Parvekkeen pöydälle oli katettu värikäs batiikkikuvioinen liina, kaksi kuohuviinilasia ja vadillinen lohkottuja oranssinpunaisia hunajameloneja.

Helmi haukotteli. Tyttöjen nukuttaminen oli kestänyt niin kauan, että hän oli itsekin valmis yöpuulle.

Eero nojaili parvekkeen kaiteeseen ja vihelteli.

– Hei yökyöpeli, onko meillä juhlat? Helmi hämmästeli tullessaan ulos.

– On kultaseni. Hae shaali hartioillesi. Ilta on viileä, mutta tarkenemme. Minulla on kerrottavaa.

– Et kai taas suunnittele pitkää kuvausmatkaa ulkomaille ilman minua ja tyttöjä?

– Ei sinne päinkään, Eero sanoi ja kaatoi laseihin kuplivaa juomaa. – Istu alas ja rauhoitu. Ajattelin ottaa teidät mukaan.

– Eero, et ole tosissasi. Mitä ihmettä?

– Kuuntele ja nauti juomasta. Olen saanut tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Muistathan ensitapaamisemme Chiang Maissa? Kutsun sinut, Sadun ja Kitin viettämään siellä syksyn kanssani.

Helmin silmät kirkastuivat. Olisiko se mahdollista? Hän veti kirjoittajaryhmää, mutta se toimisi hyvin netissä. Tytöt olivat kolme- ja viisivuotiaita. Heillä olisi hyvää aikaa matkustella, ennen kuin lapset menisivät kouluun.

– Kerro lisää, rupesin kiinnostumaan.

– Yhteistyöni täällä Hämeenlinnassa asuvien thaimaalaisten kanssa on jatkunut keittokirjaprojektimme jälkeen. He ihastuivat valokuviini ja pyysivät osallistumaan heidän kotiseutuaan käsittelevän kirjansa taittamiseen. He ovat kirjoittaneet tarinoita kotiseuduiltaan Pohjois-Thaimaassa ja toivovat, että kuvitan ne aidoilla maisemilla. He haluavat runsaasti paikallisväriä. Hämeen kulttuurirahasto on myöntänyt tuntuvan stipendin.

– Olen aina uskonut taiteelliseen lahjakkuuteesi. Kuulostaa mahtavalta, tätä täytyy sulatella. Mutta olet oikeassa, ei meitä täällä pikkukaupungissa pidättele mikään. Voin jatkaa kurssin vetämistä etänä. Niin kuin tiedät, luen myös muiden tekstejä ja annan palautetta. Se toimii jo nyt sähköpostin välityksellä.

– Niin minäkin ajattelin. Lähdetään, kun täällä Suomessa on pian pimeä syksy. Kolme kuukautta voisi olla sopiva aika. Tullaan jouluksi kotiin.

Helmiä pyörrytti. Hän oli aina rakastanut matkoja, mutta tyttöjen syntymän jälkeen ne olivat rajoittuneet automatkailuun sateisessa Euroopassa ja muutamaan Lapin matkaan. Thaimaa oli valloittanut hänen sydämensä jo vuosia sitten. Hän oli ollut reppuretkellä Chiang Maissa ja tavannut siellä Eeron. Ei se ollut rakkautta ensi silmäyksellä, sillä Eeron käsipuolessa oli kulkenut nuori tumma thaityttö.

– Mitähän Manille kuuluu? Olisi jännittävä törmätä häneen näiden vuosien jälkeen, Helmi sanoi spontaanisti.

– Chiang Mai on suurkaupunki, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Selvittelen Ponin kanssa vaihtoehtoja, missä voisimme asua. En usko, että tytöt ihastuvat pieneen hotellihuoneeseen. Tarvitsemme tilaa, rauhallisen pihan ja uima-altaan.

– Kuulostaa hyvältä. En tiedä nukunko ensi yönä. Kaikki kuulostaa ihmeen ihanalta.

– Tule kainalooni, haaveillaan yhdessä.

Matkasta tuli totta. Helmi pakkasi syyskuun viimeisellä viikolla matkalaukkuihin kesämekkoja, sandaaleja, edellisiltä matkoilta tuotuja saronkeja ja lippalakkeja. Satu ja Kiti tunkivat reppuihinsa rakkaimmat unilelunsa ja pinon kuvakirjoja.

– Lento Bangkokiin kestää yön yli. Toivottavasti saatte nukuttua koneessa, Helmi sanoi ja pakkasi pelikännykät ja kuulokkeet käsimatkatavaroihin.

– Voidaan katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia koko yön. Tiedän, etten pysty nukkumaan, Eero mietti.

– Minulle kyllä uni maittaa, laitan vain kuulokkeet korville ja vaivun oopperasävelten myötä haaveilemaan lomasta.

– Loman ja työnteon yhdistäminen tuntuu hyvältä ajatukselta. Odotan jo hartaasti auringonpaistetta ja ihania thairuokia, Eero haaveili.

– Älä unohda thaiviskiä. Entä jos joka päivä sataa ja saat pahan vatsataudin niin kuin silloin, kun tapasimme.

– Ilonpilaaja, ei nyt ole sadekausi ja osaan kyllä syödä ja juoda turvallisesti. Enemmän minua huolettaa, miten tytöt pärjäävät. Tulihan suojakertoimia matkaan?

– Totta kai ja sieltä saa ihanaa kookosöljyä ja aloe veraa.

BLOGI Tropiikin Helmi

Tervehdys Pohjois-Thaimaasta. Huomasitte varmaan, että blogini Hämeen Helmi on tauolla. Vietämme perheen kanssa kolme seuraavaa kuukautta Chiang Maissa. Kulttuurikaupunki on minulle ja Eerolle ennestään tuttu. Tapasimme nimittäin täällä vuosia sitten. Emme vielä silloin seurustelleet, mutta tiemme kohtasivat myöhemmin Vietnamissa. Jo silloin tunsin oudon kipinän, vaikka en arvannut, että Eerosta tulee lasteni isä. Tyttäret Satu ja Kiti ovat silmäteriämme. He eivät ole vielä kouluiässä, joten lähdimme ennakkoluulottomasti ja huoletta matkaan.

Kirjoitin huoletta, vaikka perheenäidillä on jatkuvasti huoli turvallisuudesta. Tytöt ovat vilkkaita ja välillä liiankin omatoimisia. Vietän päivät heidän kanssaan, sillä Eero kulkee kamera kaulalla ottamassa tunnelmakuvia vanhasta muurien ja kanavien ympäröimästä kaupungista. Kuvattavaa riittää, sillä joka korttelista löytyy omaleimainen temppeli. Oranssikaapuiset buddhalaismunkit vilkuttavat iloisesti kättään, kun näkevät Eeron kameran.

Asumme kanavan rannalla Chiang Mai portin tuntumassa. Hotellimme Smith on korkea rakennus, joka näkyy kauas. Saimme käyttöön huoneiston ylimmästä kerroksesta. Tämä on onnea. Meillä on tilava oleskelutila, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja parveke. Eikä siinä vielä kaikki. Täällä ylätasanteella on trooppisten kasvien ympäröimä uima-allas ja kuntosali. Kuvitelkaa, miten upeaa on aloittaa päivä kupillisella maitokahvia ja pulahtamalla lämpimään veteen. Istumme iltaisin parvekkeella ja katsomme, kun aurinko laskee vuorten taakse ja kaupungin katot värjäytyvät ruusunpunaisiksi.

Olen todella ihastunut kaupunkiin, sillä on seikkailu kulkea kapeilla kaduilla, istua pienissä kahviloissa juomassa vastapuristettuja hedelmämehuja, maistella katukärryistä tuoreita viipaloituja mangoja, ananaksia ja papaijaa, törmätä hullunkurisiin graffiteihin. Pikkutytöt juoksevat kilpaa nähdessään jotain kiinnostavaa. Kanavassa pulppuilee suihkulähteitä ja tulipunaiset ja ylväät oranssinkeltaiset kannat kukkivat puiden varjossa.

Vietämme aikaa läheisessä puistossa, jonka pensaat on leikattu eläinhahmojen muotoon. Siellä on keinut ja kiipeilytelineitä sekä ulkoilmaravintola. Kookosjäätelö on suosikkimme. Auringosta ja tropiikin tuoksuista huumaantunut Helmi

– Eero, olen kotiutunut mainiosti, mutta kaipaan Saaraa. Olen jo melkein unohtanut, miten ihana oli uppoutua työkuvioihin, kun lapset olivat hoidossa. Päivät kuluvat kyllä mukavasti tyttöjen kanssa uima-altaalla, retkillä ja leikkipuistossa, mutta työteosta ei tule mitään. Kitikään ei malta enää nukkua päiväunia, Helmi valitti ensimmäisten viikkojen jälkeen.

– Taidat olla oikeassa. Nuo hulivilit vievät kaiken energian, mutta hyvä kun viihtyvät. Ovat ruskeita kuin pavut.

– Viettävät laatuaikaa altaalla. Yritän lukea sähköpostiviestejä aurinkovarjon alla, mutta keskittyminen ei onnistu.

– Ymmärretty. Sopiiko, että vetäydyt aamupäivisin hommiin ja minä vahdin tyttöjä. Ehdin kyllä kamerakierrokselle siestan jälkeen. Minulla on jo nyt sarja loistavia kaupunkikuvia. Ajattelin lähteä seuraavaksi vuorille. Haluatko tulla tyttöjen kanssa mukaan?

– En takuulla. Muistan ne kaameat serpentiinitiet. Tulin pahoinvoivaksi ja kärsin, vaikka maisemat olivat upeita.

– Mitä jos otan tytöt mukaan? Saat työrauhan ja voit keskittyä omiin juttuihisi. Muistan, että haaveilit thaihieronnasta ja käsi- ja jalkahoidoista.

– Kyllä vain. Tuo kuulostaa enemmänkin hemmottelulta kuin työteolta.

– Ne voi yhdistää. Lähden nyt tyttöjen kanssa puistoon, niin voit alkaa totuttelemaan, Eero sanoi ja pörrötti Helmin hiuksia.

Vuoristoretki toteutui viikkoa myöhemmin. Eero löysi oppaan, joka lupasi kierrättää maastoautolla vuoristokylissä. Kun tuli puhe, että lapset halusivat lähteä mukaan, opas Rama nauroi ja sanoi, että hänellä on mukava rouva, joka huolehtii mielellään tytöistä ja vielä isoäitikin.

– Eero, kuulostaa mahtavalta. Saatte uusia elämyksiä ja minä pääsen vähän irrottelemaan.

– Älä irrottele liikaa. Eikö sinun pitänyt keskittyä työntekoon?

– Höpsö, tiedät, että kirjoittaminen on intohimoni. Hopeahapset lehti on kiinnostunut edelleen matkakertomuksista. Olen luvannut kertoa lapsiperheen elämästä ja toivon löytäväni myös haastateltavia.

– Olin kuulevinani eilen illalla altaalla suomenkielistä puhetta. Ehkä hotelliin on muuttanut uusia asukkaita, Eero kertoi.

– Pidän silmät ja korvat auki. Lähtekää rauhassa. Toivottavasti kuljettajasi ajaa turvallisesti. Pitäkää taukoja, jos tytöt tulevat huonovointisiksi. Muista ottaa runsaasti pullovettä matkalle.

– Tytöt pärjäävät. Molemmat olivat innosta piukeita, kun kerroin retkestä.

– Kauanko olette?

– Vajaan viikon. Ehdit sillä aikaa tehdä kaikenlaista. Soittelen päivittäin.

Helmi hyräili. Nuoruus ja reppuretket tulivat mieleen. Hän oli nauttinut, kun sai kulkea vapaasti ilman aikatauluja. Hän päätti, että viettäisi päivät huolettomasti.

Helmi kietoi pinkinpunaisen sarongin mustavalkoisten bikinien päälle, otti kannettavan tietokoneen kainaloon ja majoittui altaalle pyöreän pöydän ääreen. Valkoinen aurinkovarjo taittoi pahimman paahteen.

– Ihana päästä uimaan, kalpea runsaasti tatuoitu ruskeakiharainen nainen laittoi pyyhkeen aurinkotuolille ja pulahti veteen.

Hänen perässään tuli vaalea mies lippalakki päässä.

Helmi ihaili aurinkolasien takaa, miten mies sukelsi tyylikkäästi altaaseen.

Hänen silmänsä välähtivät. Nyt oli edettävä hienotunteisesti. Helmi kuunteli, kun nuoret päivittelivät polttavaa aurinko. Molempien hartiat punoittivat uhkaavan näköisesti.

– Hei, kuulin että täällä on muitakin suomalaisia. Olen Helmi ja asun perheen kanssa tuossa vieressä. Te taidatte olla täällä uusia?

– Hei, kiva tavata. Olen Rita ja tässä on poikaystäväni Antti. Tulimme eilen ja kaikki on uutta ja jännittävää.

– Tervetuloa, oletteko ensikertalaisia Thaimaassa?

– Ei ihan, ollaan käyty seuramatkalla Phuketissa. Ihastuimme maahan ja päätimme tulla uudelleen. Ystävämme suosittelivat Chiang Maita. Matkan varaaminen oli yllättävän helppoa netin kautta.  On vähän viileämpää kuin etelässä, vaikka minun mielestäni aurinko on yhtä polttavaa, Rita selitti ja istuutui Helmin viereen.

– Kuule, minulla on aloe veraa. Kirveleekö hartioitasi?

– Joo, en arvannut, että ne palavat näin nopeasti.

Helmi palasi voideputkilo kädessään. Hän siveli lievitystä Ritan ja Antin hartioille ja kehotti näitä laittamaan paidat päälle.

– Kiitos, pelastit henkemme. Tuntuu heti paremmalta. Taidetaan mennä vielä torkkumaan. Lentomatka väsyttää eikä saatu viime yönä nukuttua kunnolla.

– Menkää vaan. Tavataan toistekin altaalla.

Helmi heräsi seuraavana aamuna auringonsäteiden myötä. Hän venytteli ja keitti pannullisen vahvaa kahvia. Tuntui ylelliseltä pulahtaa kaikessa rauhassa aamu-uinnille, kun kukaan ei kaivannut aamupalaa. Hän istuutui työpöydän ääreen ja syventyi kirjoittajakurssilaisten lähettämiin teksteihin. Aiheena oli ollut matka. Oma tai kuviteltu.

Marlenan teksti vei keväiseen Normandiaan. Tyttö oli ollut siellä maalauskurssilla. Tarina oli kirjoitettu päiväkirjan muotoon. Helmi aisti kevään tuoksun ja ilon uusista kokemuksista.

Vietän tänä vuonna erilaisen vapun.  Lennän ani varhain huomisaamuna Pariisiin ja jatkan sieltä bussilla matkaa Lyons-La-Fôret’iin Etelä-Normandiaan.  Matkaan lähtee tuttu joukko kurssitovereita, sillä kyseessä on maalausmatka.  Idean äiti on ranskanopettaja Maija, joka on luvannut vetää meille aamuisin ranskan alkeita.  Luvassa on myös paikallista kulttuurihistoriaa, sillä seudulla ovat vaikuttaneet niin Maurice Ravel ja Claude Debussy kuin Jean Renoir ja Claude Chabrol, joka kuvasi elokuvan Madame Bovarysta täällä.  Niinpä minulla onkin kyseinen Gustave Flaubertin klassikko matkalukemisena.

Matkamme kohokohdat löytyvät Claude Monetin maisemista, sillä teemme retket sekä Givernyyn, Monet’n puutarhaan sekä Roueniin, jossa Monet teki tutkielmia katedraalista eri valaistusolosuhteissa.  En tiedä, miten nettiyhteys Ranskanmaalla tänä päivänä toimii, mutta lupaan kuvakatsauksen viimeistään kotiuduttuani. Marlena, melkein lennossa.

Samedi le 30 Avril

Viikon maalausmatka Normandiaan alkoi vappuaattona.  Olimme perillä Lyons-la-Forêtin hurmaamassa kylässä jo puolen päivän aikaan.  Majoitus oli Hostellarie du domaine Saint-Paulissa, joka sijaitsi kylän laidalla vihreän puutarhan keskellä.  Opimme heti ensimmäisenä iltana, että hostallarie tarkoittaa majataloa, jossa saa hyvää ruokaa.  Matkan hintaan kuului puolihoito, joka tarkoitti runsasta aamiaista croissantien ja tuoreen patongin sekä juustojen kera.  Ulkona maalaamisen jälkeen illallinen kruunasi päivän, sillä Ranskassa syödään edelleenkin pitkän kaavan mukaan.  Siihen kuului alkuruoka, pääruoka, juustokärry ja leivoskärry sekä viinitarjoilu.  Täysin voipuneena nukahdin joka ilta täyden masun viereen ja näin vilkkaita unia.

Dimanche le 1 mai

Aamupalan jälkeen vuorossa oli ensimmäinen ranskan kielen oppitunti, jossa opimme lukusanat sekä ranskan kielen ääntämistä.  Kulttuuripaketti sisälsi musiikkikatsauksen.  Opettajamme Maija kertoili seudulla vaikuttaneista säveltäjistä Claude Debussysta, Maurice Ravelista sekä Stéphane Mallarmésta.  Kuuntelimme hartaudella Faunin iltapäivän ennen kuin hajaannuimme pihapiiriin ja kylään maalaamaan.  Sunnuntaina kylässä oli maalaismarkkinat, jotka tarkoittivat vilkasta kirpputoripäivää. 

