
LYHTYJUHLISSA
pe 3.11.2017
- lento Helsinki – Bangkok
- perillä paikallista aikaa klo 8:50 (aikaero viisi tuntia)
- lämpöennuste perjantaille 27 – 34 astetta
- toipumispäivä lentokenttähotelli Suphan Lake Hometelissa
- illalla lammella lyhtyjuhlissa satojen paikallisten kanssa
Täysikuu saatteli meidät eilen illalla matkaan. Finnarin lento sujui joutuisasti myötätuulessa. Olimme perillä Bangkokissa vajaassa yhdeksässä tunnissa. Minä ehdin katsella kaksi Matt Damonin tähdittämää elokuvaa – toisessa hän kunnosti vanhan eläintarhan, toisessa hän esitti astronauttia ja jäi yksin Marsiin. Ehdin myös torkahdella muutaman tunnin. Kasvisruoka oli yllättäen maukasta ja viinitarjoilu pelasi, siitä pisteet. Jussi valitsi runsaasta viihdetarjonnasta tutut Hobitit sekä elokuvan The Revenant, jonka hän oli jo kerran nähnyt oikein elokuvateatterissa.

UUSI KUNINGAS NÄKYY JO KATUKUVISSA
Häikäisevä auringonpaiste odotteli perillä. Otimme sujuvasti Suvarnabhumin lentokentältä taksin noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle lentokenttähotellille. Se oli tuttu jo edelliseltä matkalta. Harvoin on päiväuni maistunut yhtä makealle kuin nyt kuuman suihkun jälkeen.

KOTIKYLÄMME PARIN PÄIVÄN AJAN
Heräsimme edelleenkin toistaitoisina, mutta valmiina uusiin seikkailuihin. Asumme keskellä vilkasta kylää, jossa ei juuri turisteja näkynyt.

MATKAN ENSIMMÄINEN THAILOUNAS MAISTUI
Löysimme kiinnostavan ruokatorin ja sen kupeessa hyvin paikallisen ravintolan. Englanninkielistä listaa ei ollut, mutta kun luettelimme lempiruokamme, rupesi tapahtumaan.

LEMPIRUOKIAMME
Tilasimme papaijasalaatin, tom yam keiton (molemmat tulisina), Jussille grillattua porsasta, höyrytettyä riisiä ja ison oluen. Lasku oli 250 bahtia eli vähän yli kuusi euroa. 100 TBH on noin 2,5 euroa. Ostimme jälkiruuaksi hedelmäkojusta tuoreita ananaksen ja papaijan viipaleita. Nam.

KYNTTILÄLYHTYJÄ MYYNNISSÄ
Seven Eleven kauppoja löytyy mukavasti kaikkialta Aasiasta. Niistä saa perustarvikkeita ympäri vuorokauden. Paitsi iltapäivisin, jolloin on muutaman tunnin alkoholin myyntitauko. Onnistumme yleensä aina ostamaan juuri silloin olutta – turhaan. Niin nytkin. Ei se mitään, aina reipas Jussi reippaili vielä illan hämärtyessä uudemman kerran kauppaan ja toi tullessaan kilisevän pussin. Yöunet tulevat olemaan raskaat.
Piristyimme iltaa kohden. Hotellimme sijaitsee lammen rannalla. Ulkoa kuului iloinen puheensorina. Kävimme ihmettelemässä ihmispaljoutta.

KYNTTILÄLYHTYJÄ
Ja toden totta – tänään Thaimaassa vietettiin lyhtyjuhlaa. Paikalliset laskivat lampeen toinen toistaan hienompia suitsuke- ja kynttiläpursia.

OHJELMAA
Vuosi sitten olimme Phuketissa katsomassa sikäläisiä lyhtyjuhlia. Ehkäpä joku vuosi olemme vielä Chiang Maissakin. Olemme nähneet kuvia, siellä juhlat ovat vertaansa vailla.
Ensimmäinen iltamme huipentui kylmän Leo-oluen ja suolaisen juusto-chilikrepin nauttimiseen pääkadun varrella. Tuntui aivan ihmeellisen ihanalta istua ulkona leudossa tuulessa. Ja tämä kaikki marraskuussa.
Huomenna matkamme jatkuu kohti pohjoista. Seuraava raportti tulee Top North hotellista Chiang Maista.
pe 4.11.21017
- Thai Smile Airwaysin lento Bangkok – Chiang Mai 16:40 – 17:55
- majoittuminen Top North hotelliin
- Loy Krathong lyhtyjuhlissa
”Mitäpä jos menisin heti tänään parturiin?” Näin sanoi Jussi heti herättyämme aamukahdeksalta. Se oli helinää korvilleni. Jussi on erikoistunut testaamaan matkoillamme Aasian partureita.

JUSSI KÄVI PARTURISSA
Kylä on hiljainen, kun kävelimme kevytaamiaisen jälkeen pääkadulla. Onneksi parturi oli auki. Jussi sai kesäkampauksen 100 bahtilla (2,5 euroa).

HOT POT MERENELÄVIEN KERA
Meillä oli sopivasti aikaa syödä lounas ennen lähtöä lentokentälle. Istahdimme jo tuttuun kansanpaikkaan ja tilasimme hot potin merenelävillä. Saimme mainion annoksen eikä se maksanut paljoa.
Lentomme Chiang Maihin lähti Suvarnabhumilta. Halpalennot lähtevät yleensä vanhalta Don Mueangin kentältä, joka on kaukana. Niinpä olikin nyt ylellistä ajella taksilla 135 bahtin hintaan kentälle. Lentoaika oli vain runsas tunti. Ilta ehti pimentyä ennen kuin olimme perillä.

LYHTYJUHLAT KANAVAN RANNALLA
Chiang Main lentokenttä on lähellä kaupunkia, mutta taksijono oli kilometrin mittainen. Saimme jonotusnumerot ja virkailijat huolehtivat ettei kukaan etuillut. Jono veti kuitenkin mukavasti ja kuinka ollakaan – ehdimme vielä toisiin lyhtyjuhliin! Eikä mihin tahansa.

JUHLAKULKUE OLI LOISTELIAS
Loy Krathong festivaali oli toden totta mahtava näytelmä. Seurasimme haltioituneina juhlakulkuetta pari tuntia ja lähetimme palavien lyhtyjen myötä terveisiä rakkaille. Olipa ihana yllätys! Kuvatulva seuraa tuota pikaa.