Katselimme Jussin kanssa Alastomia selviytyjiä. Sarjan innoittamana kirjoitin oman version.

– Quu, silmäsi vilkkuvat, näen että sinulla on jotain kerrottavaa.

Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena istuivat Satulinnan puutarhassa. Prinsessa Quu oli tullut yllätysvierailulle.

– Elämästä on tullut hurjan jännittävää. Olen lähdössä viidakkoseikkailulle. Tarvitsen hyviä neuvoja.

– Meiltähän niitä saa, Mama nauroi. – Mitä saisi olla, puhallusputki vai aloe veraa?

– Älkää kiusatko. Kyseessä on kilpailu. Aleksi ja minä kisataan yhdessä. Meidät viedään Filippiineille jollekin autiolle saarelle. Sinne tulee muitakin, mutta emme luultavasti tapaa heitä. Kaikkien pitää selvitä kaksi viikkoa omin avuin. Saamme mukaan viidakkoveitsen, tulentekotarpeet ja kattilan veden keittämistä varten. Sen lisäksi voimme ottaa jonkun henkilökohtaisen jutun.

– Miten vaatetus, ette kai ole nakuina, niin kuin esiintyjät Alastomissa selviytyjissä?

– Naiset pukeutuvat bikineihin, miehet shortseihin. Varvastossut ja lippalakit ovat sallittuja.

– Voisin lainata sinulle näkymättömyysviittani, Ellinoora tarjosi.

– Kiitos Elli-täti, mutta tämä on televisiosarja. En voi esiintyä näkymättömänä. Mutta turkisvuorinen sadeviitta voisi olla hyvä ajatus. Olen lukenut, että päivät ovat helteisiä, mutta yöt kylmiä.

– Seuraan matkaasi virtuaalilaseilla. Lähetän energiasäteitä, Mama lupasi.

– Kiitos Mama, uskon että kaikki energia on tarpeen, Quu sanoi ja otti suurimman pöydällä olevista kermaleivoksista. Kokki Kekäle tuli viinikellarista kylmä samppanjapullo kädessä.

– Saako olla kesäjuomaa? hän kysyi ja kaatoi kaikille kuohuvat maljat.

Quu saapui lentoasemalle vain kevyt reppu hartioillaan. Aleksi halasi häntä. He olivat tuttuja aikaisemmista tv-kuvauksista.

– Ville ja Ulpukka, hauska nähdä teitä, Quu huudahti, kun hän tunnisti kuvaajan ja kuvaussihteerin.

– Meillä on hyvä tiimi, päivää Quu ja Aleksi, tuottaja Erkka harppoi paikalle. – Tulen mukaan, kaipaan itsekin seikkailuja, mutta turvallisesti. Edessä on pitkä lento, nauttikaa niin kauan, kun olemme sivistyksen parissa. Perillä olosuhteet voivat olla rankat.

LEIRI KUUTAMO

Filippiineillä trooppinen helle sävähdytti. Quu siveli aurinkovoidetta kasvoilleen ja laittoi lippalakin päähän. Se suojasi mukavasti silmiä häikäisevältä auringolta. Pikavene vei heidät heikossa aallokossa palmurannalle. Korallihiekka oli hehkuvan valkoista ja tuntui viileältä paljaiden jalkojen alla. Viidakko alkoi heti rannan tuntumasta.

Taivaalle kerääntyi tummasävyisiä pilviä. Quu pulahti ensi töikseen uimaan. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Värikkäät pikkukalat eivät pelänneet. Quusta tuntui, että hän ui merivesiakvaariossa. Tästä taitaa tulla upea loma, hän ennakoi. Edessä olevista hankaluuksista ei ollut vielä tietoakaan.

– Keksikää leirillenne nimi. Jätämme teidät tutustumaan uuteen majapaikkaanne, Erkka sanoi ja otti Quun ja Aleksin ylimääräiset tavarat. – Ville seuraa teitä kameran kanssa, mutta olkaa niin kuin häntä ei olisikaan. Välitämme katsojille vain teidän kahden tuntemuksia. Suosittelen, että rakennatte suojan yötä varten.

Erkka heilautti kättään ja lähti Ulpukan kanssa viidakkoon. Quu ja Aleksi tiesivät, että heillä oli perusleiri, jossa oli teltat, vettä ja ruokaa.

– Miten olisi Leiri Keltanokat? Quu ehdotti.

– Nimen pitää olla rohkaiseva. Tarzan ja Jane, Viidakon sankarit, Julmat valloittajat, Aleksi innostui.

– Miten olisi yksinkertaisesti Leiri Kuutamo?

– Sopii, se on runollinen. Tosin ensi yönä ei taideta nähdä kuuta.

 – Mitä tarvitsemme ensimmäiseksi? Quu kysyi.

– Vettä, sadekatos, puita nuotiota varten eikä pieni iltapalakaan haittaisi, Aleksi luetteli sujuvasti. Hänellä oli kokemusta eräretkistä toisin kuin Quulla.

– Kelpaisikohan nuo banaaninlehdet katokseksi? Quu katseli rannan tuntumassa kasvavia reheviä pensaita.

– Kaadan muutamia runkoja, joiden päälle voimme latoa lehtiä, Aleksi sanoi ja otti viidakkoveitsen matkaan. – Katsele ympärillesi, meidän pitää löytää makeaa vettä.

Quu pujotti varvassandaalit jalkaan ja lähti tutkimaan kasvullisuutta. Polkuja ei ollut. Viidakko oli mutaista ja pensaat piikkisiä. Quu harmitteli, ettei huomannut vetää viittaa ylleen. Käsivarret olivat naarmuilla ja nilkkoja pisteli. Hän hätisteli muurahaisia jaloistaan. Täällä on varmasti iilimatojakin, hän kauhisteli.

Tuuli oli yltynyt. Palmut huojuivat ja vaahtopäiset tyrskyt löivät rantaan. Quu kiipesi ylös kukkulan rinnettä. Minkäänlaista puroa ei näkynyt.

Sade alkoi. Quu hytisi, vaikka pisarat olivat lämpimiä. Hän kiiruhti takaisin rannalle ja laittoi kattilan puiden alle keräämään vettä. Hän keräsi rannalta ajopuita, kun Aleksi tuli puolijuoksua muutaman bambunrungon kanssa.

– Auta pätkimään nämä. Katos pitää saada pian, muuten meille tulee kostea yö.

Molemmat olivat litimärkiä, kun hutera suoja oli valmis. Quu levitti sadeviitan heidän molempien ylle.

– Mitä ekstraa toit mukanasi? Quu kysyi, kun nuotio suostui syttymään. Se savutti, mutta Quu arveli sen karkottavan moskiitot.

– Otin huuliharpun, ajattelin viihdyttää sinua soitollani, Aleksi virnisti.

– Et sitten keksinyt mitään turhempaa, Quu nauroi.

Yöunet jäivät vähiin. Sadepisaroita tippui lehvien välistä ja tuuli heitti osan maahan. Viidakosta kuului outoja ääniä. Quu kuvitteli, että siellä oli ihmissyöjätiikereitä ja leijonia.

LEIRI KORALLIRANTA

Saaren vastapäisellä rannalla Quun ja Aleksin kilpakumppanit Merivuokko ja Panu Paviaani olivat työn touhussa. He olivat löytäneet pienen luolan, joka antoi mukavasti suojaa. Tosin siellä haisi. Merivuokko kiljaisi, kun ensimmäinen lepakko suhahti pimeän tultua hänen kasvojensa ohi.  Hän veti lippalakin tiukemmin rastahiuksien suojaksi.

