taas lähdössä

la 29.2.2020

Lähdemme mitään pelkäämättä maaliskuuksi Thaimaan lämpöön. Chiang Mai on tänäkin vuonna määränpäämme. Lennämme 1.3. Finnairilla Bangkokiin ja jatkamme muutaman tunnin odotuksen jälkeen Bangkok Airwaysilla pohjoiseen Chiang Maihin. Olen varannut meille vanhasta kaupungista kolme eri hotellia. Tämä siksi, että on kiinnostavaa katsella kaupunkia vähän eri kulmilta. Yksi niistä on vanha tuttu, halpa ja hyväksi havaittu Top North Guesthouse. Kaksi muuta ovat uusia tuttavuuksia. Raportoin aikanaan.

Palaamme maaliskuun loppupuolella kotisuomeen odottelemaan mökkikauden alkua. Kirjoittelen tuttuun tapaan päiviemme kulusta. Siis tervetuloa virtuaalimatkalle Thaimaahan.

su 1.3.2020

Lähtötunnelmissa. Laukut on pakattu ja ilmassa on jännitystä. Saimme yllättäen lumisateen ja talven tuntua.

POJAT TEKIVÄT PIKKU-UKON

Onneksi meillä on Anna ja Annan auto täällä. Hän vie meidät autolla linja-autoasemalle, sillä kulkeminen kesäkengissä lumisohjossa ei houkuttele. Sitähän voi vaikka vilustua ja miten sitten pääsee maahan?

Olen erehtynyt lukemaan The Thaigeria, jonka mukaan virustilanne Thaimaassa ei ole pahin ongelma vaan huono ilmanlaatu. Keväisin siellä poltetaan nahkealehtisiä kasveja ja savusumu on paha. Näillä näkymillä otamme hengityssuojat käyttöön jo Bangkokin lentoasemalla. Raportti seuraa kun olemme perillä Chiang Maissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.