Ellinooran päiväkodissa kävi kuhina. Lapset valmistelivat Roopen johdolla Ellille ja Henrikille yllätystä. Ebony ja muut pikkulapset harjoittelivat laululeikkiä. Isommat olivat perustaneet laulukuoron.

Tytöt Kleo ja Toini rakastivat tanssimista. Heillä oli rytmi veressä. Parhaillaan oli menossa zumba. He olivat liittyneet kylän kirkkokuoroon. Päiväkodista kuului vuoroin latinorytmejä, vuoroin hartaita säveliä. Tytöt harjoittelivat. ”Minä vaivainen vain mato matkamies maan, monet vaellan vaikeat retket. Isänmaatani outona etsiä saan, pian ehtivät ehtooni hetket.”

Pojillakin oli sävelkorvaa. Leonardo, Michelangelo ja Mohamed, kotoisasti Ham lauloivat Cantores Minores kuorossa. He olivat jo kerran esiintyneet oikeassa konsertissa. Ellinoora oli suunnattoman ylpeä tummista lapsistaan.

Linnan sali oli koristeltu kukkaköynnöksin. Lasten pienet sormet olivat punoneet niittykukista ja saniaisista pitkiä nauhoja. Kokki Kekäle oli leiponut seitsemänkerroksisen täytekakun ihan vain siitä ilosta, että kaikki rakastivat hänen herkkujaan. Gongi kumahti. Kuningatar Ellinoora ja Kuningas Henrik istuivat mukavasti samettipäällysteisellä sohvalla. Pörriäisten kuoro pyrähti saliin. Lapsilla oli yllään lystikkäät Roopen ompelemat asut. He pyörivät villisti piirissä. Laulu helisi: ”Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö, kevätvirsiä viidakko kaikaa”.

Kleo ja Toini astuvat esiin. He olivat pukeutuneet tanssipukuihin. Molemmilla on hiukset sidottu niskaan ja viuhka kädessä. Roope soitti kitaralla espanjalaisia rytmejä. Neidot esittivät rytmikkään flamencotanssin. Siinä oli tunteen paloa. He saivat raikuvat aplodit.

”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu. Kesäyön on onni omanani. Kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure” . Lasten kuorolaulu kantautui avoimista ikkunoista alas laaksoon. Ihmiset höristivät korviaan. Voi kunpa he järjestäisivät koko kylälle konsertin.

Ellinoora taputti käsiään. Hänellä oli kyyneleet silmissä.

-Lapset, te olette parasta mitä minulle on tapahtunut. Tiedättekö, minulla on pian syntymäpäivä. Mitä sanotte, suostuttehan esiintymään myös vieraille. Lapset innostuivat.

-Me harjoitellaan uusia kappaleita. Me yllätetään sinut.

MERSU

Roope opetti kouluun meneville lapsille r-kirjainta. Se oli monella vielä hukassa. Kun Elli tuli tapansa mukaan käymään luokassa, Ebony juoksi hänen syliinsä.

-Elli-täti, arvaa mitä olen oppinut. Osaan sanoa jo Mörrrrrrkö!

-Hienoa, tiesin että sinä opit mitä vain. Minulla on sinulle pikkulahja. Tule tuonne ulos katsomaan.

Oven edessä oli kannellinen kori. Sisältä kuului vikinää.

-Avaa, se on sinulle.

Ebonya jännitti. Hän avasi varovasti kannen. Sieltä kurkisti pieni mustavalkoinen koiranpentu. Sen turkki oli silkinpehmeä.

-Koiran virallinen nimi on Mercurius. Vähän niin kuin sanansaattaja. Saat antaa sille lempinimen. Ebony mietti hetken.

-Nyt tiedän. Se on Merrrrrsu!

Mersusta tuli lasten suosikki. Se pyöri heidän jaloissaan. Näykki kantapäitä ja hyppeli vallattomasti. Se saattoi kesken vauhdin pysähtyä hetkeksi ja vaipua umpiuneen. Hetken päästä leikki taas jatkui. Isot koirat Pena, Olli ja Otto olivat ihmeissään. Mikä tämä tällainen kaveri oli, joka sieppasi heidän pallonsa ja riepotti sitä kuin omaansa. Mutta ei noin pienelle voinut ärhennelläkään. Ei kestänyt kuin hetken, kun Mersu otti päiväunia Ollin kyljessä.

-Voi kun se on söpö.

Isot pojatkin silittelivät pentua.

-Saako se nukkua minun vieressä? Ebony kysyi.

-Saa, mutta se on niin pieni, että voi pissata sänkyysi.

-Minä tiedän, laitan sille oman kopan sängyn viereen. Ja lasken sen yöllä ulos, jos se raapii ovea.

-Hyvä tyttö, eiköhän se opi pian sisäsiistiksi.

Tarina jatkuu – luku 39