– Panu, en pidä tästä, hän uikutti.

– Ollaan ainakin suojassa sateelta. Kuuntele, tuuli vain yltyy. Toivottavasti aallot eivät ylety luolan suulle, Panu sanoi ja katseli huolestuneena ulos. Taivas oli musta. Vain maininkien kuohut erottuivat tummaa taivasta vasten.

– Katsotaan huomenna, löydämmekö paremman suojan. Täällä on pirun kylmä. Tuo nuotio ei juurikaan lämmitä, hän manaili.

– Tule viereen, lämmitetään toisiamme, Merivuokko ehdotti. Hän ja Panu Paviaani olivat osallistuneet aikaisemmin yhdessä viikon haasteeseen. He uskoivat olevansa vahvoilla. Merivuokko oli sukellusopettaja ja Paviaani eräopas. Vuokko oli ottanut snorkkelit matkaan ja Paviaani köysinipun. Sade takasi, että heillä olisi ensimmäisiksi päiviksi juomavettä.

PERUSLEIRI

– Ville tule suojaan. Sinähän olet läpimärkä, Ulpukka huolehti. Myrskylyhdyt valaisivat viidakkoon raivatulle aukiolle pystytettyjä telttoja. Ne olivat ylellisen tilavia. Niiden edessä oli tukeva katos, jonka alla oli bambupuinen pöytä ja tuoleja. Filippiiniläiskokin vokkipata keikkui kaasugrillin päällä. Se tuoksui herkulliselta.

– Illalliseksi on tarjolla kookosmaidossa haudutettuja sammakonreisiä ja papaijaa, kokki esitteli. Erkka oli kaivanut repustaan pullollisen tummaa rommia. Sadepisarat rummuttivat kattoa. Gekkoliskot vilistelivät tukipuissa.

– Asensin pari valvontakameraa kuvaamaan Quun ja Aleksin leiriä, Ville kertoi. – Saamme tunnelmakuvia sekä päivällä että yöllä. Quu oli viisas ottaessaan matkaan lämpöviitan. Käyn vaihtamassa kuivat vaatteet ja tulen seuraksenne.

Erkka rentoutui. Oli hyvä tunne, kun kuvaukset olivat alkaneet. Hän luotti Villen ammattitaitoon. Myös Ulpukka oli tehtäviensä tasalla. Hän oli hoitanut mallikelpoisesti matkajärjestelyt. Nyt tytön tehtävänä oli tarkkailla ja koodata monitorista Villen otokset. Ulpukka piti myös yhteyttä paikallisiin puistonvartijoihin. Hänellä oli pikavalmius hälyttää apua, jos ilmaantuisi uhkaavia tilanteita.

– Miten teidän kilpailijat Merivuokko ja Paviaani ovat selviytyneet ensimmäisestä päivästä? Erkka kysyi Leiri Korallirannan ohjaajalta Peteriltä.

– Majoittuivat lepakkoluolaan. Saatiin hurjia kuvia, kun Merivuokko kiljuu ja huitoo käsiään.

– Oliko kuvaajanne Jorma paikan päällä?

– Oli ja jätti sinne infrapunakameran. Voi olla, että yökuvat ovat vielä jännittävämpiä.

– Ovatko lepakot vaarallisia?

– Nämä täkäläiset eivät onneksi ole vampyyreja, Peter tiesi.

Ville ja Jorma saapuivat kosteat hiukset kammattuina. Ulpukka katsoi ihaillen, miten komeilta he näyttivät. Hänellä ei ollut kuvaussihteerikollegaa. Jorma ja Peter olivat kahdestaan matkassa. Ulpukka arveli, että heillä olisi aikamoinen urakka selvittää kahden viikon kuvattu materiaali ilman ensimmäistäkään muistiinpanoa.

LEIRI KUUTAMO

Aamu valkeni selkeänä. Sadepisarat kimaltelivat auringon ensimmäisissä säteissä. Quu venytteli. Hän oli nukkunut yllättävän hyvin kovalla hiekalla. Nuotion savu kirveli silmiä. Hän siemaili sadevettä ja katseli ympärilleen. Tänään olisi aika lähteä tutkimusretkelle etsimään vettä ja syötävää.

Aleksi nousi haukotellen.

– Näin hurjaa unta. Tappelin ison liskon kanssa. Viidakkoveitsi välkkyi kuun valossa. Lisko heilautti häntää ja sain kipeän haavaan sääreeni.

– Mikä siihen on käynyt, sääresi punoittaa? Quu huolestui.

– Taitaa olla vain hyttysten pistoja. Näin kyllä tuolla katoksen alla tuhatjalkaisen. Purevatko ne? Kutittaa pirusti.

– Mennään etsimään jotain lievittävää.

Quu tunsi yrtit. Hän hihkaisi löytäessään aloe veran. Quu katkasi paksun lehden ja siveli nesteellä puremakohtaa.

– Kiitos, helpotti. Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa.

Ville oli hiipinyt huomaamatta heidän taakseen. Hän zoomasi kameralla Aleksin sääreen, näytti peukkua ja perääntyi.

– Ehdin jo unohtaa, että meitä kuvataan koko ajan. Aloe oli hyvä juttu, Aleksi kiitteli.

– Jatketaan matkaa. Tuolla oksien takana kiiltelee. Olisikohan siellä vettä? Quu siristi silmiä ja lähti kävelemään määrätietoisesti eteenpäin. Muta oli liukasta. Hän joutui varomaan jokaista askelta.

– Tuolla on lampi. Näyttää kyllä aika samealta, Quu huikkasi.

– Uskalletaanko maistaa? Minulla on pala bambua mukana. Se on ontto. Testataan leirissä, Aleksi innostui. Hän suunnitteli rakentavansa yksinkertaisen suodattimen.

Lammen takana kasvoi reheviä puita.

– Quu, katso, tuolla korkealla roikkuu banaaniterttu, Aleksi hihkaisi.

– Ne ovat ihan vihreitä, voikohan niitä syödä? Quu epäröi.

– Paistetaan nuotiolla ja kuvitellaan, että ne ovat vaahtokarkkeja, Aleksi ehdotti. Hän mietti, miten ylettyisi hedelmiin. Ei auttanut kuin kiivetä. Hän oli notkea ja arveli selviävänsä.

– Quu, ojenna minulle jonkinlainen keppi, niin yletyn terttuun, hän pyysi.

Quu antoi kannustavia neuvoja. Ei kestänyt kuin hetken, kun banaaniterttu putosi maahan.

– Hurraa, meillä on vettä ja banaaneja, Quu iloitsi, kun he palasivat leiriin.

Aleksi laittoi onttoon bambuun hiekkaa ja pieniä kiviä, valutti sameaa vettä niiden läpi ja maistoi. Vesi oli makeaa niin kuin he olivat arvelleet. Paistetut banaanit maistuivat kitkeriltä, mutta antoivat energiaa.

Aurinko oli kiivennyt korkealle ja ilma väreili enteillen hiostavaa päivää. Quu veti lippalakin silmilleen ja vetäytyi katoksen alle.

– Aleksi, nyt on siestan aika. Kerätään voimia ja vahvistetaan sen jälkeen katosta, hän huikkasi. Ennen kuin hän nukahti, jokin otus vilisti hiekalla. Ei kai skorpioni?