Lundi le 2 mai

Maanantain kulttuuripaketti sisälsi kirjallisuuskatsauksen, jossa Maija kertoi elävästi Madame Bovaryn juonen.  Ei haitannut, vaikka minulla oli vielä kirja kesken.  Tietopaketti jatkui päivän maalaustuntien jälkeen katsauksella Claude Monet’sta ja tämän normandialaisesta puutarhasta.

Löysin ihastuttavan maalauspaikan kolmen myllyn puistikosta. Minulla oli piknik-eväät matkassa (rapeaa patonkia, neufchatel-juustoa ja rose-viiniä), joten elämä hymyili ja maalauksia syntyi.

Mardi le 3 mai

Tiistaina ohjelmassamme oli Visite de la Maison et des Jardins de Monet.  Bussimatka Givernyyn kesti vajaan tunnin.  Rypsipellot hohtivat keltaisina ja maisema oli keväisen vehreä.  Monet’n puutarha yllätti kukkaloistollaan.  Olin käynyt siellä seuramatkalla viisi vuotta aikaisemmin heinäkuun loppupuolella.  Silloin lumpeet kukkivat, mutta kevätkukat olivat jo lakastuneet.  Herkistyneinä palasimme hotellille ja itse kukin yritti seuraavissa maalauksissaan tavoitella Monet’n impressioita.

Mercredi le 4 mai

Keskiviikkona ranskan oppitunnin jälkeen Maija hehkutti vielä taidekuvilla. Katselimme sekä Tizianin että Manet’n ja Monet’n versiot aiheesta Aamiainen ruohikolla.  Iltapäivällä tutkimme Rouenin karttaa ja suunnittelimme seuraavan päivän retkiohjelmaa.

Jeudi le 5 mai

Rouenissa kiertokäyntimme alkoi Cathédrale Notre-Damesta, jonka julkisivua Monet maalasi ahkerasti eri valossa.  Kaupunkikierroksemme päättyi Musée des Beaux-Artsiin, joka tähtiä olivat Garavage, Delacroix, Gérigault, Modigliani, Monet ja Sisley. 

Vendredi le 6 mai

Perjantaina kuuntelimme Patricia Kaasia ja opettelimme hänen laulunsa Hôtel Normandy.  Ennen illallista järjestimme hotellimme henkilökunnalle kattavan näyttelyn viikon aikana maalaamistamme töistä.  Läksiäisillallinen herkisti mielet.  Moni oli sitä mieltä, että voisi jatkossakin osallistua vastaavalle maalausmatkalle.  Maija sai meiltä muistoksi kortin, johon jokainen maalaisi lempikukkansa.

Samedi le 7 mai

Paluupäivä oli pitkä, sillä lensimme Lufthansalla Pariisista Frankfurtin kautta kotisuomeen.  No, ehdimme toki ottaa kunnon unoset ennen äitienpäivän juhlallisuuksia.  Pieni takaisku oli, kun kotona jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja paikallinen Valintalo oli kiinni.

Helmi arveli, että kirjoitus oli syntynyt päiväkirjamerkintöjen innoittamana. Hän kommentoi, että kuvailevaa tekstiä olisi voinut olla lisääkin ja muutama valokuva olisi antanut väriä. Tunnelma välittyi sen sijaan erinomaisesti. Tuttu seura, maalaaminen luonnossa, gourmetruoka ja ripaus kulttuuria oli loistava paketti, josta riitti voimavaroja pitkäksi aikaa. Kelpaisi minullekin, Helmi mietti.

Seuraavana vuorossa oli Jaakon tyystin toisenlainen matkakertomus.

Sairastuin 1950-luvulla tuberkuloosiin. Se oli siihen aikaan yleistä. Elämä oli muutenkin kovaa. Meillä oli Ellin kanssa neljä lasta, kauppapuoti ja navetassa lehmä. Rahasta oli tiukkaa. Varsinkin sen jälkeen, kun jouduin puoleksi vuodeksi Härmän parantolaan. Olin huolesta sairas, miten Elli jaksaa. Ei hän jaksanutkaan. Sisko Kaarina tuli apuun. Hän oli opettaja ja lapseton. Vanhin pojista Juha oli kuusivuotias. Hän muutti Kaarinan luo ja istui koulun penkillä vanhempien oppilaiden kanssa. Poika oppi lukemaan ja laskemaan, mutta hänellä oli jatkuvasti koti-ikävä. Kaarina olisi ottanut hänet omaksi pojakseen, mutta Juha itkeä tuhersi, että halusi äidin luo.

Kun pääsin parantolasta, perhe oli taas koossa. Juha tuli reippaana kotiin ja pääsi syksyllä suoraan toiselle luokalle. Kesän hän vietti lehmäpaimenena. Meillä oli parin kilometrin päässä kotitalosta metsää ja peltoa. Poika vei aamuisin Tellan laitumella ja haki illalla takaisin. Siitä oli suuri apu.

Kun ajat paranivat, laajensimme kauppaa. Ellin elämä helpottui, kun meillä oli varaa palkata apulainen. Päivät tosin olivat pitkiä ja asiakkaita riitti sunnuntaisinkin, vaikka puoti oli virallisesti kiinni. Muistelen kuitenkin niitä aikoja lämmöllä. Pikkukylässä kaikki tunsivat toisensa ja naapurit tulivat apuun, jos sellaista tarvittiin. Ellillä oli aina pannu kuumana ja tuoretta pullaa vieraiden varalle. Meillä oli pieni kasvimaa, josta saatiin talven perunat ja porkkanat. Elli oli syntynyt vapunpäivänä. Hänellä oli silloin tapana istua tuvan rappusilla ja laittaa siemenperunat itämään.

Minulla on Elliä ikävä. Elettiin yhdessä eikä siihen mahtunut ulkopuolisia väliin. En ymmärrä näitä nykyajan nuoria, jotka eroavat ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa. Me selvisimme sairastamisestani, veloista ja raskaista työpäivistä. Selvisimme siitäkin, kun Ellin jalat turposivat jatkuvasta seisomisesta ja hän joutui polvileikkaukseen. Paraneminen kesti pitkään.

 Kun tuli aika luopua kaupasta, nuorin pojista otti sen hoitaakseen. En minä osannut olla jouten eikä Ellikään. Muutimme kirkolle, mutta auttelimme pojan perhettä parhaamme mukaan. Tytär ja isommat pojat olivat silloin jo omilla teillään. Opiskelivat ja perustivat perheen. Kävivät vain lomilla. Lapsenlapset olivat meille rakkaita. Hemmottelimme heitä häpeämättä, vaikka vanhemmat yrittivät puhua hammaspeikoista. Nehän ovat taruolentoja.

 Kun Elli kuoli, jokin minussakin kuoli. Muutin Hämeenlinnaan ja vietän nyt eläkepäiviä. Ikävöin lapsia, lapsenlapsia ja naapureitani Helmiä, Eeroa ja pikkutyttöjä. Tulkaa pian kotiin.

Helmin silmiin kohosi kyyneleet, kun hän luki Jaakon vuodatusta. Se oli matka menneisyyteen. Hän vastasi spontaanisti, että he ajattelevat Jaakkoa lämmöllä ja palaavat jouluksi kotiin.

Kata kirjoitti festarimatkasta.

Lähdettiin kaverin kanssa suurin odotuksin Rostockiin musiikkifestareille. Se oli yksi kaameimpia kokemuksiani. Koko viikonlopun satoi kaatamalla ja kenttä oli mutavelliä. Nukuimme teltassa, joka vuoti. Kaikki vaatteet olivat ikävän märkiä ja meillä oli kylmä. Juotiin viiniä lämmikkeeksi, mutta siitä tuli vain huono olo. Oksensin ja päätin, että juon jatkossa vain limpparia. Käytiin tietenkin kuuntelemassa bändejä, mutta ei nähty juuri mitään, kun väkeä oli paljon ja me oltiin lyhyitä. Kun äiti kysyi, miten matka meni, hehkutin, että se oli mahtava elämys.

Kallen ja Mirjamin matka suuntautui yllättäen makuuhuoneeseen.

Rakensin lasten kanssa sängyn päälle majan,

pehmeitä sohvatyynyjä ja huopia,

tukirakenteina pikkujakkarat,

sammutimme valot ja haimme taskulamput.

Huhuilimme äitiä,

hän pujahti sisälle ja suukotteli,

lapset kikattivat, minä nautin.

Perhe ympärillä, tuttua ja turvallista,

olisipa vielä pullo kylmää kaljaa,

kelpaa tässä miehen makoilla.

Mirjami oli jatkanut samasta teemasta.

Suloiset kullannuput,

nallekarhut Ritu ja Pete ja Kalle,

pörrötän hiuksia, kutitan kainaloista,

voi sitä naurun määrää.

Saan luvan ryömiä majasta

vasta kun lupaan paistaa lettuja,

tältä matkalta en halua koskaan pois.

Helmi lähetti suukkoja. Hän ymmärsi hyvin heidän ilonsa ankeiden vuosien jälkeen. Hän kirjoitti palautteeseen, että perhe ja yhdessäolo on ihan parasta.

BLOGI Tropiikin Helmi

Yhdistetty loma- ja työmatkamme on edennyt suotuisten tähtien alla. Olen viettänyt ihastuttavan viikon yksin, sillä mieheni Eero ja tyttäret Satu ja Kiti ovat retkeilemässä vuoristossa. He ovat soittaneet joka ilta. Tytöt ovat innoissaan, kun heitä hemmotellaan. Autonkuljettaja ja opas Rama on kierrättänyt seuruetta pikkukylissä. Tytöt kertoivat ihmeissään, että näkivät heimon, jonka naisilla oli uskomattoman pitkät kaulat. Niiden ympärillä oli metallirenkaita. Eero kertoi ottaneensa upeita valokuvia.

Raman vaimo Chailai ja tämän äiti Ratana pitävät tytöistä hyvää huolta. Tuntuu epätodelliselta, kun saan kulkea katselemassa nähtävyyksiä oman aikataulun mukaan. Lenkkeilen varhain, silloin ei vielä ole liian kuuma. Vaikka meillä on keittiö, syön mielelläni aamiaiseksi nuudelikeiton pikkukuppiloissa. Päivisin herkuttelen tropiikin hedelmillä ja iltaisin käyn lähikadun ravintoloissa syömässä.

Olen saanut seuraakin. Hotelliimme on majoittunut suomalainen pariskunta Rita ja Antti. Heille Chiang Main kulttuuri on uutta. Olen kertonut nähtävyyksistä ja kehottanut käymään temppelihieronnassa. He polttivat tullessaan hartiansa, mutta ovat toipuneet. Kiitos siitä aloe veran. Vaihdamme päivittäin kuulumisia altaalla.

Lauantaina kävimme lähikatu Wualailla, jossa oli jokaviikkoiseen tapaan markkinat. Ruuhka ja meteli oli melkoinen. Ruokakojut tarjosivat herkullisia pikkuannoksia. Sushit ja gyoza nyytit ovat suosikkejani. Palattuamme Antti tarjoili tuliaisviskiä heidän parvekkeellaan. Se maistui taivaalliselta täkäläisen thaiviskin jälkeen. Iloisissa ja vähän hupsuissa tunnelmissa Helmi

– Arvaa äiti mitä me saatiin, Satu ja Kiti hihkuivat tullessaan seuraavana iltana kotiin.

– Näyttäkää ihmeessä. Voi miten hienot käsinuket. Kullankimallusta ja upeat värit.

– Joo ja meillä on muutakin. Isi vei meidät kotimatkalla syömään kanahampurilaisia. Sen paikan nimi oli KFC. Tuotiin sinullekin.

– Olitte huomaavaisia. En muista koska olen viimeksi syönyt hampurilaisen. Tämä on hyvää.

– Ollaan syöty koko viikko thaiherkkuja. Yllätin isäntämme ja emännät tarjoamalla länsimaista ruokaa. Hyvin heille ranskanperunatkin maistuivat, Eero selitti ja heitti nuhraantuneet vaatteensa pesukoneeseen.

– Mukava kun teillä oli hyvä retki. Nyt tytöt käsipesulle ja suihkuun. On jo myöhä. Luen teille iltasadun.

– Äiti, Chailai-täti lupasi tulla katsomaan meitä joku päivä. Hän ehdotti, että te voisitte isin kanssa käydä kahdestaan ulkona. Me kokataan sillä aikaa.

– Mukava ajatus. Mutta nyt iltatoimiin, Helmi sanoi ilahtuneena.

Chailai tuli jo seuraavalla viikolla pyöreä haudutuskori kainalossa. Hän hätisti Helmin ja Eeron viettämään laatuaikaa kahdestaan.

– Meillä on tyttöjen kanssa juttuja. Olette vain tiellä, hän sanoi.

Satu ja Kiti tirskuivat.

– Tule Helmi, minulla on suunnitelma, Eero sanoi.

Helmi sujautti sandaalit jalkaan ja leveälierisen olkihatun kiharoiden suojaksi. Kevyt sitruunankeltainen mekko hulmusi suvituulessa. Eerolla oli kiinanruusukuvioinen punavalkoinen paita, polvipituiset shortsit ja lippalakki.

– Otetaan tuk-tuk. Tiedän hyvän japanilaisen ravintolan, mutta sinne on matkaa. Se on vanhan kaupungin toisella laidalla.

Matka taittui nopsaan vilkasliikenteistä kanavakatua pitkin. Helmi ei ollut vieläkään tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Kuljettaja auttoi hänet alas kiikkerästä ajoneuvosta.

– Toivottavasti muistan oikein. Sen pitäisi on tuolla sivukadulla, Eero sanoi ja tähyili ympärilleen. Tuk-tuk oli jättänyt heidät kanavan rannalle. Ilta oli hämärtynyt ja kuu kurkisteli pilvien lomasta. Kaskaat lauloivat ja ilmassa oli savun tuoksua.

– Tervetuloa, nuori mustiin pukeutunut tarjoilija kumarsi, kun Helmi ja Eero löysivät perille. Hän ohjasi heidät pieneen pöytään ja toi tyylikkäät ruokalistat.

– Ottaisimme kannullisen vihreää teetä ja saket, Eero tilasi ja syventyi katselemaan värikuvin koristettua listaa.

– Eiköhän tilata misokeitot sekä sushi- ja sashamilajitelma, Helmi ehdotti.

– Näyttää hyvältä. Hinnat ovat kyllä moninkertaiset thairuokaan verrattuna, Eero huomasi.

– On niin harvinaista päästä kahdestaan ulos, että siitä ilosta voi vähän maksaakin, Helmi sanoi ja viittasi tarjoilijan paikalle.

Illasta tuli onnistunut. Annokset olivat pieniä taideteoksia ja maistuivat raikkailta. Helmi otti kännykkäkameralla kuvia blogia varten. Hän huokasi tyytyväisenä ja taputteli vatsaansa, kun he palasivat kotiin.

– Äiti, me on kokattu herkkuja. Autettiin Chailai-tätiä tekemään paupullia. Ne höyrytettiin korissa. Sisällä on makeaa pähkinätahnaa. Maistakaa, säästettiin teille muutama.

Chailain hymy ulottui korviin, kun Helmi ja Eero kiittelivät.

– Meillä oli mukavaa. Tytöt ovat loistavia kokkeja. Voin tulla toistekin.

– Kiitos, vie terveisiä kotiin. On ollut ilo tutustua sinuun ja perheesi, Eero sanoi ja halasi Chailaita. Tämä nauroi ja lupasi soitella.

Seuraavat viikot olivat työntäyteisiä. Eero vetäytyi iltaisin tietokoneen ääreen käsittelemään valokuvia. Helmille se sopi, sillä hän oli saanut vapaaviikon aikana rästityöt tehtyä. Hän oli antanut kirjoittajaryhmälle uuden haasteen, joka oli haave. Helmiä epäilytti vähän, miten Jaakko siitä selviäisi, mutta tämä oli yllättänyt hänet ennenkin ennakkoluulottomilla tarinoillaan. Mielessä poltteli artikkeli Hopeahapset lehteen.

– Rita ja Antti, olen luvannut kirjoittaa, miten suomalaiset viihtyvät ulkomailla. Sopiiko, että jututan teitä.

– Totta kai. Ei meissä kyllä ole kovin kummoisia jutun aiheita.

– Se on vain hyvä. Lehdet pullistelevat sensaationhakuisia otsikoita. Hopeahapset arvostaa tarinoita tavallisten suomalaisten elämästä.

– No sitten. Tule illalla, kun lapset ovat nukkumassa, niin rupatellaan rauhassa.

HOPEAHAPSET – Ritan ja Antin tarina

Kolmekymppiset Rita ja Antti ovat kattaneet Chiang Main hotellinsa parvekkeelle pullolliset Leo olutta ja kipollisen cashewpähkinöitä. Pieni tuikku luo tunnelmaa musteensiniseen iltaan. Kaupungin valot välkkyvät alhaalla. Leppoisa tuuli tuo grillivartaiden tuoksua.

– Miten olette viihtyneet täällä pohjoisessa? kysyn uteliaana.

