-Kuulkaapa kullunnuput. Olette ahkeroineet hienosti päiväkodissa kylän lasten kanssa. Haluaisitteko järjestää yhteiset syntymäpäiväjuhlat? Enhän tiedä teidän oikeita syntymäpäiviänne. Haaksirikossa ei pelastunut mitään henkilöpapereita. Tai ehkä niitä ei edes ollut. Sovitaanko, että vietämme joka vuosi teidän kaikkien yhteiset juhlat. Saatte suunnitella Kokki Kekäleen kanssa kakut ja muut herkut. Minä ja Mama Maddalena järjestämme teille yllätysohjelmaa. Kuningas Henrik on luvannut pitää puheen ja Roope soittaa kitaraa.

-Kivaa, saadaanko me prinsessapuvut?

-Sinulla Maria Antoinette on niin hulppea vaatevarasto, että sieltä riittää mekkoja sisarillesikin. Leonardo ja Michelangelo, räätäli saa tehdä teille juhlapuvut.

Lapset piirsivät huulet pyöreinä kutsukortit. Niihin tuli kukkia ja sydämiä ja teksi. ”Tervetuloa meille linnaan. Saatte prinsessakakkua ja kuumaa kaakaota. Ei tarvi tuoda lahjoja. Me annetaan teille lahjoja.” Tekstin perässä oli rivi hymiöitä.

Kylän lapset ilahtuivat. He eivät olleet saaneet aikaisemmin kutsua kuninkaanlinnaan. Päiväkoti linnan pihapiirissä oli arkipäivää. Mutta nyt he pääsisivät sisälle kultakoristeisiin saleihin.

-Ei meillä ole juhlavaatteita, ei me voida tulla, he parahtivat päiväkodissa. Roope riensi apuun.

-Hei, tuolla tarvikevarastossa on monta pakkaa silkkiä ja satiinia. Minä olen käynyt tekstiilikurssin. Olen oikeasti artesaani. Tulkaa mukaan, ompelen teille tuossa tuokiossa juhla-asut. Mutta älkää kertoko linnan väelle. Tästä tulee yllätys.

Juhlapäivänä kylän lapset saapuivat ujoina linnaan. Kaikilla oli itse poimitut kukkakimput tuliaisina. Silkki ja satiini välkehti. Kuningatar Ellinoora ja Kuningas Henrik kättelivät lapset.

-Tervetuloa, olettepa te hienoja. Leonardo, Michelangelo, Kleopatra, Maria Antoinette ja Ebony kumarsivat ja hihittivät. Tämä oli liian jännittävää. Mutta kuka oli tuo tutun näköinen outo vieras?

Roope oli pukeutunut narrin asuun ja tuli tervehtimään huilua soitellen.

-Kaikki mukaan, vien teidät herkkupöytien ääreen. Niin hän johdatti lasten kulkueen kuin Hamelnin pillipiipari ikään. Jännitys oli tipotiessään, kun lapset saivat herkutella täytekakuilla, pipareilla ja vaahtokarkeilla. Myrkynvihreä limonaadi kupli laseissa. Paljon onnea vaan. Laulu kajahti viisi kertaa. Linnan lapsilla oli hauskaa.

-Me ollaan sankareita jokainen, he ilakoivat.

Entäpä ne lahjat. Mama Maddalena oli lähettänyt jännittävän näköisen paketin. Yksi lahjako vain? he hämmästelivät.

-Avatkaa se yhdessä, Ellinoora kehoitti. Hänellä oli pieni aavistus, mitä paketti sisälsi. Sieltä lehahti viisi värikästä lintua. Ne visersivät riemukkaasti.

-Tiedättekö mitä lintuja nämä ovat? Ne ovat kirjekyyhkyjä. Saatte jokain oman nimikkolinnun. Nyt voitte lähettää Mamalle tervehdyksen koska vain haluatte. Voitte lähettää myös pieniä toiveita. Tiedättehän, että hän rakastaa yllätyksiä. Vihje vain, niin voitte saada jotain jännittävää. Lapset taputtivat. Olisipa Mama täällä nyt.

-Hänellä on vähän reumatismia. Kyllä hän taas tulee, kunhan toipuu, Ellinoora tiesi. -Meidän taidemuseomatkamme siirtyi, mutta onhan tässä aikaa. Lähetin Mamalle erikoisvahvaa yrttivoidetta. Sen pitäisi auttaa.

-Hei, me luvattiin teillekin lahjoja, Ellinooran lapset muistivat. Hovineidot kantoivat ison korin juhlasaliin. Sieltä löytyi kultapaperiin käärittyjä lahjapaketteja ihan kaikille.

-Älkää avatko vielä. Ottakaa paketit kotiin ja avatkaa vasta nukkumaan mennessänne. Kerron sen verran, että niissä on iltasatukirja. Mutta ei mikään tavallinen, vaan taikakirja. Sinne ilmestyy juuri sellainen tarina, jonka haluatte kuulla. Ja se on joka ilta erilainen. Tämäkin oli Mama Maddalenan yllätys. Mitäpä elämä olisi ilman satuja.

Tarina jatkuu – luku 24