carborundum-kurssilla

KOLLAASILAATTOJA

pe-la 5-6.10.2018

Kuvataiteen aineopintokokonaisuuteen kuuluva carborundum-kurssi käynnistyi eilen.  Opettajamme Anne Tamminen piti meille perusteellisen luennon tästä maalauksellisesta ja tuoreesta grafiikanmenetelmästä.  Aloitimme tekemällä yhteisen laatan, jolle jokainen sai kokeilla gessoa, liimaa ja carborundum-hiekkaa.  Anne vedosti taideteoksemme tänään.  Se oli kovasti hyödyllinen, sillä nyt kaikki saivat käsityksen pintarakenteista.

Sen jälkeen tekeminen oli vapaata.  Minä pysyin uskollisena kollaaseilleni.  Leikkelin pellistä saksilla (ei parhailla) kukkia ja ruukkuja.  Levitin niille huolellisen pesun jälkeen kaikkia materiaaleja, joita oli tarjolla.  Siinä oli tekemisen iloa.  Koska massojen pitää antaa kuivua vähintään yön yli, en päässyt vielä vedostamaan.  Jatkoin sen sijaan kokeiluja.

 

PITSIENKELILAATTOJA

Anne varoitti, että offsetpellille voi toki liimata vaikkapa kangaspaloja, mutta miten ne vedostuvat, se voi olla yllätys.  Minähän pidän yllätyksistä.  Kolme enkeliä pitsimekoissa odottaa nyt liiman kuivumista.  Minä odotan että pääsen omalle grafiikanpajalle vedostushommiin.

 

PITSIKUKKALAATTOJA

Tutkailin työhuoneella vanhoja laattoja.  Löysin pellinpalan, jolle olin liimannut pitsiä.  Sain ahaa-elämyksen.  Mitäpä jos leikkaan siitä pitsikukkia.  Sehän toimi.  Laatat valmistuivat hetkessä ja pääsen vedostamaan ne heti ensi viikolla.  Käytin kaikki jämäpalatkin, niistä tuli kukannuppuja.  Koskaan ei kannata heittää mitään pois.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.