adventtiaika

su 2.12.2018

Olemme selvinneet onnellisesti harmaasta marraskuusta.  Minulla on riittänyt maalauskursseja ja Jussilla puuhaa mökkiremontin parissa.  Emme ole ehtineet tuntea kaamosmasennusta.  Nyt kun adventtiaika ja joulun odotus ovat alkamassa, se piristää kummasti.  Anna ehdotti, että annamme tänä vuonna lahjoja vain lapsille.  Minusta se oli hyvä idea, mutta miten Jussi pärjää ilman lahjapaketteja?  Ehkäpä joku pieni lohdutuslahja?

Vietämme näillä näkymillä joulunajan kaupunkikodissa.  Toivottavasti saamme Annan, Samun ja Miskan meille jouluvieraiksi.  Miikan perhe lomailee omassa kodissaan.  Tämä on pikku-Ulpun ensimmäinen joulu.  Tapaninajelu puolin tai toisin voisi olla mukava juttu.

POJAT OLIVAT TAITAVIA ASKARTELIJOITA

Minulla oli haasteellinen viikonloppu pikkupoikien kanssa.  Anna ja Jussi puuhastelivat sekä lauantaina että sunnuntaina mökkiprojektin kimpussa. Suurin haaste oli saada pojat ulkovaatteisiin ja leikkipuistoon.  Pukeminen kesti ikuisuuden, kun heillä oli koko ajan tärkeät leikit kesken.  Ulkona puhalsi pureva tuuli, mutta se ei poikasia haitannut.  Minä olin aivan jäässä tunnin leikkipuistokeikan jälkeen.

 

JOULUTORTUT OVAT SAMUN JA MISKAN KÄSIALAA

”Nyt leivotaan”, Samu ja Miska hihkuivat, kun palasimme lämpimään kotiin.  Niin me leivoimme.  Voitaikina oli sopivasti sulanut ja pojat kaulivat sitä vauhdikkaasti.  Levitimme väliin luumuhilloa ja pojat muotoilivat omia versioita joulutortuista.  Pinta ehti saada uunissa vähän liiankin paljon väriä, mutta tomusokeri auttoi.  Maku oli kohdallaan.

 

LEIKKIPUISTOSSA

Sunnuntaina kaikki sujui jo rutiinilla.  Ulkoleikkien jälkeen vuorossa oli pipareiden paistaminen.  Muottien kanssa touhuaminen oli mukavaa.

 

PIPAREITA

Valmiit piparit eivät enää kiinnostaneet.  Ehkäpä masut olivat jo täynnä piparitaikinaa.  Annalla oli toinenkin tärkeä tehtävä mökin valopisteiden suunnittelun lisäksi.  Minä hankin Black Friday tarjouspuhelimen ja sehän piti tietenkin räätälöidä.  En ymmärrä miten me seniorit selviäisimme ilman näppäriä lapsia.  Kiitos Anna;)

Edelliset päivitykset löytyvät otsikolla Syyspäiviä 2018.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.