mökillä hellettä toukokuussa

VANAJAVESI OLI PEILITYYNI

su 21.5.2017

Olipa hellepäivä.  En tiedä, paljonko mittarissa oli mutta mökkikeinulla tarkeni.  Meillä oli siivouspäivä.  Se tarkoitti, että kannoimme kaikki tekstiilit patjoja myöten pihalle, tuuletimme ja hakkasimme pölyt pois.  Ensijärkytys oli melkoinen, sillä mökki oli kellarikylmä ja kaaos kaamea talven ja työmiesten jäljiltä.  Vettä ei vieläkään tullut muuta kun kantamalla.  Jussi kantoi.  Kun sain tiskattua astiavuoren ja järjesteltyä tavaroita paikoilleen, helpotti.  Paitsi kun tuli kahvinkeiton aika ja pannu oli vihreässä homeessa.  Emme juoneet kahvia.

 

KYNÄJALAVANVIHREÄÄ

Pihapiiri oli jo ihanan vehreä.  Näin kesän ensimmäisen keltaisen perhosen ja kuuntelin käen kukuntaa.

 

SINIVUOKONSINEÄ

Sinivuokot kukkivat, samoin scillat ja esikot.  Koivuissa oli heleät hiirenkorvat.  Jussi askarteli pumppuhuoneella ja palasi uurastuksen jälkeen voitonriemuisena.  Vesi tuli, ihanaa.  Saimme siivouksen hyvälle mallille.  Tulimme yöksi vielä kaupunkiin, sillä halusin pestä lakanat ja viimeistellä siivouksen, ennen kuin asetumme yön yli.  Jos helteet jatkuvat, muuttomme on lähellä.  Paitsi että päivystän tiistain ja keskiviikon galleriassamme.  Mutta sen jälkeen reitti on selvä.

 

ma 22.5.2017

Mökin siivousurakkamme jatkoi vauhdikkaasti.  Taivas oli pilvessä, joten hikikään ei yllättänyt.

 

KEVÄÄNVIHREÄÄ

Suurin ongelma on, mihin kaikki tuikitärkeät tavarat saa mahtumaan.  Me olemme hamstereita, mutta tyttäremme Anna on varsinainen superhamsteri.  Kun hän luopui Helsingin työhuoneestaan, minnepä muualle tavarat kulkeutuivat kuin mökille.  Autotalli ja varasto pullistelevat.

Palasimme illalla puhkiväsyneinä kaupunkiin toipumaan.  Sauna, kylmät oluet ja surffailu television äärellä virkistivät – hetkeksi.  Yöuni oli raskas.

 

KESÄTUKAT

Sähköpostista löytyi kuvaviesti.  Laura oli leikannut Otsolle ja Visalle kesäkampaukset.  Pojat soittelivat päivällä useammankin kerran: ”Neljä yötä, sitten me tullaan mökille!”  Tervetuloa:)

 

ke 24.5.2017

Olen vakaasti sitä mieltä etteivät pitkät työpäivät sovi eläkeläiselle.  Kuusi tuntia päivystäjänä galleriassamme kahtena peräkkäisenä päivänä kävi oikeasti voimille.  Olin vielä eilen pirteä ja jaksoin puuhastella grafiikkakollaasien parissa.

 

NEITONEN NÄYTTI VALMISTUMISVAIHEESSA HYVÄLTÄ, MUTTA KUIVUTTUAAN MATERIAALIAT KUPLIVAT:(

Mutta, mutta – tänään en ollut pirteä, sillä eiliset yritykset eivät onnistuneet ja revin ne heti aamulla.

 

NÄISTÄ SYNTYY TAIDEGRAFIIKKAKORTTEJA

Sen jälkeen vedostin varman päälle korttimateriaalia.  Päivän anti jäi vähäiseksi.  Ehkä joku toinen päivä onnistaa paremmin.

