kesälomalaiset valloittivat mökin

IMG_0069

VALKOISET UKONKELLOT KUKKIVAT HEINÄKUUSSA

pe 13.7.2018

Me ollaan mökillä koko kesäloma”, Samu hehkutti juhannuksena.  Päiväkoti on kiinni  heinäkuun.  Meille se sopi.  Mukava kun on elämää.  Miikan loma alkoi heinäkuun toisella viikolla.  Nyt elämän makua on ylitsepursuavasti.

Pikkupojat ovat ikiliikkujia.  Heille ei tarvitse keksiä ohjelmaa.  He keksivät sitä ihan itse.  Kaikilla on pyörät.  Vesipyssyt ovat hyviä taisteluaseita auringonpaisteessa.  Samoin suihkupullot.

IMG_0066

MÖKKIPIHALLA RIITTÄÄ PUUHAA

Pihatammi on kovilla, kun marakatit roikkuvat alaoksissa.  Mummin kukat ovat koko ajan vaarassa, kun pojat hyppelevät kivikkotarhassa

 

pojat

ANNA LÄHETTI KUVAN POJISTA SYNTYMÄPÄIVÄNI AAMUNA

Palasimme Jussin kanssa Italian maalausmatkalta sopivasti syntymäpäivänäni 6.7.  Vietimme virallisia juhlia Annan syntymäpäivänä 9.7.

 

IMG_1624

PIZZAPÖYTÄ ON KATETTU

Niitä odotellessa herkuttelimme pizzoilla.  Viikonloppuna Parolan panssarimuseossa oli perhepäivä.

IMG_1641

TÄSTÄ RIITTÄÄ KERTOMISTA KAVEREILLEKIN

Pikkupojat olivat innoissaan nähdessään panssarivaunuja.   Annan syntymäpäivänä paistoi aurinko – niin kuin aina.

IMG_0052

KAIKKI OSALLISTUIVAT SUSHIEN PYÖRITTÄMISEEN

Meillä oli sushitalkoot.  Otso ja Visa saivat pizzat, sillä sushit eivät ole heidän suosikkejaan.

 

IMG_0054

PIKKUPOJAT OLIVAT ENSIMMÄISINÄ JUHLAPÖYDÄSSÄ

 

IMG_0057

MUHKEA SYNTYMÄPÄIVÄKAKKU

Laura taiteili kesän toisen mansikkakakun.  Se oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin.  Mansikat ovat olleet tänä kesänä erityisen makeita.

 

IMG_0060

HEINÄKUUN JUHLIJAT

Juhlaviikot jatkuivat Jaana-siskon luona Paippisissa.  Helle jatkui eikä luvattu ukkossade osunut kohdalle.  Matkalla autossa oli kuuma.  Mikä ihanuus, kun pihapiiristä löytyi amme.

 

IMG_1678

MISKA JA SAMU ENNÄTTIVÄT ENSIMMÄISENÄ KYLMÄÄN KYLPYYN

Ei kestänyt kuin hetken kun kaikki neljä poikaa olivat nakuina ja polskivat kylmässä kaivovedessä.

 

IMG_1679

SERKKUPOJAT OTSO JA VISA LIITTYIVÄT UIMASEURAAN

Jaana ja Raimo olivat kattaneet pihatelttaan gourmet-lounaan.

IMG_1681

KESÄKATTAUS VILLA JANEN TAPAAN

 

IMG_1687

HERKKULOUNAS MAISTUI

Saimme uusia perunoita, aamulla savustettua lohta, yllätyssalaattia ja kantarellikastiketta.  Jälkiruuaksi oli tarjolla piharaparpereista paistettua piirakkaa vaniljakastikkeen ja kahvin kera.  Vieraat kiittävät!

 

la 14.7.2018

Säätiedotus lupaa tukahduttavaa hellettä ja ukkospuuskia.  Aurinko on paahtanut jo pitkään eikä sadetta ole saatu kuin muutama pisara.  Samu ja Miska juoksevat pihalla nakuina.  Eilen oli puuhapäivä.

 

IMG_1689

PAINEPESURI OLI KIINNOSTAVA TUTTAVUUS

Anna ja pojat ottivat painepesurin käyttöön ja pesivät perusteelliset piharaput ja puurallit.  Samu oli innokas ruiskuttaja.  Anna  sai viimeistellä urakan rauhassa, kun minä vein pojat mustikkaan.

IMG_1692

SALAINEN HIEKKARANTA

Iltapäivällä pakkasimme poikaset autoon ja ajoimme Ruskeenkärkeen pienelle hiekkarannalle.

 

IMG_1697

HIEKKALINNALEIKKEI´JÄ

”Nyt tuntuu kesälomalta”, Anna tuumi kun pulasi poikien kanssa matalassa rantavedessä.  Minäkin uskaltauduin uimaan.  Onneksi täällä ei ole vielä näkynyt sinilevää.  Illan uutisissa näytettiin kauhukuvia Suomenlahdelta.

Ystäväni Raija lähetti illan edellä tekstiviestin.  ”Hämeenlinnan torilla on rekkatapahtuma.  Se sopii pikkupojillekin.”  Sinne siis.

 

IMG_1701

REKKATAPAHTUMA HÄMEENLINNAN TORILLA

Valtavat rekat olivat vallanneet torin ja joihinkin pääsi kiipeämään sisälle.  Torille oli myös leikkipuisto.

 

IMG_1703

SAMU OLI ROHKEA

Ilta oli jo pitkällä ja pojat uimisestä väsyneet.  Kiertelimme hetken ja palasimme sitten mökille iltapalalle ja nukkumaan.  Minä ainakin olin tässä vaiheessa jo aivan poikki.  Kesä on ihanaa ja raskasta.

 

IMG_1706

PEUROJA NÄKYVISSÄ

Matkalla näimme lähietäisyydeltä kolme komeaa peuraa Suontaan kartanon pellolla iltaruualla.   Joku pahalainen on pistänyt poskeensa lehtikaalintaimeni.  Olikohan se yksi näistä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.