
POLIISIASEMAKAKKU
su 30.7.2017
Otso juhli kotona Kauklahdessa aurinkoisena kesäsunnuntaina. Lapsivieraita oli enemmän kuin aikuisia. Me saavuimme Jussin kanssa apujoukoiksi jo lauantaina. Laura kunnostautui tänäkin vuonna toteuttamalla toivekakun. Toissa vuonna se oli paloauto, viime vuonna suuri kala ja nyt poliisiasema.

ENSIMMÄINEN KATTAUS
Katoimme pöytään alkupaloiksi suolaista ja makeaa. Feta-pinaatti- ja kinkku-aurajuustopiirakat olivat Lauran ja Miikan käsialaa pohjataikinaa myöten. Minä käytän mielelläni valmistaikinoita niiden vaivattomuuden takia. Keksivalikoiman oli Otso valinnut.

JUHLAVIERAITA

JUHLAVIERAITA

KYNTTILÖIDEN PUHALLUS
Kun Laura toi kakun pöytään, Otso pääsi puhaltaman kaikki kuusi kynttilää onnittelulaulun säestyksellä.

ANNA JA KAKKUMESTARI LAURA
Onnea Otso 6 vuotta! Elokuussa alkaa eskari ja sen myötä pitkä opiskelutaival.

MAISEMA ON MUUTTUNUT SITTEN MEIDÄN PÄIVIEMME

MIIKA TARJOILEE VIRVOKKEITA
Laura on kyllä maailmanmestari kakuntekijänä. Ihana vaaleanpunainen luomus.
TykkääTykkää