pe 22.9.2017

Jussin puhelimen askelmittariin kertyi päivän aikana 16 200 askelta.  Minä kipitin vierellä.  Jos minullakin olisi mittari, askeleita olisi vieläkin enemmän.  Ajattelimme kävellä pitkästä aikaa pitemmälle kuin rannalle ja takaisin.  Varusteina oli vain pieni vesipullo ja rahakukkaro sekä kamera.  Vesi loppui ennen aikoja eikä vuoristotiellä näkynyt virkistyspaikkoja.

 

Meillä oli ylimalkainen kartta, josta ei pystynyt päättelemään etäisyyksiä.  Aloitimme patikoinnen Alykesin kylältä kohti vuoria.

 

 

Maisema oli kaunis ja rehevä.  Ylöspäin mennessä talot ja puutarhat harvenivat, mutta oliivipuita ja kapeaa asfalttitietä riitti.  Laitumilla näkyi vuohia ja kanoja.

 

”Istahdetaan Katastarissa tavernaan ja syödään siellä”, Jussi ehdotti.  Pikkukylä löytyi parin tunnin taipaleen jälkeen.  Tavernakin löytyi – vaan se oli kiinni.  Matka jatkui, nyt ilman vettä.  Autotie oli tosi kapea ja liikennettä riitti.  Pahimpia olivat turistien suosimat mönkijät, jotka pitivät kamalaa meteliä.  Yritimme patikoida lähes tien penkalla.  Etsimme pikkutietä alas kohti rantaa.

 

Olimme jo korkealla vuoren rinteellä, kun löysimme pikkukaupan, jonka ovi oli kutsuvasti auki.  Istahdimme voipuneina ja tilasimme vettä ja olutta.  Ystävällinen isäntä neuvoi lähtemään alas vastapäisen lomakylän pihan kautta.

Kun pääsimme Alykesiin, aikaa oli kulunut hulppeat neljä tuntia.  Oli ihana huuhtoa varpaita aallokossa.

 

 

Asteria taverna tarjosi hyvän lounaan.  Valitsimme listalta grallattuja mustekaloja ja kasvisspaghettia.  Hyvin maistui.

Illalla lepäilimme altaalla ja kävimme katsomassa mustanpuhuvaa merta.  Tuuli oli yltynyt.  Saa nähdä koska meillä on seuraava auringonottopäivä rannalla.