– Erinomaisesti. Olemme ennakkoluulottomia ja nautimme seikkailuista. Kaupunki on tarjonnut enemmän nähtävää kuin Phuket, josta Thaimaan matkailumme alkoi. Olemme siis jo vanhoja tekijöitä, vilkas Rita nauraa. Hänen käsivarsiaan kiertää uhkaavan näköinen käärme. Antilla on kultainen rengas toisessa korvassa.

– Entä sinä Antti? Olet aika hiljainen.

– Rita on niin kova puhumaan, että tyydyn kuuntelemaan. Mutta kyllä minäkin olen viihtynyt. Mahtavaa, kun hotellissa on kuntosali. Treenaan lähes joka päivä.

– Harrastatko Suomessa urheilua?

– Lähinnä penkkiurheilua, mutta yritän pitää itseni kunnossa. Isäukko sai aivoinfarktin ja toinen puoli halvaantui. Nyt hän istuu pyörätuolissa ja elämänhalu on kadonnut. Se pelästytti. Jos liikuntakyky menee, se on katastrofi.

– Olet vielä nuori, mutta kuntoilla kannattaa aina. Uima-allas on oma suosikkini. Vain sauna puuttuu.

– Olen nähnyt kaupungilla yrttisaunakylttejä, mutta en ole tohtinut kokeilla, Rita puuttuu puheeseen.

– Miten thaihieronta? Oletteko kokeilleet?

– Kyllä vain, kävimme temppelihieronnassa. Se oli elämys. Kultainen Buddha katseli salaperäinen hymy kasvoillaan, kun voihkimme patjoilla. Oikeasti se teki valtavan hyvää. Ajattelimme käydä joka viikko.

– Kauanko viivytte täällä?

– Vain vajaat neljä viikkoa. Sen jälkeen viisumi umpeutuu.

– Ehditte kokea vielä paljon. Oletteko suunnitelleet ohjelmaa?

– Olemme ilmoittautuneet päiväretkelle, joka suuntautuu Myanmarin ja Laosin rajalle. Haluamme käydä myös Paissa, joka on reppureissaajien keskus. Luimme matkaoppaasta, että sieltä järjestetään maastoretkiä. Haaveilen elefanttisafarista, Rita selittää.

– Tämä ei todellakaan ole mikään viinimaa, mutta olut on hyvää, Antti sanoo ja hakee jääkaapista toiset pullot.

Kysyn, ovatko he jo kauan seurustelleet keskenään. Rita naurahtaa ja Antti hymyilee hämillään.

– Uskoisitko, tapasimme vajaa vuosi sitten Phuketissa. Silloinen poikaystäväni oli jättänyt ja lähdin uhmakkaasti yksin unohtaakseni hänet. Yhden hengen huonelisä kirpaisi, mutta en välittänyt. Tapasin Antin meriretkellä. Hän oli matkassa ystävänsä Ripen kanssa. Molemmat harrastavat sukellusta. Meri oli tyyni, kun lähdimme, mutta ulapalla nousi tuuli. Otin aurinkoa yläkannella. Päätä rupesi huimaamaan ja yhtäkkiä tunsin oloni huonovointiseksi. Antti piti minua vyötäisistä, kun roikuin kaiteen yli ja oksensin. Ensitapaamisemme oli siis tosi romanttinen.

– Olit aivan vihreä ja maskara valui poskille. Itkit ja haisit pahalta. Rakastuin sinuun välittömästi, Antti nauraa.

– Lomaa oli jäljellä vajaa viikko. Antti muutti luokseni, onneksi oli se yhden hengen huone. Vietimme päivät sängyssä, Ritu virnistää ja suukottaa Anttia poskelle.

– Joo, sukellusreissut jäivät, mutta en katunut. Ripe kiusaa minua vieläkin, että pyydystin merenneidon.

Jätän heidät tunnelmoimaan. Nuorten lempi tuntuu hyvältä. Ei koskaan voi tietää, missä onni kohtaa, thaiterveisin herkistynyt Helmi

Seuraavana aamuna Helmi oli raivoissaan. Joku vasta tulleista hotellivieraista oli särkenyt olutpullon uima-altaaseen. Aamuauringon säde oli heijastunut lasinsirpaleesta.

– Kuvittele Eero, jos tytöt olisivat juosseet paljain jaloin altaaseen, niin kuin he usein tekevät. Meillä olisi lääkärireissu edessä.

– Rauhoitu, käyn noukkimassa sirpaleet. Harmi, kun tässä huoneistohotellissa ei ole talonmiestä. Luulen tietäväni syylliset. Epäilen, että illalla tulleet japanilaiset pitivät pirskeitä. Eivät kestä alkoholia.

– Minä aion sanoa pari valittua sanaa, enkä todellakaan lempeästi, Helmi kiivastui.

– Taisi olla heidän ensimmäinen lomailtansa. Toivottavasti bailaavat jatkossa muualla.

– Satu ja Kiti, ette saa mennä altaalle ennen kuin isi on korjannut lasinsirut.

– Saadaanko herkkuja? Tytöt huomasivat käyttää tilannetta hyväkseen.

Helmi leppyi. Pian tytöt istuivat pöydän ääressä suklaamurokulhot edessään.

Eero palasi altaalta vihellellen. Hän oli onnistunut pyydystämään rikkoutuneen pullon kahtena kappaleena.

– Elämä täällä paratiisissa on vaarallista, Eero sanoi ja kaatoi mukiin kuumaa kahvia.

– Varo vaan, ettet polta suutasi, Helmi suukotti miestä nenänpäähän. – Olit rohkea, pelastit meidät äkkikuolemalta.

Sähköpostiin kilahti viesti. Helmi palasi hetken kuluttua keittiöön innostuneen näköisenä.

– Eero, saamme vieraan. Muistathan Tuulin? Hän kirjoitti säästäneensä lomaa ja lomarahaa. Hän tulee viikonloppuna. Lupasin, että menen lentokentälle vastaan.

– Hienoa, Tuulihan on vanha ystäväsi. Tuleeko Joonatankin ja se pikkutyttö?

– Ei, he ovat koulussa. Joonatan on jo lukiossa ja pärjää yksin kotona. Jenni on isänsä luona.

Helmi sipaisi punaa huuliin ja hyppäsi keltaisen lava-auton kyytiin. Lämpömittari näytti +33 astetta. Lentokenttä oli mukavan lähellä kaupunkia. Helmi erotti jo kaukaa ystävänsä. Hän halasi ja johdatti Tuulin taksijonoon.

– En olisi ikinä uskonut, että tästä tulee totta. Päätin repäistä, vaikka lentolipun hinta hirvitti. Otin mukaan vain lentolaukun, ettei tarvinnut maksaa ruumaan menevästä laukusta. Ostan täältä pari kesämekkoa ja suojakertoimia. Varasin huoneen Top North hotellista. Se on vanhassa kaupungissa, Tuuli selitti innoissaan.

– Tiedän hotellin, se on tyylikäs. Olisithan sinä voinut asua meilläkin.

– En todellakaan, haluan olla vapaalla, se on harvinaista herkkua. Mutta suostun kyllä vierailemaan teillä.

– Ajetaan suoraan hotelliisi. Saat majoittua ja vien sinut sitten syömään. Voidaan jutella kaikessa rauhassa.

– Kuulostaa hyvältä, minulla on tuliaisiakin.

– Arvaan, tuore sanomalehti, ruisleipää ja salmiakkia.

Tuuli purskahti nauruun.

– Taidat tuntea minut turhan hyvin. On myös Fazerin sinistä suklaata.

– Ihanaa, tytöt rakastavat suklaata.

Helmi palasi illalla hyvällä tuulella kotiin. Oli ollut mukava vaihtaa kuulumisia Tuulin kanssa. Hän oli vienyt tämän syömään kanavan vastapäisellä rannalla sijaitsevaan burmalaiseen Swan ravintolaan. Tuuli oli ihastunut matkalla Tha Pae portin aukion kyyhkysparviin.

– Ota kuva, kun levitän käteni ja kyyhkyset pyrähtävät ilmaan, hän oli ehdottanut.

Tuuli lähetti kuvan saman tien WhatsAppin kautta lapsilleen. Hän sai paluupostissa peukunkuvia.

– Ehdit maistella kahden viikon aikana thaiherkkuja tarpeeksi. Aloitetaan komeasti. Suosittelen syötävien kukkien somistamaa teenlehtisalaattia. Pääruoaksi voisimme tilata grillattua barrakudaa, Helmi ehdotti.

Salaattiannokset olivat juuri niin kauniita, kuin Helmi oli uumoillut. Hän otti nopeasti muutaman kuvan blogia varten. Kala tarjottiin tirisevän kuumana banaaninlehtien päällä. Sitä koristi värien ja tuoksujen kirjo.

– Loistavaa, tässä on ainakin chiliä, limettiä ja valkosipulia. Loma alkaa lupaavasti. Sopiiko, että menen tämän jälkeen ruokalevolle? Voisin tulla huomenna teille tapaamaan hurmaavaa taiteilijamiestäsi ja pikkutyttöjä, Tuuli huokasi aterian jälkeen.

– Sopii, ota uimapuku mukaan. Vietetään aamupäivä altaalla ja keksitään sen jälkeen ohjelmaa.

BLOGI Tropiikin Helmi

Olemme viettäneet sydänystäväni Tuulin kanssa upeat kaksi viikkoa täällä Chiang Maissa. Olen katsellut kaupunkia turistin silmin. Teimme alkajaisiksi tuk-tuk kierroksen kolmelle suurimmalle temppelille. Buddhalaistemppeleitä kutsutaan täällä Wateiksi. Kullankimallus häikäisee ja huumoriakin löytyy. Nauroimme, kun yhden pihassa oli kömpelö Aku Ankka veistos. Versio kolmesta apinasta on myös suosittu. Yksi pitää käpäliä silmillä, toinen korvilla ja kolmas suun edessä. Olemme ottaneet niistä ja toisistamme valokuvia. Tuulin teini-ikäinen poika Joonatan on lähettänyt viestejä, että on epäreilua, ettei hän ole mukana. Lupasin, että ostan ylioppilaslahjaksi matkalahjakortin. Poika taitaa lähteä reppuretkelle niin kuin minäkin nuoruudessani. Vanhan kummitädin seura tuskin kelpaa.

Tyttäremme Satu ja Kiti ovat ihastuneet Tuuliin. Tämä tuo heille makeisia aina kun tapaamme. Eero on ollut oiva aviomies ja hoitanut tyttöjä, niin että olemme päässeet Tuulin kanssa kahdestaan rentoutumaan. Tuuli on teettänyt intialaisella räätälillä himmeästä tummanharmaasta thaisilkistä upean kotelomekon ja siihen sopivan jakun. Värikkäitä huiveja ja silkkitoppeja on kertynyt niin paljon, että meidän piti käydä ostamassa hänelle iso matkalaukku. Tuuli sanoi, että säästää jatkossa jossain muussa.

Eero nauroi, kun kerroin, että suostuimme tutun tuk-tuk kuljettajan tarjoukseen kiertää katselemassa faktoreita. Ne sijaitsevat kaupungin laidoilla. Tarjolla on toinen toistaan hienompia kangas-, vaate-, koru ja designtehtaita. Kun kuljettaja tuo asiakkaita, hän saa ilmaista bensaa. Tuuli osti vihreän jaderiipuksen. Kuvankaunis perinteiseen silkkiseen thaiasuun pukeutunut myyjä vakuutti sen tuottavan onnea. Minä tyydyin ottamaan valokuvia.

Olimme jo loppusuoralla, kun tuk-tuk kaarsi päivänvarjotehtaan eteen. Silmäni suurenivat, kun huomasin pinkan kauneimpia koskaan näkemiäni käsintehtyjä papereita. Ostin niitä niin paljon, että niitä riittää tuliaisiksi. Voin kuvitella, että taiteilijaystäväni ovat innoissaan. Olen kokeillut akvarellimaalausta huonoin tuloksin. Nyt sormet syyhyävät jatkamaan harjoituksia. Tuuli osti ihastuttavat paperiset päivänvarjot. Epäilen, onko niillä Suomessa käyttöä.

Kierroksemme kesti kauemmin, kun olimme ennakoineet. Eero ja tytöt olivat altaalla palatessamme. Tuuli kutsui meidät hotelliinsa illalliselle. Istuimme rehevässä puutarhassa. Buffetpöydistä löytyi sekä länsimaisia että aasialaisia herkkuja. Tytöt ovat ihastuneet uppopaistettuihin kanansiipiin. Minä nautin, kun tarjolla oli vihreää salaattia. Varoin aluksi syömästä mitään, mikä ei ollut täysin kypsää. Vatsataudit eivät ole kiusanneet. Olen nykyään huolettomampi ja nautin kaikesta tuoreesta.

On ollut virkistävää tutustua Chiang Maihin ystävän vierellä. Tuuli palaa jo huomenna kotisuomeen. Vietämme viimeisen yhteisen illan meidän luonamme, haikein terveisin Helmi

– Olen pakannut. Uusi matkalaukku tuli tarpeeseen. Nyt käyn pikaisesti suihkussa ja saavun luoksenne kookosöljyn tuoksuisena, Tuuli soitti.

– Eero, ovatko vokkivihannekset valmiit? Voin auttaa pilkkomisessa, Helmi huolehti ja katsoi kelloa.

– Kulta, kaikki on kunnossa. Tule parvekkeelle, nautitaan aperitiivit ennen juhlaillallista. Tytöt viihtyvät television ääressä.

– Hyvänen aika, olet ostanut oikeaa kuohuviiniä. Onko meillä varaa tähän?

– Kyllä vain, olen saanut ennakkomaksun valokuvaprojektista. Nautitaan.

Ovikello pirahti ennen kuin lasilliset kuplajuomaa oli tyhjennetty.

– Hei kyyhkyläiset. Arvatkaa mitä toin? Tuuli kysyi ja ojensi Helmille kylmän kuohuviinipullon.

– Tuuli, minua itkettää jo, kun tiedän että tämä on viimeinen yhteinen iltamme täällä.

– Kuoharin kanssa on hyvä itkeä, eiköhän korkata.

– Tuuli-täti, toitko tuliaisia? Satu ja Kiti kirmasivat ovelle.

– Totta kai, tässä on suklaapatukat ja voi olla, että laukustani löytyy lisää.

Tuuli, Helmi ja Eero istuivat parvekkeella, kohottivat maljat ja katselivat punaista auringonlaskua.

– Lomani on ollut ikimuistoinen. Olen vähän kateellinen, kun saatte jäädä tänne vielä kuukaudeksi. Mutta ei auta, arki kutsuu, Tuuli sanoi silmät kosteina.

– Ihana kun kävit. Meille jää hyvät muistot. Pidetään yhteyttä, Helmi sanoi illan päätteeksi.

Eeron vokki oli maistunut kaikille, myös lapsille. Jälkiruoaksi tarjottu mangomousse oli ollut herkullista. Tuuli oli nauttinut urhoollisesti thaiviskiä, vaikka ei siitä pitänytkään.

– Miksi ihmeessä juotte tällaista? hän oli kysynyt ja lisännyt lasiinsa runsaasti jääpaloja ja coca-colaa.

– Siihen rupeaa tottumaan. Tuontijuomat ovat kukkarollemme turhan kalliita ja olut rupeaa tökkimään, Helmi oli puolustellut.

– Ostin Seven Elevenistä pullollisen paikallista punaviiniä. Se maistui makealta marjamehulta, Tuuli kertoi.

– Kyllä mekin olemme kokeilleet, ei ollut meidän juttu. Haluatko vielä lähtiäisiksi gin tonicin? Gini on paikallista, mutta tonicin kera se maistuu lähes aidolta.

– Kyllä kiitos, eipähän ainakaan malaria iske, Tuuli nauroi ja otti tyytyväisenä Eeron tarjoaman paukun.

– Tuuli, Hopeahapset kyselee jatkuvasti, koska kirjoitan uusia juttuja. Sopiiko, että kirjoitan tarinasi ja kerron ensikokemuksistasi Thaimaassa?

– Mikäs siinä, mutta haluan lukea jutun ennen sen julkaisua.

– Ilman muuta, olet tosi ystävä.

HOPEAHAPSET – Tuulin tarina

Sydänystävä Tuuli on ensi kertaa lomamatkalla Thaimaassa. Olen onnellinen, että hän päätti tulla tapaamaan perhettäni tänne Chiang Maihin. Tuuli on yksinhuoltaja ja hänen matkakassansa on rajallinen. Hän kertoi säästäneensä pitkään, että matkasta tuli totta. Olen kierrättänyt häntä kaupungin kulttuurikohteissa ja lukuisissa kullanhohtoisissa temppeleissä. Olemme hemmotelleet itseämme thaihieronnalla ja ruokatoreilla. Tuuli on ollut matkaan tyytyväinen. Näen hänen silmistään, että Thaimaa on lumonnut hänetkin.

Tapasimme jo opiskeluaikana. Tuuli oli pienen Joonatan-pojan yksinhuoltaja. Minä hoidin usein kummipoikaani. Kehittelimme yhdessä satuja Mama Maddalenasta, kuningatar Ellinoorasta ja tämän kuudesta tummahipiäisestä adoptiolapsesta. Vaikka Joonatan on jo teini-ikäinen, sadut kiehtovat edelleen.

