rajoitukset vähenevät

ma 14.2.2022

Onnittelut myös Jaana sisarelle, joka on syntynyt ystävänpäivänä.

Kalenteri näyttää lupaavalta. Koronarajoituksia puretaan pikku hiljaa ja elämä jatkuu. Linnan marttojen kevätkausi käynnistyy huomenna. Lukupiiri kokoontuu keskiviikkona ja vesijuoksu starttaa perjantaina. Nyt näyttää todennäköiseltä, että vuosi sitten peruuntunut marttojen kädentaitonäyttely Ilo ja oivallus toteutuu Hämeenlinnan pääkirjastossa maaliskuun puolessa välissä. Olen mukana suunnittelussa. Kaipaan todellakin viikkoihin rytmiä ja nyt sitä on luvassa.

Tänään on taas Visarantapäivä. Toivon, että Jussi on paremmalla tuulella kuin edelliskerralla. Hoitopalaverikin lääkärin ja omahoitajien kanssa on sovittu, mutta se on vasta 10.3. Tarkoitus on hahmottaa kokonaistilanne, päivittää lääkitys ja suunnitella kuntoutusta.

ke 16.2.2022

Järkytykset jatkuvat. Jussi oli maanantaina hyvällä tuulella. Kertoi, että auto on nyt katsastettu ja parkkipaikalla. Hän suunnitteli lähtevänsä kotikulmille Höykkylään. Esko-veli soitti illalla ja ihmetteli, kun Jussi oli hehkuttanut puhelimessa, että peräkärry on lastattu ja vielä pitää levittää pressut. Hän oli kovasti lähdössä.

TÄLTÄ NÄYTTÄÄ MIES, JOKA PUTOSI TAAS SÄNGYSTÄ

Tero omahoitaja soitti eilen, että mies oli edellisenä yönä löydetty lattialta patjan päältä nukkumassa. Yöhoitaja oli auttanut hänet sänkyyn. Aamuyöllä Jussi oli kömpinyt pystyyn, patja oli luistanut jalkojen alta ja hän oli taas kaatunut. Vien tänään kumiverkon patjan alle, Pelkään koko ajan, mitä seuraavaksi.

pe 18.2.2022

Kumiverkosta oli apua, sillä Jussin yöt ovat olleet toistaiseksi vakaita. Lähetin lääkärille terveisiä, olisiko syytä tarkistaa iltalääkitys. Menen taas tänään käymään Visarannassa, sillä yläkerran Pekka tarjosi kyytiä. Olin siitä iloinen, sillä vesikelien jälkeen pieni pakkanen on tehnyt jalkakäytävistä koppuraisia ja pirun liukkaita.

MATKALLA UIMAHALLILLE AAMUVARHAIN

Totesin sen aamulla, kun aloitin Linnan marttojen ryhmässä vesijuoksun kello 8:00 aamulla. Jumppasimme uimahallin syvässä altaassa vyöt ympärillä. Vesi oli viileää ja liikkeet aluksi pitkän tauon jälkeen verkkaisia. Pääsimme hyvään vauhtiin loppusuoralla. Tämä ilo jatkuu nyt viikoittain.

Viikko on ollut täynnä toimintaa. Linnan marttojen Ilo ja oivallus kädentaitonäyttely toteutuu maaliskuussa. Päivitin viime vuonna tekemäni julisteet. Sähköiset oli helppo korjata, mutta paperiversiot tuottivat tuskaa.

PÄIVITIN VIIMEVUOTISET JULISTEET

Päädyin liimaamaan päivämäärien kohdalle uudet ajat. ”Me martathan osaamme paikata”, puheenjohtaja Hilppa totesi. Kokoonnuimme keskiviikkona Karjalapirtillä ja istuimme maskit kasvoilla suunnittelemassa tulevaa. Pienen tauon jälkeen lukupiiri kokoontui, taas maskit kasvoilla. Maaliskuun kirjaksi valittiin Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän. Kun pääsin neljän tunnin tapaamisten jälkeen kotiin, olin aivan voipunut.

VESIKELI NÄYTTI IKKUNAN TAKAA KAUNIILTA

Päivystin eilen Paperihuoneella viimeisen aukiolotunnin. Kävijöitä ei näkynyt, sillä räntäsade ei houkutellut ulkoilemaan.

UUSIA POSTIKORTTEJA

Olemme teettäneet uusia taidepostikortteja. Kortit ovat paras myyntituotteemme. Vedoksia menee harvakseltaan. Taikossakin on ollut viime aikoina hiljaista.

There is one comment

  1. Terttu &Immo

    Hyvää Ystävänpäivää ja Iltaa sinne Hämeenlinnaan 💖Täällä Järvenpäässä satoi ihan märkiä riepuja, kun yritimme hiihtää pienen lenkin. Ja espanjan kanssa täällä tahkotaan näin maanantaisin. Kiva kuulla, että sinulla on viikko-ohjelmat alkaneet luistaa. On tämä nyt kyllä vallan upeaa, kun elämä vapautuu koronarajoistaan ja pääsemme vapaasti kulkemaan oman innostuksen mukaan.
    Terveisiä Jussille ja iloista kevään odotusta hänelle. Terveisin Terttu ja Immo

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.