– Tule katsomaan, näin sen roiston, joka puri sinua. Se oli valtava tuhatjalkainen. Ole varovainen.

– Sytytän nuotion, vaikka onkin kuuma. Ehkä ne pirulaiset pelkäävät savua.

PERUSLEIRI

– Sain loistavia kuvia. Aleksi haavoittui, Quu löysi vettä, Aleksi tipautti banaanitertun. Nyt he lepäilevät päivän kuumimpaan aikaan. Minäkin ajattelin viettää hetken siestaa, Ville kertoi. – Laitan kuvat pyörimään monitoriin, niin pääsette tunnelmaan.

– Hienoa, Erkka kehui ja maisteli ananasmehuun sekoittamaansa rommia kuvia katsoessaan. Ulpukka kirjasi saman tien aikakoodeja ylös. Hän oli pukeutunut väljään kirsikanpunaiseen toppiin ja mustiin polvihousuihin. Hartiat punoittivat aamu-uinnin jäljiltä. Erkalla oli vaalea pellavapaita ja shortsit. Kokki oli tarjoillut heille aamiaiseksi tulikuumaa nuudelikeittoa ja tuoreita ananasviipaleita. Ulpukka oli ihastunut pieneen telttaansa. Hänellä oli ilmapatja ja kevyt makuupussi. Hän arveli, että matkasta riittäisi pitkäksi aikaa kertomista työtovereille Pasilassa.

– Odota Ville, meillä on illaksi suunnitteilla yllätysohjelmaa. Voi olla, että menee myöhään, Erkka sanoi. Hän kuiskutti Villen korvaan suunnitelmansa. Tämä nyökkäili innostuneen näköisenä.

– Ulpukka, varaudu kuvaamaan toisella kameralla. Suunnitelkaa asemanne niin, ettette näy toistenne kuvissa.

Ulpukkaa jännitti. Hän oli kuvannut ennenkin, mutta haaste oli tavallista vaikeampi.

LEIRI KORALLIRANTA

– Yö oli kamala. En nukkunut yhtään, oli kylmä ja pelkäsin niitä hirveitä lepakkoja, Merivuokko valitti aamulla.

– Mene uimaan, se virkistää. Varo kuitenkin virtauksia, Panu kehotti. Hän oli vetänyt yöllä banaaninlehtiä kasvojen suojaksi. Nuotio oli palanut hyvin sen jälkeen, kun hän oli löytänyt rannalta kuivia puita. Hän mietti, minne siirtäisi leirin. Merivuokon hermot eivät kestäisi toista yötä lepakkoluolassa. Hän ihmetteli, miten aikaisemmin tasapainoisesta kumppanista oli tullut hermoheikko.

Vuokko laittoi snorkkelit päähän ja ui koralliriutalle. Hän rentoutui katsellessaan värikkäitä kaloja. Syvällä kivien lomassa näkyi teräviä piikkejä. Merisiilejä, mainiota. Niistä saisi loistavan päivällisen. Hän sukelsi, otti varovasti yhden käteen ja ui rannalle. Viidakkoveitsen avulla hän halkaisi sen ja kaivoi herkullisen lihakimpaleen esiin.

– Laita silmät kiinni, saat maistiaisen, Merivuokko sanoi kiivettyään luolalle.

– Hmm, en osaa sanoa, mitä tämä on, mutta maistuu hyvälle, Panu kiitteli.

– Söit juuri tuoretta merisiiliä. Siinä on runsaasti proteiinia. Jaksetaan lähteä etsimään uutta leiripaikkaa ja makeaa vettä. Onneksi sadevesi riittää ainakin täksi päiväksi, Merivuokko säteili. Hän oli ylpeä saadessaan ruokkia heimonsa.

LEIRI KUUTAMO

– Eiköhän katos kestä nyt paremmin kuin viime yönä. Sadepilviäkään ei näy, Aleksi tarkasteli lujittamaansa suojaa.

– Olisi mukava löytää jotakin muutakin ruokaa kuin raakoja banaaneja, Quu tuumi. – Voisikohan niitä tuhatjalkaisia syödä?

– Ei houkuttele, mutta näin rantakivikossa etanoita. Maistuisiko prinsessalle valkosipuliöljyssä kiehautetut kotilot kylmän valkoviinin kera?

– Kyllä maistuisi. Keitetään ne suolavedessä.

Aleksi vihelteli, kun hän tuli rannalta mukanaan kourallinen etanoita. Hän puhdisti ne näppärästi ja laittoi kiehumaan. Quu oli kerännyt mausteeksi villiyrttejä.

– Hyvää, molemmat huokailivat.

– Mennään ajoissa nukkumaan. Aaltojen kohina tuntuu viihdyttävältä, Quu suunnitteli.

Toisin kävi. Viidakosta kuului yllättäen rytmikästä rummutusta. Joukko tummapintaisia alkuasukkaita pyrähti soihtuja kantaen rannalle. He aloittivat villin tanssin. Quu ja Aleksi istuivat säikähtäneinä nuotion äärellä. He olivat kuvitelleet, että saari oli autio.

Villit kasasivat nopeasti nuotion ja laittoivat kokonaisen villisian paistumaan kahden bambukepin varaan. Quu ja Aleksi hiipivät lähemmäs.

– Kalpeanaamoja, tulkaa tanssimaan, yksi joukosta huusi. Hän toi Quulle ja Aleksille tulista juomaa kookospähkinänkuoressa. Nämä maistoivat varovasti. Juoma poltti kurkkua ja lämmitti suloisesti. Quu huomasi viidakon varjoissa kameran välähdyksen. Hän rauhoittui tajutessaan, että näytös oli järjestetty tv-ohjelman ehdoilla.

Quu kietoi banaaninlehden vyötäisilleen ja sukelsi tanssin pyörteisiin. Rummutus kiihtyi. Hän pyöri kuin transsissa. Alkuasukkaat taputtivat. Aleksi oli kaivanut shortsien taskusta huuliharpun. Hän säesti hilpeää viidakkotanssia.

Riehakas ilta päättyi villisikapitoihin. Siitä riitti aimo palaset kaikille. Kookospähkinämaljat kiersivät piirissä. Quu ja Aleksi olivat pyörällä päästään, kun meno hiljeni aamuyön tunneilla. Ville, Ulpukka ja Erkka olivat liittyneet seuraan. Erkka tarjoili auliisti rommia.

– Ei päässyt nälkä eikä jano yllättämään, Quu hymyili onnellisena.

– Tämä on hauskempaa kuin osasin kuvitella, Aleksi sanoi ja antoi märän suukon Quun poskelle.

LEIRI KORALLIRANTA

– Minulla taitaa olla kuumetta. Kuvittelen, että ilmassa on grillilihan tuoksua, Merivuokko sanoi. Hänen vatsaansa nipisteli. Pala merisiiliä ei ollut läheskään tarpeeksi pitämään nälkää loitolla. Sadevesi oli loppunut eikä makeaa vettä ollut löytynyt etsinnöistä huolimatta.

Panu Paviaani oli rakentanut kevyen suojan rantakivien väliin. Köysinipusta oli apua, sillä hän sai sen avulla sidottua kimpun palmunoksia katokseksi. Panu katseli huolestuneena taivaalle. Jos sataisi, he kastuisivat lehvistä huolimatta.

