
MAISEMA OLI AAMULLA PUHTAAN VALKOINEN
ti 8.1.2019
Kissat ja koirat -näyttelyn eiliset avajaiset Helsingin AkvArt galleriassa käynnistivät tämän vuoden ensimmäisen taidekuun. Olin aika otettu, kun molemmat kissa-akvarellini olivat päässeet paraatipaikalle. Oli ilo tavata avajaisissa monta tuttua sekä työelämästä että lukuisilta maalauskursseilta.
Perjantaina seuraa taiderintamalla jatkoa, sillä me grafiikanpajalaiset ripustamme Galleria Paperihuoneelle ja grafiikanpajan puolelle omia vedoksiamme. Minä saan ensimmäistä kertaa litografiavedokseni esille.

LUMIMAISEMA KOTIMME NURKALLA
Myös taideopinnot jatkuvat suotuisasti. Prakatikum ykköskurssimme ensimmäiset harjoitustehtävät on katsastettu. Aiheina oli omakuva ja kollaasi. Seuraavana on vuorossa moniosainen sarja. Minä sain sunnuntaina Paratiisi -triptyykkini valmiiksi. Voin siis vetää henkeä, sillä tämän kurssin lopputyöni ”Yhdessä – ero – yksin” on sekin jo valmis. Epäilin hetken, onko toteutus liian yksinkertainen. Näytin luonnoksen opettajallemme. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että tässä tapauksessa yksinkertaisuus toimii. Rauhoituin.

KÄVELYTIELLÄ SAI KAHLATA
Opintokokonaisuudesta on enää jäljellä estetiikan kurssi. Keväällä keskitymme praktikum kakkoskurssin myötä kukin oman lopputyön tekemiseen. Mikä ihana mahdollisuus toteuttaa suunnitelmia ohjaavan opettajan myötävaikutuksella. Ajattelin, että totta kai maalaan temperalla tai öljyväreillä suurikokoisia töitä. Niin varmasti moni kurssikaveri tekeekin.
Opettajamme Antti on kuitenkin korostanut, että kannattaa lähteä omista vahvuuksista ja tehdä sitä, mihin tuntee mielenkiintoa. Minulla on loistava kotikenttäetu käyttää grafiikan pajaamme ilman aikataulua. Niinpä olen pikku hiljaa päätynyt kuvakertomukseen – tarina on aina plussaa – villistä luonnosta. Olen jo kokeillut, miten carborum-eläimet toimivat. Hyvinhän ne. Ehdin toden totta ideoida ja toteuttaa kokonaisen eläintarhan ennen kuin näyttelyn ripustus syyskuun puolessa välissä on ajankohtainen!
ke 9.1.2019
Olen ollut pari päivää vapaalla, sillä Jussi joutui taas kerran lapsenvahdiksi. Samu ja Miska ovat molemmat kuumeessa ja Annan piti päästä kouluun. Nyt pojat ovat lääkekuurilla ja Jussi pääsi vapaalle. Koulussa ei loppuviikolla ole mitään tärkeää.
Minä olen ahkeroinut grafiikanpajalla. Sain taidelainaamosta korttitilityksen ja totesin, että kortit ovat tuottava taiteenlaji. Nyt kun maksamme täysin turhaan kakkoskodin yhtiövastiketta, pienetkin tulot ovat kotiin päin.

RASKAIMMAT KIRJAT TOIMIVAT HYVIN PAINONA
Niinpä käynnistin korttipajan ja sain aikaiseksi toistakymmentä grafiikkakorttia. Ne ovat nyt painon alla kuivumassa. Kuvia seuraa, kunhan saan ne liimattua korttipohjille.

TAIDEGRAFIIKKAKORTTEJA VUOSIMALLIA 2019
Tässä näitä uuden näköisiä grafiikkakortteja on. Näitä on tuota pikaa myynnissä Galleria Paperihuoneella ja Hämeenlinnan taidelainaamossa Verkatehtaalla.
Päivitin myös taiko.fi -sivulleni pari uutta grafiikanvedosta. Päivitän lisääkin, kunhan valo riitttää kelvollisten valokuvien ottamiseen. Odotan jo kevättä, vaan siihen on vielä matkaa. Tosin me Jussin kanssa teemme varaslähdön aurinkoon helmikuun lopussa. Hehkutan aikanaan lisää.
to 10.1.2019
Kevätkauden vesijumppa alkoi tänään. Sain Jussinkin mukaan. Huomasin, että olin kaivannut polskimista. Sitä on nyt tiedossa joka viikko. Päivä on ollut muutenkin virikkeellinen. Tarjosimme jumppatuokion jälkeen joulupukille ja tontulle nepalilaisen buffetlounaan Siddharthassa. Se oli erinomaisen maittava.
Iltapäivä ja ilta sujui uuden näyttelymme ripustuspuuhissa. Gallerian puolella on nyt Petran, Paulan, Ullan ja minun litografioitani. Kukka, Tiina-Katriina ja Pirjo ripustivat pajalle grafiikanvedoksia. Saimme remonttimies Ossin kiinnittämään ripustuskiskot suurimmalle osalle seinistä. Se tietää jatkossa vähemmän maalausurakoita. Hyvä niin. Huomenna vietämme kuohuviinin kera avajaisia. Hyvinhän tämä tammikuu etenee!
su 13.1.2019
Nyt on vietetty taidenäyttelymme avajaisia ja opittu uutta grafiikan saralla. Avajaistunnelmat olivat taas kerran iloiset. Kaupunkiuutisten Riikka kävi tekemässä juttua. Hän on kirjoittanut kiitettävästi näyttelyistämme.

LITOGRAFIANI PÄÄSIVÄT NÄYTTELYYN
Avajaisvieraat viihtyivät. Tarjosimme kuohujuomia galleriamme kolmevuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlistimme yhteiseloamme siirtymällä jatkoille läheiseen Nooran viinibaariin. Siinä oli juhlan tuntua.

TAUSTAAMISOPPIA
Lauantaina meitä pajalaisia oli paikalla kuusi, kun opettajamme japanituntija Tuula Moilanen tutustutti meidät taustauksen taitoon. Keittelimme vehnätärkkelystä ja opimme, miten ohut japaninpaperi kiinnitetään joko paperille tai kankaalle tukevoittamaan teosta. Olimme innoissamme, miten voimmekaan hyödyntää tätä grafiikanteossa ja kirjansidonnassa. Nyt työt ovat kuivumassa. Näemme pian miten onnistuimme.