Matkasin ensimmäistä kertaa Onni-bussilla neljän euron hintaan Hämeenlinnasta Kamppiin.  Matka sujui miellyttävästi, sillä minulla oli jännittävä kirja ”Nainen junassa”  – ei sentään bussissa – loppusuoralla.  Ystäväni Liisa oli vastassa.

Suunnistimme aamukahvin, teen ja croissantin (puoliksi) jälkeen HAMiin, jossa Yayoi Kusaman näyttely oli loppusuoralla.

 

LIISAN KANSSA IHMEELLISESSÄ PEILIHUONEESSA HATTIVATTEJAKO?

LIISAN KANSSA IHMEELLISESSÄ PEILIHUONEESSA HATTIVATTEJAKO?

Olin nähnyt paljon kuvia pilkkutaiteilijan tuotannosta, mutta todellisuus oli sitäkin ihmeellisempi.  Jaksan edelleen innostua kaikesta siitä mielikuvituksesta, jota nykytaiteen näyttelyistä löytyy.  Tukevan sushi- ja thailounaan jälkeen suosikkiravintolassamme Ryan Thaissa matka jatkui seuraavaan näyttelyyn.

 

MODIGLIANIA ATENEUMISSA

MODIGLIANIA ATENEUMISSA

Olin nähnyt Amadeo Modiglianin näyttelyn jo kesällä Budapestissä.  Ateneumin ripustus oli kiinnostava ja maalaukset saivat uuden ulottuvuuden aikalaistaiteilijoiden seurassa.  Suosittelen lämpimästi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.