takatalvi

MÖKKIRANTA HUHTIKUUSSA

ti 9.4.2019

”Luvassa on vettä, räntää tai lunta”. Näin lupasi aamun hesari. Minä ehdin jo hetken kuvitella, että on kevät. Kävimme eilen mökillä. Pääsin haravoimaan. Rannassa oli komeita jäälauttoja. Polut olivat jäiset, mutta metsän kautta pääsi alas liukastelematta.

Mökki on nyt sisältä kuin uusi. Seinät on maalattu puhtaan valkoisiksi. Saimme lisää valoa ja lisää tilaa, kun yksi väliseinä poistettiin. Haimme eilen Terrasta autokuormallisen listoja. Kun kirvesmiehemme Pekka saa ne naputeltua, pääsemme laittamaan kaapit ja vitriinit paikoilleen. Sen jälkeen Annalla ja minulla on melkoinen urakka purkaa ja lajitella makuuhuoneisiin pakatut tavarat.

MÖKKITAPETTI

Niin ja on meillä vielä jäljellä yksi hauska projetkti. Tapetointi. Suunnittelimme, että piristämme olohuoneen ilmettä tapetoimalla ikkunaseinän. Kunnes Anna keksi eilen, mitäpä jos tapetoimmekin takkaseinän, johon ei tule kaappeja. Tapettikin on jo valittu pitkän harkinnan jälkeen. Samoin uusi ruokapöytä, jonka ääreen kymmenen hengen ruokakuntamme mahtuu kerralla. Toivottavasti jo vappuna mökki on kesäkunnossa. Jos ei vappuna, niin viimeistään juhannuksena.

Kaupunki oli räntäsateen jäljiltä märkä, kun kävelimme iltapäivällä Pankkiin. Meillä oli Tärkeä Tapaaminen. Pankkineiti, kiinteistövälittäjä, ostaja ja me Jussin kanssa myyjinä kohtasimme. Näimme vilaukselta Aulangontien asuntomme osakekirjan. Kuittasimme asuntolainan ja olimme tyytyväisiä, että jäimme vähän plussalle. Siitä ilosta katselen parhaillaan halpoja äkkilähtötarjouksia keväiselle Välimerelle.

Välittäjämme Riitta tarjosi meille kaikille leivoskahvit Laurellilla. Kiitoksemme myös lahjapussista, joka sisälsi Pentikin pyyhkeet ja tukevan suklaalevyn. Tämä projekti on nyt viimeistelyä vaille valmis. Viimeistely tarkoittaa painavien vuodesohvien hävitystä. Ne päätyvät kaatopaikalle kunhan saamme ne kakkoskerroksesta peräkärryyn. Miika on luvannut tulla hommiin heti pääsiäisen jälkeen. Asunto on muuten tyhjä ja muuttovalmis.

JUHLAHUMUA

Kilautimme illalla juhlamaljat. Meidän juhlahetkiimme on kuulunut jo vuosien ajan vanha kunnon Törley. Niin nytkin, kun aikani Tiiriön Alkosta etsittyäni löysin valkoisen pullon Talismania. Ennen pullo oli vihreä. Aikamoista hämäystä.

la 13.4.2019

Viikko on vierähtänyt taas kerran vauhdilla. Keskiviikkona hyvästelimme porukalla galleriapäivystäjämme Tiinan.

KEVÄTKUKKIA PÄIVYSTÄJÄLLEMME

Nyt olemme tyhjän päällä. Itse kukin meistä kirjaa google-kalenteriin päivystysvuoroja. Kevät hoituu, mutta kesällä kaikilla on omia menoja. Huolestuttavaa.

Torstaina Liisa K. kävi meillä yökylässä. Kävimme teatterissa katsomassa Hiljaiset sillat. Elokuva oli tuoreessa muistissa. Hyvin näyttelijät suoriutuivat vaativasta tehtävästä.

Perjantaina lenkkeilimme ja teimme kirpparikierroksen. Söimme maittavan lounaan Hällässä. Heilutin iltapäivällä Liisalle, kun hän huristi expressbussilla takaisin Helsinkiin. Lupasin viettää pikapuoliin kulttuuripäivän pääkaupungissa. Se tarkoittaa taidemuseo- ja galleriakierrosta yhdessä ystävän kanssa.

Tänään lauantaina meillä oli praktikum kakkoskurssin toinen lopputöiden katselupäivä. Minä olin vuorossa ensimmäisenä. Sain rakentavaa palautetta. ”Tee lisää, irrottele!” opettaja ja kurssitoverit kannustivat. Onpa hyvä, että minulla on tiedossa pakollisia pajapäiviä. Ehdin irrotella.

su 14.4.2019

Tänään on eduskuntavaalien äänestyspäivä. Minä pähkäilen, sillä tiedän hyvän tutun ehdokkaan, joka on vanhusten asialla. Puolue vain on väärä. Siinäpä haastetta.

SAMU TEKI TULIVUORIKAKUN

Olimme Samun ja Miskan kanssa lähes kaksi tuntia leikkipuistossa. Anna ja Jussi ahertavat mökillä. Jos kaikki sujuu hyvin, meillä on kohta olohuoneessa tapetti paikallaan.

ANNA ON AMMATTILAINEN
VALMISTA TULI

Sain puhelimeen valokuvia jo ennen kuin työmiehet palasivat. Kesäinen tapetti on nyt seinässä ja mökillä uutta ilmettä.

OTSO JA VISA VIRPOMASSA

Sain puhelimeen myös valokuvan Kauklahden trulleista. Viikonlopun ruokalistalla oli tortilloja. Pojille maistui ja työmiehetkin söivät hyvällä halulla urakan jälkeen. Kun vieraat olivat lähteneet, kävimme Jussin kanssa äänestämässä lyseolla. Jussi jaksoi katsella vaalivalvojaisia. Minä en. Kaksi vauhtivilleä uuvuttivat minut täysin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.