pe 26.3.2021

Tänään oli kauan odotettu päivä. Saimme molemmat koronarokotuksen. Olin helpottunut, sillä jännitin loppumetreille asti perutetaanko aika.

Jussi käveli lähes reippaasti sillan yli Verkatehtaalle. Takaisin päin tulimme taksilla. Onneksi matkat ovat lyhyitä. Selvisimme kahdeksalla eurolla.

su 28.3.2021

Ulkona oli plusasteita. Taivas oli pilvessä ja äkäinen tuuli pörrötti kiharoita. Järvi oli jo puoliksi sula. Vain rannat olivat paksussa jääpeitteessä.

Katselin, kun ohikävelijät kurkkivat linnan vallihaudan pohjalle. Pieni ketterä otus juoksenteli jään päällä. Tunnistin sen kärpäksi. Otus puikahti välillä liuskakivien rakoihin ja sukelsi taas esiin. Ei puhettakaan, että siitä olisi saanut valokuvaa.

Hiljaiselomme jatkuu rokotusten jälkeen. Toivottavasti nuoriso pääsee käymään pääsiäisenä.

ma 29.3.2021

Soitin aamulla Tasapainoklinikalle. Nyt kolmen viikon sulun jälkeen oli pieni toive, että kuntosaliryhmämme voisi jatkaa. Se oli turha toive. Kahden metrin turvavälit eivät toteudu.

Kerroin huoleni Jussin liikuntarajoitteista. Tehokas Rauna Sirkkola pani toimeksi. Hän soitti apuvälineyksikköön sillä seurauksella, että meillä on nyt Jussille tuliterä menopeli.

Pääsemme testiajolle huomenna, kun meillä on pankkitapaaminen.

ke 31.3.2021

Pärjäsimme kohtalaisesti. Pyörätuoli kulki hyvin Palokunnankadun tasaisella asfaltilla. Sibeliuksenkadun mäki ylös torille tuntui ylivoimaiselta. Jussi painaa lähes 90 kiloa. Komensin hänet kävelemään. Ylämäkeä tuntui riittävän loputtomiin. Kun pääsimme Reskalle, otin miehen taas kyytiin. Vajaan puolen kilometrin matkaan kului lähes tunti. Kun pääsimme perille oli hengästynyt ja hikimärkä. Ehkä taksikyyti jatkossa on kuitenkin järkevämpi ratkaisu.

Pankissa vierähti runsaat kaksi tuntia. Maskit tuntuivat ahdistavilta, mutta sinnittelimme, sillä kyseessä oli sekä edunvalvonavaltakirjan että testamentin laadinta. Henkäisin helpotuksesta, kun asiakirjat oli allekirjoitettu. Loppuelämä oli nyt ainakin asiakirjojen osalta hallinnassa. Hintaa kertyi hulppeat 660 euroa, mutta mitäpä ei mielenrauhasta maksaisi.

Reippailin aamukymmeneltä ripustamaan Café Laurellille temperamaalauksiani. Titteli Hämeenlinnan Taiteilijaseuran kuukauden taiteilija kuulostaa hienolta, mutta käytännössä kuka tahansa jäsen saa vuorollaan ripustaa tauluja kahvilaan.

Tungosta ei ole ollut. Olen jo veteraani, sillä edellisestä näyttelystäni Pitsihelmoja ei ole kauankaan.