 

KEVÄÄNVIHREÄÄ VANAJAVEDEN SUUNTAAN

Eilen oli muutenkin vilkas päivä, sillä juttuseuraa riitti.  Kyllä tänäänkin kävi näyttelyvieraita, mutta päivä oli selvästi vaisumpi.  Huomenna helatorstaina meillä on ovet kiinni.  Taidan silti mennä alakerran työhuoneeseeni maalaamaan, sillä Jussi on vaihteeksi menossa Espooseen Miikan työmaalle apumieheksi.  Pojat saavat pihalle kiipeilytelineen, liukumäen ja keinut.  Paketti tulee palasina.  Sen kokoamiseen tarvitaan toden totta vähintäänkin kaksi insinööriä.

 

helatorstai 25.5.2017

Jäin yksin kaupunkiin, kun Jussi lähti Espooseen rengiksi.  Kevätaurinko paistaa edelleen, mutta sää on viilentynyt.

 

TUOKSUA TUOMIEN

Tein pitkän aamulenkin ja ihailin ensimmäisiä hehkuvia tulppaaneja ja tuomenkukkia.  Minua poltteli viimeistellä pitkään työn alla olleet temperamaalaukset.  Niinpä vietin muutaman antoisan hetken työhuoneellani.  Tiedän, että kun oikeasti muutamme mökille, maalaushommat jäävät syksyyn.

 

TUOREIMMAT TEMPERAMAALAUKSENI

 

AASIAN KULTAHIPPUJA

Olin tyytyväinen – kaikki ovat tällä erää nyt valmiit.  Vien muutaman kukkamaalauksen Helsinkiin Galleria Artikan näyttelyyn kesäkuun loppupuolella.  Meillä paperihuonelaisilla on ryhmänäyttely ”Tuulen kaikuja” Seinäjoella Galleria Varikolla heinäkuun puolessa välissä.  Olin kuvitellut tekeväni sinne uusia grafiikanvedoksia, mutta vanhoilla mennään.  Ei se mitään.  Osanottajia on 12 ja se tarkoittaa, että jokainen saa esille enintään neljä työtä.

 

VETERAANIN ILTAHUUTO SYKÄHDYTTI

”Ellemme varmuudella tiedä,
kuinka tulee käymään,
olettakaamme,
että kaikki käy hyvin.”
(Mauno Koivisto)

Katselin hartaudella televisiosta presidentti Mauno Koiviston hautajaisia.  Veteraanin iltahuuto (niin tuttu Tiistaitiima-ohjelmasta) ja Cantores Minores-kuoro sekä Finlandia saivat herkistymään.  Yksi luku Suomen historiasta on nyt kirjoitettu loppuun.

 

pe 26.5.2017

Mökkiviikonloppu on alkamassa.  Odottelen Jussia kotiin jo päivällä.  Miikalla on työpäivä.  Kesävieraat tulevat näillä näkymillä vasta illalla.

 

OMENAPUUN OKSA PUHKESI MALJAKOSSA KUKKAAN

Se on hyvä, niin ehdimme käydä kaupassa.   Lupasin paistaa lettuja.  ”Onhan myös mansikkahilloa?”  Otso kysyi.  Pakastemansikat ovat loppu, mutta onneksi kaupasta löytyi Pirkka-merkkistä hilloa.  ”Paistatko mummi myös niitä blinilettuja?”  Visa kysyi.  Hämmästelin, kun happamat blinit maistuivat pojille.  Lupasin paistaa niitäkin.  Olen valmis hemmottelemaan kaikkia kesävieraita tasapuolisesti.

 

NÄMÄ KISSAT PÄÄSIVÄT UUTEEN KOTIIN

Anna-tytärkin soitteli.  Hän on keksinyt, että voi antaa tutuille lahjaksi äidin tauluja.  Pakkasin Jussin matkaan Tyyne-mummolle komean kehystetyn kukkataulun ja Annan ylioppilasystävälle kissagrafiikkaa.  Hyvä kun kelpaavat:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.