marraskuu

ke 11.11.2020

Päivät ovat harmaita ja kosteita. Lämpömittari näyttää päivästä toiseen plusasteita. Näin korona-aikana on rauhallista keskittyä taiteen tekemiseen ja opiskeluun. Taide tarkoittaa kimonokorttiaskartelua kotona ja grafiikan vedostusta työpajalla. Näyttelymme Kuvia hiekassa ja Naistenhuone jatkuvat Galleria Paperihuoneella.

Joulukuussa me vuokralaiset ripustamme grafiikanpajan puolelle näyttelyn otsikolla Sininen huone. Minulla on tarjolla muutama sininen akvarelli ja runsaasti sinisiä kimonokortteja.

Opiskelu tarkoittaa Hämeen kesäyliopiston ja Jyväskylän yliopiston opintokokonaisuutta kirjoittamisen perusopinnot 30 opintopistettä. Ensimmäinen jakso on takana ja viikoloppuna on vuorossa toinen teemana fakta ja fiktio. Opettajana loistava Taija Tuominen. Opetus jatkuu tämän vuoden etänä. Ensi keväästä ei ole vielä tietoa. Jos pääsemme tapaamaan ryhmämme, se tapahtuu HAMKin tiloissa Visamäessä. Zoom-alusta on jo tuttu ja toimiva.

pe 13.11.2020

Harmaat päivät jatkuvat. Kaipaan aurinkoa. Pitäisiköhän hankkia kirkasvalolamppu. Onneksi tietokoneen ruutu on valovoimainen.

Olen lukenut näin korona-aikana enemmän kuin koskaan. Sain juuri loppuun jännittävän kolmiodraaman. Luin sen e-kirjana muutamassa päivässä, sillä tarina piti otteessaan. Suosittelen.

la 14.11.2020

Ilmaisjakelulehti Kaupunkiuutiset tuli aamupostissa. Lehtijuttu Paulan ja minun freskonäyttelystä oli julkaistu. Jee.

Toivottavasti se tuo Galleria Paperihuoneelle paljon katsojia. Kirjoittamisen perusopintojen aamuharjoitus oli listata erilaisia asioita esimerkiksi yöt, asunnot, eläimet, ystävät, työt, hyvät asiat. Kirjoitin aamutunnelmista ja uskaltauduin lukemaan sen ryhmälle. Sain hyvää palautetta. Näin se meni:

HYVIÄ ASIOITA

Postiluukku kolahti aamuyöllä. Käänsin kylkeä. Tiesin, että hesari tuli tuttuun tapaan. Puhelin herätti seitsemältä. Mies jatkoi uniaan. Soin sen hänelle, sillä tiedän miten levottomia hänen yönsä ovat. Laitoin kahvin tippumaan ja hain lehden. Hei, Kaupunkiuutisetkin tulivat. Olin odottanut jo toista viikkoa juttua freskonäyttelystämme Galleria Paperihuoneella. Siinä se nyt komeili oikein kuvan kera. Seisoimme graafikkoystävä Paulan kanssa tukevan prässimme ääressä ja hehkutimme ikivanhaa tekniikkaa. Toimittaja Riikka Heleniuksesta on tullut ystävämme. Hän kirjoittaa tunnollisesti joka kuukausi vaihtuvista näyttelyistämme. Elämän tähtihetkiä on, kun oma vuoro tulee. Laitoin kuvan facebookiin ja sain heti tykkäyksiä. Somessa on puolensa.

Olin niin innoissani, että oli pakko lähteä tuulettumaan. Tein reippaan sauvakävelylenkin linnanpuistossa. Liikkeellä oli vain muutama koiranulkoiluttaja. Vaihdoimme kuulumisia. Koiraihmiset kun ovat sosiaalisia. Meidän perheessäkin oli suloinen jukuripäinen tiibetinterrieri lähes 17 vuotta. Huokaan. Nyt kävelytämme miehen kanssa vain toisiamme.