Kuu pilkisteli pilvien lomasta. Panu oli kuulevinaan kaukaista rummutusta, mutta arveli sen olevan mielikuvituksen liitoa. Ilman vettä ja ruokaa he eivät selviäisi kahden viikon haasteesta.

– Minulla on pahuksen kova nälkä, Merivuokko kiukutteli.

– Kiivetään huomenna kallioiden toiselle puolelle. Ehkä löydämme jotain syötäväksi kelpaavaa, Panu lohdutti, vaikka ei itsekään uskonut sieltä löytyvän grillikioskia.

PERUSLEIRI

– Oli hieno ilta, Erkka kiitteli. Ulpukka ja Ville olivat samaa mieltä. Selviämistarina oli saanut uuden ulottuvuuden.

– Ei se tainnut mennä ihan sääntöjen mukaan, mutta saatiin ainakin värikästä kuvaa. Säännöthän voi kirjoittaa uusiksi, Erkka nauroi ja tyhjensi rommipullon lopun. Pian hänen teltastaan kuului äänekäs kuorsaus.

– Jännittäviä nämä viidakon äänet, Ville nauroi. – Pärjäsit hyvin. Vilkaistaanko vähän kuvia, vaikka on myöhä?

– Vilkaistaan vaan. Voidaan nukkua aamulla pitkään, sillä tuskin Quu ja Aleksi heräävät auringon nousun aikaan. Yrittelin pysyä taka-alalla, kun tiesin, että sinä otat lähikuvia.

– Saadaan hyvä kokonaisuus. Onneksi taivaalla oli kuu. Muuten olisi ollut turhan pimeää. Nuotio loistaa kuvissa hienosti ja palmut huojuvat taustalla. Tässä on tropiikin eksotiikkaa kerrakseen.

LEIRI KORALLIRANTA

Merivuokko ja Panu Paviaani viettivät päivän viidakossa. Aurinko paahtoi armottomasti. Molemmilla on sietämätön jano.

– Katso jalkoihisi, näin äsken vihreän käärmeen, Panu sanoi. Hän käveli edellä ja Merivuokko yritti pysyä samassa tahdissa.

– En jaksa enää, hän valitti.

– Tuolla rinteellä näkyy palmuja. Kookospähkinä maistuisi, Panu siristi silmiään.

Merivuokko sai pelkästä ajatuksesta voimia.

– Tuolla korkealla on vihreä terttu, hän huomasi varjostaen kädellä silmiään.

– Huh, olisinpa apina, Panu sanoi.

– Olethan sinä, keksit lempinimen Paviaani ihan itse. Ala kiivetä.

Panu kietoi kädet palmun rungon ympärille ja hivuttautui ylemmäs. Hän ei uskaltanut katsoa alas. Ajatus huimasi, mutta nyt oli kyse selviytymisestä.

Merivuokko huuteli kannustavasti. Panulla oli viidakkoveitsi vyötäisillään. Tuskastuttavan kiipeämisen jälkeen hän ylettyi veitsellä ensimmäiseen pähkinään. Se irtosi ja putosi tömähtäen maahan.

Merivuokko kiljui ilosta. Panu venytti voimansa äärimmilleen ja onnistui pudottamaan koko tertun. Hänen kätensä vapisivat, kun hän laskeutui varovasti alas.

Merivuokko otti viidakkoveitsen ja halkaisi yhden pähkinöistä. Neste oli lämmintä ja maistui taivaalliselta. Molemmat hihkuivat ääneen. Päivä oli pelastettu.

– Miten ihmeessä saamme kannettua nämä leiriin? Merivuokko pähkäili. Pähkinöitä oli enemmän kuin kymmenen.  – Olisipa meillä reppu.

– Ne ovat todella hankalia kantaa paljaissa käsissä, Panukin ihmetteli.

– Kuulehan Paviaani, riisu shortsisi. Niihin mahtuu aika monta. Kannetaan yhdessä lahkeista. Tullaan hakemaan loput huomenna.

Hilpeä seurue laskeutui kukkulan rinnettä. Jorma vaani heitä kameran kanssa viidakossa. Panu paljas peppu näytti kuvissa hyvältä.

PERUSLEIRI

– Meidän tiimi selvisi tänään hienosti, Jorma kertoi iltanuotion äärellä toisille.

– Kilpailusta näyttää tulevan tasaväkinen. Molemmat joukkueet ovat löytäneet syötävää, juotavaa ja saaneet rakennettua suojakatoksen. Se taitaa olla ensi yönä tarpeen. Sääennuste lupaa myrskyä, Erkka sanoi.

Kokki oli tarjonnut heille illalliseksi grillattua mustekalaa ja paistettua riisiä. Ulpukka maisteli tulikuumaa mustaa teetä. Erkka oli korkannut uuden rommipullon.

– Otatko tilkan teesi joukkoon? Yöstä voi tulla kylmä, hän kysyi.

– Vain lääkkeeksi, Ulpukka vastasi. Hänellä oli hyvät unenlahjat eikä myrsky pelottanut.

– Ville, Peter ja Jorma, maistuuko teille?

– Vain lääkkeeksi, miehet vastasivat hymyillen.

Ville katseli taivaalle. Yötaivas oli mustanpuhuva ja tuuli yltyi.

– Parasta tarkistaa teltan narut, hän sanoi ja ryhtyi toimeen.

Kaikki vetäytyivät ajoissa nukkumaan. Ulpukkaa huolestutti, miten Quu ja Aleksi pärjäisivät myrskyssä. Heidän suojansa ei ollut kovinkaan lujaa tekoa.

LEIRI KUUTAMO

– En pidä noista aalloista. Kuuletko, miten tuuli ulvoo ja meri kohisee, Quu painautui Aleksia vasten. Hän oli kietonut sadeviitan heidän ympärilleen. Silti molemmilla oli kylmä. Nuotio savutti enemmän kuin lämmitti.

– Yritetään sinnitellä. Kohta ensimmäinen viikko on takana. Toivottavasti tuuli tyyntyy aamulla, Aleksi lohdutti. – Voin soittaa huuliharpulla sinulle unilaulun.

Quu nukahti hymy huulillaan aaltojen pauhuun ja huuliharpun säveliin.

Hän heräsi keskellä yötä, kun vesi tulvi majapaikkaan.

– Aleksi herää, vesi on noussut. Meidän pitää paeta.

Aleksi hieroi silmiään. Aallot löivät korkealle rantahiekalle. Heidän makuualustansa oli litimärkä.

– Kerätään pian tavarat, etteivät ne huuhtoudu mereen. Kiivetään vikkelästi rinnettä ylös, hän huusi sateen kohinan läpi.

Turvapaikka löytyi palmujen alta. Tosin ne eivät suojanneet sateelta. Quu veti sadeviitan heidän päidensä päälle ja tuijotti yltyvää myrskyä. Salamat välkkyivät meren yllä. Quu tunsi itsensä pieneksi luonnon näytelmän keskellä.

– Hurja, kun tästä selvitään, selvitään mistä vain, hän tuumi.

Aleksi tärisi. Quu yritti hieroa hänen käsiään.

– Kuvittele, olemme viikon kuluttua sivistyksen parissa. Syödään pizzaa ja juodaan coca-colaa, Quu yritti lievittää tilannetta.

– Minä tilaan jättihampurilaisen, Aleksi virnisti.

Kun aamu valkeni, molemmat vaipuivat rauhattomaan uneen. Sade oli lakannut.