Tuulin elämä muuttui hänen tavattuaan Saulin. Kun Jenni ilmoitti tulostaan, Sauli kosi ja teki Tuulista kunniallisen naisen. Näillä sanoilla hän itse kuvaa naimisiin menoaan. Onni ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Sauli ihastui työtoveriinsa ja otti eron. Hänen uusperheessään on ensimmäisestä avioliitosta Joonatanin ikäinen Lauri ja nyt tuoreen naisystävän kanssa pikkutyttö. Jenni on vuoroviikoin äidin ja isän luona. Tuuli sanoo tottuneensa järjestelyyn, mutta tiedän, ettei työssä käyvällä yksinhuoltajalla ole helppoa. Hän on sanonut huumorin pilke silmissään, että elämä on kantanut yli myrskyjen. Voin sanoa vanhana, että olen elänyt, hän nauraa, mutta katse on surullinen. Tuuli on pettynyt liian monta kertaa miessuhteissaan. Toivon, että hän jaksaa nyt loman jälkeen paremmin arjen pyörityksessä. Lupasimme päivittää tiuhaan kuulumisia.

Tuuli antaa lähtiäislahjaksi pikkutytöillemme suloiset perhosten kuvilla koristellut hiuspannat. Tytöt pyrähtävät peilin eteen ja kertovat näyttävänsä prinsessoilta. Minä saan suukon poskelle ja lupauksen, että lomailemme jatkossakin yhdessä.

– Helmi, luin juttusi Hopeahapsista. En tiennytkään, että Tuulilla on ollut näin värikäs elämä.

– Tämä oli kesy versio. Hänellä on ollut miesseikkailuja enemmänkin, mutta sovimme, että kerron vain tärkeimmät. Joonatanin isää en koskaan tavannut. Tuulin mukaan se oli yhden yön juttu.

– Me taidamme olla ystäväsi mielestä tylsiä ja tavallisia. Ei hurjia seikkailuja, Eero nauroi.

– Älä muuta sano. Olen tyytyväinen, kun elämä on rauhallista. Minulla ja tytöillä on turvallinen olo.

– Mitä Helmin kammarille kuuluu? Eero kysyi eräänä iltana, kun tytöt olivat nukkumassa.

Helmi istui keskittyneen näköisenä kannettavan tietokoneen äärellä.

– Hyvää kuuluu, vaikka vaihdammekin tekstejä vain sähköpostin välityksellä. Kirjoitukset ovat henkilökohtaisia ja luottamuksellisia, mutta sen verran voin kertoa, että kaikki ovat edelleen innolla mukana.

– Minkälaisia aiheita teillä on?

– Olemme kirjoittaneet muistoja matkoilta. Omista tai kuvitelluista. Mirjami on kertojista lennokkain. Jos olet oikeasti kiinnostunut lukemaan tarinoita, niin se on mahdollista. Olen kehottanut ryhmämme jäseniä liittymään upouuteen tarinavirta.fi sivustoon, jossa kaikki hyväksytyt voivat julkaista kirjoituksia muiden iloksi. Avaan linkin, niin voit katsoa. Aloita minun satumaailmastani. Mama Maddalena on kestosuosikkini.

Eero hartiat hytkyivät naurusta, kun hän luki Helmin kirjoituksen Mama yllättää.

– Hohhoijaa, olipa taas jännittävä ja raskas päivä Hämeen keskiaikafestivaalilla, Mama sanoi ystävälleen Pauliinalle, joka istui hänen kanssaan olutteltassa. Molemmat olivat pukeutuneet pitkiin pellavapukuihin. Päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen. Asut olivat turhan hiostavia.

– Annoitko hyviä ennustuksia?

– Ainahan minä. Tosin mielikuvitukseni oli koetuksella, kun eräs tummapintainen nuori mies nosti tumman kortin toisensa jälkeen. Ohjekortti oli Tuho. Kehotin häntä olemaan erityisen varovainen. Mies ei katsonut silmiin ja oli selvästi peloissaan.

– Hän kävi meidänkin teltalla, mutta unohdetaan huolet. Otathan vielä toisen tuopin sahtia?

– Ainahan minä, kiitos kun haet. Selkääni särkee vietävästi.

Seuraavana päivänä satoi. Mama oli nyt tyytyväinen, että puku oli lämmin. Hän oli varustautunut hyvin ja pukenut pitkät alushousut mekon alle.

Hän hyräili levittäessään sadekatoksen. Mama arveli, että päivästä tulisi hiljainen, sillä festivaalivieraat viihtyisivät paremmin olutkatoksessa kuin mutaisella markkinakentällä.

Joukko ratsastajia ohitti teltan. Nuorilla miehillä oli hopeanhohtoiset haarniskat ja sulkatöyhdöt hatuissa. Mamasta oli hauska katsella keskiaikaista tunnelmaa. Osa kauempaa tulleista torimyyjistä oli pystyttänyt leirin Vanajaveden rannalle. Viirit liehuivat ja ilmassa leijui savun ja grillivartaiden tuoksua.

Olen syntynyt väärälle aikakaudelle, Mama mietti. Viihtyisin täällä pitempäänkin kuin viikonlopun verran.

– Mama, meillä on käynyt varkaita, Pauliina huomasi tultuaan naapuriteltalle.

– Mitä teiltä on viety?

– Harmittaa, kun en ottanut eilen vaihtorahalipasta mukaan. Piilotin sen myyntipöydän alle, mutta nyt se on poissa. Ei siellä ollut muutamaa kymppiä enempää rahaa, mutta jokainen penni on meille taiteilijoille tarpeen.

– Pidetään tänään silmät auki. On viimeinen markkinapäivä ja epäilen, että täällä liikkuu enemmänkin pitkäkyntisiä.

Maman ennustus toteutui. Olutteltan kassasta oli kadonnut seteleitä, samoin makkaranmyyjältä. Mama piti ennustuksilla saamansa kolikot visusti pukunsa laajassa taskussa. Ei ollut pelkoa, että kukaan tulisi kopeloimaan häntä.

– Epäilen sitä eilen tapaamaani miestä. Hän vaikutti epätoivoiselta, Mama kertoi Pauliinalle.

– Näin hänet vähän aikaa sitten makkarajonossa. Mukana oli pari muutakin kaveria. Kuulin, miten he riitelivät. Miehet vaativat velkojen maksua.

– Kuulostaa huolestuttavalta. Toivottavasti hän osaa pitää huolta itsestään.

Maman toive osoittautui turhaksi. Tumma mies lojui iltapäivällä tikari selässään puiden varjossa. Koiraa kävelyttänyt nainen oli kiljunut niin, että markkinaväki oli rientänyt kiireesti apuun. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä.

Mama oli surullinen. Hän oli aavistanut, ettei miehen pelko ollut turha. Hän tähyili ympärilleen ja huomasi uhrin seurassa olleet miehet. Nämä ottivat taskumatista huikkia ja nauroivat. Mama kuuli, miten yksi heistä sanoi, että rahojen perintä onnistui, vaikka kaveri oli yrittänyt karkuun.

Mama raivostui. Kenelläkään ei ollut oikeutta tappaa toista. Hän kääri teltan nurkassa lojuneen taikamattonsa auki, kiipesi ähkäisten kyytiin ja nousi ilmaan. Matkalla hän kaappasi vihanneskauppiaan laarista nauriita ja pommitti niillä miehiä.

Nämä suojelivat käsillään päitään ja lähtivät juoksemaan karkuun.

– Jos ette tunnusta poliisille, seuraan teitä loppuikänne, hän huusi ja heitti nauriin toisensa perään. Poliisiauto ajoi pillit soiden paikalle. Miehet pidätettiin ja varastettu rahalipas löytyi repusta.

– Ei ikinä enää nauriita, tunnustamme, he voihkivat ja pyyhkivät verta kasvoiltaan.

– Kiitos Mama, saimme rahat takaisin ja vähän ekstraakin, Pauliina sanoi tyytyväisenä.

– Eiköhän laiteta lappu luukulle ja mennä juomaan tuopilliset kuolleen miehen muistolle, Mama ehdotti.

– Mennään. Yhdellä ystävälläni on tapana sanoa, syö ensin jälkiruoka, elämä on epävarmaa.

Matkalla olutteltalle Pauliina purskahti nauruun.

– Mama, katso millaisen kyltin vihanneskauppias on laittanut myyntipöydälle. Siinä lukee: Tyrmäävän tehokkaita nauriita, nyt pudokkaita alennushintaan!

– Tämä Mama on verraton. Hän taitaa olla alter egosi?

– Tarotkortit ovat vieneet sydämeni. Keksin, että Mama voi hyödyntää niitä. Tarinat syntyvät spontaanisti. Jännitän joskus itsekin, mihin kertomus johtaa. En suunnittele mitään etukäteen.

– Helmi, tiedän, että olet tulkinnut kortteja ystävien pyynnöstä. Oletko ajatellut, että voisit antaa ennustuksia etänä? Se voisi tuoda mukavaa lisää matkakassaamme.

– Hyvinhän me olemme selvinneet. Eläminen Thaimaassa on edullista.

– Mutta asuntolainamme lyhennykset ja yhtiövastike Suomessa verottavat tehokkaasti apurahaa.

– Olisi pitänyt hankkia vuokralainen, mutta kolme kuukautta tuntui turhan lyhyeltä vaivaan nähden.

– Kyllä me pärjäämme, mutta kultakaupat ja kalliit räätälit on syytä unohtaa.

– Höpsö, en minä sellaisia kaipaa. Kuljemme tyttöjen kanssa kesämekoissa ja sandaaleissa. Sinäkään et vaatteilla koreile.

– En, mutta uudet sandaalit on pakko ostaa. Nämä nykyiset ovat lähes puhki. Kuuma asfaltti syö pohjat.

– Mennään China Towniin ja Warorot-markkinoille, siellä kaikki on uskomattoman halpaa.

– Tyttöjen kanssa liikennevilinässä on hankala kulkea. Suostuisikohan Chailai tulemaan lastenvahdiksi? Eero mietti.

Chailai suostui. Tytöt ryntäsivät hänen syliinsä ja kinusivat tuliaisia. Chailain korista löytyi terttu sormenkokoisia pikkubanaaneja, tummanpunaisia mangostaneja, kokonainen ananas, oransseja papaijan lohkoja, karvaisia rambutaneja ja kullankeltaisia mangoja.

– Menkää rauhassa, me kokataan tyttöjen kanssa hedelmäsalaattia, Chailai sanoi ja kietoi gekkokuvioisen esiliinan vyötäisilleen. Satu ja Kiti tuskin huomasivat vanhempien lähtöä.

– Otetaan tuk-tuk, niin päästään nopeasti perille.

Auto jätti heidät Ping-joen rannalle kukkatorin kohdalle. Helmi ihasteli taidokkaasti sidottuja kukkavihkoja ja hentoja lootuksen nuppuja. Eero näppäili valokuvia. Helmiä huvitti, ettei mies lähtenyt minnekään ilman rakasta kameraansa.

– Mitä ihmettä tuolla vihannestorilla on? Helmi kysyi nähdessään koreissa toukkia ja heinäsirkkoja.

– Mitähän tytöt sanoisivat, jos vokattaisiin hyönteisiä, Eero virnisti.

– Älä unta näe, noita en todellakaan halua keittiööni.

– Kiusoittelin vain. Olen kuullut, että heinäsirkat ovat maukkaita. Kuvittele, miten ne rapisevat pannulla.

– En kuvittele, jätän väliin, mutta maistetaanko pomeloita. Istutaan penkille joen rannalle ja herkutellaan.

Ostospäivä sujui rattoisasti. Eero sai uudet varvassandaalit ja heitti vanhat roskiin. Helmi ihastui mustavalkoiseen seeprakuvioiseen toppiin. Hän suunnitteli yllättävänsä Eeron pukeutumalla siihen, mustiin capreihin ja mansikanpunaisiin sandaaleihin.

Kotiin palattuaan he löysivät Chailain ja tytöt parvekkeelta.

– Äiti ja isi, tulkaa katsomaan, mitä me on tehty.

Sateenkaaren värinen hedelmävati oli kerrassaan upea. Eero otti välittömästi taidekuvia. Helmi pyysi tyttöjä ja Chailaita hymyilemään taideteoksen takana. Hän lupasi päivittää kuvan blogiin.

– Olet pilkkonut mangot hienosti. Tuo ruudukko näyttää hyvältä, Helmi kehui.

– Se on ihan helppoa, voin opettaa sinullekin. Mangot puolitetaan ja niihin tehdään terävällä veitsellä ruutukuvio. Painetaan kevyesti kuoren puolelta ja palaset pullahtavat esiin. Lupasin tytöille, että ensi kerralla teemme porkkanaruusuja ja kurkkuveneitä.

– Olet aarre. Meillä on ollut hieno ostospäivä. Toimme sinulle kimpun papukaijakukkia kiitokseksi.

– Voisin silmäillä sitä tarinavirtaa, Eero sanoi seuraavana iltana. Hän oli saanut valokuvat käsiteltyä ja haaveili uusista haasteista.

– Osoitteen tiedät, voit katsella omalta koneeltasi. Haaveiden kirjo on ollut laaja. Mirjamin tuoreimman tarinan otsikko on Minä ja rakastajani. Fantasiatarina on omistettu poikaystävä Kallelle.

Osallistuin hetken mielijohteesta laulukilpailuun. Tai kyseessä oli enemmänkin koe, jossa haettiin esiintyjiä kesäteatteriin. En tiedä mikä minut sai laulamaan kappaleen Aikuinen nainen. Paitsi sitähän minä olen. Villit nuoruusvuodet ovat takana, mutta on minussa säihkettä edelleenkin. Raati huomasi elämäniloni ja ilmeisesti runsaat muotoni. Pääsin kärkikolmikkoon. Se takasi esiintymissopimuksen.

Vilkutin silmää päätuomari Kaarlolle ja sain hyvän roolin. En pääosaa, mutta näyttävän kuitenkin. Minä ja ne kaksi muuta voittajaa tanssimme ja laulamme vähäpukeisina. Hymyilytti, kun näin rooliasumme. Tiukka korsetti, sukkanauhaliivit, mustat verkkosukat ja korkokengät. Onneksi minulla on hyvä vartalo. Se taisi tosiaankin olla edellytys laulutaidon lisäksi. Kilpakumppanini ovat hekin reheviä.

Kaarlosta tuli rakastajani. Se oli alusta asti selvää. En häpeä tunnustaa, että se hivelee itsetuntoani. Kilpasiskot ovat kateellisia. Sekin hivelee. Kaarlo vie minut esitysten jälkeen hienoihin ravintoloihin syömään. Juomme kuohuviiniä ja rakastelemme öisin kiihkeästi.

Jotain kuitenkin puuttuu. Tämä ei ole todellista. Elän sadussa kesäkuukaudet, mutta tiedän syksyn tullessa, että huuma on ohi. Olen nähnyt sen liian monta kertaa. Olen päättänyt jättää Kaarlon, kun kausi on ohi. En halua itse joutua jätetyksi.

Pukeuduin viimeisen esityksen jälkeen tulipunaiseen tiukkaan iltapukuun ja valmistauduin jäähyväisiin. Kaarlo yllätti minut.

– Rakkaani, kyyhkyläiseni, olet parasta mitä minun kohdalleni on sattunut. Pelkään menettäväni sinut. Tulethan omakseni? Tarjoan sinulle sormuksen, kartanon, oman auton ja ikuisen rakkauteni.

Purskahdin itkuun. Mitään niin ihanaa en ollut kuullut koskaan.

– Kaarlo, tämä on varmasti viinien huumaa. Mutta ei se haittaa, totta kai olen omasi. Juodaan maljat ja vetäydytään sitten moottorisänkyysi.

Eero nauroi ja kysyi, oliko se tositarina. Helmi kertoi, että Mirjami ja Kalle olivat tavanneet hänen kirjoituskurssillaan ja olivat tosiaankin rakastavaisia. Rahaa tosin ei ollut hulppeasti, mutta tarinoissa kaikki oli mahdollista.

– Lue vielä Kallen kirjoitus, se on ilmeisesti syntynyt spontaanisti Mirjamin tekstin innoittamana. Otsikko on Oodi rinnoille.

Odotan innolla laulukilpailua. Elämästäni on tullut kiihottavaa, kun saan valita musikaaliin kaikkein kauneimmat ja lahjakkaimmat näyttelijät. Huomasin tyttöjoukossa pikkukaupunkimme kaunottaren Mirjamin. Miten toivonkaan, että hän muiden avujensa lisäksi osaa myös laulaa. Silloin valinta on helppo. Jännittää. Taidan ottaa paukun.

No niin, unelmani on toteutunut. Mirjami hehkui lavalla ja lauloi säkenöivästi. Hän oli pukeutunut avokaulaiseen tiukkaan toppiin ja leopardikuvioisiin trikoohousuihin. En saanut katsettani irti hänen pulleista rinnoistaan. Ne pomppivat vallattomasti musiikin tahdissa. Huomasin, ettei hänellä ollut rintaliivejä. Ei hän sellaisia olisi tarvinnutkaan. Tunsin miehuuteni kasvavan, kun tyttö iski minulle silmää. Pakahdun himosta. Suostuisikohan hän kanssani illalliselle? Enempää en uskalla edes kuvitella.

