tuulin häät – luku 45

-Helmi, me mennään Saulin kanssa maistraattiin. Se on vain pieni tilaisuus. Me ja kaksi todistajaa. Tulisitko toiseksi? Saulin toimittajakaveri Jaakko on luvannut tulla myös.

-Tottahan toki tulen. Sehän on kunnia. Mitenkäs pojat?

-Lauri tulee tietenkin ja Joonatan. Olen ostanut molemmille valkoiset paidat ja kissanrusetit.

-Onpa hauska nähdä pojat komeina. Mitä itse laitat päälle?

-Ostin uuden kesämekon ja tilasin kukkakaupasta seppeleen päähän.

-Voi, olet varmasti kesän kaunein morsian. Minullakin on aika uusi mekko. Tässä, tälläinen heleä punakukkainen. Kelpaako se? Voisin laittaa myös lierihatun.

-Ihanaa Helmi, minä olen niin onnellinen. Mennään virallisen tilaisuuden jälkeen pienellä porukalla mökille. Sauli on luvannut keittää ison kattilallisen kalakeittoa. Kellarissa on pullokaupalla omatekoista kotiviiniä. Olen saanut maistaa. Se on ihan kelvollista. Olen suunnitellut nuorisolle pallopelejä, ongintaa ja makkaranpaistoa. Suostuisitko sinä Helmi toimimaan ennustajaeukkona? Se olisi uusi elämys vieraille.

-Suostun toki. Tarvitsen vain pöydän, kaksi tuolia ja rauhallisen paikan.

-Pihalla on huvimaja. Varataan se sinun käyttöösi. Ei haittaa vaikka sataisi.

Vihkiäistilaisuus maistraatissa oli hetkessä ohi. Tuuli ja Sauli sanoivat tahdon. Helmi liikuttui. Ihana kun ystävällä oli nyt oikea perhe.

Päivä oli puolipilvinen. Sateenuhkaa ei onneksi ollut. Nuoriso kirmaili paljain jaloin mökkipihalla. He olivat vaihtaneet juhlavaatteet shortseihin ja t-paitoihin. Aikuiset istuivat pihapöydän äärellä. Tillikermainen kalakeitto teki kauppansa. Kun komea hääkakku kannettiin pöytään, Saulin isä kilisti kahvikuppia.

-Ystävät, nostetaan malja hääparille.

Hän oli hyväksynyt heti Tuulin. Oli mukava kun Laurillakin oli nyt seuraa. Poika oli ollut yksinäinen eron jälkeen. Hän vietti viikon vuorotellen äidin ja isän luona. Onneksi nämä asuivat lähekkäin. Nyt täällä mökillä oli mukavaa, kun oli kavereita. Saulin äiti hymyili ja tuli halaamaan hääparia.

-Tuuli, pikkulinnut ovat laulaneet, että odotat vauvaa. Olen niin iloinen. Sinä olet parasta, mitä Saulille on tapahtunut.

Tunnelma kohosi illan mittaan. Nuoriso vetäytyi saunakamariin katsomaan videoelokuvia. Aikuiset istuivat huovat hartiollaan pihalle sytytetyn nuotion äärellä. Sauli oli sekoittanut mansikkaboolin. Kaikkien posket hehkuivat illan kajossa.

-Ystävät rakkaat, meillä on yllätysohjelmaa. Olemme saaneet vieraan. Hän istuu tuolla huvimajassa ja ennustaa tarotkorteilla kaikille halukkaille. Ei tarvitse pelätä. Hänen nimensä on Mama Helminen ja hän on luvannut antaa vain hyviä ennustuksia.

Naiset riemastuivat. Tämä ilta oli ihmeellinen. Hetkessä huvimajan kynnyksellä oli jono. Vieraat saivat toinen toistaan parempia ennustuksia. Helmi lateli heille kaikkea hyvää. Onnellisuutta, saavutuksia, matkoja, ylitsevuotavia maljoja. Vieraat palasivat nuotion ääreen tyytyväisinä. He yllyttivät miehiä menemään Maman luokse.

-Naisten höpinöitä, ei me uskalleta. Jaakko rykäisi. Hän oli ottanut pari lasillista enemmän boolia kuin muut.

-Minä poika uskallan. Eihän niihin juttuihin tarvitse uskoa.

Hän marssi määrätietoisesti huvimajaan. Helmi sekoitti kortit.

-Nosta itsellesi onnenkortti.

Jaakkoa vähän epäilytti, mutta toimittajamiehenä oli valmis kokeilemaan kaikkea uutta. Tästähän voisi saada vaikka jutun.

-Jaakko, et olekaan mikään turha mies. Nostit juuri pakan parhaan kortin. Katso, se on Taikuri. Tiedätkö, tarotkorttipakassa on 78 korttia, kaikki erilaisia. Kuvassa on Merkurius, kultaiset siivet kantapäissään. Hän on jumalten sanansaattaja. Hän on veijari, aina pilke silmäkulmassa. Hänellä on kyky antaa mutta myös ottaa. Sinulla on nyt onnen avaimet. Kaikki mihin ryhdyt toteutuu. Mutta ole tarkka mitä toivot, voit nimittäin saada sen.

Jaakko hämmästyi. Tämä tyttöhän puhui ihan kummia.

-Olen tässä katsellut erästä viehättävää tyttöä koko illan. Olisikohan minulla mahdollisuuksia. Helmi nauroi.

-Kyllä vain, muista ne onnen avaimet.

Jaakko marssi takaisin nuotiolle rinta rottingilla.

-Kuulkaa äijät, tämä mies tässä nosti pakan parhaan kortin. Minulla on nyt mahtava olo. Saisinko ison mukillisen boolia.

Miehet innostuivat. Jos Jaakko uskalsi, kyllä hekin. Helmin majan edessä oli pian taas jono. Tuuli kantoi hänelle virkistävää boolia, ettei kurkku aivan kuivunut. Helmi oli vähän huolissaan, oliko Jaakko tarkoittanut häntä, kun puhui viehättävästä tytöstä. Ei sentään, tuollahan mies syleili mustatukkaista kaunokaista.

Huh, hetken pelästyin. Olen saanut miehistä vähäksi aikaa tarpeekseni. Helmi rauhoittui ja liittyi nuotiopiiriin. Ilta oli ollut ihana. Tuuli ja Sauli olivat vetäytyneet viettämään hääyötä lentokenttähotelliin. Heidän lentonsa Kanarialle lähtisi varhain aamulla. Saulin äiti ja isä olivat vieneet Joonatanin ja Laurin kotiinsa. Muutkin vieraat tekivät lähtöä. Tilataksi odotteli mökkitiellä. Kesäyössä oli taikaa.

Tarina jatkuu – luku 46

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.