
METSÄMANSIKAT OVAT JO KYPSIÄ
ti 1.8.2017
Säätiedotus lupaa lämmintä ja sateista viikkoa. Tänään on tiedossa lähes hellepäivä ja minä onneton olen kaupungissa. Jussi toimii edelleen työnjohtajana Annan talon kunnostusprojektissa Tapanilassa. Lähden kohta päivystämään galleriaan, jossa on israelilaisten taiteilijoiden näyttely viikon ajan.

ISRAELILAISIA TAITEILIJOITA GALLERIA PAPERIHUONEELLA
Vietimme eilen iloisia avajaisia laulun ja tanssin merkeissä. Olen pyörittänyt kotona ollessani pesukonetta ja päivittänyt paperihuone.com -sivustua. Toivon, että pääsemme Jussi-työmiehen kanssa tänään mökille. Nuoriso ja pikkupojat ovat tulossa taas loppuviikolla. Nyt onkin ollut lähes viikon hengähdystauko.
Lempivihkoseni ilmestyi nyt kuukauden vaihteessa. VOP Vanajaveden opisto on tullut tutuksi Hämeenlinnan vuosinamme. Tunnen lähes kaikki taideaineiden opettajat. Kysäisin varovasti Katri Stenbergiltä ja Anna Kolehmaiselta, huolivatko he minut ”Iloa kuvataiteesta” -kurssille. Lupasivat. Myös Hämeenlinnan Taiteilijaseuran sunnuntaimaalarit kiinnostavat sekä tietysti suosikkikurssini ”Kirjoituksia Koneesta”. Katselin liikuntapuolen tarjontaa. VOPin kurssit ovat siirtymässä pikku hiljaa pois Verkatehtaalta. Seniorivenyttelykin toteutuu syksyllä moottoritien toisella puolella Jaakonkadulla. Ei hyvä. Ehkäpä valitsemme vesijumpan, sillä uimahalli on lähietäisyydellä. Se on ollut pitkään remontissa. Nyt se avautuu entistä ehompana.
ke 2.8.2017
Olemme taas mökillä – sateessa. Vettä on tullut pitkin päivää. Ehdin istahtaa sadetauolla keinulla hetken, mutta ilo jäi lyhyeksi. Jussi kunnostautui viemällä peräkärrykuormallisen roinaa kaatopaikalle. Hankimme Ikeasta kevyen vuodesohvan ylämökille ikivanhojen runkopatjojen tilalle. Ennen kuin paketti saatiin auton katolta katokseen suojaan, tarvittiin apujoukkoja. Onneksi naapurin reipas Petteri tuli kantajaksi.

MÖKIN UUSI VUODESOHVA – TERVETULOA KESÄVIERAAT
Nyt sohva on sievästi paikallaan ja emäntä – siis minä – tosi tyytyväinen.
to 3.8.2017
Tänään piti olla aurinkoinen poutapäivä. Mutta miksi mökkipihalla satoi? Onneksi sadepilvet purjehtivat pois ja iltapäivällä aurinko pilkisteli. Tuuli oli viileä.

BASMATIRIISIÄ, TUOREITA KANTARELLEJA JA LEHTIKAALIA SEKÄ KALKKUNANAKKEJA
Katoin aamulenkillämme löytämistämme kantarelleista kokkaamani lounaan ulos. Tarkenimme oikein hyvin fleecet päällä.
Jussi lähti peräkärryn kanssa illaksi työmaalle. Minä nautin vapaahetkistä keinulla uusien kirjojen parissa.

UUTUUSKIRJOJA KIRJASTOSTA
Tilasin kirjastosta jo kesäkuun alussa kaksi uutuusromaania. Miten ollakaan, sain molemmat tällä viikolla. Toisessa on vain kahden viikon laina-aika. Se tarkoittaa, että vietän nyt tiiviisti aikaa sen parissa. Mikäpä sen mukavampaa.
pe 4.8.2017
Miikan perhe tuli Lavian suunnasta torstai-iltana ja Annan perhe Helsingin suunnasta perjantai-iltana. Perjantaina satoi, lauantaina satoi ja sunnuntaina satoi.

METSÄSTÄ LÖYTYI PULLEITA KANTARELLEJA
Miika ja pojat tekivät sieniretken märkään metsään. Kantarellilöydöt ilahduttivat sekä sienestäjiä että kokkia. Viikonloppuna oli taas tiedossa juhlia. Otso ja Visa lähtivät lauantaina naapurin Siljan syntymäpäiville.

SAMUN JA MISKAN SATEENVARJOILLA ON OLLUT TÄNÄ KESÄNÄ KÄYTTÖÄ

POIMIN MÖKKIPIHALTA KUKKAKIMPUN SISKOLLE
Kohtasimme kaikki taas sunnuntaina Jaana-siskon puutarhajuhlissä. Onneksi pihalle oli pystytetty kaksi vedenpitävää telttaa. Ne tulivat tarpeeseen.