– Kaarlo, luuletko että minulla on mahdollisuuksia päästä musikaaliin? Mirjami kysyi ja katseli minua silmiin mustien ripsiensä alta.

– Luulen, lauloit hyvin, sanoin ääni käheänä.

Ihmeellinen ravintolailta päättyi suudelmiin. Nautimme Piparkakkutalossa mehevät pippuripihvit ja joimme pullollisen kallista punaviiniä.

– Minua panettaa, tarjoatko kotonasi yömyssyt? Mirjami kysyi suorasukaisesti ja painautui minua vasten. Tartuin hänen rintoihinsa ja toivoin, ettei minun tarvitsisi koskaan irrottaa käsiäni.

Yöstä tuli ihmeellinen. Kesästä tuli ihmeellinen. Tunsin nuortuvani ja elin jatkuvassa himossa. Elokuussa rohkaisin mieleni ja kosin. Mirjami kehräsi ja lupasi, että saan puristella hänen rintojaan niin paljon kuin haluan. Olen onnellinen mies. Kirjoitin runon Oodi rinnoille elämän riemusta.

Voiko olla mitään kauniimpaa,

pehmeämpää, houkuttelevampaa

kuin viettelevästi pomppivat rinnat.

Mirjami tanssii,

hän on verhoutunut läpinäkyvään harsoon.

Rinnat ovat paljaat,

miten niitä himoitsenkaan,

tiedän, että saan hänet kohta syliini,

puristan, rakastan, rakastelen, huumaannun,

vaivun ekstaasiin,

oi Mirjami, olethan aina minun.

– Olipa se hekumallinen tarina, Eero hymyili.

– Olen iloinen, että he löysivät toisensa. Mirjamilla on ollut vauhdikas nuoruus ja sen seurauksena kahvinväriset kaksoset Ritu ja Pete. Muistathan, kun he olivat yhtä aikaa pikku-Sadun kanssa Saaralla hoidossa?

– Totta kai minä muistan ja muistan Mirjamin ihanat tissitkin, Eero virnisti.

Helmi heitti häntä tyynyllä.

– Kuule naissankari, mitä jos veisit minut makuuhuoneen puolelle. Harmi, ettei paratiisiimme kuulu moottorisänkyä.

Helmi, Eero ja tytöt istuivat kissakahvilan avaralla terassilla aurinkovarjojen alla. Cat´s Kitchenistä oli tullut heidän lempipaikkansa. Pöydällä oli vadillinen uppopaistettuja kevätkääryleitä ja tulista chili-limedippiä. Satu ja Kiti kastoivat kääryleensä ketsuppiin. Tytöt joivat coca-colaa värikkäillä pilleillä. Eerolla oli edessään tuopillinen Chang-olutta ja Helmillä pikkupullo kuplivaa mineraalivettä. Eero selaili hajamielisesti kännykkää.

– Meillä on vielä mukavasti aikaa jäljellä. Voitaisiin kierrellä katselemassa lähiseudun nähtävyyksiä. Onko toiveita?

– Huvipuisto ja jätskiä ja herkkuja, Satu ilmoitti.

– Minä haluaisin nähdä jotain suloisia eläimiä, niin ja herkkuja kanssa, Kiti toivoi.

– Löytyisikö täältä jotain eksoottista puutarhaa? Temppeleitä olen nähnyt jo ihan tarpeeksi, Helmi mietti.

– Miltä kuulostaa kuninkaallinen puutarha? Se tosin on ylhäällä vuorilla ja siellä on myös yksi suurimmista temppeleistä Doi Suthep, Eero sanoi.

– Huh, ehkä minä kestän muutaman serpentiinimutkan. Mitä sanotte tytöt, olisiko mukava käydä vielä vuoristossa?

– Onko siellä herkkuja?

– Takuulla on. Järjestetäänkö sinne retkiä?

– Kyllä vain. Sitten täältä löytyy Kitin toivoma eläintarha. Se on kaupungin laidalla. Voitaisiin mennä punaisella lava-autolla. Siellä on pandojakin.

– Kuulostaa hyvältä. Olen aina halunnut nähdä niitä, Helmi innostui.

– Huvipuistoa en löydä, mutta täällä mainostetaan vekkulia 3D teatteria, Eero luki.

– Mikä se on?

– Kuvista päätellen siellä on maalattuja kulisseja, joiden edessä voi ottaa hassuja valokuvia. Katsokaa, tässä nuori poika tasapainoilee putouksen yli köydellä ja tässä lapset riippuvat kristallikruunussa. Taitavat olla trikkitemppuja.

– Varaa se puutarharetki, Helmi sanoi ja otti viimeisen kääryleen.

BLOGI Tropiikin Helmi

Olemme heittäytyneet nauttimaan Thaimaan ihmeistä. Doi Suthep temppelin kullattu kupoli loisti kilpaa auringonsäteiden kanssa, kun kävimme linja-autoretkellä vuoristossa. Kestin urhoollisesti kaikki sadat mutkat serpentiinitiellä. Näimme upeaa kukkaloistoa puutarhassa, jonka sisäänkäyntiä koristi valtavankokoinen kuninkaan kuva. Kuljimme letkassa kapeita polkuja pitkin oppaan perässä. En tunnistanut lajeista kuin muutaman, mutta se ei haitannut. Eero eksyi seurueesta, kun hän jäi ottamaan taidekuvia. Opas oli vihainen, mutta Eero vain nauroi ja kertoi silmät vilkkuen saaneensa upeita otoksia jättikokoisista värikkäistä perhosista kukkien terälehdillä.

Toinen hauska seikkailu oli vierailu eläintarhassa. Seinällämme on valokuva, jossa Satu ja Kiti pitävät sylissään kahta suloista pandan pentua. Ei ehkä kannattaisi tunnustaa, että se on trikkikuva. Eläinten hoitajat asettelivat tytöt sermin eteen ja antoivat heidän syliinsä pallot. Hetken odotettuamme saimme valmiin kuvan, jossa pallojen tilalla oli kuvat pandoista. Tyttöjen silmät loistivat, kun he näkivät sen. Kyllä me oikeitakin pandoja näimme, mutta vain lasin takaa. Ne näyttivät suloisilta pehmoleluilta.

Eero on järjestänyt yllätyksen. Meillä on vielä yksi retki tiedossa, mutta säästän sen seuraavaan päivitykseen. Vihjaan vain sen verran, että käymme ulkomailla, matkakuumeessa Helmi.

Helmi pakkasi kevyeen lentolaukkuun vaihtovaatteet ja pesutarvikkeet. Häntä jännitti. Chailain mies Rama oli ehdottanut heille viikonloppumatkaa Kambodzhaan.

– Jokaisen pitää kerran elämässään käydä Angor Watissa, se on uskomattoman hieno, hän oli hehkuttanut.

– Olen lukenut, että alue on valtavan laaja. En usko, että tytöt jaksavat kiertää katsomassa temppeleitä, Helmi oli epäillyt.

– Tytöt voivat tulla meille matkanne ajaksi. Chailai on ihastunut heihin ja haluaa hemmotella. Omat lapsemme ovat jo isoja.

– Äiti, me halutaan Chai-tädin luokse, Satu innostui.

– Serkkuni Thong majoittaa teidät perhehotelliinsa ja lähtee itse oppaaksi. Hän puhuu sujuvaa englantia ja kierrättää temppelialueella avolava-autolla. Etäisyydet ovat pitkät, joten auto on tarpeen. Lennot täältä Siem Riepiin ovat edullisia.

Helmi ja Eero istuivat illalla parvekkeella haaveilemassa. Matkajärjestelyt oli hoidettu ja tuleva seikkailu sai molemmat hyvälle tuulelle.

– Eero, olet tuhlannut. Kallista kuohuviiniä, miten ihanaa, Helmi sanoi ja kietoi kätensä miehen kaulaan.

– Olemme ansainneet tämän. Sain toisen maksuerän valokuvaprojektista. Emme ole köyhiä emmekä kipeitä.

– Emme kyllä rikkaitakaan, paitsi pian yhtä kokemusta rikkaampia, Helmi hymyili onnellisena.

BLOGI Tropiikin Helmi

Angor Wat oli maineensa veroinen. Pääsimme jo ensimmäisenä iltana ihailemaan, kun aurinko laski päätemppelin tornien taakse. Kiipesimme kukkulalle ja olimme aivan läkähtyä. Seuraavat päivät olivat helpompia, sillä loistava opas Thong kuljetti meitä autolla temppeliltä toiselle. Vaikuttavimpia olivat Angkor Thom, Bayon ja Ta Prohm sekä Banteay Srei. Hämmästelimme, miten tehokkaasti viidakko valtasi hylätyt rakennelmat. Hienompia olivat kivitorneihin ikuistetut valtavankokoiset naisten päät.

Eero hullaantui tapansa mukaan. En tiedä, miten kuvat sopivat tekeillä olevaan Pohjois-Thaimaata käsittelevään kirjaan, mutta aavistan, että Eerolla on uusia suunnitelmia. Hän on ollut erityisen innostunut korkokuvista, joissa eksoottisen näköiset tanssijat esiintyvät rinnat paljaina. Olenko kateellinen? Kyllä vain, en ole nähnyt yhtä hekumallista katsetta hänen silmissään, kun olen esitellyt uusia bikineitä.

Näimme lisää naiskauneutta, kun osallistuimme turisteille järjestettyyn tanssiesitykseen. Siroja tyttöjä oli lavan täydeltä. Ihailin heidän notkeuttaan ja asujen kullan kimallusta. Palasimme häikäistyneinä hotellille. Thong ja hänen herttainen vaimonsa tarjosivat viimeisen illan kunniaksi loistoillallisen. Matkasta jäi hyvä muisto ja satoja valokuvia.

Terveisin Helmi, joka on hankkinut läpinäkyvän mustan yöpaidan. Uskoisitteko, että ajattelin yllättää aviomieheni.

– Penni ajatuksistasi. Olet istunut tietokoneen äärellä jo pitkään. Mitä kirjoitat? Eero kysyi eräänä tähtikirkkaana iltana, kun he olivat palanneet virkistyneinä Chiang Maihin. Tytöt eivät olleet ehtineet kaivata heitä, sillä Chailai oli järjestänyt tekemistä. Satu ja Kiti esittelivät ylpeinä värikkäitä piirroksia, joissa perhoset lentelivät ja tropiikin kukat loistivat.

Helmi nosti katseensa ja näytti olevan hetken muissa maailmoissa.

– Suunnittelen uutta aluevaltausta. Olen kirjoittanut rutiinilla matkajuttuja ja artikkeleja Hopeahapsiin, mutta nyt kokeilen, miten täydellinen murha onnistuisi.

– Yllätät minut edelleen. Kirjoitat siis jotain dekkaria?

– Vähän sinne päin. Mama Maddalena loistaa edelleen tarinoissa. En pääse hänestä eroon enkä haluakaan. Mitkä sinun mielestäsi ovat yleisimmät rikoksen motiivit?

– Rakkaus ja viha, raha, pettäminen tai ehkä petetyksi tuleminen, epätoivo, Eero luetteli sujuvasti.

– Tässä minun tarinassani taitaa olla niitä kaikkia. Saat lukea ja kommentoida, kun tämä valmistuu.

Mama Maddalena katseli ikkunan takana riehuvaa lumipyryä. Tänään ei olisi hänen ulkoilupäivänsä. Kissa kiehnäsi jaloissa.

– Kuule Pörrö, keitetään pannullinen kuumaa inkivääriteetä ja vetäydytään sohvan nurkkaan katsomaan Neiti Marplea. Kaapissa taitaa olla vielä vajaa pullollinen tummaa rommia. Se sopii nyt tunnelmaan ja lämmittää mukavasti.

Mama havahtui, kun seinän takaa kuului kovaäänistä riitelyä. Hän ei saanut sanoista selvää, mutta äänensävyistä ei voinut erehtyä. Hän tiesi, että naapuriin oli muuttanut nuoripari. Mies oli paikkakunnalla tunnettu poliitikko ja vaimo vaikutti thaimaalaiselta. Hän oli tervehtinyt heitä pikaisesti rappukäytävässä.

Mama keskittyi seuraamaan, kuka oli elokuvan murhaaja. Riidan äänet jäivät vaivaamaan, vaikka naapurissa oli nyt hiljaista.

– Päivää, minä olen Som, thaityttö tervehti pari päivää myöhemmin Mamaa, kun he sattuivat yhtä aikaa pihalle.

Mama huomasi, että tämä oli itkettyneen näköinen.

– Hyvää päivää, olet uusi naapuri. Haluaisitko tulla juomaan kupillisen teetä? Hain juuri kaupasta pussillisen tuoreita croissanteja, eikä vartalolleni tee hyvää syödä niitä kaikkia yksin.

– Tulen mielelläni, en tunne täällä ketään. Mieheni Taisto on aina töissä ja olen aika yksinäinen.

Mama haudutti jasmiiniteetä. Hän kattoi kupit keittiön pyöreälle pöydälle ja asetteli leivonnaiset pitsireunaisen liinan päälle koriin. Pörrö hyppäsi tuolille haistelemaan.

Som maisteli teetä ja murusteli croissantia. Mama kyseli varovasti, miten hän oli päätynyt kylmään ja lumiseen Suomeen.

– Tulin pari vuotta sitten serkkujen kanssa. Sain töitä sairaalasta, sillä minulla on lähihoitajan koulutus. Opin nopeasti kurssilla suomea, vaikka kieli on vaikeaa. Olen saanut töissä hyvää käytännön harjoitusta ja nyt tietenkin Taiston kanssa. Tosin hän hermostuu, kun en aina ymmärrä kaikkea. Pitää minua tyhmänä.

– Puhut todella sujuvasti. Missä tapasit miehesi?

– Puistoklubilla. Oltiin tyttöjen kanssa bailaamassa. Taisto istui viereeni baaritiskille ja tarjosi gin tonicin. Olimme juoneet ennen baariin lähtöä thaiviskiä ja olin iloisessa huppelissa. Taisto kutsui kotiinsa jatkoille, Som kertoi vuolaasti.

Mama huomasi, että tyttö oli helpottunut, kun joku kuunteli.

– Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä?

– Ei, pikemminkin hetken huumaa. Olen kotoisin köyhistä oloista ja kaikki se huoleton rahankäyttö ja ylellisyys häikäisi. Suostuin heti, kun Taisto kosi. Muutimme hänen yksiöstään tuohon naapuriin. Meillä on hulppeasti tilaa, kolme huonetta ja keittiö. En ole koskaan asunut näin mukavasti. Nyt voin lähettää rahaa kotiväelle.

– Talo on viihtyisä ja hyvällä paikalla. Minusta on mukava katsella ikkunasta Vanajaveden suuntaan, Mama sanoi.

– En olisi uskonut, että talvet täällä ovat näin kylmiä ja lumisia. Odotan jo kevättä. Taisto haluaa, että lopetan työt sairaalassa, mutta en halua viettää päiviä yksin kotona.

– Voit tulla tapaamaan minua koska vain, Mama sanoi ja saattoi tytön ovelle. Hänestä oli mukava saada juttuseuraa.

Mama tapasi Somin pari päivää myöhemmin pihalla. Tyttö ontui ja hänen kätensä oli kantositeessä.

– Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut? Oletko liukastunut?

Som katsoi Mamaa arasti ja kertoi, että oli kaatunut sisällä ja loukannut itsensä. Ranne oli murtunut ja lääkärin mukaan paraneminen kestäisi pitkään.

– Olen nyt sairaslomalla enkä todennäköisesti palaa töihin. Odotan vauvaa. Onneksi se ei vahingoittunut.

Mama toivotti onnea ja seurasi katseellaan, kun Som meni sisälle. Tyttö vaikutti haavoittuvalta.

Maman ovikello pirahti illalla.

– Saanko tulla hetkeksi luoksesi? Taisto on työmatkalla ja minä voin huonosti.

– Totta kai, istu sohvalle. Tuon sinulle kamomillateetä. Se lämmittää ja rauhoittaa. Voit kertoa, mikä mieltäsi painaa.

– Taisto on hyvä ja antelias aviomies. Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen. Olen silti onneton. Taistolla on työpaineita ja hänellä on tapana ottaa iltaisin turhan monta viskipaukkua. Hän hermostuu helposti ja on ollut viime aikoina väkivaltainen. Hän moittii, ettei minusta ole keskusteluseuraksi. Yritän pitää hyvänä, hieron hartioita ja lämmitän öisin. Se ei tunnu riittävän. Hän epäilee, että minulla on muita miehiä. Käyn usein tapaamassa serkkujani. Eräänä iltana oli kurja keli ja ystäväni Kris toi minut autolla kotiin. Taisto näki ikkunasta, että saattaja oli mies. Hän hermostui, ravisteli minua ja kaaduin pahasti.

– Voi sinua, kulttuurierot ovat vaikeita. Vaikuttaa, ettei miehesi ole kasvanut aikuiseksi ja mustasukkaisuus on kurja sairaus. Haluatko, että katsomme korteista, miltä tulevaisuus näyttää.

– Mummoni oli selvänäkijä. Hän varoitti minua uskomasta sinisilmäisesti miesten lupauksiin.

– Mummosi taisi olla oikeassa.

Mama haki tarotkorttipakan ja sekoitti sen. Hän pyysi Somia nostamaan kolme korttia. Tämä epäröi hetken, mutta valitsi sitten pikaisesti.

