kun hän nosti hattuaan

Kynäilijät kirjoittajaryhmämme kokoontui lähes puolen vuoden tauon jälkeen Galleria Paperihuoneella. Meitä oli paikalla kuusi innokasta, kaikilla maskit kasvoilla ja turvavälit kunnossa. Tunnelma oli absurdi. Kaikki vakuuttivat, että kirjoittamista porukassa on ollut ikävä. Saimme kotitehtäväksi kukin oman lauseen, jolla aloittaa tarina. Tässä minun.

KUN HÄN NOSTI HATTUAAN, NÄIN ETTÄ HÄN HOITI KASVEJAAN HYVIN.

”Hyvää päivää, mitenkäs tomaatintaimet jaksavat?” kysyn sydän pamppaillen. Olen kuin kuumeessa. Syyspäivä on aurinkoinen, mutta poskieni puna ei johdu siitä. Tänään on se päivä, jolloin olen päättänyt ottaa rohkean askeleen kohti loppuelämää.

Uuttera naapurini on viereisellä palstalla työn touhussa. Olen katsellut häntä koko kesän sillä silmällä. Komea on, vaikka ohimoilla on hopeaa. Kohteliaskin on, huikkaa aina iloisen tervehdyksen.

”Tule katsomaan, miten terhakoita tomaatin alkuja, ovat vielä vihreitä, mutta ensimmäisissä näkyy jo punerrusta”, naapuri kohottautuu ja nostaa leveälieristä olkihattua. Hän on pukeutunut sinisiin haalareihin ja jalassa on tukevat kumiteräsaappaat.

”Minun tomaatin taimeni lakastuivat, kun en ymmärtänyt kastella niitä tarpeeksi. Se heinäkuun hellejakso oli niille liikaa. Sinä olet hoitanut kasvejasi hyvin”, kehun ja puna poskilla leviää. Miksi en laittanut puuteria, hätäilen.

”Tiedä häntä, vähän on yritystä, kun mammakin kuoli keväällä. Saan täällä kasvimaalla lohtua hoidellessani näitä veitikoita. Juttelen niille. Ne pörhistyvät, kun tulen kastelukannun kanssa paikalle.”

”Hauska ajatus. Keitin lähtiessäni kahvia termospulloon, maistuuko kupillinen”, tarjoan hätäisesti. Pelkään, että hän kieltäytyy. Vatsaa nipistelee. Vaihdan painavan korin toiseen käteen.

”Ainahan kahvi maistuu, selkä onkin jo väsynyt tästä kumartelusta.”

”Istutaan tuonne mökin kuistille. Leivoin korvapuustejakin.”

Naapuri istahtaa korituoliin ja kaivaa rintataskustaan litteän pullon.

”Maistuisiko kahvin kanssa pieni paukku?” hän kysyy ja iskee silmää.

Minulle maistuu. Olen ottanut jo kotoa lähtiessäni lasillisen sherryä. Vain lääkkeeksi, olen rauhoittanut itseäni. Nyt olo on hyvä. Mikä tässä on istuskellessa herraseurassa. Olen leski ja kaipaan kovasti juttuseuraa. Kaipaan muutakin. Elämä on opettanut, että tässä iässä ei kannata olla turhan kaino.

Posket hehkuvat kirkkaan punaisina, kun taskumatti oli tyhjä. Olemme kertoilleet varovasti toisillemme, miten elämä on kuljettanut pois kotiseudulta.

”Taitaa olla kohtalo, että tapaamme täällä Hämeenlinnassa siirtolapuutarhassa”, naapuri kiteyttää.

Minä myöntelen ja mietin, kehtaanko ehdottaa jatkoa. Naapuri ennättää ensin.

”Kelpaisiko sinulle yhteinen illallinen? Olisi vielä paljon juttua, mutta nyt täytyy lähteä ruokkimaan kissa.”

Olemme olleet nyt vuoden naimisissa. Ukkokullan lapset paheksuivat liittoamme. Pelkäsivät varmaan perinnön menetystä. En välitä. Kyllä meillä vanhoillakin on oikeus onneen. Hoitelemme yhdessä palstojamme, juomme terästetyt päiväkahvit aina sään salliessa ulkona ja viihdymme toistemme seurassa. Olen oppinut paljon puutarhan hoidosta ja kokkauksesta. Liityin Linnan marttoihin ihan siitä ilosta, että saan uusia ruokareseptejä nyt kun meitä on kaksi herkuttelijaa. Villiyrttikurssilla sain huimia makuelämyksiä. Ensi kesänä palstallamme kasvaa timjamia, rosmariinia, kurkkuyrttiä, rucolaa, oreganoa ja korianteria. Tomaatintaimia kastelemme kilvan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.