
to – su 15-18.9.2019
Hämeen keskiaikafestivaaleilla oli tänä vuonna tunnelmaa. Torstaina oli yleisöllä ilmainen sisäänpääsy. Uteliaita katsojia vaelteli linnan puistossa jo siinä vaiheessa, kun torikojuja rakennettiin.

Perjantaina saimme iltapäivällä muutaman sadekuuron niskaan. Meillä Paperihuoneen graafikoilla oli myynnissä taidegrafiikkaa. Ne eivät pidä kosteudesta. Kaikki olivat muoveissa, vaikka keskiaikaa elettiin.

Lauantaina aurinko helli. Yleisöä oli ruuhkaksi asti. Tavernan ruokakojuilla oli pitkät jonot.

Mama Maddalena sai antaa hyviä ennustuksia tasaiseen tahtiin. Välillä kohtalonsa päivittäjiä oli jono.

Festivaalipäivät olivat toden totta erilaisia. Lauantai oli huippuhieno ja aurinkoinen. Sunnuntai oli pilvinen ja saimme sateentihkua pariin otteeseen. Markkinaväkeä oli liikkeellä, mutta maksavia asiakkaita vain muutama.

Olin kuitenkin tyytyväinen, että osallistuimme tapahtumaan tänäkin vuonna. Tapasin paljon edellisiltä kesiltä tuttuja myyjiä ja omia kanta-asiakkaita. Sain antaa runsaasti hyviä ennustuksia. Siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Ehkä tapaamme taas vuoden kuluttua samoissa merkeissä.