Tässä vielä tuoreita tuntemuksia neljän viikon lomamatkaltamme. Mietimme aina, olemmeko oppineet jotain. Kun Jussi jäi eläkkeelle, hän sai lahjaksi kirjan nimeltä ”Joutenolon taito”. Se on todellakin taitolaji, jossa Jussi on huomattavasti parempi kuin minä. Ehkäpä hän luki kirjan.

Voi toki olla niinkin, että näin seniori-ikäisinä sitä rauhoittuu. Vaihdoimme nuorina innolla matkakohteita. Hengästyttää, kun luen blogista, millaisella vauhdilla ahmimme nähtävyyksiä.

Nyt osaamme katsella rauhassa, mitä lähitienoilta löytyy. Kiertelemme temppeleissä, istumme kahviloissa, seuraamme värikästä katukuvaa, nautimme auringonpaisteesta altaalla (mielellään varjossa), lueskelemme, kokeilemme uusia makuja ja muistamme viettää siestaa. Niin ja minä tietenkin maalaan.

Tämän matkamme neljästä hotellista kaksi oli ylitse muiden. Top North GH oli halvin ja kiinnostavin. Se oli vähän nukkavieru, mutta siellä oli elämää. Oleskeluterassi oli iso ja viihtyisä, samoin allasalue. Sinne palaamme seuraavallakin kerralla.

Viimeisin hotellimme Sri-Pat GH oli tyylikäs ja kodikas, mutta meidän budjetillemme vähän turhan kallis. Jussi nauratti respan tyttöjä mennen tullen. Tytöt osaavat sanoa nyt sujuvasti kiitos ja no niin, jälkimmäinen eri äänenpainoilla.

Kaksi muuta hotelliamme olivat siistejä ja kovasti steriilejä. Molempiin kuului tukeva aamiainen, mutta jo kolmentena päivänä se rupesi tökkimään. Tarjolla oli aina samanlaisia settejä, vaikka valinnanvaraa näennäisesti olikin. Sitä paitsi aina tuli syötyä liikaa.

Olemme oppineet sujuvasti käyttämään paikallisia kulkuvälineitä. Nuorempina kävelimme hullun lailla. Nykyään hyppäämme tuk-tukiin tai punaiseen lava-autoon ja ajelemme ympäri kaupunkia. Warorot-markkinat, Night Bazaar ja ruokatorit on tullut kierreltyä, samoin viikonloppumarkkinat. En erityisemmin viihdy väentungoksessa, mutta ne kuuluvat suurkaupungissa asiaan. Kokemuksia siis nekin.

Olen miettinyt, miksi palaamme aina vain tänne pohjoiseen. Miksi emme mene etelän turistikeskuksiin meren rannalle. Ehkäpä siksi, että Chiang Mai on Oikea Thaikaupunki. Täällä näkee katukuvassa sekä paikallisia että maailmankansalaisia. Japanilaiset neitoset kulkevat sirosti valkoisissa ohuissa mekoissa aurinkovarjojen kera.

Oranssinvärisiin kaapuihin pukeutuneita munkkipoikia näkee temppeleiden läheisyydessä. Siis vanhassakaupungissa joka korttelissa.

Me isot länsimaiset farangit erotumme katukuvassa. Sanomme toisillemme hello ja jatkamme matkaa. Suomen sanoja ei juurikaan ole kuulunut. Emme tosin ole kaivanneetkaan. Englannilla pärjää mainiosti. Varsinkin kun meidän turistien tarpeet rajoittuvat tuk-tuk kyyteihin, ruokaan, juomaan ja menoon muuhun.