Kynäilijöiden kotitehtävä perustui Galleria Paperihuoneen huhtikuun näyttelyyn ”Kaikki nämä kuolleet silmät”. Esillä oli Pauliina Pesosen ja Jolin Slotten teoksia kaksikielisestä runokuvakirjasta. Niiden kantava teema oli pelko.

PELKO

Usko, Toivo, Rakkaus. Miten naurettavaa. Ei niihin enää kukaan usko. Tämän päivän sana on Pelko. Minä hallitsen maailmaa. Minulla on valtaa ja voimaa. Tuulet ja rankkasateet, hirmumyrskyt, tulvavedet, muovisaasteet ja kulkutaudit riemastuttavat minua. Kauhu ja epätoivo, siinäpä ilonaiheita.

Olen ahkera. Kun synnyit, otin äitisi valtaani. Riittääkö maito, toimiiko vatsa, hengitätkö, miksi itket. Kun kasvoit, meistä tuli kaverit. Osaatko läksyt, pärjäätkö kokeissa, saatko kavereita, kiusataanko sinua. Löydätkö oman rakkaan, saatko lapsia, suoriudutko työelämässä. Pysytkö terveenä, riittääkö rahat, kuka sinua hoitaa vanhana. Kumpi lähtee ensin, liikuntakyky vai muisti.

Pikkukiusat kuten kummitukset, hämähäkit, pimeys, lentäminen, suljetut tilat, ne kuuluvat arkipäivääni. Sinun ja kaltaistesi kauhistus ja ahdistus huvittavat minua. Epävarmuus ja kateus ovat suosikkejani. Ruokin niillä mieltäsi. Riitätkö, pärjäätkö, syrjäydytkö. Elämä ei ole reilua. Kaivaudun mieleesi. Saan sinut epäilemään itseäsi, läheisiäsi, päättäjiä. Ahdistut, turhaudut, menetät yöunesi, hermosi reistailevat. Saat paniikkikohtauksia. Haet apua, saat pillereitä. Nukut huonosti. Tulen uniisi, piinaan sinua, ajan sinut hulluuden partaalle. Hellitän hetkeksi. Sitten kiihdytän. Kyhmy rinnassa, kaadut jäisellä kadulla, joudut sairauslomalle. Kauhusi kasvaa. Minä nautin.

Kuolema. Kaikki nuo kuolleet silmät. Sinun silmäsi. Kirkkokansa veisaa: ”Jok’ ainut askel sun matkallas, on askel kohti sun kuoloas”. Minä kuljen joka askeleella vierelläsi. Saatan sinut määränpäähän. Puristan rinnasta vielä lähtöhetkellä. Olen voittanut. Vai olenko. Menetin sinut.