pe 8.3.2019
Kansainvälinen naistenpäivä oli erilainen kuin koskaan. Vietimme kiireettömän hellepäivän altaalla ja kotiterassilla. ”Täältäkö kuuluu suloista kieltä?”, nuori mies kysyi hotellin altaalla. Hän oli kahteen viikkon ensimmäinen suomalainen, jonka kohtasimme. Kaveri oli ollut viisi viikkoa matkalla ja kertoi, ettei yhtenäkään päivänä ole satanut. Vuosi täällä Thaimaan pohjoisosassa on ollut harvinaisen kuuma ja luvassa on jopa 40 asteen lämpötiloja. No huh.

IHANAT NAISET

MORSIAN
Minä maalasin päivän kunniaksi ihania naisia. Hehkutin akvarelleja facebookissakin. Sain kokonaista 48 tykkäystä. Se ilahdutti, terveisiä vain kotisuomeen.
Lähdimme ennen auringonlaskua liikenteeseen. Tuk-tuk vei meidät edulliseen 80b hintaan Night Bazaarille. Olimme turhan varhain liikkeellä, sillä siellä oli vielä hiljaista.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!
Emme antaneet sen häiritä, vaan istahdimme nauttimaan kevyen välipalan. Mangosalaatti oli herkullista, samoin tofuvartaat pähkinäkastikkeen kera.

RUOKATORI
Jatkoimme matkaa tutulle food marketille. Suunnittelimme naistenpäivän kunniaksi herkuttelevamme höyrytetyllä limemaustetulla kalalla.

VALINNANVARAA RIITTI
Kohdalle osui kuitenkin kiinalainen dim sum ravintola. Niinpä valitsimme neljä höyrykoria tapu, taskurapu ja kanatäyttein.

HÖYRYKORIHERKKUJA JA KANNULLINEN (!) OLUTTA
Ilta oli eksoottinen ja tuoksuja täynnä. Olin kovasti tyytyäinen. Minun puolestani naistenpäivä voisi olla joka päivä.
Istuimme hienon päivän päätteeksi omalla terassilla. Minä luin ääneen Mia Kankimäen loistavaa e-kirjaa ”Naiset joita ajattelen öisin”. Matkasimme 1800-luvun naistutkimusmatkailijoiden Isabellan, Idan ja Maryn seurassa Afrikassa ja ihmissyöjien Borneolla. Kirja on vienyt sydämeni ja odotan innolla uusia käänteitä. Sitä paitsi teemakin sopi mainiosti naistenpäivään.