luvassa lumipyryä

ma 11.1.2021

VANAJAVESI ON OSITTAIN JÄÄSSÄ

Hämeeseen on tullut oikea talvi. Lunta on kinoksiksi asti. Toistaiseksi kaikki on hyvin, ei ole liukasta ja kuulaat talvipäivät tuntuvat juhlalta harmaan joulukuun jälkeen. Piristyn aina, kun tiedän, että valon määrä lisääntyy. Vietämme edelleen hiljaiseloa Jussin kanssa. Lähes kaikki harrastustoiminta on peruutettu tammikuun ajan. Viimeisin tieto tuli, että vesijumppa jatkuu etänä. Se tarkoittaa tuolijumppaa videon välityksellä. En ole varma, haluanko osallistua.

LUNTA

Vain tasapainoklinikan pienryhmämme toimii. Aloitamme kevätkauden tänään. Se tulee tarpeeseen, sillä liikunta on jäänyt päivittäisiin kävelylenkkeihin. Jussin askel on entisestään hidastunut. Eilen hän kaatui kotimme nurkalla. Tarvittiin apujoukkoja, ennen kuin mies saatiin pystyyn. Onneksi hän ei satuttanut itseään.

Olen käynyt ahkerasti maalaamassa työhuoneella. Helmikuun näyttely grafiikanpajan puolella lähestyy. Se saa minuun kummasti vauhtia. Freskoryhmämmekin on tauolla. Tähän hiljaiseloonkin tottuu. Onneksi kirjasto on auki ja minulla on sen lisäksi nykyään hyvä valikoima e-kirjoja.

AkvArt galleria julkaisi tänään Siivet kantaa -näyttelyn julisteen. En itse olisi valinnut kuvaan pelottavan näköistä kotkaa. Omassa akvarellissani on hentoja perhosia. Olen tyytyväinen, että perhoni pääsivät mukaan. Päivystän lauantaina 23.1. klo 12-16. Toivottavasti joku tuttu eksyy paikalle näin korona-aikana.

to 14.1.2021

Tällä viikolla on saatu lumipyryä, kunnon pakkasta ja tänään jopa muutama auringonsäde. Innostuin kirjoittelusta nyt kun on aikaa niin, että ilmoittauduin uudelle verkkokirjoItuskurssille Päiväkirjasta voimavaraksi.

Ota monitaiteinen päiväkirjamenetelmä arjen voimavaraksi. Taiteellisesta osaamisesta ja kieliopista ei tällä kurssilla tarvitse olla huolissaan. Tärkeintä on itsensä herättely ja oivallukset. Kurssi toteutetaan sähköpostitse ja Zoom-alustalla. Saat joka toinen viikko sähköpostitse kotitehtävän, jonka palautat sovitusti opettajalle. Lisäksi kokoonnutaan ryhmänä kaksi kertaa kurssin aikana Zoom-alustalla. 

KUUMAILMAPALLO

Ensimmäisen kotitehtävän aiheena oli kuumailmapallo, jonka yläpuolelle piti kirjoittaa kohottavia sanoja ja alapuolelle hiekkasäkkien alas painavia. Tehtävä oli innostava. Odotan jo, mitä jatkossa seuraa.

pe 15.1.2021

Osallistuin pitkästä aikaa Linnan marttojen tapaamiseen Karjalapirtillä.

KUVAKATSELMUS

Puheenjohtaja Hilppa Siukola otti kuvan ja päivitti tekstin: Ilo ja oivallus- näyttelyn toimikunta ihasteli näyttelyyn lähetettyjä kuvia upeista töistä! Niitä tuli 200 21:ltä eri taitajalta. Näyttelystä on tulossa upea ja toimikunta oli innoissaan.

Meillä on edessä aikamoinen jyrytys, sillä kirjaston galleriaan kaikki työt eivät mahdu. Pyysin graafikkoystävä Paulan apuun. Näyttelyn ripustus on tasan kahden kuukauden kuluttua, joten aikaa on.

la 16.1.2021

HARVINAINEN VALONPILKAHDUS PAKKASPÄIVÄNÄ

Eilen mittarissa oli 22 astetta pakkasta. Kerrospukeuduin ja kävin silmälääkärissä. Luvassa on uudet lasit. Kaihi etenee, mutta ei ole vielä tarpeeksi paha leikkausta ajatellen. Huomaan selvästi, että lukeminen heikossa valossa ei onnistu. Onneksi e-kirjat on keksitty.

HARVINAISTA HERKKUA

Herkuttelimme illalla Jussin kanssa tonnikalapihveillä. Nyt kun harrastukset ovat vähissä, otamme ilon hyvistä hetkistä.

JÄNNITYSTÄ

Sain tänään loppuun e-kirjan, joka piti jännityksessä loppusivuille asti. Suosittelen.

su 17.1.2021

TALVEN VALKOISTA

Maisema oli tänään kuin sadusta. Kävelin Vanajaveden rannalla ja ihailin lumen hehkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.