taas kukkii pellava

Johdanto:

Liityin helmikuussa 2019 jo toiseen kirjoittajapiiriin.  Olen käynyt kerran kuukaudessa Päivi Haanpään vetämässä ”Kirjoituksia Koneesta” -ryhmässä.  Istumme taidegalleriassa puolitoista tuntia ja kirjoitamme taiteen inspiroimia pieniä tarinoita.

Tämä toinen ryhmä kokoontuu niin ikään taidegalleriassa.  Nimittäin Galleria Paperihuoneella kahden viikon välein.  Se oli suurin syy, miksi ilmoittauduin mukaan.  Meitä on siellä mukana pari muutakin graafikkoa.  Ryhmä aloitti ensin kirjastolla, mutta remontin vuoksi paikanvaihdos oli tarpeen.  Ryhmän vetäjä Iina Kinnunen sai meidät heti vauhtiin.  Kirjoitimme ensin lämmittelytehtävän galleriataiteen tunnelmista.  Sen jälkeen vanhat ryhmäläiset lukivat kotitehtävänsä.  Me uudet kuuntelimme kiinnostuneina.  Seuraavalla kerralla mekin pääsemme osallistumaan.  Saimme aiheeksi valita jonkun musiikkikappaleen ja kirjoittaa sen pohjalta korkeintaan A4 pituinen tarina.  Päässäni rupesi soimaan välittömästi nuoruuden rakkauteni Annariitta Minkkisen vallankumouslaulut.

 

TAAS KUKKII PELLAVA

Viileä elokuinen sade kastelee mökkipihan.  Tuuli vinkuu.  Istun ikkunan ääressä ja katselen ulos pimeälle järvenselälle.  Mieheni Jussi uistelee, niin kuin monena kesälomailtana aikaisemminkin.  Pikkupoikani Miika tuhisee vauvansängyssä.  Kynttilä savuttaa.  Annariitta Minkkinen laulaa ”Miksi viivyt niin kauan?” 

Lasissa on sameanpunaista kotiviiniä.  Oloni on haikea.  Muistelen kiihkeää lakkokevättämme 1980.  Kuvaussihteerit ry kiipesi silloin barrikadeille ja uskoi saavuttavansa taistelemalla tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta työelämässä.  Miten sinisilmäisiä olimmekaan.  Kuudessa viikossa intomme laantui ja saavutukset olivat pieniä.  Jäimme naisvaltaisena alana isojen jalkoihin.

Kuuntelen Annariitan kirkasta ääntä.  Taas kukkii pellava, Ihmisten enemmistö, Meristä kaunein, Laulu toivosta, Kurjet.  Kaikki ne saavat sydämeni sykkimään.  Toivosta, kaihosta, yrityksestä ymmärtää elämää.

Annariitta uskoi solidaarisuuteen.  Tiemme kohtasivat 80-luvulla Turussa, kun hän esiintyi solistina tv-nauhoituksessamme.  Ihailin vilpittömästi, miten hän lauluillaan pyrki parantamaan maailmaa.  Vallankumouslaulut olivat sen aikakauden juttu.

Nuorena pitääkin uskoa aatteisiin.  Omat lapseni eivät innostuneet politiikasta.  Heillä oli pehmeämpiä arvoja.  Miika oli nuoruudessaan vegaani ja pikkusiskonsa Anna puolusti kiihkeästi eläinten oikeuksia.  Myöhemmin hekin oppivat omien lasten myötä joustamaan.

Annariitta kuoli muutama vuosi sitten.  Jäin miettimään, miten vähän voimme vaikuttaa teoillamme maailman menoon.  Mutta jos edes siemen jää itämään, se on alku, josta voi kehittyä ymmärrystä ja voimaa olla omalla panoksellaan mukana luomassa toivoa paremmasta huomisesta.

There is one comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.