
NÄKYMÄ LOMAMATKALLA PUUTARHAAMME
ke 2.5.2018
Vappupäivänä satoi. Tänään satoi. Tiedän, että sade tekee kevättä. Mutta harmaa ja märkä keli ei innosta ulkoiluun. Tosin minulla on taas tänään puuhapäivä. Meillä on Galleria Paperihuoneella näyttelyjen vaihto. Saan käyttööni grafiikanpajan seinät ja ikkunalaudan. Olen maalannut ahkerasti akvarelleja lomamatkoillamme. Nyt niistä parhaimmat pääsevät esille. Anna-tytär rientää avukseni leikkaamaan paspoja. Minä hoitelen kehystyksen ja ripustuksen. Jussikin lupasi tulla konsultiksi.
Lapsiperheen arki on aina yhtä hektistä. Annan Miska-poika sairastui yllättäen oksennustautiin. Anna oli pahoillaan, ettei voinut tulla. Onneksi minulla on kätevä mies, joka hoiteli paspojen leikkaamisen ammattitaitoisesti. Olin siitä hyvin kiitollinen.
Illalla jatkuu viikko sitten alkanut tempera- ja öljyvärimaalauskurssi. Meillä on työn alla kaksi kiilakehystä ja neljä mdf-levyä. Toivottavasti sade lakkaa, sillä tie Jaakonkadun taideluokkaan on pitkä ja suurin osa ylämäkeä.
Maalauskurssilla oli tiivis tunnelma, kun kaikki – meitä on 20 – jonottivat vuoroaan päästä sivelemään liitupohjaa. Kattiloita oli tasan yksi. Salla sanoikin, että tällaisella kurssilla pitäisi olla korkeintaan 15 oppilasta.

TEMPERAUNIKKOJA (VIELÄ KESKEN)
No, siitäkin selvittiin ja loppuillasta pääsimme jo maalauksen alkuun. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu, sillä kurssi kestää juhannukseen asti.
Palasin opistolta Goodmanin kautta. Hain lisää valkoisia kehyksiä akvarellejani varten. Kävelin sateentihkussa märän kaupungin halki työhuoneelle. Kehykset olivat sairaan painavia. Galleriassa oli iloinen tunnelma. Tiina-Katriina, Reijo ja Petra olivat ripustamassa tulppaani-installaatiota.

TIINA-KATRIINAN TULPPAANIT TUOVAT KEVÄÄN GALLERIAAN
Facebookista löytyi jo kuvakin ja teksti: ”Encore -installaation ripustus viittä vaille valmis”.
to 3.5.2018
Aamu valkeni tänäänkin sumuisena. Missä ovat kauniit kuulaat kevätilmat? Riensin heti aamukahvin jälkeen grafiikanpajalle jatkamaan akvarellieni ripustusta. Avajaiset ovat jo huomenna:)
Petra pelasti tilanteen. Hän kiipeili sujuvasti tuolilla ja löi naulat sopiville korkeuksille. Saimme puolen päivän aikaan täydennystä joukkoihin.

AKVARELLIT ON RIPUSTETTU
Kun lähdin iltapäivällä, lähes kaikki oli valmista. Kelpaa nyt odotella huomista h-hetkeä. Vein julisteet ja uusia postikortteja taidelainaamoon. Riikka Helenius Kaupunkiuutisista on luvannut tulla tekemään lehtijuttua huomenna iltapäivällä. Olemme Tiina-Katriinan kanssa tärppinä paikalla. Tämä on aina yhtä jännittävää!
pe 4.5.2018
Meitä oli neljä paperihuonelaista paikalla, kun Riikka tuli. Hän jututti meitä yhdessä ja erikseen. Poseerasimme tulppaanien edessä. Juttu tulee pienellä viiveellä, sillä vappuna lehti ei ilmestynyt ja nyt kirjoituksia on jonossa.

LEIVOIN AVAJAISIIN PIENIÄ MUFFINEITA
Avajaisissa oli taas kerran tunnelmaa. Oli väkeä ja tuoretta tarjottavaa ja ohjelmaa. Petra lauloi kitaran säestyksellä nostalgisia säveliä.

TAITEILIJAT SAIVAT RUUSUT
Minun akvarellini saivat kiitosta. Niin ja sain tilaustyön (!). Hausjärveläinen Pirjo ja miehensä tulivat katselemaan maalauksiani luonnossa. He olivat ihastuneet niihin nettikuvien perusteella. Nyt minulla on haaste maalata täsmämitoilla pari akvarellia. Minä pidän haasteista, joten eiköhän tästäkin selvitä.
Tiina-Katriina päivitti paperihuone.com -sivuillemme ansiokkaasti avajaistunnelmia.
la 5.5.2018
Miniälläni Lauralla on tänään syntymäpäivä. Onnittelut Espooseen!

ONNEA LAURALLE
Säätiedotus lupaa jopa kesähelteitä. Ajattelimme aloittaa pikapuoliin mökkikauden.
su 6.5.2018
Mökkikausi alkaa huomenna. Viikonloppu vierähti lapsenvahtihommissa. Anna kävi Cheekin konsertissa ja Jussilla oli ilo viihdyttää Samua ja Miskaa dvd-elokuvien ja popcornin kera.

KEVÄÄN VIHERRYSTÄ KAUKLAHDESSA
Minä kävin pikaisesti junalla Espoossa viihdyttämässä Otsoa ja Visaa, kun Laura, Miika ja vauva viettivät Lauran syntymäpäivän kunniaksi laatuaikaa gourmetravintolassa Kirkkonummella.

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN PILLIMEHURETKI

VISA JA VAUVA
Nyt olen taas kotona Hämeenlinnassa. Jussi ehti ihmetellä mökillä vesipumppua, joka ei toiminut talven jälkeen. ”Uusiksi menee, käyn huomenna hankkimassa”, hän soitteli. Minä lupasin lähteä mukaan. Pääsen ainakin haravoimaan ja ihastelemaan sinivuokkoja.
Niin kauniita ovat temperaunikot, vaikka vaiheessa ovatkin…. Eikö koko elämä ole vaiheessa….? Tuota en ennen tiennyt, että tulppaanit voi kuivata noin hienoksi verhoksi. Nekin oli niin hennon kauniita seinällä, kun poikettiin vappupäivänä galleriassa.
Nyt muuten saatiin se aurinkopäivä lopultakin – kyllä maailma näyttää erilaiselta. Z- kynäilijän 😉
TykkääLiked by 1 henkilö