kotiinpaluun tunnelmia

MEIDÄN TALO

to 23.5.2019

Arvatkaa, miltä tuntuu asua huputetussa kodissa? Palasimme eilen illalla viikon lomamatkalta Kroatiasta. Toki tiesimme, että tällainen kaameus on edessä. Silti se yllätti. Tänään nuoret rakennusmiehet, puheesta päätellen virolaisia, kävelivät keittiön ikkunamme edessä. Ovelle ilmestyi lappu PARVEKKE KÄYTTÖKIELLOSSA. Tätä riemua riittää syksyyn asti. Kääk.

HOLLON TILA LOIMAALLA

Illalla meillä Linnan Martoilla oli kesäretki Loimaalle. Vierailimme 49 hengen voimin Hollon tilalla. Nautimme maittavan illallisen 1860 rakennetussa rakennuksessa.

Retki valoisana kesäiltana oli marttailua parhaimmillaan.

pe 24.5.2019

Pääsin pitkästä aikaa hommiin grafiikanpajalle. Sain päivän aikana vedostettua muutaman kelvollisen työn seuraavaan aineopintojen katselmukseen. Se on huolestuttavan lähellä. Jussi lähti Helsinkiin illanviettoon. Hänellä on ilo tavata vanhoja työkavereita kerran vuodessa. Tänään oli se päivä.

-Tämä oli varsinainen canossanmatka, mies raportoi palatessaan. -En enää koskaan lähde ilman huoltohenkilökuntaa reissuun. Matkassa oli kaikenlaisia vastuksia ja unohduksia. Jussi tuli lauantaiaamuna Annan kyydissä Hämeenlinnaan. Onneksi meillä on tytär, joka huolehtii.

su 26.5.2019

Viikonloppu oli sateentihkuinen. Pikkupoikia se ei haitannut. He olivat innoissaan, kun Ystävyydenpuistossa suihkulähde pulputti. Sieltä oli hyvä hakea pikkuämpäreihin vettä.

VESILEIKKEJÄ

Anna ja Jussi ahkeroivat mökillä. Vesiä ei vieläkään saatu päälle, sillä tiivisteet unohtuivat kotiin. Mutta siivoushommat edistyivät. Eikä nyt niin kiire olekaan kesänviettoon, sillä koko viikoksi on luvassa sateista ja koleaa.

ti 28.5.2019

Avasin aamulla facebookin. Silmiin osui ensimmäiseksi oma nimi. Sisko oli käynyt bongaamassa maalaukseni Helsingin Hammasmehiläisestä.

Maalaukset ovat siellä esillä kokonaisen vuoden. Tosin mitään kommentteja ei ole kuulunut. Olin itsekin melkein unohtanut tämän näyttelyn. Meillä Paperihuoneen graafikoilla on tiedossa täällä Hämeenlinnassa parikin ryhmänäyttelyä. Kesäkuussa kirjastolla ja elokuussa kansallisarkistossa.

Mökkiprojektimme jatkuu tänään. Jussilla oli huhtikuussa lähes paniikki, että mökki pitää saada nopeasti käyttöön. Nyt kun ilmat ovat mitä ovat, hänellä ei ole mitään kiirettä.

TÄSTÄ EN TYKKÄÄ

Minulla rupeaa olemaan, sillä eilen pihan puolen ikkunat muovitettiin siihen malliin, että elämme täällä kaupungissa kuin sumussa. Kadun puolella ikkunamme alla pörrää hiekkapuhallin. Oikea helvetinkone, joka haisee dieselille. Ikkunat on pakko pitää kiinni. Ei kiva.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.