– Tämä ensimmäinen kertoo menneisyydestä. Se on Lanttien kuningatar. Hän on ylittänyt erämaan ja selvinnyt vaikeuksista. Se kuvaa sinun matkaasi tänne Suomeen.

– Ei se ollut helppo. Minulla on vieläkin ikävä äitiä ja sisaruksia.

– Toinen kortti on Taistelu. Se kertoo sisäisestä ristiriidasta. Sinun pitää valita tiesi joko valoon tai varjoon. Mieti tarkkaan, mitä teet.

– Odotan vauvaa pelonsekaisella tunteella. Taisto ei ollut uutisesta innoissaan. Hän pelkää, että lapsi häiritsee hänen elämäänsä.

Mama näki Somin silmissä huolta.

– Tulevaisuuskortti on Torni. Horuksen silmä kuvaa herännyttä tietoisuutta. Olet keskellä muutosta. Sinusta itsestäsi riippuu, mihin se johtaa.

– Aika pelottavaa.

– Huomaan, että olet väsynyt. Haluatko nukkua yön sohvallani?

– Kiitos Mama, mutta minun pitää mennä kotiin. Jos Taisto huomaa, että olen poissa, hän hermostuu.

Mama hankki korvatulpat, sillä riidat naapurihuoneistossa jatkuivat.

Kevään edistyessä Somin vatsa kasvoi ja elämä tuntui rauhoittuvan, kunnes Taisto sairastui vatsatautiin ja joutui sairauslomalle.

Lääkärit olivat ihmeissään, kun eivät löytäneet syytä miehen huonovointisuuteen. Tämä oksensi jatkuvasti eikä ruoka maistunut. Viski sai hänet raivostumaan Somille pikkuasioista.

Mamalla oli epäilyksiä. Som oli kertonut, että hänen mummonsa paransi kyläläisiä yrteillä. Ehkä tyttökin oli opiskellut luonnonlääkitystä. Hänhän oli sairaanhoitaja.

Taisto kuoli ennen kuin vauva syntyi. Tapaus jäi selvittämättä, sillä ruumiinavauksessa ei todettu mitään epäilyttävää.

Som piristyi hautajaisten jälkeen. Hän peri asunnon ja Taiston tuntuvat pörssiosakkeet. Kris vieraili usein hänen luonaan. Pieni tyttö syntyi kesän kauneimpaan aikaan.

Mama meni juttelemaan Somin kanssa, kun tämä oli ulkoiluttamassa vauvaa.

– Onnea, saanko kurkistaa vaunuihin.

– Totta kai. Tyttö nukkuu.

Mama kohotti käsin virkattua peitettä ja ihaili pienokaista. Tämä oli tummatukkainen ja aivan äitinsä näköinen. Taiston piirteitä ei ollut havaittavissa.

– Mama, olen toipunut Taiston kuolemasta. Ennustuksesi toteutui. Muutos on tehnyt hyvää, vaikka minulla onkin suruaika. Kris on ollut tukena ja muuttaa luokseni.

– Toivotan sinulle ja vauvalle kaikkea hyvää. Olet tiesi valinnut, Mama tyytyi sanomaan, vaikka hän tunsi kylmiä väreitä aavistaessaan, että kaiken takana oli pirullinen suunnitelma.

– Raha ja rakkaus, miten surullinen yhtälö, Mama kuiskasi Pörrön turkkiin.

– Ohhoh, kunnon murhatarina. Onko luonnon myrkkyjä, joita lääkärit eivät tunnista? Eero kysyi luettuaan Helmin kirjoituksen.

– Uskon että on, mutta en tiedä tarkemmin.

– Kyllä se toimii ja lukijalle jää havaintojen tekemisen ilo. Kaikkea ei tarvitse alleviivata. Vauvakin taitaa olla Krisin. Mutta nyt dekkarikuningatar, eiköhän vetäydytä katselemaan villejä unia. Voit jatkaa samoilla linjoilla, kunhan et syötä minulle tappavia yrttejä.

– Varo vaan, tiedän, että dekkarikirjailijoita varten on olemassa myrkkyopas. Taidan perehtyä siihen oikein kunnolla.

Eero vaiensi hänet kuumalla suudelmalla.

Helmin valtasi outo kiihko. Hän heräsi aamuöisin suunnittelemaan murhatarinoita.

– En tiennytkään, miten jännittävää on kuvitella rikoksia. Päässä pyörii monta tarinaa yhtä aikaa. Sopiiko, että viet tytöt puistoon ja minä sukellan sillä aikaa Maman kanssa kylpylän porealtaaseen.

– Varokin hukkumasta. Tytöt, pakatkaa reppuihin aurinkovoiteet ja etsikää lippikset päähän. Lähdetään leikkipuistoon, Eero huuteli hyväntuulisena. Hänestä oli hauska nähdä Helmi innostuneena.

– Voitte käydä jäätelöllä, vaikka ei olekaan karkkipäivä, Helmi sanoi ja muiskautti suukon tyttöjen nenänpäihin.

– Kirjoita rauhassa, käydään tyttöjen kanssa syömässä päivällä jotain hyvää, Eero suunnitteli.

– Moi äiti, isi lupasi meille herkkuja, Satu hihkui.

– Joo, minä haluan jäätelön päälle strösseleitä, Kiti innostui.

Helmi vetäytyi hymyillen tietokoneen ääreen. Hän kuvitteli, miten Mama nautti porealtaasta kuplista.

Kylläpä teki hyvää, Mama huokasi kuumankostean sitruunaruoholle tuoksuvan höyrysaunan jälkeen. Hän avasi pukukopin oven ja istuutui pehmeän turkoosinvärisen froteepyyhkeen päälle. Vaaleanpunaisen hän oli kietonut turbaaniksi märkien hiusten ympärille.

– Hei Mama, hauska nähdä pitkästä aikaa, pullea rastahiuksinen nainen kuivasi itseään peilin ääressä. Mama huomasi, että hänen pakaroihinsa oli tatuoitu toisiinsa kietoutuneet käärmeet.

– Tamara, muistan nähneeni sinut Paperikammarin avajaisissa.

– Hienoa, kun saatiin kaupunkiin oma tila taiteilijoille. Olen lupautunut malliksi.

– Aiotko poseerata alastomana?

– Ehei, olen ollut ennenkin burleskimallina. Autatko minua kiinnittämään nämä pahuksen hakaset.

Mama ihaili Tamaran tiukkaa yönmustaa korsettia ja pitkiä punaisia vinyylisaappaita.

– Olen menossa täältä suoraan jokaviikkoiselle kurssille. Osa taiteilijoista piirtää luonnoksia, osa tekee omia hommia. Lupasin tavata kahviossa Hiltusen. Tuletko seuraksi juomaan kupin kahvia tai smoothietä? Täältä saa helkutin hyviä tuorepuristeita. Suosikkini on mango-banaani-ananas.

Mama siristi silmiään valoisassa kahviossa. Auringonsäteet saivat Vanajanselän säihkymään. Hän erotti Tamaran ja tämän seuralaisen pyöreän pöydän äärestä ikkunan vierestä. Nuori hoikka, mutta lihaksikas mies nousi seisomaan ja kumarsi, kun Mama tuli kahvikupin ja tuoreen sokerimunkin kanssa paikalle.

– Hei sano Hiltunen vaan, niin kaikki muutkin kutsuvat minua, mies virnisti.

– Ollaan seurusteltu Hiltusen kanssa jo pitkään. Hän rakastaa pulleita naisia, ikävä kyllä muitakin kuin minua, Tamara kertoi pilke silmäkulmassa, mutta hänen katseessaan oli vaikeasti tulkittava uhkaava sävy.

– Rakkaani, olet ainoani, mies vakuutti kiireesti ja kaatoi energiajuomaa lasiin.

Ikävä kyllä Tamara ei ollut ainoa. Mama oli seuraavalla viikolla lounaalla kellariravintola Hällässä. Ruokalistalla oli paistettuja muikkuja ja perunamuhennosta. Niitä hän ei voinut vastustaa.

Mama näki Hiltusen nurkkapöydässä. Tämän isokokoinen naisystävä istui selin. Mama oli jo menossa tervehtimään, mutta perääntyi, kun huomasi, ettei seuralainen ollut Tamara. Hänet valtasi ikävä ennakkoaavistus.

Taiteiden yönä Paperikammarilla oli avoimet ovet. Ikkunassa oli suurikokoinen mainos, Mama Maddalena antaa vain hyviä ennustuksia. Galleriatyöntekijä Sami jakoi vierailijoille jonotusnumeroita.

Mama istui takahuoneessa ja joi illan aikana pannullisen inkivääriteetä. Hän antoi lupauksensa mukaan hyviä ennustuksia. Nuoret naiset nostivat prinssin toisensa jälkeen ja vanhemmat rouvat saivat ylitsevuotavia maljoja. Miehiä ennustuspöydän ääressä ei juurikaan näkynyt.

Tamara oli yksi illan viimeisistä vieraista. Mama nosti katseensa ja hämmästeli, miten ennen niin viehkeä nainen oli muuttunut lähes kaitakasvoiseksi ja hänen katseensa oli samea. Mama erotti Tamaran hengityksessä viinin happaman tuoksun.

– Hiltunen, se pirulainen, on löytänyt uuden ihastuksen. Voisitko uskoa, että hän tapailee sisartani Heidiä. En kestä. Voisitko antaa minulle toivoa, että tilanne palautuu ennalleen.

– Katsotaan, mitä kortit sanovat. Nosta kolme ja tulkitaan ne yhdessä.

Tamaran kädet vapisivat, kun hän valitsi kortit. Mama huomasi, että tämän ennen niin kauniit kynnet oli pureskeltu lyhyiksi.

– Menneisyyden kortti kertoo Intohimosta. Olet elänyt täysillä ja nauttinut.

– Pitää paikkansa, olen aina innostunut kaikesta uudesta ja heittäytynyt ennakkoluulottomasti seikkailuihin.

– Tämän päivän kortti on Hirtetty. Olet juuttunut johonkin pakkomielteeseen. Sinun pitäisi ajatella elämää kokonaisvaltaisesti ja nähdä vaihtoehtoja.

– Mama, en voi lakata ajattelemasta Hiltusta. Hän on elämäni ja rakkauteni. Olen niin onneton.

– Katsotaan, mitä tulevaisuuskortti kertoo. Tamara, tämä on Kuu. Se on alitajunnan ja itsetutkiskelun kortti. Älä vajoa liian syvälle masennukseen. Tie varjoista valoon on pitkä ja vaarallinen. Toivon todella, että löydät elämänhalun. Valinta on sinun. Kuuntele sydämesi ääntä.

Tamara näytti haavoittuvalta, kun hän lähti kävelemään pimentyneeseen iltaan. Mama oli huolissaan, mutta toivoi, että kaikki vielä selkiytyisi.       

Paperikammarissa oli väkeä enemmän kuin koskaan. Sana burleskimallista oli kiirinyt. Tamara istui korkealla jakkaralla jalka toisen polven päällä. Korsetti oli tulipunainen ja sitä reunusti mustat pitsisomisteet. Verkkosukatkin olivat mustat, samoin pitkät kiiltävät hansikkaat. Tamara oli maalannut silmänsä tummiksi ja koonnut rastahiukset näyttävälle nutturalle. Hän oli tyrmäävän kaunis.

Opettaja Sanna kierteli katsomassa luonnoksia. Hän kehotti kaikkia kiinnittämään mittasuhteisiin huomiota. Heidi, isokokoisin taiteilijoista, loukkaantui, kun Sanna huomautti, että jos luonnoksen nainen nousisi seisomaan, tämä olisi ainakin kaksi ja puoli metriä pitkä.

– Äh, siirryn jatkamaan kuparin syövytystä, Heidi nakkeli niskoja ja meni hakemaan keskeneräisen laatan.

Sanna ei välittänyt, sillä hänen tehtävänsä oli opettaa, ei kehua turhan takia.

– Opettaja, saanko myrkkykaapin avaimen. Tarvitsen typpihappoa syövytykseen, Heidi pyysi.

Tamaran silmät välähtivät. Täydellistä. Suunnitelma kehkeytyi salaman nopeasti.

– Tytöt, pidetään kahvitauko. Tamaran pitää saada levätä hetki. Tulkaa tuonne keittiön puolelle.

Tamara veti riikinkukon kuvilla koristellut aamutakin ylleen ja tuli viimeisenä kahville. Takin leveä hiha osui Heidin mukiin ja kahvi kaatui pöydälle.

– Sori sisko, olinpa huolimaton. Haen sinulle uuden mukillisen, Tamara sanoi.

Heidi loi häneen vihamielisen silmäyksen.

Sanna taputti käsiään, kun tauko oli ohi. Tamara otti uuden asennon ja valmistautui jatkamaan.

– Minne Heidi jäi? Menen katsomaan keittiöön, Sanna ihmetteli, kun kaikki muut olivat jo työn touhussa.

Taitelijat pelästyivät, kun keittiöstä kuului kiljahdus. Sanna yritti virvoittaa siniseksi kasvoiltaan muuttunutta Heidiä. Tämä oli rojahtanut lattialle ja vaikeroi hiljaa.

Ambulanssi tuli nopeasti, mutta siitä ei ollut apua, sillä Heidi kuoli matkalla sairaalaan.

Kaikki olivat järkyttyneitä. Sanna antoi luvan lähteä kotiin, sillä kukaan ei halunnut jatkaa.

Tamara pesi vähin äänin kahvikupit.

Kun poliisit tulivat myöhemmin katsomaan paikkoja ja kuulustelemaan Sannaa, tämä itki ja vakuutti, ettei tiennyt, mitä oli tapahtunut.

– Käsitelläänkö täällä myrkkyjä? poliisit kysyivät.

– Miksi kysytte? Meillä on myrkkykaappi, mutta se on lukossa ja vain minulla on avain, Sanna sanoi ääni väristen.

– Ruumiinavauksessa löytyi jälkiä typpihaposta. Onko täällä sellaista?

– Heidi käytti happoa kuparin etsaukseen. Kyllä vain, annoin hänelle avaimen.

Poliisit tutkivat kaapin ja totesivat, ettei ovessa eikä happopullossa ollut kenenkään muun kuin Heidin sormenjälkiä. Oliko tapaus itsemurha?

Sanna kertoi epäilyistä Mamalle. Tämä kuunteli vakavana. Hän oli nähnyt Tamaran ja Hiltusen taas yhdessä. Oliko Tamara murhannut sisarensa pelätessään jäävänsä kakkoseksi? Mamalla ei ollut todisteita, mutta vahva epäilys.

– Mama, elämä on ihanaa. Pelkäsin hetken, että Hiltunen on minulle uskoton, mutta nyt hän on vannonut ikuista rakkautta, Tamara hehkutti, kun hän oli Maman kanssa kylpylän poreammeessa.

– Toivotan teille onnea. Muista kuitenkin, että onni on katoavaista. Pidä Hiltusesta hyvää huolta, ettei hän enää eksy vieraisiin.

– Mama, olen sitonut hänet kultaisella renkaalla, Tamara hymyili ja näytti sormessaan olevaa kihlasormusta.

– Tämä ja saamani perintö pitävät hänet visusti vierelläni.

Eero lupasi lukea tarinan palattuaan tyttöjen kanssa retkeltä.

Sadulla ja Kitillä oli suupielet sokerissa.

– Äiti, torilla oli banaanipannukakkukauppias. Saatiin valita täytteet. Minä otin suklaakastiketta ja Kiti vaniljaa. Kauppias laittoi päälle runsaasti sokeria. Ne oli älyttömän hyviä.

– Nyt käsi- ja suupesulle. Ei enää tänään karkkia. Mutta hyvä, kun teillä oli hauskaa.

– Meillä oli mahtava päivä. Lasten kanssa on kiva seikkailla. Odota, kun näytän valokuvat. Tytöt hassuttelivat mahtavien graffitien edessä. Saat mainioita kuvia blogiin. Nyt voisin juoda kupin kahvia ja syventyä murhatarinaan, Eero sanoi.

– Ole hyvä, keitin juuri pannullisen. Vakuutan, etten ole tipauttanut typpihappoa mukeihin.

Eero katsoi Helmiä hämmästyneen näköisenä. Sitten hän tajusi.

– Jaa, siinä taitaakin olla murhaväline. Aika ovelaa.

Helmi tutkaili hajamielisenä Bootsin valikoimaa. Tarjolla oli kemikaliotavaraa ja lääkkeitä. Häntä hymyilytti, kun useimmat voiteet sisälsivät vaalennusaineksia. Hän oli tyytyväinen kuparinruskeaan ihoonsa.

Tyylikäs thaityttö oli syventynyt valitsemaan tuoksuja. Helmin mielestä tämä näytti tutulta.

– Mani, oletko se sinä? hän uskaltautui kysymään.

– Hei Helmi, olen kyllä. Hauska tavata pitkästä aikaa. Onko Eero mukanasi?

– Ei, hän on kotona tyttöjen kanssa. Olisi mukava rupatella hetki. Saanko tarjota sinulle kahvit tuolla lähikuppilassa?

– Sopii, olen vapaalla ja shoppailemassa. Kahvitauko sopii mainiosti.

Tarjoilija toi jääpaloja kilisevät maitokahvit pöytään.

