taas eristyksessä

pe 21.1.2022

LOSKAKELI

Visarannassa todettiin viikko sitten altistuminen koronalle. Sunnuntaiaamuna tuli viesti, että vierailut ovat kiellettyjä 27.1. asti. Onneksi meillä on puhelin. Olen sopinut, että Jussin omahoitajat auttavat häntä soittamaan minulle päivittäin. Mies viettää nyt kaksi viikkoa aikaa omassa huoneessaan, sillä koko hänen käytävänsä on eristetty. En yhtään ihmettele, kun Jussi on kertonut olevansa laivassa. Eilen se oli tullut satamaan. Sain tekstiviestin: Moi, voisitko tuoda Juhalle toisen haalarin varalta jos toinen kastuu. Jussi toivoo hedelmiä ja herkkuja, ystävällisin terveisin Kerttu ja Tero.

Riensin lumituiskussa apuvälinekauppa Linctukseen ja ostin toisen pitkähihaisen hygieniahaalarin. Se auttaa pitämään miehen öisin kuivana, kun hän ei pääse repimään vaippaa pois. Vetoketju on selkäpuolella. Ostin myös viinirypäleitä, tuoreen korvapuustin, sokeritonta kokista ja suklaata. Toivottavasti ne lohduttavat. Jussi kuulosti illalla puhelimessa tyytyväiseltä.

la 22.1.2022

Viikko on tuntunut pitkältä, kun Visarannan käynnit eivät ole rytmittämässä päiviä. Lenkkeilen toki edelleen, vaikka liukkaat kelit eivät houkuttele. Eilen Visarannasta tuli helpottava viesti. Asukkaat on koronatestattu ja havaittu terveiksi. Eristys tosin jatkuu edelleen.

TATTIKEITTOA YHDELLE

Olin eilen hyvä ihminen ja kokkasin itselleni kattilallisen tattikeittoa. Maustoin sen kookosmaidolla ja limetinlehdillä. Innoitus tuli kokkiohjelmasta Kaappaus keittiössä, jonka kantavana teemana oli mausta ja maista. Nyt tätä herkkua riittää viikonlopun yli.

ANNA TEMPERAMAALARI

Anna lähetti hauskan kuvan viimeisimmästä maalausurakastaan. Hänen pomonsa oli julkaissut sen firman facebook sivuilla. Sain luvan julkaista sen lukijoiden iloksi. Olemme vaihtaneet Annan kanssa kokemuksia temperamaalauksesta. Siitä on toden totta moneen.

su 23.1.2022

JOULUAMARYLLIS KUKKII EDELLEEN

Olin tänään nostalgisella tuulella. Kirjoitin yhteenvedon tilanteesamme.

Kun ihminen on yli 70-vuotias, on aika suunnata katse elettyyn elämään. Henri Matisse kiteytti YLE Teeman dokumentissa kokemansa elämyksiin, joita oli saanut matkoiltaan. Ne olivat vaikuttaneet taiteen tekemiseen. Hän oli kokenut valon elämän lähteeksi. Valon lumo, mikä ihana ilmaus.

Minä olen kiitollinen matkoista, joita olen saanut tehdä yhdessä Jussin kanssa. Toki myös työmatkoista, joista varsinkin kokemukset Neuvostoliitossa suosikkitoimittajani Leo Lehdistön kanssa ovat avartaneet maailmankatsomusta. Minulla on runsaasti materiaalia kirjoittaa tarinoita matkojen innoittamana.

Aluksi kaikki oli seikkailua. Lomamatkat Aurinkomatkojen Jaana-opassiskon luona antoivat uskonvarmuutta, että maailma on rohkelikoille avoin. Siitä hyvänä esimerkkinä vietimme Jussin kanssa kaksi elokuista viikkoa 1990-luvulla Bangkokissa ilman siskoa. Pärjäsimme ainakin omasta mielestämme hyvin, vaikka kulttuuri oli uutta ja outoa. Pärjäsimme jopa niin hyvin, että Thaimaasta tuli ykkössuosikkimme. Viimeisin – toivottavasti ei ainakaan minulle viimeinen – matkamme suuntautui rakkaaksi tulleeseen Chiang Maihin juuri ennen koronarajoituksia maaliskuussa 2020. Sen jälkeen emme ole matkustelleet, vaikka uusinkin molempien passit. Jussi ei taida matkustella enää mihinkään, sillä hän on asunut Visarannan palvelutalossa jouluviikosta 2021 alkaen.

