minecraft-juhlat ja muita kesätapahtumia

MINECRAFT-KAKKU

la 10.8.2019

Otso juhli kahdeksaa ikävuottaan elokuussa. Syntymäpäivien teema oli minecraft. -Mikä se on? kysyin epätietoisena. Sain perusteellisen selvityksen tästä nuorison suosimasta pelistä. Laura-äiti leipoi neliskulmaisen minecraft-kakun. Tarjoiluastiat olivat nekin nelikulmaisia.-Uskoisitko, että neliöt ovat mansikoita, Laura nauroi koristellessaan kakkua.

JUHLAKANSAA

Kesäpäivä oli aurinkoinen ja nuoriso viihtyi kakun syönnin jälkeen pihalla. Juhlien toinen kohokohta oli pinjata.

OTSO KÄVI PINJATAN KIMPPUUN

Otson silmät sidottiin ja poika hakkasi pahvilaatikosta tehtyä neliskulmaista pinjataa miekalla. Sieltä putosi raivoisan hyökkäyksen jälkeen karkkeja lasten iloksi.

VANHAN KOTIMME YMPÄRISTÖ ON MUUTTUNUT

Kiitokset taas juhlien järjestäjille ja juhlakansalle.

su 11.8.2019

Viikonloppuna Hämeenlinnassa oli Elomessut. Lauantai oli aurinkoinen ja sunnuntaina satoi. Minä päivystin Hämeenlinnan Taiteilijaseuran teltassa taidemuseon takana. Teltta vuoti ja esillä olleet maalaukset olivat vaarassa. Kesäjuhlat ovat kivoja, mutta sateen sattuessa tunnelma oli aika ankea.

SADEPÄIVÄ ELOMESSUILLA

Jännitän seuraavaksi, millaiset säät ovat ensi viikonloppuna, kun me Paperihuonelaiset päivystämme torikojussa Hämeen keskiaikafestivaaleilla.

to 15.9.2019

Viikko on edennyt vaihtelevassa säässä. Olemme saaneet sadekuuroja lähes joka päivä. Keskiviikkoilta oli pouta, kun istuimme Vihdin kesäteatterin katsomossa.

Kappale oli vähän turhankin vauhdikas. Maaseudulla paljastui salaisuus toisensa jälkeen. Esitys päättyi ranskalaiskokin valmistamaan juhlaillalliseen, jossa syötiin otsikokon mukaisesti sammakonreisiä.

VÄLIAIKA

Kiitokset Liille ja Kaizulle mukavasta seurasta. Ajelimme illalla kuunvalossa takaisin kotiin.

Tänään mustat pilvet purjehtivat Hämeen linnan yllä, kun rakensimme leiriä. Päivitän keskiaikafestivaalien tunnelmia viikonlopun aikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.