Auringon säteet lämmittivät suloisesti, kun Quu ja Aleksi palasivat rantaan. Suojakatos oli hävinnyt tuulen mukana. Ranta oli täynnä katkenneita oksia ja ajopuun palasia.

He kokosivat nopeasti puut aurinkoon kuivumaan. Ensi yönä heillä olisi taas nuotio.

LEIRI KORALLIRANTA

Naapurileirissa tilanne oli huonompi. Myrskytuuli ja sade oli sammuttanut Merivuokon ja Panun nuotion.

– Panu, mikä sinulla on? Olet aivan kalpea.

– Palelee, jalat ja kädet ovat tunnottomat. Olen aivan horkassa, Panu vaikeroi.

– Näyttää pahalta. Otetaan yhteyttä leirisairaalaan.

Panu tärisi entistä pahemmin, kun lääkintäryhmä tuli paarien kanssa paikalle.

– Viemme sinut yöksi leiriin. Tarkkailemme tilaasi. Katsotaan, mikä tilanne on aamulla, reippaat miehet sanoivat ja kietoivat Panun ympärille avaruushuovan.

Merivuokko olisi halunnut lähteä mukaan, mutta se olisi tarkoittanut luovuttamista. Hän lisäsi nuotioon puita ja istui sen ääreen. Jännittävästä seikkailusta oli tullut eloonjäämistaisto. Veden ja ruuan puute teki kipeää. Hän päätti sinnitellä aamuun ja lähteä sitten hakemaan loput kookospähkinät.

PERUSLEIRI

– Pahus, Panu kärsii hypotermiasta ja Merivuokko on huolesta sekaisin. Saadaan dramaattisia kuvia, mutta tämä on vähän liian hurjaa, Peter purki huoltaan Erkalle.

– Meidän joukkue pärjää hyvin, Erkka sanoi, mutta ei kertonut villisikapidoista. Hän ennakoi, että sääntöjen rikkomisesta tulisi sanomista, mutta tilanne oli kutkuttava.

– Saitteko myrskykuvia?

– Kyllä vain, Jorma oli kameran kanssa liikkeellä. Hän oli märkä ja väsynyt, mutta vakuutti tehneensä kaiken taiteen vuoksi.

– Villekin kävi ottamassa tunnelmakuvia. Toivottavasti myrskyt olivat tässä. Ollaan saatu dramatiikkaa kylliksi, Erkka sanoi. Hän ei tunnustanut, että oli joutunut turvautumaan rommipulloon rauhoittaakseen yön tunteina hermojaan.

LEIRI KORALLIRANTA

Merivuokko oli viettänyt lähes unettoman yön. Hän otti aamulla snorkkelit ja sukelsi mereen. Hän toivoi löytävänsä lisää merisiilejä, mutta myrsky oli sekoittanut veden eikä hän löytänyt ensimmäistäkään. Kalat uiskentelivat ympärillä, mutta paljain käsin niitä ei saanut kiinni. Kookospähkinä aamupalaksi sai voimat palautumaan.

Merivuokko punoi notkeista bambunoksista korin. Kiipeäminen ylös kukkulalle vaati voimia, mutta hän onnistui tuomaan loput kookospähkinät leiriin. Käsivarsia särki.

– Vuokkoseni, täältä tullaan, Panu huikkasi palatessaan. – Olen taas kunnossa. Lämpö teki ihmeitä.

Merivuokko riensi halaamaan Panua.

– Ihanaa, olin huolissani. Ei olisi ollut kiva jäädä tänne yksin. Mikä housuissasi pullottaa?

– Ei se mitä kuvittelet. Padam – meillä on pullovettä!

– Paviaani, pihistitkö vesipullon?

– Kyllä vain, lääkintämiehet katselivat minua pitkään lähtiessäni, mutta eivät sentään ruvenneet kopeloimaan. Eikö eloonjäämishaasteessa kaikki keinot ole luvallisia?

– Rakastan sinua Paviaani, Merivuokko säteili ja hörppäsi ison kulauksen vettä.

LEIRI KUUTAMO

– Ensimmäinen piinaviikko on ohi, enää seitsemän päivää, Aleksi laskeskeli.

– Ei tämä niin kamalaa ole ollut. Paitsi se myrsky-yö. Uusi katoksemme on entistä parempi, Quu kehui. Hän oli auttanut Aleksia sitomaan palmunlehvät notkeilla bambunoksilla.

– Sinun sadeviittasi on pelastanut meidät äkkikuolemalta, Aleksi sanoi. – Taivas on kirkas. Ensi yönä ei sada. Käydään keräämässä lisää nuotiopuita. Mitä laitetaan illalliseksi?

– Sopisiko peuranpaisti, kermaperunat ja pullollinen oivaa punaviiniä?

– Ottaisin mieluummin graavilohta, muikunmätiä ja blinilettuja, Aleksi haaveili.

– Näin sateen jälkeen tuolla heinikossa vihreitä sammakoita. Miten olisi sammakonreisipihvit?

– Selvä, lähdetään jahtiin.

Sammakkokuoro lauloi mutalammen rannalla. Quu kaappasi näppärästi yhden isoimmista koriinsa. Muut säntäsivät uimaan.

– Tästä riittää meille molemmille, Quu iloitsi.

Aleksi lisäsi nuotioon puita ja laittoi sammakonreidet tikun nenässä paahtumaan tulen yläpuolelle.

– Valkosipulivoi sopisi kaveriksi, mutta hyvää tämä näinkin on, Quu kehui. – Vieläkö sadevettä on jäljellä?

– Tässä malja sinulle prinsessa, Aleksi kumarsi.

PERUSLEIRI

Peter ja Jorma eivät kertoneet Erkalle vesipullovarkaudesta. He pohtivat, ettei olisi reilua näyttää sitä tv-ohjelmassa.

– Minulla on ilo tarjota teille tänään paahdettua villisikaa, kokki tuli kutsumaan illalliselle.

– Tämä on yhtä hyvää kuin leirinuotiolla, Ulpukka kiitteli.

– Hetkinen, mistä sinä puhut? Peter havahtui.

Ulpukka katseli syyllisen näköisenä muita. – Kuvittelin vain, hän mutisi.

– Teillä on joku juttu, mitä ette ole kertoneet. Ovatko Quu ja Aleksi saaneet villisikaa?

– Pakko tunnustaa, järjestettiin nuotiojuhlat, Erkka kertoi.

– Pahus, tuo ei ole reilua. Meidän joukkue taistelee nälkäkuoleman partaalla ja te ruokitte kilpailijoita paistilla.

– Tehdäänkö kompromissi, saatte järjestää Merivuokolle ja Panulle jonkun yllätyksen, Erkka lupasi auliisti. Hänelle draama oli ykkösasia.

Peter ja Jorma korkkasivat oluttölkit ja miettivät.

– Mikä kilpailijoille on tärkeintä?

– Vesi, ruoka, tuli ja lämpö.

– Hyvä. Minulla on ehdotus. Yhdistetään heimot ja tarjotaan heille yllätysillallinen. Mehän voimme käsikirjoittaa kilpailun uusiksi. Tärkeintä ei ole voitto vaan hauskanpito, Peter ehdotti.

Erkka veti henkeä helpotuksesta. Riski oli kannattanut. Hänestä ehdotuksessa oli järkeä.

LEIRI KORALLIRANTA

– Panu, mikä tuo on? Merivuokko oli herännyt ensimmäisenä ja venytteli rannalla. Palmun kyljessä oli nuoli ja sen alla paperilappu.

