joulu on taas

ti 24.12.2019 jouluaatto

Joulu 2019 on musta. Lumiukkoja näkyy vain lasten aattona taiteilemissa joulukoristeissa. Aamulla syntyi myös upeita paperitähtiä.

TÄSSÄ ASKARRELLAAN JOULUTÄHTIÄ

Meillä ei ollut tänä vuonna manteleita, mutta pähkinöitä kyllä. En tiedä, kuka sen ensimmäiseksi löysi puurosta (epäilen Jussia), mutta Samu ja Miska jakoivat sen veljellisesti. Onnekasta uutta vuotta molemmille.

JOULUPUUROLLA

Kun Suomen Turku oli julistanut joulurauhan, Anna ja pojat lähtivät tuulettumaan leikkipuistoon. Aamupäivän aikana pojat ehtivät kysyä useammankin kerran koska joulupukki tulee.

JOULUPUKKI TULI ILTAPÄIVÄLLÄ

Pojat olivat täpinässä, kun joulupukki tuli. Lauloimme porukalla Soihdut sammuu ja pukki jututti poikia. Mistä hän tiesikin kysellä uimakoulusta ja peliharrastuksista.

POJAT SAIVAT TOIVELAHJOJA

Samu ja Miska olivat vauhdissa, kun tuli aika jakaa lahjapaketit. He malttoivat hädin tuskin osallistua lauluun Kiitos pukki, tule vielä toiste.

Saimme joulutervehdykset myös Espoosta. Sielläkin oli tunnelmallista.

JOULUINEN KALAPÖYTÄ ON KATETTU

Joulupöytämme oli hyvin perinteinen. Aluksi tarjolla oli Jussin graavilohta ja kirjolohenmätiä punasipulin ja smetanan kera, sitten laatikoita, metsäsienisalaattia, haudutettua punakaalia, purkkiherneitä ja kalkkunarulla.

KAIKILLE LÖYTYI HERKKUJA

Luumurahkan jätimme suosiolla seuraavaksi päiväksi.

JOULUTERVEHDYS ESPOOSTA

Nyt odottelemme valkeaa joulua. Loppuviikolla on luvassa pakkasta. Toivottavasti myös lunta. Hämeenlinnan torilla on upouusi tekojäärata. Samulla ja Miskalla on luistimet mukana. Sinne siis.

ke 25.12.2019 joulupäivä

Yöllä satoi vähän lunta. Joulupäivä oli kovasti kostea ja sumuinen. Ajelimme mökille hakemaan parvekerallit peräkärryllä. Nyt kun julkisivuremontti kaupunkikodissamme on ohi, voimme taas kalustaa parvekkeen.

PERÄKÄRRYKUORMA LÄHDÖSSÄ MÖKILTÄ KAUPUNKIKOTIIN

Mutta ensin pitää saada puurallit paikalleen, sillä lattia on muuten turhan matala. Kun Miika saapuu, hän vahvana miehenä saa nostaa ne sisälle. Kävimme samalla matkalla Hattulan Pyhän Ristin kirkolla viemässä kynttilät rakkaille.

to 26.12.2019 Tapaninpäivä

Saimme espoolaiset jouluvieraiksi. Katoin ensin lapsille tortilloja ja sen jälkeen aikuisille ja Ulpulle jouluruokia.

POIKIEN KATTAUS
AIKUISTEN JA ULPUN KATTAUS

Laura toi tullessaan rosollia ja italiansalaattia sekä kinkkua. Minä tarjosin laatikonloput ja kalkkunarullaa.

JÄLKIRUOKAHERKKU

Anna taiteili jälkiruuaksi makean mokkapala-piparikakun. Minä sekoitin luumurahkan. Molemmat syötiin viimeistä murua myöten.

TAPANINPÄIVÄLAHJOJA

Joulupukki oli tuonut lahjakassin, josta oli iloa koko päiväksi. Touhua ja meteliä riitti. Päivän suurin saavutus oli, kun Miika ja Anna saivat parvekerallit paikalleen. Nyt se projekti on valmis. Parvekeremontti kesti yli puoli vuotta ja hintaa tuli. Mitähän seuraavaksi.

su 29.12.2019

Samu ja Miska pääsivät perjantaina luistinradalle ja eilen kävimme porukalla elokuvissa.

Katsoimme televisiosta Frozen ykkösen ja Bio Rexissa uutuuselokuvan Frozen kakkosen. Ne olivat mukaansa tempaavan jännittäviä. Miskakin jaksoi katsella molemmat. Suosittelen.

Joululoma Hämeenlinnassa on jo loppusuoralla. Meillä on Uutena Vuotena perinteiset aikuisten juhlat. Annalla, Samulla ja Miskalla on tiedossa lasten juhlat. Vähäinen lumikerros uhkaa taas sulaa. Olihan meillä jo pari päivää pakkasta. Nyt ollaan taas plussan puolella.

ti 31.12.2019 uudenvuoden aatto

Vuosi vaihtuu lumettomassa maisemassa. Tähän alkaa jo tottua. Keittiössä tuoksuu tom yam liemi. Suo vie ajatukset trooppiseen Thaimaahan. Kunnostauduimme eilen tekemällä lento- ja hotellivaraukset maaliskuun lomallemme. Kevättalvi sujuu mukavasti matkaa odotellessa.

Taideverkkokauppa Taiko yllätti minut iloisesti ihan vuoden lopuksi. Sain illalla sähköpostiviestin, että kaksi grafiikanvedostani on myyty. Taiderintamalla on ollut viime aikoina hiljaista. Tämä antoi taas kerran uskonvahvistusta. Taiteilija kiittää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.