Palatessani keittiöstä tulvi kahvin tuoksu. Parasta mitä tiedän, ovat kiireettömät aamut lehden ja kahvikupin ääressä. Mies istahti seuraan. Esittelin hänelle lehtijutun. Hienoa, hän kommentoi ja haki kaapista miniän leipoman korvapuustin. Niitä oli säästynyt isänpäivältä.”Mukavaa tämä korona-arki”, hän tuumi sokerimuruja viiksissään. ”Istutaan mamman kanssa kotona ja herkutellaan.” ”Älä luule, kun kurssipäiväni on ohi, lähdemme pitkälle lenkille”, sanoin.

su 15.11.2020

Viimeinen kurssipäivä tällä erää. Olen vaikuttunut. Olemme saaneet faktatietoa kirjoittamisesta, kirjoittamisen oppaista sekä lukusuosituksia.

Kaiken teorian ohessa olemme kirjoitelleet pieniä harjoitustehtäviä. Tämän aamun aihe kolahti. ”Kirjoittakaa muisto jostain juhlapyhästä.”

Kirjoitin itsenäisyyspäivän juhlista.

Lunta oli pyryttänyt koko yön. Teitä ei ollut aurattu. Kahlasin polviin asti ulottuvassa hangessa kilometrin matkan kotoani Kauklahden asemalle. Junan valot näkyivät jo, kun puuskutin laiturille. Taisin olla ainoa matkustaja, sillä oli itsenäisyyspäivän aamu. Pasilassa tuikkivat valot, kun pääsin perille Yleisradion studiotaloon. Kahvin tuoksu leijaili ilmassa. Kakkosen kuppilassa oli suorastaan tungosta, sillä tiimi oli valmistautumassa juhlapäivän suoraan televisiolähetykseen. Sitä ennen saimme täydellisen hemmottelupaketin. Siihen kuului meikki, kampaus ja juhlapuvut. Olimmehan saaneet kutsukortit vieraiksi linnan juhliin lähetyksen jälkeen.

Minun juhla-asuuni kuului pitkä musta halkiohame. Halkio oli tarpeen, sillä kuljin kuvausryhmän mukana pitämässä kirjaa ja kuljettamassa kuvattuja kasetteja valtiosalin salaoven takana olevaan editiin. Linnanvouti oli neuvonut salaiset oikotiet. Käytin keittiörappuja ja liukastelin linnan jäisen sisäpihan poikki korkokengissä. En muista ensimmäisistä juhlista muuta kuin tukahduttavan kuumuuden, kun kutsuvieraat tungeksivat kameroiden edessä ja minun piti pujotella kohti päämäärääni.

Olo oli sekä helpottunut että kiihtynyt, kun lähetys oli ohi ja pääsin maistamaan linnan kuuluisaa boolia. Voin kertoa, että se oli makeaa ja vahvaa. En pitänyt. Juhlan kohokohta oli, kun pääsin pyörähtelemään valssin tahdissa komeiden tekniikan poikien kanssa. Tosin heidät piti ensin houkutella parketille boolimaljojen äärestä.

Päivän ja tämän fakta- ja fiktiojakson viimeisen harjoitustehtävän aihe oli iso käänne, pieni käänne. Eli mitä tapahtuu toisaalla. Jatkoin tv-muisteluja.

”Ei sanaakaan studioon, muuten nauhoitus on vaarassa”, ohjaaja Taavi Vartia huutaa studio-ohjaajan kuulokkeisiin. Ohjaamossa kerrosta ylempänä kaikki tuijottavat tv-monitoreihin. Ensimmäinen lentokone törmää WTC:n torniin. Sitten toinen. Studiossa Timo Laasio kehottaa ääni järkytyksestä väristen Esa Silanderia jatkamaan Arja Tiaisen haastattelua. Ohjaajan ja mikserin silmät seuraavat uutiskanavaa, mutta nauhoitus jatkuu rutiinilla. Minä kuvaussihteerinä yritän tarkkailla sekä studion kameroita että uutislähetystä. Niin tekevät myös kuva- ja äänitarkkailijat. Kun nauhoitus saadaan purkkiin, kaikki ryntäävät ohjaamoon. Järkytys ja epäusko on jotain ennen kokematonta. Sydän hakkaa vielä kotimatkallakin. Tämä ei ole todellista. Kotona koiranpentumme Pekku ryntää häntä heiluen ovelle vastaan. Itken sen pehmeää turkkia vasten.

Saimme kotitehtäväksi laatia 5-7 liuskan mittaisen tarinan, joka sisältää faktaa ja fiktiota. Esimerkiksi omaelämäkerran. Sen lisäksi vielä yhteenveto aiheesta ja palautetta itselle. Siinäpä haastetta:)