Leiri Koralliranta, kutsumme teidät ilonpitoon Leiri Kuutamoon. Löydätte meidät kiipeämällä kallioiden yli kohti seuraavaa lahdenpohjukkaa. Ottakaa tavarat mukaan. Perillä odottaa Yllätys. Riehakkain terveisin Quu ja Aleksi.

– Tämä on joku jekku. Eivät he voi olla tosissaan?

– Ei meillä ole mitään menetettävää. Lähes kaikki kookospähkinät on syöty ja vesi on vähissä. Toivottavasti heillä on enemmän sapuskaa.

Panu oli innoissaan. Hän oli pelännyt joutuvansa kiipeämään taas palmuun. Ajatus ei houkutellut.

LEIRI KUUTAMO

– Mitä luulet, tulevatko he? Aleksi kysyi Quulta.

– Takuulla tulevat. Kuka voisi vastustaa kutsua, jossa lukee Yllätys.

– Voisihan se olla epämiellyttävä yllätys.

– Entä ilonpito? Se ei voi olla muuta kuin hauskaa.

– Tiedätkö, mitä Erkka on suunnitellut?

– En todellakaan, mutta villisikailta oli huikea. Ehkä saamme taas jotain hyvää.

PERUSLEIRI

– Ulpukka, sinä olet kekseliäs. Mitä ohjelmaa järjestämme?

Ulpukka mietti. Alkuasukastanssi ja nuotioillallinen oli nähty. Hän muisteli, että selviytymistaistoissa oli yleensä kilpailuja. Heillä oli kaksi joukkuetta. Tieto- vai taitolaji?

– Kilpailu on hyvä ajatus. Miten olisi nopeus ja toiseksi kätevyys? Ville ehdotti.

Erkka kaatoi kysymättä kaikkien mukeihin tilkan rommia.

– Entä palkinto?

– Vettä ja ruokaa, Ulpukka ja Ville sanoivat yhtä aikaa.

– Selvä. Olisiko reilua, että voittajajoukkue saa valita buffetpöydästä parhaat palat? Kakkosjoukkue saa jämät.

– Ainakin se kannustaa yrittämään.

Nopeuslajeiksi sovittiin uinti ja juoksukisa rantahiekalla.

– Entä kätevyystesti?

– Ehdotan majan rakennusta. Se on tärkeä taito ja joka tapauksessa Merivuokko ja Panu tarvitsevat suojan.

– Hei, miten olisi parinvaihto? Ulpukka keksi. – Ehdotan, että naiset ja miehet kilpailevat keskenään.

– Hyvä ajatus, kuvio menee hetkessä uusiksi. Hyvä Ulpukka, Erkka kehui ja kaatoi tytön mukiin lisää rommia.

KILPAILIJOIDEN LEIRIT YHDISTYVÄT

Quu ja Aleksi lepäilivät päivän kuumimpaan aikaan katoksen alla. Heitä jännitti. Entä jos kilpakumppanit eivät tulisikaan.

– Mitä luulet, että Erkka on keksinyt? Quu kysyi.

– Hän on herkkusuu. Minulla on kutina, että saamme tänään jotain hyvää.

– Minulle maistuisi. Ajattelen koko ajan ruokaa, Quu tunnusti.

– Haloo, onko täällä ketään?

Huuto kajahti rannalta. Quu ja Aleksi hyppäsivät pystyyn. He riensivät ulos ja heilauttivat käsiään.

– Tervetuloa!

Merivuokko ja Panu seisovat vesirajassa. He laskivat kantamukset käsistään ja riensivät tervehtimään kilpakumppaneita.

– Tulkaa nuotiolle. Katos varjostaa auringolta, Quu kutsui.

– Tuotiin tuliaisiksi kookospähkinä, toivottavasti maistuu, Merivuokko sanoi.

– Kyllä maistuu, meillä ei ole kuin suodatettua mutavettä, Aleksi sanoi nolostuneena.

– Ei se mitään. Voin yrittää sukeltaa huomenna merisiilejä, Merivuokko tarjoutui.

– Me voidaan mennä sammakkojahtiin, Aleksi keksi.

Rupattelu keskeytyi, kun Erkka, Peter ja Ulpukka sekä kuvaajat saapuivat paikalle.

– Ohjelmanmuutos, Erkka julisti.

Kilpailijat katsoivat häntä hämmästyneinä.

– Päätettiin yhdistää tiimit. Mitä sanotte, jos vaihtaisitte pareja?

– Apua, onko pakko? Quu kysyi.

Hän katsoi Panua epäilevän näköisenä. Merivuokkokaan ei ihastunut ajatuksesta vaihtaa Paviaani Aleksiin.

– Ymmärsitte väärin. Mietittiin, jos järjestetään tänään kisa naiset vastaan miehet. Sen jälkeen saatte toki jatkaa oman parin kanssa.

Kaikki hengähtivät helpotuksesta. Ehdotus oli yllättävä. Tässäkö se Yllätys oli?

– Kuunnelkaa. Järjestetään rannalla kisat. Nyt kun aurinko on jo laskemassa, ei ole liian kuuma. Kilpailette joukkueina uinnissa ja juoksussa. Sen jälkeen on aika rakentaa suojakatokset yötä vasten. Se joukkue, joka pärjää paremmin, saa yllätyspalkinnon.

Kisa alkoi. Merivuokko ui nopeimmin, Aleksi oli kakkonen. Quu kunnostautui juoksussa, Aleksi oli heti hänen kannoillaan. Katoksen rakennuksessa Panu oli ylivoimainen köysinippunsa ansiosta.

Erkka kilisti lasia. – Loistavaa, olette rehtejä kilpailijoita ja lopputulos on tasaväkinen. Katsokaa taaksenne.

Leirikokki oli kattanut palmujen katveeseen pitkän pöydän. Siellä oli vadillinen tuoreita tropiikin hedelmiä, grillattuja kanankoipia, paistettua riisiä ja katkarapupataa sekä iso karahvi lähdevettä.

– Olkaa hyvät, olitte niin tasaväkisiä, että saatte kaikki nauttia pöydän antimista, Peter hehkutti.

Kilpailijoita ei tarvinnut kehottaa kahta kertaa pöytään. Quu mietti, ettei ollut koskaan saanut näin loistavaa illallista.

Kaikki olivat raukeita syönnin jälkeen. Merivuokko ja Panu hiipivät uuteen katokseensa, Quu ja Aleksi omaansa.

– Voinko jäädä tähän ylimääräiseen? Ville kysyi. – Olen paikan päällä, kun kilpailijat heräävät aamulla.

– Sopii, me muut vetäydymme perusleiriin, Erkka sanoi. Hän oli tyytyväinen asioiden saamasta käänteestä.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

Quu nojasi aamulla palmunrunkoon. Meri oli tyyni. Ilmassa oli heikko tuulenvire ja mainingit löivät laiskasti rantaan. Hän katseli, kun Merivuokko ja Aleksi kirmailivat vesirajassa. He roiskuttivat vettä toistensa päälle ja nauroivat. Ensimmäisen viikon vaikeudet tuntuivat olevan mittaamattoman kaukana.

Panu ryömi katoksen alta ja haukotteli leveästi. Hiukset olivat unen jäljiltä pörrössä. Hän tuli istumaan Quun viereen.

– Olen antanut leirillemme uuden nimen. Miltä Korallikuutamo kuulostaa? Quu sanoi.

