lokakuun valoa

ti 6.10.2020

HÄMEEN LINNA ILTAVALOSSA

Syksy on ollut uskomattoman lämmin ja päivät valoisia. Olemme siirtyneet suosiolla kaupunkiin, sillä koronasta huolimatta menoja riittää lähes joka arkipäivälle. Maanantaisin käymme yhdessä Jussin kanssa kuntosalilla. Muu menot ovat vain minulle. Tiistaisin joka toinen viikko on Kynäilijät -kirjoittajailta, keskiviikkoisin freskoryhmä, torstaisin vesijumppa, perjantai vapaa, joka toinen lauantai on kynälauantai, kirjoittajaryhmä sekin.

Kirjoittamisen perusopinnot työllistävät kevääseen mennessä vielä viisi viikonloppua plus kotitehtävät. Niin ja Linnan Marttojen lukupiiri kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ja Kirjoituksia Koneesta ryhmä samoin kerran kuukaudessa.

SYYSKUKKIA LÄHEISESSÄ YSTÄVYYDENPUISTOSSA

Eilen söimme lukupiirissä ihania mustikkapiirakkaa ja suklaapaloja, jotka emäntävuorossa ollut Pirjo oli tehnyt kaakaosta, mustapavuista ja kookosöljystä. Herkullisia kerrassaan. Keskustelimme vilkkaasti Piia Leinon kirjoista Ruma kassa, Taivas ja Yliaika. Suosittelen, kaikki olivat hulvattomia lukukokemuksia. Marraskuun aiheena on aina ajankohtainen Tove Jansson. Elokuva pitää ehdottomasti nähdä ennen seuraavaa tapaamistamme.

pe 9.10.2020

Viikko on vierähtänyt lämpimässä mutta sateisessa säässä. Edessä on mökkiviikonloppu. Jussi lähti jo tänään. Minä menen huomenna Annan ja poikien kyydissä. Olen ahkeroinut vapaahetkinä opiskelutehtävien (kiinnostavia) parissa ja käynyt työhuoneella viimeistelemässä marraskuun freskonäyttelyn töitä. Ei todellakaan riitä, että saa kuvan valmiiksi. Se pitää kiinnittää kiilakehyspohjalle, maalata kuvan ulkopuolelle jäävät reunat, virittää ripustuslanka ja kaiken kukkuraksi keksiä vielä nimi.

Eilen oli elokuvailta. Bio Rexissä Verkatehtaalla turvavälit olivat kunnossa. Salissa oli mukavan väljää. Tove elokuva oli hurmaava. Näyttelijät olivat huippuhyviä ja vauhtia riitti. Suosittelen.

la 10.10.2020

Kävelin kalpeassa aamuvalossa Kumppanuustalolle. Näinä aikoina osaa arvostaa, että meillä on edelleen lähiopetusta.

LOKAKUUN VALOA

Kynälauantai-ryhmässä paikalla oli yhdeksän innokasta. Päivän teema oli kuvaus. Opettajamme Virpi aloitti kurssipäivän lukemalla otteita Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Sain kouluaikana yliannoksen Kiveä, mutta nyt tuntui hyvältä kuulla hänen sujuvaa ja kaunista kieltään.

Meille tuli viikonlopun viettoon muutos. Anna ja pojat eivät tulekaan. Jussi tulee. Saa nähdä vietämmekö kaupunki- vai mökkiviikonlopun. Ensi viikolla on syysloma. Silloin toivottavasti tapaamme kaikki nassikat.

su 11.10.2020

Aamulla satoi rankasti. Maisema makuuhuoneen ikkunasta näytti surullisen märältä.

KURKISTUS AAMUN SATEESEEN

Päivän mittaan sää selkeni ja uskaltauduin työhuoneelle. Kuvittelin, että minulla on puuhaviikonloppu Annan ja poikien kanssa. Se ei onnistunut. Seuraavaksi kuvittelin, että minulla on puuhaviikonloppu Jussin kanssa mökillä. Sekään ei onnistunut. Mies viihtyi maalla ihan itsekseen ja antoi minulle työrauhan. Se sopi. Niinpä minä olen viettänyt laatuaikaa maalaten ja opiskelutehtäviä tehden.

KEVYTRUOKAVIIKOT OVAT ALKAMASSA

Keittiössä tuoksuu kaali. Lupasin Jussille, että kokkaan jatkossa taas kerran kevytruokia. Pieni kunnonkohennus sopii meille molemmille. Aloitamme sen kaalikeitolla.

ti 13.10.2020

Lämmin ja kostea sää jatkuu edelleen. Onneksi välillä aurinko pilkahtelee.

HÄMEENLINNAN RUSKAA

Olemme palanneet normaaliin päiväjärjestykseen. Jussi tuli eilen pirteänä mökiltä. Söimme kaalisoppaa ja kävimme yhdessä kuntosalilla. Illalla katselimme televisiosta, kun uskomattoman taitavat MasterChef Australia ohjelman kilpailivat kokkasivat lapsuutensa lempiruokia. Meillä oli kirjoittajaryhmässä sama teema. Muistot kirvoittivat herkullisia tarinoita.

Meillä on meneillään syyslomaviikko. Sen myötä odotamme nuorisoa loppuviikolla mökille.

MATKALLA BIO REXIIN

Tänään on elokuvailta, mutta huomenna olemme vapaat lähtemään etujoukoissa. Ehkä pääsen vielä sienimetsäänkin.

KOLME MUSKETTISOTURIA VUODELTA 1973

Kolme muskettisoturia oli riemastuttava. Kino Tavastin elokuvat ovat olleet näin koronasyksyn valopilkkuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.