– Kerro Mani, mitä sinulle kuuluu. Näytät hyvältä, Helmi kysyi maistettuaan juomaa. Häntä harmitti, kun hän oli unohtanut pyytää sen ilman sokeria.

– Kiitos, minulle kuuluu hyvää. Tapasin upporikkaan amerikkalaisen liikemiehen, joka haluaa vierailla lomilla luonani. Hän vuokrasi minulle hulppean asunnon. Elän kuin kuningatar, mutta hän haluaa, etten tapaa muita miehiä, Mani nauroi, mutta Helmi näki hänen silmissään uhmaa.

– Eikö aikasi tule pitkäksi? Haluaisitko muuttaa Amerikkaan?

– Ehei, hänellä on tietenkin siellä perhe. Pidän häntä hyvänä aina kun hän käy täällä. Hän tulee yleensä yksin, mutta kerran perhe oli mukana. Oli vähällä, ettemme paljastuneet. Rouva palasi yllättävän nopeasti ostoksilta. Hugo esitteli minut hotellin hierojana. Rouva ilahtui ja kysyi, voisiko hänkin saada hieronnan. Annoin hänelle kunnon käsittelyn, Mani hihitti.

– Oliko rouva tyylikäs?

– Mitä vielä, hän oli pullea ja kopea. Tapasin pikkupojatkin. He kitisivät ja kaipasivat pizzoja ja hampurilaisia. Kaikki maistui heidän mielestään oudolta. Huomasin, että Hugo oli helpottunut, kun loma oli ohi. Hänellä on täällä bisneksiä, joten vierailut onnistuvat ilman perhettä.

Helmi kuunteli myötätuntoisena. Manin elämä oli kohentunut, mutta oliko kaikki vain rahan tuomaa pintakiiltoa.

– Tapaatko vanhempiasi ja sisaruksia? hän kysyi.

– Totta kai. Lähetän kotiin säännöllisesti rahaa ja vietän siskojen kanssa aikaa. Minulla on myös miespuolisia asiakkaita, mutta heistä ei saa hiiskua Hugolle.

Helmiä hymyilytti. Niin tietenkin. Ei parikymppinen tyttö voisi viettää yksinäistä elämää odotellen rakastajan vierailuja.

– Ole varovainen. Mustasukkaiset miehet ovat vaarallisia.

– Totta kai olen. Hugolla on asuntoni avaimet. Hänellä on tapana tulla yllättäen kuohuviinipullon kera. Tapaan muita miehiä hotelleissa. Jos en ole kotona, kun hän tulee, kerron yöpyneeni siskon luona. Meillä on yhteistyö- ja avunantosopimus.

– Kuulostaa toimivalta. Haluaisitko tulla tapaamaan Eeroa ja tyttäriämme Satua ja Kitiä?

– Se olisi mahtavaa. Tulen mielelläni.

– Kuule Mani. Kirjoitan artikkeleja suomalaiseen Hopeahapset lehteen. Sopiiko sinulle, että kerron tarinasi?

– Mikä siinä, mutta et saa mainita Hugoa nimeltä. En halua, että hän saa tietää elämästäni enempää.

– Sovitaanko, että mietit itsellesikin toisen nimen.

– Vau, olen aina halunnut olla Butterfly. Sopiiko se?

– Sopii hienosti, olet siro kuin perhonen. Tavataan huomenna. Tiedäthän Smith hotellin? Tarjoamme auringonlaskun aikaan parvekkeella iltapalaa.

– Eero, saamme huomenna vieraan. Kutsuin ilolintusi Manin illalliselle, Helmi kertoi palattuaan kotiin.

– Helmi, olet uskomaton. Kuinka moni vaimo haluaisi tuoda eksän tapaamaan iloluontoista aviomiestään.

– Älä höpsi. Tyttö oli lapsi, kun tapasitte. Nyt hän on tyylikäs nainen, joka osaa nauttia elämästä. Hänellä on varakas amerikkalainen rakastaja, joka hemmottelee häntä. Tytöllä oli kallis käsilaukku ja kultakoruja kaulalla ja korvissa.

– Mani on kaunis ja on hyvä kuulla, että hänellä pyyhkii hyvin. Mitä hyvää tarjoamme?

– Ei mitään thaimaalaista. Mitä jos tilaamme italialaisen pizzan? Niin ja pullo tuontipunaviiniä.

– Kalliita valintoja, mutta kallis on vieraammekin. Arvaanko oikein, ajattelet kirjoittaa Manin tarinan?

– Eero, luet ajatukseni. Kyllä vain. Pääsen sukeltamaan thaimaalaiseen todellisuuteen. Se on kulta aivan sinun ansiotasi.

– Hyvä, sukelletaanko nyt perhetodellisuuteen. Tytöt nukkuvat, mitä sanot retkestä peiton alle?

Helmi nauroi ja vakuutti, että se oli parasta, mitä he voisivat juuri sillä hetkellä tehdä.

Mani tuli seuraavana iltana sovittuun aikaan. Hän toi tuliaisiksi kauniisti sidotun kimpun trooppisia kukkia. Helmi oli pukenut tytöt näiden kauniimpiin kesämekkoihin.

 Satu ja Kiti pyrähtivät eteiseen tervehtimään Mania. Tämä ojensi molemmille suklaapatukat. Tytöt tirskuivat ihastuksesta. Helmi antoi heidän syödä ne, vaikka ei ollutkaan karkkipäivä.

– Istu parvekkeelle. Ihailemme täällä joka ilta auringonlaskua vuorten taakse, Eero kehotti ja toi Manille lasillisen kuohuviiniä.

– Vanhojen hyvien aikojen muistoksi, Mani sanoi ja kohotti lasinsa.

Helmi ihaili hänen sulokkuuttaan. Mani oli kiinnittänyt tummat hiuksensa koristeellisella kammalla ylös. Hän oli pukeutunut tyköistuvaan silkkiin. Kengissä oli huimaavan korkeat korot. Mantelinmuotoiset silmät loistivat. Helmi arveli, että tämä hurmaisi tyttöbaarissa kenet vain.

– Mukava kun tulit. Meillä oli mukavaa yhdessä, eikö vain? Eero kysyi nauraen.

– Et varmaan halua muistella, miten tuskainen olit vatsataudissa ja minä kannoin sinulle Seven Elevenistä makeita limppareita, Mani sanoi.

– Joo, söin jotain sopimatonta ja olin kaamean kipeä. Huolestuin, kun olut ei pysynyt sisällä. Kun aloin toipua, ensimmäinen hyvä merkki oli, että thaiviski rupesi maistumaan, Eero muisteli.

– Minä nautin nykyään kalliita tuontijuomia. Hugo tuo lentokentältä skottiviskiä ja ranskalaista konjakkia. Pidän kuitenkin edelleen enemmän tuoremehuista ja Coca-Colasta, Mani kertoi.

– Pidätkö italialaisesta pizzasta? Tilasimme Frutti di Marea ja Hawaijia, Helmi kysyi kantaessaan tuoksuvia laatikoita pöytään.

– Olen hulluna niihin.

– Hyvä, maistuuko myös italialainen Chianti?

– Kyllä kiitos maistuu. Vietän oikeasti terveellistä elämää. Käyn päivittäin uimassa ja kuntosalilla. Iltaisin on mukava irrotella, Mani sanoi ja otti toisen palan pizzaa.

Helmi oli kattanut tytöille annokset keittiöön. Molemmat ahmivat kinkkuananasta hyvällä halulla.

– Eero, tyttöjen on aika mennä nukkumaan. Luetko heille iltasadun, niin jututan sillä aikaa Mania.

– Sopiihan se. Jos tarvitsette lisää viiniä, niin olen varannut toisenkin pullon.

– Eero, tykkään sinusta. Ala mennä.

HOPEAHAPSET – Butterflyn tarina

Kuvankaunis thaityttö Butterfly siemailee korkeasta lasista kylmää kuohuviiniä. Hän on pukeutunut himmeään mustaan silkkiin. Korvissa sädehtivät aidot timantit. Hiuksia koristaa taidokas jalokivin koristeltu kampa.

Kohotan lasini ja kysyn, onko hän onnellinen. Se on aika rohkea avaus, mutta tiedän, että tyttö on kokenut paljon, ennen kuin hänen elämänsä on vakiintunut.

– Olen kotoisin Pohjois-Thaimaasta. Perhe on köyhä. Minä ja sisareni lähdimme jo varhain Chiang Maihin paremman elämän toivossa. Rikkaiden turistien seuralaisena toimiminen oli tuottavampaa kuin tarjoilu baarissa. Huomasimme pian, että voimme auttaa vanhempiamme ja pienempiä sisaruksia lähettämällä heille rahaa.

Elämä oli epävarmaa. Olimme niin nuoria, että vanhemmat miehet halusivat kiihkeästi seuraamme. Olin neitsyt tullessani kaupunkiin. Tyttöbaarin isäntä käytti sitä hyväkseen ja möi minut eniten tarjoavalle irstaalle vanhalle miehelle huikeasta hinnasta. En päässyt itse niistä rahoista nauttimaan, mutta se takasi työpaikan. Sain kanta-asiakkaita ja pääsin pian jaloilleni. Asuin aluksi siskojen kanssa baarin yläkerrassa. Vuokrasimme yhteisen asunnon ja valitsimme itse asiakkaat. Jotkut olivat tosi mukavia, mutta osa väkivaltaisia. En halua muistella niitä aikoja.

Elämäni muuttui, kun tapasin amerikkalaisen Hubertin. Hän on charmikas harmaaohimoinen herrasmies. En häpeä tunnustaa, että hänen varakkuutensa ja anteliaisuutensa vetosivat. Hubert vuokrasi minulle oman asunnon. Sellaisesta en osannut edes haaveilla.

Elämäni on nyt huoletonta ja ylellistä. Käyn shoppailemassa, kuntosalilla, kauneushoitoloissa ja englannin kielen kurssilla. Kun Hubert tulee käymään, pidän häntä hyvänä. Vietämme päivät makuuhuoneessa ja käymme iltaisin juhlimassa. Usealla hänen liikekumppaneistaan on thaityttöjä seuralaisina. Olen saanut uusia ystäviä. Toivon, että tämä ihanuus on kestävää.

Butterfly hymyilee säteilevästi, mutta aistin, että hän tuntee olevansa kultaisessa häkissä. Toivotan onnea ja tarkoitan sitä. Tyttö kohottaa kätensä thaitervehdykseen, hymyilee ja poistuu viehkeästi. Vain tuoksupilvi kertoo hänen käynnistään.

Eeron mielestä tarina oli turhan kaunisteltu.

– Et sitten kertonut muista miehistä ja villistä menosta yöklubeilla?

– Mani ei halunnut. Tarina on kiinnostavampi, kun rivien välistä voi aistia kaikenlaista.

– Lupasitko tavata häntä vielä?

– En, elämme aivan eri maailmoissa. Mutta arvaa, kenet saamme kiinalaisen uuden vuoden aikaan vieraaksi?

– En osaa edes kuvitella.

– Naapurimme Poni ja Oliver tulevat tapaamaan sukulaisiaan. He yöpyvät täällä Chiang Maissa mennen tullen, Ponin serkku majoittaa heidät. Reijo on rakennuksilla Ruotsin puolella, eikä pääse mukaan.

– Tytöt ilahtuvat. Ei kerrota heille vielä, muuten saamme kuulla päivittäin, koska Oliver tulee, Eero sanoi.

Mama Maddalena kärsi. Hän istui paikallisbussissa, joka jyrisi Hämeenlinnan mukulakivikatuja pitkin. Vatsassa muljahteli ikävästi. Lahdensivun vanhat talot toivat kouluajat mieleen. Kaikki muu oli ennallaan, paitsi uudet korkeat kerrostalot, jotka eivät Maman mielestä sopineet lainkaan katukuvaan. Hän muisteli aikaa ennen moottoritietä. Heillä oli pieni moottorivene Vanajaveden rannassa. Oli ilo kirmata kesäisin järvelle isän ja äidin kanssa.

Bussi kääntyi sillan alta Visamäkeen. Mama kurotti kaulaa nähdäkseen, missä kannatti jäädä pois kyydistä. Hän oli matkalla tapaamaan yli 90-vuotiasta tätiään Eevaa. Äidin sisko oli varsinainen tervaskanto. Hän oli asunut yksin omakotitalossa, mutta nyt kihti ja reumatismi vaivasivat siinä määrin, että hän oli saanut hoivakotipaikan Visarannasta. Keltaruskea matala rivitalo nökötti keskellä peltoa.

Mama soitti ovikelloa. Hymyilevä vaaleaan työtakkiin pukeutunut hoitaja tuli avaamaan. Hän kehotti Mamaa laittamaan maskin ja pesemään kädet. Hoivakodissa oli ollut korona-altistuminen ja nyt turvatoimet olivat tiukat.

– Saatte mennä tapaamaan Eevaa tämän huoneeseen. Vierailuaika on kaksikymmentä minuuttia, hoitaja selitti.

– Voi voi, emmehän me siinä ajassa ehdi muuta kuin tervehtiä, Mama huolestui. Hän jätti kengät eteiseen ja veti vierastossut jalkaan. Hoitaja toi Eevan päivähuoneesta pyörätuolilla.

– Päivää Eeva, siitä on aikaa, kun olemme tavanneet, Mama hymyili ja ojensi tädilleen pullapussin. Tämän silmät kirkastuivat.

– Lempiviinereitäni, kiitos Mama. Kyllä täällä on hyvä hoito, mutta herkkuja saisi olla enemmän.

– Hyvä kun maistuu. Otatko kupin kahvia, keitin termospulloon?

– Kiitos, onko sokeriakin?

– Totta kai. Istutaan mukavasti. Kerro, miten aikasi täällä kuluu.

– Päivät ovat pitkiä, mutta hoitajat ovat mukavia ja ruoka maistuu. Olen seurannut televisiosta urheilukisoja. Otan välillä päivätorkkuja, lääkkeet väsyttävät. Onneksi ei ole enää kiire mihinkään. Tiedän, että aikani on vähissä. Olen tehnyt testamentin. Tulet vielä hämmästymään, Eeva kertoi silmät vilkkuen.

– Miten kotitalosi? Onko se tyhjillään?

– Olen laittanut sen myyntiin huonekaluineen päivineen. Saan siitä vielä hyvät rahat. Ei niille tosin ole käyttöä, elämäni on nyt täällä. Ei minusta ole enää matkustamaan. Niin kuin tiedät, se oli intohimoni. Olen pitänyt päiväkirjaa. Ajattelin antaa sen sinulle. Voit viettää rattoisia hetkiä, kun luet villeistä seikkailuistani, Eeva nauraa kihersi.

– Luen mielelläni. Tulen taas katsomaan sinua. Vierailuaika taitaa olla jo ohi.

Mama huokasi palatessaan linja-autolla kotiin. Elämän rajallisuus huolestutti. Olisiko hänenkin paikkansa pian hoivakodissa? Polvet olivat huonot ja sydän reistaili.

Eevan paksu punakantinen päiväkirja poltteli laukussa. Taidan keittää teetä ja istuutua saman tien lukemaan, Mama päätti palatessaan kotiin. Pörrö-kissa hyppäsi sohvalle. Kun päiväkirja oli puolessa välissä, Maman oli pakko hakea lasillinen viskiä rauhoittuakseen. Tädin seikkailut ulkomaan matkoilla olivat tulvillaan erotiikkaa. Mama ei ollut koskaan osannut kuvitella tätä näin värikkääksi. Päiväkirjassa olisi aineksia romaaniin, mutta muistot ovat liian intiimejä, Mama mietti. Sääli, kun tädillä ei ollut lapsia. Tai ehkä näitä tarinoita ei olisi syntynytkään, jos kotona olisi ollut perhe. Luulen, että lähetän päiväkirjan tädin kuoleman jälkeen Kansallisarkistoon. Tutkijoilla riittää aikanaan kiinnostavaa materiaalia kuivien asiakirjojen ohessa, Mama tuumi ja päätti jatkaa aamulla lukemista.

Viikkoa myöhemmin Visarannassa oli lippu puolitangossa. Eeva oli nukkunut pois.

Mama peri kahden serkkunsa kanssa tämän omaisuuden. Talon myynti ja hyvin sijoitetut osakkeet tuottivat melkoisen potin. Mama oli häikäistynyt summan suuruudesta. Hänen silmissään välkkyivät kylpylämatkat. Vain terveydeksi, hän päätti silmät kirkkaina. Kiitos Eeva-täti, olit loistopakkaus.

Eero oli tullut hiljaa Helmin viereen. Hän kysyi, kirjoittiko tämä taas murhajuttuja.

Helmi havahtui.

– Hei, en kuullut tuloasi. Jatkan Maman tarinaa, mutta nyt ei ole kyseessä rikos. Päinvastoin. Maman vanha täti on kuollut ja jättänyt kelpo perinnön. En tiedä vielä, mitä Mama rahoilla tekee, mutta arvaan, että hän lähtee luksusmatkalle.

– Kuulostaa hyvältä. En tiedä, mitä tekisin, jos saisin lottovoiton. Tai pienelle löytyisi heti käyttöä, mutta jos puhutaan isoista summista, pelkkä ajatuskin ahdistaa, Eero mietti.

– Luultavasti sitä pelkoa ei ole. Ethän edes lottoa.