– Hyvältä. Oli hieno juttu, kun kutsuitte meidät. Merivuokolla oli surkea viikko enkä minäkään ollut parhaimmillani. Nyt tuntuu, että olemme päässeet lomalle.

– Selvitään varmasti viimeisistä päivistä. Vettä, ruokaa ja polttopuita pitää löytää, mutta muuten olemme vahvoilla, Quu tuumi.

– Mennään mekin uimaan. Nuo kaksi näyttävät turhan tyytyväisiltä elämään, Panu virnisti ja kirmasi mereen. Quu seurasi perässä.

Ville ja Jorma yhdistivät voimansa. He sopivat työnjaosta niin, että toinen pääsi välillä viettämään siestaa. Ulpukalla riitti hommia, kun hän koodasi molempien kuvaamaa materiaalia. Erkka ja Peter suunnittelivat loppuhuipentumaa.

– Meillä on ollut draamaa tarpeeksi. Miten olisi leikkimielinen kilpailu ennen kotimatkaa? Peter ehdotti. Hän oli pelännyt, että Merivuokko ja Panu lopettavat kisan kesken. Nyt elämä hymyili.

– Yksilökilpailu, paras palkitaan, Erkka innostui. – Se olisi tyylikäs lopetus. Joukkueita ei enää ole, sillä kaikki näyttävät viihtyvän yhdessä.

– Rannalla on tosi paljon korallikiviä ja simpukankuoria. Voisiko yksi kilpailujuttu olla kaulakorun sommittelu? Ulpukka ehdotti.

– Kuulostaa naisten lajilta, mutta miksi ei.

– Kolmiottelu voisi olla reilu. Uintia ja juoksua on jo kokeiltu. Miten olisi suunnistus ja joku kestävyyskisa?

– Piirretään rastit ja annetaan kilpailijoille kartta. Arvotaan lähtöjärjestys, Erkka mietti. – Entä kestävyyslaji?

– Laitetaan rannalle vesirajaan kevyt bambulautta. Kuka pysyy sen päällä pisimpään, on voittaja.

– Hyvä, meillä on nyt kolme erilaista haastetta. Ulpukka, sinulla on sekuntikello. Saat olla ajanottaja. Ville ja Jorma kuvaavat kisan kahdella kameralla. Entä palkinto?

– Eiköhän se ole koko kisasta luvattu rahapalkinto? Kaikilla on hyväntekeväisyyskohde. Se kannustaa yrittämään kaikkensa.

– Nyt on aika ryhtyä valmisteluihin. Minä voin hoitaa suunnistusrastit Jorman kanssa. Teetkö sinä Erkka Villen kanssa bambulautan?

– Eiköhän se onnistu? Onko meillä köyttä runkojen sitomiseen?

– On kyllä, minä haen, Ulpukka tarjoutui.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

Nuoret kokoontuivat rannalle uintiretken jälkeen.

– Tehdään työnjako. Miehet saavat hakea nuotiopuita. Merivuokko ja minä käymme lammella, niin saamme vettä. Mitä arvelette ruokapuolesta?

– Tilataan noutopizza, Panu haaveili.

– Ehdotan etanapannua, käytännöllinen Aleksi sanoi.

– Me yritämme löytää vedenhakumatkalla banaaneja, Quu suunnitteli. – Nyt matkaan, ennen kuin aurinko polttaa meidät.

Quu ja Merivuokko vetivät lippalakit silmilleen. Kävely viidakossa oli raskasta. He näkivät vilaukselta, että Ville seurasi kameran kanssa. Quu täytti kattilan samealla vedellä. Merivuokko katsoi kauhuissaan.

– Olemmeko juoneet näin mutaista vettä?

– Aleksi on rakentanut suodattimen. Tämä on ihan turvallista. Kierretään tuolta kukkulan rinteen kautta takaisin. Ehkä löydämme jotain syötävää.

– Apua, käärme! Merikukka vinkaisi ja osoitti puunoksalla lepäävää vihreää otusta.

– Shh, yritetään pyydystää se, Quu innostui. Hän löysi maasta tukevan kepin ja sohaisi käärmeen alas. Hän painoi salamannopeasti kepin käärmeen niskaan ja kehotti Merivuokkoa etsimään kiven. Yhteisvoimin he onnistuivat tappamaan saaliin. Ville sai hienoja lähikuvia tyttöjen riemusta.

– Haa, täältä tulee saalistajakaksikko. Toimme heimolle ruokaa, Quu kuulutti, kun he palasivat leiriin käärme kepinnokassa heiluen.

– Upeaa, meillä on tiedossa pidot. Minä voin nylkeä otuksen. Kiedotaan se sitten kepin ympärille ja paistetaan nuotiossa, Panu innostui.

– Aleksi, näytä minulle, miten vedensuodatin toimii, Merivuokko pyysi.

Quu katseli, miten innokkaasti Aleksi esitteli tytölle keksintöään.

He ovat toistensa lumoissa, tästä voi kehittyä vielä romanssi, Quu mietti. Hän ei ollut mustasukkainen. Aleksi oli hyvää seuraa, mutta kipinää heidän välillään ei ollut.  Panu oli hänen mielestään kiinnostavampi. Mies oli harteikas ja komea. Tämä oli tottunut eräelämään. Kantoi nytkin vahvoilla käsillään nuotiopuita.

– Uskoisitteko, meillä on huomenna viimeinen leiripäivä, Aleksi sanoi käännellessään käärmepaistia tulen yllä.

– Erkka ja Peter ovat takuulla keksineet haasteita, Quu mietti. – Yritetään nukkua, niin jaksamme huomenna kisailla.

– Kiitos tytöt, kun saimme kunnon illallisen, Panu sanoi. Hän oli harmissaan, ettei ollut itse ehtinyt metsästämään.

PERUSLEIRI

– No niin, meillä on viimeinen ilta ennen loppuhuipennusta. Mitähän hyvää kokki on loihtinut? Erkka nuuhki ilmaa. Grilli savusi. Erkka haistoi valkosipulin kiihottavan tuoksun.

– Toivottavasti ei ainakaan käärmepaistia. Olin valmis ryntäämään apuun, mutta tytöt selvisivät hienosti, Ville kertoi päivän kohokohdasta.

Ulpukka värisi. Olisi ollut kamalaa, jos käärme olisi purrut.  Hän tiesi, että leirisairaalassa oli vastamyrkkyjä, mutta pelkkä ajatuskin hirvitti.

– Herrasväki on hyvä, illallinen on valmis, kokki kutsui.

Hän oli grillannut valkosipulilla, chilillä, inkiväärillä ja limellä sivellyn miekkakalan banaaninlehtiin käärittynä. Kala oli mehevää, maukasta ja tuoksuvaa. Parempaa illallista ei voinut toivoa.

– Maistuuko vielä yömyssy? Erkka kysyi ruokailun jälkeen.

– Minä vetäydyn nukkumaan, Ulpukka sanoi kiireesti. Hän ei välittänyt tulisesta rommista.

Miehille maistui. He lauloivat aamuyön tunneille asti. Ulpukka piteli korviaan ja kärsi.

Hän oli aamulla kalpea unen puutteesta. Niin olivat miehetkin. Erkka lorautti aamuteensä joukkoon tukevan annoksen rommia. Hänellä näytti olevan ehtymätön varasto pulloja.

