ke 6.6.2018
Ensin meitä hemmoteltiin ylenpalttisella lämpöaallolla. Toukokuussa oli toden totta 14 hellepäivää. Kun kesäkuu alkoi, lämpötila putosi kymmenen asteen tuntumaan. Eikä sekään vielä mitään, mutta raju tuuli jäähdytti hetkessä mökin. Onhan meillä takka ja sähköpatterit, mutta ei se tunnu kesältä värjötellä sisätiloissa.
Palasimme tiistaina kaupunkiin. Melkein pelästyin, sillä koti oli täälläkin jääkylmä. Olin jättänyt huolettomasti kaikki ikkunat ja parvekkeen oven auki lähtiessäni. Silloin kun oli lämmin. No, pieni kotisaunamme lämpeni hetkessä ja olo oli taas normaali.
Sain aamulla hätäkutsun gallerialle pohtimaan toimintamme jatkoa. Meillä oli jo sovittu uusi päivystäjä Tiina-Katriinan pestin loputtua. Nyt yllättäen kuulimme, että yhteistyökumppanillamme Tripla-hankkeella on rahat loppu. Mitä teemme, sillä olemme kirjoittaneet näyttelysopimukset gallerian puolelle vuoden loppuun asti. Jos joudumme itse kukin päivystämään koko tämän ajan, siitä tulee tuskaa. Monet jäsenemme ovat nimittäin vielä työelämässä ja meillä eläkeläisillä on muutakin elämää. Kuten opiskelua ja lastenlasten hoitoa.

JUHANNUSRUUSU KUKKII JO KESÄKUUN ALUSSA ESPOOSSA
Miika lähetti kuvan otsikolla ”Hyvää juhannusta”.
to 7.6.2018
Petra keitteli kahvia ja tarjoili itse tekemäänsä tuoretta raparperipiirakkaa eilisessä hätäkokouksessa grafiikanpajalla. Kokouksen anti oli, että yritämme hoitaa päivystyksen loppuvuoden itse. Toivomme toki, että syksyksi hoituu rahoitus. Ensi vuodeksi emme uskalla järjestää näyttelyhakua, jos tilanne on näin epävarma. Kaikki on sujunutkin tähän asti liian hyvin.
Minä jatkoin matkaa maalauskurssille Myllymäelle. Alkumatkasta paleli, mutta jyrkkä ylämäki sai hien pintaan.

KAKSI ISOA ÖLJYVÄRIMAALUSTA ON VIIMEISTELYÄ VAILLE VALMIIT
Edistyin isoissa maalauksissa kohtuullisesti. Niiden pitää olla jo lauantaina valmiit. Vietämme kaksi viimeistä kurssikertaa kritiikin merkeissä. Jännittävää.
Tänään päivystän galleriassa. Säätiedotus lupaili pikku hiljaa lämpenevää. Sunnuntaina meillä on juhlapäivä. Lauran ja Miikan pikkuprinsessa saa nimen. Jännittävää.
Päivystyspäivä oli hiljainen. Kavereita kävi, maksavia asiakkaita ei näkynyt. Minä maalasin alakerrassa.

TYÖHUONEENI NÄYTTÄÄ TYÖHUONEELTA
Olin japanilaistunnelmissa. En ole käynyt kuin kerran Japanissa, mutta se teki vaikutuksen. Selailin kirjastossa käydessäni ”Japanise Street Style” -kirjaa, joka oli ihanan värikäs. Sain siitä kimmokkeen kokeilla värimaailmaa akvarelleihin.
la 9.6.2018
Elämä on ihmeellistä. Akvarellini ”Juhliin lähdössä” lähti eilen postin mukana uuteen kotiin. Taiteilija kiittää! Ja uusia maalauksia on syntymässä. Vietin eilisillan maalauskurssilla ja jatkan tänään. Työt valmistuvat ja minä olen lähinnä helpottunut. Ensi viikon keskiviikkona on kritiikki. Huh. Mutta sitä ennen vietämme ristiäisiä. Starttaamme jo tänään Kauklahteen ja h-hetki on huomenna Kauniaisten kirkossa.

TEMPERA- JA ÖLJYVÄRIMAALUKSENI OVAT VALMIIT
Palasin hyvissä ajoin iltapäivällä kurssilta. Kaikki kritiikkiin vaadittavat kuusi maalausta ovat nyt valmiit! Ehdimme hyvissä ajoissa Espooseen.