Matkakuume polttelee edelleen. Deletoin tarjoukset välittömästi, sillä omikron viruksen myötä maailman tilanne on epävarmempi kuin koskaan. Olen saanut kolme koronarokotusta, mutta nekään eivät takaa huoletonta elämää. Riudun yksin kotona ja ihmettelen, miten tässä näin kävi. Jussi on omassa huoneessaan eristyksessä, sillä palvelutalossa on todettu altistuminen eikä vierailuja sallita kahteen viikkoon.

Minulla on huono omatunto, kun saan olla omissa oloissa. Jussin hoito tulee maksamaan järkyttävän paljon, mutta haluan uskoa, että siitä selvitään, kun sain hoidettua yhteisen asuntolainamme pois. En todellakaan olisi selvinnyt lyhennyksistä pienellä eläkkeelläni. Jussi on aina sanonut, että säästetään rahaa pahan päivän varalle. Se päivä tuli täydellisenä yllätyksenä.

En olisi uskonut, että minä, joka olen aina nukkunut yöni hyvin, herään kahden tunnin välein ja pyörin sängyssä miettien, miten kaikesta selvitään. Nyt tilanne on jo parempi, mutta pahimmassa paniikissa sain jopa kriisiapua. Elämä yllättää eikä todellakaan myönteisesti.

Siivosimme Anna-tyttären kanssa Jussin vaatekaapit ihan vain siksi, että palveluasunnossa käytetään omia vaatteita. Koska hän kastelee sänkynsä vaipoista huolimatta, vaatteita tarvitaan paljon. Nimikoimme kaikki tarroilla, joissa on Jussin nimi ja koristeena kitara. Hoitajat ehdottivat, että kannattaa hankkia yökäyttöön kaksi hygieniahaalaria, joissa on vetoketju selän puolella. Ne takaavat, ettei mies pääse repimään vaippaa pois. Ostin valko- ja sinikuvioiset apuvälikauppa Linctuksesta kuudenkymmen euron kappalehintaan.

Juha toivoo hedelmiä ja herkkuja, omahoitajat Kerttu ja Tero tekstasivat.

Kävin lumipyryssä viemässä herkkukassin. Sovin, että hoitajat auttavat Jussia soittamaan päivittäin. Ilahduin, kun hän vaikutti pirteältä eristyksestä huolimatta. Mies kuvitteli olevansa laivan hytissä ja ihmetteli, miksen tule matkalle mukaan. Vakuutin, että tulen heti kun pääsen.

ma 24.1.2022

Tein tänään uuden aluevaltauksen. Vana-66 lähetti sähköpostissa tiedoksi:

Tarinavirta, uusi lukijoiden ja kirjailijoiden vuorovaikutteinen kohtaamispaikka, avautui viime tapaninpäivänä 26.12.2021. Palvelu tarjoaa lukijoille monipuolisen kattauksen, mitä kaikkea kotimainen suomenkielinen kirjallisuus voi olla. Liittymällä Tarinavirran lukijaksi kuka tahansa voi myös kommentoida tekstejä ja osallistua palvelussa käytäviin keskusteluihin.

Lähetin näytteeksi tutun tarinani Elämä ylösalaisin. Sain tänään palautetta, että minut on hyväksytty mukaan. Tervetuloa kertojien uusille sivuille Tarinavirta.fi

ti 25.1.2022

TERVEHDYS VISARANNASTA

Sain ilahduttavan viestin: Huomenta Visarannasta, Juhalta terveiset t. omahoitajat. Kuvasta päätellen mies voi hyvin, mutta on laihtunut. Vien taas herkkuja, kun pääsen käymään.

to 27.1.2022

Tänään on viimeinen vierailukieltopäivä. Jussin omahoitajat yllättivät eilen soittamalla WhatsApp videopuhelun. Oli mukava vierailla Visarannassa lähes livenä. Jussi kertoi, että hänen kanssaan ovat Anna ja Immo. Vaalea Kerttu ilmeisesti muistuttaa hänen mielestään tytärtä ja parrakas Tero ystäväämme Immoa. Sanoin, että mukava kun hänella on tuttua seuraa. Ruoka on maistunut. Eilen tarjolla oli silakkapihvejä ja perunamuhennosta, Jussin lempiruokia. Myös sauna oli luvassa.

AKVARELLIMAALARI VAUHDISSA

Olen taas löytänyt maalaamisen ilon. Olen vallannut keittiön ruokapöydän ja syön sohvalla. Tätä ei saa kertoa lapsille. Päivät kuluvat ulkoilun, taiteilun, television ja kirjojen parissa. Olen ilahtunut, kun valon määrä on lisääntynyt. Odotan terassikauden alkua. Käytännössä se tarkoittaa päiviä, jolloin aurinko paistaa parvekkeelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.