– Aloitetaan kisa vasta iltapäivällä, hän ehdotti ja vetäytyi aamupäiväunille. Kenelläkään ei ollut mitään ehdotusta vastaan.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

– Viimeinen päivä eikä mitään tapahdu, nuoret ihmettelivät rannalla. He olivat uineet ja istuivat nyt katoksen suojassa. Nuotiopuut riittivät vielä yhdeksi yöksi. Vettäkin oli tarpeeksi. Ruokaa ei ollut, mutta olo oli hyvä edellisen illan herkuttelun jälkeen.

Iltapäivällä he kuulivat rannalta huhuilua. Kuvausryhmä oli saapunut täysilukuisena. Miehillä oli värikkäät kukalliset paidat ja Ulpukalla saronki vyötäisillään. Kaikilla oli leveälieriset olkihatut ja aurinkolasit.

– Pukeuduttiin viimeisen päivän kunniaksi. Tekin saatte juhla-asut kisan jälkeen, Ulpukka esitteli värikkäitä saronkeja.

– Mitä meillä on ohjelmassa? Merivuokko kysyi malttamattomana. Hän oli turhautunut pitkään odotukseen.

– Viimeinen taisto, Peter myhäili ja jakoi kilpailijoille edellisenä yönä piirtämänsä kartat. – Rasteja on viisi. Se joka löytää ne kaikki ja on nopein, on suunnistuskisan voittaja. Lähdette kymmenen minuutin välein. Ulpukka ottaa aikaa. Quu, sinä olet ensimmäinen. Oletko valmis?

– Aina valmis, Quu hymyili ja tutki karttaa. Siihen oli merkitty rantaviiva, mutalampi, kukkula ja kivikko. Matka ei ollut pitkä, mutta vaikeakulkuinen. Hän ryntäsi matkaan heti, kun Ulpukka antoi merkin.

Merivuokko oli seuraava vuorossa, sitten Aleksi ja viimeisenä Panu.

– Ei voi olla totta, miten ihmeessä sinä Vuokko olet jo takaisin? Ulpukka ihmetteli, kun Merivuokko puuskutti rannalle.

– Olen ketterä juoksemaan ja tunsin reitin vedenhakumatkaltamme, Vuokko kertoi. Peter ojensi hänelle vesipullon.

– Kiitos, maistuu paremmalta kuin kuohuviini, tyttö kiitteli posket punaisina.

Quu tuli seuraavana, sitten Panu. Aleksia ei näkynyt.

– Pitäisikö mennä etsimään. Toivottavasti ei ole sattunut mitään, Erkka huolehti.

– Ville on edelleen maastossa, otan yhteyden, Jorma sanoi. Hän oli kuvannut tunnelmia rannalla.

Kävi ilmi, että Aleksi oli kompastunut kivikossa ja satuttanut nilkkansa. Hän nojasi Villeen ja voihki.

– Pahuksen kivikko. Se oli liukas ja hyppäsin varomattomasti. Taidan olla pois pelistä, hän harmitteli.

Ulpukka tutki jalkaa. Hän oli käynyt ensiapukurssin ennen matkaa.

– Näyttää siltä, että tämä on vain venähtänyt. Haen nopeasti tukisiteen perusleiristä. Kerätkää sillä aikaa rannalta simpukoita ja koralleja. Pieni vinkki, valitkaa sellaisia, joissa on reikä.

Ulpukka palasi juoksujalkaa ja sitoi Aleksin nilkan. Tämä istui palmunrungolla ja siemaili pullovettä. Tuntui hyvältä, kun joku huolehti.

– Haluatko luovuttaa, vai jatkatko kisaa? Erkka kysyi.

– Ehkä minä voin osallistua ainakin tuohon simpukkakisaan, Aleksi sanoi ja ontui keräämään muutamia lähellä olevia.

– Tässä seuraava tehtävänne. Saatte pätkän siimaa. Tehkää itsellenne mahdollisen näyttävä kaulanauha. Aikaa on puoli tuntia, Ulpukka ohjeisti.

Quu ja Merivuokko ryhtyivät heti toimeen. He pujottivat näppärästi korallit siimaan ja tekivät tukevat solmut väleihin. Quu poimi vihreitä lehtiä koristeeksi. Aleksin nauhaan tuli vain muutama korallikivi. Panu sai aikaiseksi sotkuisen rykelmän simpukankuoria.

– Aika loppui. Laittakaa nauhat kaulaanne, Ulpukka kehotti. Hän valitsi Quun värikkään nauhan voittajaksi. Muut buuasivat.

– Tuomaria ei arvostella. Toistaiseksi Merivuokolla ja Quulla on yksi piste. Pojat, nyt tsemppiä, Erkka sanoi. – Kolmas ja viimeinen laji on pysytteleminen bambulautalla.

Ville veti huteran lautan vesirajaan. Kilpailijat katsoivat sitä epäröiden. Lautta oli kiikkerä ja mainingit heittelivät sitä vasten rantahiekkaa.

– Kaikki kiipeävät yhtä aikaa. Ulpukka sanoo, koska kisa alkaa. Aleksi, pystytkö osallistumaan?

– Jätän suosiolla väliin, Aleksi sanoi epäröimättä. Hän tiesi, että putoaisi kipeän jalkansa takia ensimmäisenä.

– Panu, sinulla on haastetta. Jos päihität tytöt, teillä kaikilla on yksi piste. Joudumme keksimään vielä yhden kisan, jotta voittaja selviää.

– Täältä tullaan paviaanin raivolla, Panu virnisti.

Kesti hetken, ennen kuin lautta rauhoittui niin paljon, että kaikki seisoivat sen päällä. Ulpukka käynnisti kellon. Tuulenpuuska tarttui lauttaan ja se keinahti pahasti. Quu mätkähti veteen.

– Kaksi urheaa kilpailijaa jäljellä, kumpi voittaa? Erkka selosti.

Ville oli vyötäisiä myöten vedessä ja Jorma kuvasi rannalta.

– Merivuokko, sinnittele, Aleksi huusi.

– Panu, maineesi on kyseessä, Quu kannusti.

Lautta ajelehti kohti kivikkoa. Se törmäsi isoon lohkareeseen ja kallistui uhkaavasti. Panu putosi ja ähkäisi. – Pahus, melkein voitin.

Erkka puhalsi ontolla bambulla fanfaarin.

– Merivuokko, sinä olet koko kisan voittaja. Onneksi olkoon!

Kaikki riensivät halaamaan Vuokkoa. Tämä säteili.

– Olet voittanut pääpalkinnon. Mikä on hyväntekeväisyyskohteesi?

– Merivuokkojen suojelu tietenkin. Ne samoin kuin korallit ovat uhanalainen laji. Olen onnellinen, että voin omalta osaltani tukea luonnonsuojelua.

– Hieno puhe. Nyt rakkaat kilpailijat. Kutsumme teidät viimeiseksi yöksi perusleiriin. Siellä on sitruunaruohon tuoksuinen höyrysauna kuumana. Pääsette suihkuun ja saatte puhtaat vaatteet. Sen jälkeen vuorossa on kunnon illallinen, joukkueteltta ja aamulla paluumatka.

Kaikki hurrasivat. Kaksi viikkoa oli onnellisesti takana ja edessä loistava tulevaisuus.

– Kutsumme teidät ohjelman katseluun Pasilaan. Ulpukka lähettää tiedon. Tapaamme noin kahden viikon kuluttua, Erkka sanoi ja tarjoili kaikille piripintaiset mukilliset terästettyä teetä.