punainen lohikäärmearmeija – luku 7

-Tähti, näin puutarhassa sisiliskon pesän. Pikkuliskoja oli satamäärin. Onko se tavallista? Quu oli hätääntynyt, vaikka pienet liskot eivät vaikuttaneetkaan vaarallisilta. – Meillä on aina ollut sisiliskoja, Tähti rauhoitteli. Mutta ei tällaisia. Pikkuliskot kasvoivat silmissä. Ne valloittivat puutarhan ja ahmivat pieniin suihinsa kaiken vihreän. Piha oli tuota pikaa hiekkaerämaa. Eivätkä liskot olleet enää pieniä. Ne saivat selkäänsä punaiset suomut ja silmiinsä hehkun.

Quu ja Tähti pelästyivät. – Mitä minun marttasiskoni sanovat, kun puutarha on syöty. Nyt on pakko peruuttaa kevätretki. Voisiko yliopiston professori auttaa? Mama Maddalenasta olisi nyt ollut apua, mutta hän oli lähtenyt Hämeeseen. Jäähyväiset olivat olleet sydäntä riipaisevat. – Tyttäret, nostakaa vielä onnenkortit. – Prinsessa Tähti, sinun elämässäsi tapahtuu. Sait auringon. Se on parasta, mitä voin sinulle suoda. Näen pilkahduksen romantiikkaakin. En ollenkaan osaa arvata, kuka on sydämesi valittu. – Prinsessa Quu, sinä se osaat yllättää. Korttisi on tiede, enpä olisi uskonut. Ehkäpä prinssi Mikael opastaa sinua kirjaviisauteen. Olipa tämä yllättävää.

Mutta ne sisiliskot. Niistä kasvoi tuota pikaa jättisuuria lohikäärmeitä. Prinsessat naulasivat ovet ja ikkunat kiinni. Linnaan ne eivät ainakaan pääsisi. He olivat loukussa. Hovineidot kirkuivat. Tällaista emme ole koskaan nähneet. Piiritys jatkui. Vesi- ja ruokavarastot hupenivat. – Apua, laihdummeko? tytöt kauhistelivat. Linnassa ei ollut puhelinta. Mutta nettiyhteys oli. – Professori Pinkki, olemme pulassa, apua. Professori oli aina haaveillut sankarin osasta. Nyt hänellä oli tilaisuus näyttää prinsessa Tähdelle, että hän oli Mies. Pinkki sonnustautui haarniskaan ja otti miekan käteensä. – Kyllä minä niille pirulaisille näytän. Taistelu oli ankara ja professori hävisi 5-0. Hän luikki vähin äänin takaisin yliopistolle.

– Oppilaat, teillä on nyt näytön paikka. Olen järjestänyt näin koemielessä tositilanteen. Kaikki nuoret miehet ja naiset, nyt lähdemme taistelemaan lohikäärmearmeijaa vastaan. Nuoret innostuivat. Kerrankin tapahtui jotain jännittävää. Miehet syöksyivät miekkoineen asemiin. Naisilla oli keveämmät aseet. Hiusspraypullot. Hurahuh-hah-hei, laulumme raikaa, täältä tullaan. Taistelulaulu kannusti toimintaan. Lohikäärmeet hätääntyivät. Eivät ne olleet odottaneet tällaista armeijaa. Ehkäpä peräännymme varovasti naapurivaltakuntaan, ne supattivat keskenään. Miekkoihin olemme tottuneet jo prinssi Yrjön ajoista lähtien mutta naisten hiussuihkeet ovat kaamea ase. Niistä emme selviä.

Niin rauha palasi linnaan ja professori Pinkistä tuli sankari. – Ei se mitään, tämä oli ihan jokapäiväistä, hän kommentoi vaatimattomasti. – Niin ja neitoset, tervetuloa seuraavalle kurssilleni yliopistoon. Opiskelijatoverinne odottavat jo innokkaasti tapaavansa kuninkaallisia.

-Olihan siinä vähän yritystä, mutta kunnon taisteluja ei ole näkynyt. Helmi mietti, mitä hän vielä keksisi. Lohikäärmeetkin hän taikoi vain Joonatanin toivomuksesta.

PEIKOT VASTAAN LOHIKÄÄRMEET

– Tahtoisin kuulla peikoista ja jättiläisistä, poika toivoi. Helmi oli aina valmis keksimään uusia mielikutuksellisia satuja. – Lohikäärmeet karkasivat kukkuloille. Löytyisiköhän sieltä heille kavereita. – Hyvä idea, varmasti. Joonatan odotti jo jännittyneenä iltasatua. Tuuli oli iltavuorossa ja poika oli Helmin luona yökylässä. Satu voi alkaa.

Prinsessa Quu ja prinsessa Tähti viettivät tanssiaisten jälkeen hiljaiseloa. Yliopiston lukukausi ei ollut vielä alkanut. Heidän ei tarvinnut päntätä pääsykokeisiin. Tuntuva lahjoitus yliopiston kassaan takasi heille opiskelupaikat. Prinssi Mikael oli palannut kotilinnaansa ja näki haaveellisia unia hovineidostaan. Mitenkähän tästäkin sotkusta selvitään, Quu mietiskeli. Heillä oli ollut ihana yö yhdessä, mutta siihen se jäi. Yhden yön juttu siis. Eipä siinä sitten muuta. Prinssejä tulee ja menee, Quu lohduttautui mutta ei itsekään uskonut siihen. Ehkäpä vielä tapaamme onnellisten tähtien alla.

Punaiset lohikäärmeet loikoilivat läheisen kukkulan laella. Nyt pitäsi löytää kelpo riistaa palanpainikkeeksi, ne haikailivat. Vaikkapa nuoria neitoja tai pulleita poikasia. Yliopiston nuoret vaanivat kukkulan juurella. – Älkää unta nähkö, meidän lapsia ette vie. Mutta kuulkaa, seuraavalla kukkulalla asustaa peikkoja ja jättiläisiä. Mitä enää mietitte, kimppuun vaan.

Peikko Piilevä oli perheensä vanhin. Se oli pelottavan näköinen mutta luoteeltaan kesy. Peikot elelivät sovussa jättiläisten kanssa. Mutta kun ilmassa oli lohikäärmeiden hajua kaikki terästäytyivät. – Meidän pitää esittää yhteistuumin pelottavaa klaania, muuten emme pärjää. Peikko Piilevä esitti urheampaa kuin olikaan. – Keksitään juoni. Te jättiläiset pelotatte lohikäärmeet tiehensä. Me peikot varmistamme, että he lähtevät.

Näin tehtiin. Lohikäärmeet pelästyivät jättiläisiä. Pahaksi onneksi myös jättiläiset pelästyivät lohikäärmeitä. Siitä syntyi pattitilanne. Peikko Piilevä riesi apuun. – Hei lohikäärmeet, tiedättehän että kaukana pohjolan perukoilla on Lapin maa. Siellä on pulskia poroja ja hyväuskoisia lappilaisia. Löydätte sieltä kultamaan. Lohikäärmeet heristivät korviaan. Kultamaa kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Lohikäärmeet olivat aina olleet persoja kullalle. – Kiitos vinkistä, taidamme suunnata matkamme kohti pohjoista. Peikko Piilevä kätki hymynsä. Tämähän meni paremmin kuin hyvin. Mutta mitä tästä tuumii prinsessa Quu? Nyt olikin tiukka paikka edessä. En todellakaan halua prinsessan sukulaisille harmia.

Tarina jatkuu – luku 8

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.