– En niin, eikä perintöjäkään ole enää tiedossa. Saatiin sentään hyvä asunto.

– Siellä se nyt on tyhjillään. Jos matkalaukkuihin mahtuu, voisin ostaa lisää värikkäitä pöytäliinoja ja silkkisiä sohvatyynynpäällisiä, Helmi suunnitteli.

– Muistelen, että sinulla on vaatehuoneessa pino liinoja, joita ei tyttöjen takia koskaan käytetä.

– Lapset kasvavat, kyllä niiden aika vielä tulee. Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, jäisin tänne vielä kevääseen asti.

– Miksi ei? Asunnon avaimet ovat Saaralla. Voisin vähän tutkailla vuokramarkkinoita. Eihän meitä kukaan odota kotona. Etäkurssisi toimii hyvin ja minulla on suunnitteilla uusi projekti. Olen lähettänyt valokuvat Thaimaakirjaa varten ja ne on hyväksytty. Saan loppuerän rahoista pikapuoliin.

– Oletko tosissasi? Pitäisikö meidän kysyä tytöiltä, onko heillä koti-ikävä vai haluavatko he jäädä?

– Selvä, raati saa päättää, Eero virnisti ja vetäytyi television ääreen.

Helmi otti aamulla tyttöjen kanssa puheeksi, mitä nämä sanoisivat, jos aurinkoloma jatkuisi. Satu ja Kiti lusikoivat muroja hyvällä halulla ja hihkuivat ilosta.

– Eero, arvovaltainen raati puoltaa loman jatkoa, Helmi sanoi ja vei miehelle kahvimukin sänkyyn. Eeron kasvoille nousi hymy.

– Arvasin, että tyttöihin voi luottaa. Haluaisitko nyt kuulla uudesta työkuviostani?

– Taidat kertoa, vaikka en haluaisikaan. Liittyykö se jotenkin paljasrintaisiin tanssijoihin?

– Sinussa on selvänäkijän vikaa. Kyllä vain. Muistatko Justuksen, joka on kustannusalalla? Hänelle on tarjottu nippu eroottisia runoja. Justus kysyi, haluaisinko kuvittaa ne. Totta hitossa haluan. Siksi kuvasin Angor Watissa niitä korkokuvia. Nyt pitäisi löytää vielä livemalleja.

– Tuo kuulostaa enemmän huvilta kuin työnteolta, Helmi nauroi.

– Ajattelin kysyä Ramalta vinkkejä. Minusta tuntuu, että hän löytää ratkaisun joka pulmaan.

– Kutsutaan Rama ja Chailai kylään. Voisin yllättää heidät tarjoamalla suomalaista ruokaa.

– Älä kuitenkaan liian suomalaista. He voisivat pelästyä, jos kokkaat hernekeittoa tai maksalaatikkoa.

– En tietenkään. Mutta voisin paistaa leivitettyä kalaa ja tarjota sen kanssa kunnon perunamuhennosta.

– Maistuu lapsillekin. Entä ruokajuoma?

– Kallista valkoviiniä tietenkin ja kahvin kanssa thaiviskiä.

– Ei olutta?

– Varataan sitäkin. En tiedä, miten heille viini maistuu.

Illasta tuli onnistunut. Chailai toi tytöille hilpeät käsinuket. Lastenhuoneesta kuului iloinen naurunkiherrys, kun siellä esitettiin nukketeatteria. Rama siemaili tyytyväisenä aperitiiviksi Chang olutta parvekkeella Eeron kanssa.

Helmi kattoi illallisen ulos. Rapeat kullankeltaiset kalafileet maistuivat. Vieraat kehuivat valkosipulille tuoksuvaa perunamuhennosta, vaikka pitivätkin sitä outona lisukkeena. Jälkiruoaksi oli tuoreita hedelmiä ja paahtovanukasta. Vierailla oli suut makeina, kun Helmi tarjoili vahvaa kahvia ja thaiviskiä. Satu ja Kiti imivät pilleillä Coca-Colaa. Helmi epäili, etteivät he malttaisi mennä ajoissa nukkumaan. Hän laittoi tytöille piirretyn elokuvan pyörimään.

Eero kuunteli kiinnostuneena, kun Rama kertoi serkkunsa pyörittämästä yökerhosta. Kyllä, tytöt tanssivat todellakin vähissä vaatteissa, mutta kuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä.

– Mutta, Rama piti taidetauon, kaikki on sovittavissa. Jos sinulla on rahaa, tytöt voivat esiintyä yksityisesti.

Eero hymyili. Totta kai, rahamiehille kaikki oli mahdollista. Olisiko sittenkin pitänyt lotota.

– Pidetään yhteyttä. Otan selvää tilaajalta, onko meillä varaa näytökseen, Eero sanoi ja iski Ramalle silmää.

Justus innostui ja lupasi Eerolle tuntuvan budjetin. Kaikki taiteen puolesta, hän kommentoi. Eero aavisti, että kirjan myynnistä saatavat kultakolikot kiiltelivät hänen silmissään.

Eero myhäili ja valmistautui kuvauksiin. Helmi oli iloinen tämän innostuksesta, vaikka häntä arveluttikin intiimi tilanne.

Eeron kasvoilla oli vaikeasti tulkittava ilme, kun hän palasi aamuyöllä kuvausten jälkeen kotiin. Helmi oli odottanut kirja kädessä. Lukeminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä hän ei pystynyt keskittymään.

– No rietas mieheni, oliko kiihottava ilta?

– Kyllä vain, tytöt olivat uskomattoman kauniita ja herttaisia. He pyörivät värivalojen hohteessa tangon ympärillä. Sain taianomaisia kuvia. Nuorin taisi olla viisitoistavuotias. Näillä neidoilla on rytmi veressä. Jos nämä kuvat eivät myy, ei sitten mikään. Mutta nyt olen tosi uupunut. Tarjoa kupillinen teetä ja tule viereeni.

– Pannussa on haudutettua vihreää teetä ja voin terästää sen hunajalla ja rommilla, Helmi lupasi helpottuneena, kun Eero oli tyytyväinen kuvauksiin.

– Rama kyseli, haluaisinko kuvata myös ladyboyta, mutta he eivät sovi tähän teemaan. Ajatus on kyllä kiehtova.

– Mitä jos nyt keskittyisit vain näkemään unia kauniista naisista. Vieressäsi on yksi heistä, Helmi sanoi ja halasi miestään.

Helmi oli seuraavana aamuna täpinässä, sillä hän oli huomannut Haastavaa kirjoittamista blogista uuden kirjoituskilpailutehtävän. Aiheena oli lintu. Helmi mietti siipiä ja vapautta, mutta päätyi lopulta kirjoittamaan lasilinnusta otsikolla Rubiinilintu.

Hehkuvanpunainen lintu sädehti auringonkajossa vastapäisen kerrostalohuoneiston ikkunassa Palokunnankadulla. Sen nokka osoitti Vanajavedelle. Linnun selässä ja siivissä oli syvänmustia laikkuja. Pää ja pyrstö olivat kiiltävän tummat. Ilme oli Maman mielestä salaperäinen.

Linnun vieressä oli kultainen kiinalainen koristekissa, joka heilutti iloisesti käpäliään. Happy Cat, Mama tunnisti. Hän oli kiertänyt nuoruudessaan Aasiaa ja oli huomannut näyteikkunoissa onnea tuottavan kissan. Haikeat muistot saivat hänet huokaisemaan. Miten kauan niistä ajoista olikaan.  Kihti vaivasi, eikä Mama uskaltautunut enää kovinkaan usein ulos, vaan tyytyi katselemaan ikkunasta pikkukaupungin elämää. Naapuri taisi olla uusi, sillä hän ei ollut nähnyt lintua eikä kissaa aikaisemmin. Edellinen asukas oli pitänyt visusti säleverhot alhaalla.

Ovikello pirahti. Mama oli kutsunut ystävänsä Alman iltapäiväkahville.

– Tule katsomaan, tunnistatko tuon taideteoksen? Mama kysyi ohjatessaan vieraansa olohuoneeseen. Pörrö-kissa hyppäsi ikkunalaudalle katselemaan maisemaa.

– Taitaa olla Oiva Toikan Rubiinilintu. Sain vähän samantapaisen työtovereilta lahjaksi, kun täytin pyöreitä vuosia. Se oli Alli, raidallinen vähän niin kuin seepra. Pidin siitä kovasti, mutta lapsenlapset pudottivat lattialle ja se särkyi. Tyttäreni oli sitä mieltä, että lintu sisällä tuottaa onnettomuutta, eikä moittinut lapsia.

– Voi harmi, mutta istu nyt mukavasti. Keitin kahvit termoskannuun, Mama touhusi ja kattoi pyöreälle pöydälle kuukkelikuvioiset mukit ja vadillisen macaronleivoksia. Kuukkelit olivat muisto kesäiseltä patikkamatkalta Saariselällä.

– Hemmottelet minua. Oletko itse leiponut?

– Komea K-kauppias tuo ruokatarvikkeita, kun kävelemiseni on nykyään vaikeaa. Nämä leivokset ovat Café Laurellilta.

– Hmm, herkullisia. Miten saat päiväsi kulumaan?

– Katselen televisiosta rikossarjoja ja kirjoittelen. Et usko, miten virkistävää on suunnitella murhia.

– Mama, yllätät minut. Ennustatko myös edelleen? Olithan vielä jokunen vuosi sitten Hämeen keskiaikafestivaalin vetonaula.

– Ennustan tai oikeammin tulkitsen tarotkortteja vain omaksi ja ystävien iloksi. Haluatko nostaa onnenkortin?

– Totta kai. Muistelen, että lupaat vain hyviä ennustuksia.

– Pitää paikkansa, yritän kääntää tummasävyset kortit varoituksen sanoiksi, Mama sanoi ja sekoitti pakan.

– Valitse yksi, sellainen, joka haluaa tulla, hän kehotti.

Alman korttiin oli kuvattu vasta puhjenneita lootuksia. Väri oli kultaoranssi.

– Tämä on Maljojen kuutonen ja kuvaa mielihyvää. Osaat nauttia elämästä ja hyvien ystävien seurasta. Sopiihan, että nautimme kahvin kanssa lasillisen portviiniä?

– Mama, olet verraton. Seurasi piristää aina mieltäni. Niin ja viinilasillinen myös, mutta vain lääkkeeksi.

Mama nosti itselleen kortin Alman lähdettyä. Se oli Lanttien kolmonen Toiminta. Hän hämmästyi, sillä elämä oli ollut liiankin rauhallista. Oliko odotettavissa jännitystä?

Maman serkun tytär Sini toimi poliisina. Uusi Miekka-rakennus oli viihtyisä, mutta useimmiten hän partioi parinsa Justuksen kanssa kaupungilla. Huhuttiin, että koululaisten keskuuteen oli levinnyt huolestuttavan paljon huumeita. Poliisit olivat järjestäneet valistuskampanjoita, mutta niistä ei ollut juurikaan apua. Heinäkuussa oli odotettavissa suuri musiikkitapahtuma Wanaja Festival Kantolanniemessä. Poliiseilla oli pelko, että nuoriso riehaantuisi, kun kokoontuminen koronan jälkeen oli taas sallittu.

– Äiti, kaikki muutakin saavat mennä, Alman tyttärentytär Marjatta valitti.

– Hyvä on, mutta tulet ajoissa kotiin.

– Joo, menen kavereiden kanssa. Kiitti, Marjatta ilahtui ja kietoi kädet Ainon

 kaulaan.

Festivaalikenttä oli mutainen, sillä sitkeä sade oli piiskannut Hämettä koko viikon. Marjatta värisi ja katseli ympärilleen. Hänen luokkatoverinsa Marko oli luvannut tulla ajoissa, mutta poikaa ei näkynyt.

– Sori, piti hoitaa yksi juttu, Marko selitti puoli tuntia myöhemmin hengästyneenä. Hän kietoi kätensä Marjatan ympärille. Tyttö värisi kylmästä ja jännityksestä.

– Mennään juomaan pullolliset siideriä, ehditään kuunnella bändejä sen jälkeen, Marko sanoi ja otti Marjattaa kädestä.

He hyppivät kuralätäköiden yli istuutuivat katoksen suojaan täpötäyteen oluttelttaan.

– Ota tästä yksi pilleri, se saa olosi tuntumaan hyvältä, Marko sanoi ja siveli Marjatan kättä.

– Mitä tämä on?

– Lämmikettä, kokeile, poika sanoi ja otti itse samanlaisen.

Marjatalle tuli kuuma. Hän ei enää tuntenut sadepisaroita eikä katosta riepottavaa tuulta. Musiikki kaikui korvissa. Hän tunsi liitelevänsä mutaisen kentän yläpuolella.

– Marko, minulla on omituinen olo, hän mutisi, kun poika johdatti hänet penkille puiden katveeseen. Suudelma oli pitkä ja hekumallinen. Marjatta toivoi, ettei se loppuisi koskaan. Marko vei hänet taianomaiselle matkalle. He kiitivät avaruudessa ja kieppuivat tähtien lomassa. Marjatta nauroi, miten pieniltä ihmiset näyttivät, kun heitä katseli yläilmasta. Sitten hän nukahti.

– Tyttö, juhlat ovat ohi, herää, järjestysmies ravisteli aamuyöllä Marjattaa.

Tämä oli yksin ja lähes tajuton. Marko oli häipynyt vähin äänin, kun oli havainnut poliisipartion kiertelevän alueella. Hän oli sujauttanut loput pillerit tytön olkalaukkuun.

Ambulanssi tuli pillit ulisten. Hoitajat kiidättivät Marjatan ensiapuun. Tämä ei herätessään muistanut illasta mitään.

– Kuulehan, olet ottanut huumeita ja laukustasi löytyi lisää. Tämä on vakavaa. Olemme ottaneet yhteyttä poliisiin. He tulevat kuulustelemaan sinua.

– Sain pillerit yhdeltä kaverilta, en tuntenut sitä, Marjatta kertoi vältellen, sillä hän ei halunnut syyttää Markoa.

– Viemme sinut kotiin. Saat ensikertalaisena olla vapaalla, mutta muista, jos jäät uudelleen kiinni, seuraukset ovat vakavat, poliisit varoittivat.

Äiti itki ja Marjatta oli vaisu. Hänen päätään särki ja kurkkua kuristi.

– En ymmärtänyt, että ne pillerit olivat vaarallisia. Lupaan, etten enää koske niihin, Marjatta vakuutti.

Lupaus ei pitänyt. Kun Marko tarjosi seuraavan kerran kotibileissä huumeita, Marjatta ei voinut vastustaa. Hyvänolon tunne oli ollut huima kokemus.

– Kuule, minua epäillään. Poliisit kävivät kotonani, en voi enää hankkia näitä huomaamatta. Epäilen, että he seuraavat liikkeitäni. Jos haluat pillereitä jatkossa, kerron mitä sinun pitää tehdä.

Marjatta epäröi, mutta halusi luottaa Markoon. Hän oli ensimmäistä kertaa rakastunut ja tunsi itsensä täysikasvuiseksi, kun hänellä oli ikioma poikaystävä. Marko oli komea ja harrasti urheilua. He olivat näyttävä pari liikkuessaan yhdessä kaupungilla. Marjatta oli pitkä ja hoikka. Liiankin hoikka äidin mielestä. Kuparinpunaiset kiharat ulottuivat hartioille.

– Olet parasta, mitä minulle on tapahtunut, Marko sanoi ja suuteli kevyesti.

Marjatta punastui mielihyvästä. Elämä maistui äkkiä suloiselta.

Mama katsoi tapansa mukaan aamuisin ikkunasta, näkyikö lähikadulla mitään mielenkiintoista. Hyvänen aika, rubiinilintu tuijotti suoraan hänen ikkunaansa. Oliko omistaja pyyhkinyt pölyt ja kääntänyt sitä? Näytti, että lintu suorastaan kutsui käymään. Kultainen kissa heilutti vieressä käpäliään. Tule, tule.

Mama oli utelias. Hän pukeutui ähkäisten ulkovaatteisiin ja veti tukevat lenkkitossut jalkaan. Hän varjosti silmiään lukiessaan vastapäisen talon porraskäytävän nimiä summereiden vieressä. Kakkoskerroksessa oli vain kaksi huoneistoa. Virtanen ja Smith. Virtasen pariskunnan hän tiesi ulkonäöltä. Mies istui pyörätuolissa ja vaimo työnteli häntä lähikorttelissa. Mama pysähtyi usein vaihtamaan kuulumisia heidän kanssaan. Mies sairasti Alzheimerin tautia, joten vaimo hoiti yleensä puhumisen.

– Päivää, kävelin juuri ohi ja huomasin, että teillä on uusi naapuri, Mama tervehti huomatessaan, että Virtaset tulivat ulko-ovesta kadulle.

– Päivää, tämä herra Smith on aika tyly. Murahti vain tervehdyksen, kun tapasimme porraskäytävässä, rouva Virtanen kertoi.

Mama oli pettynyt tietojen vähyyteen. Hän toivotti pariskunnalle hyvää päivänjatkoa ja palasi lyhyen lenkin jälkeen kotiin. Pörrö tuli ovelle tervehtimään.

– Kuulehan, eikö sinunkin mielestäsi nimi Smith kuulosta hämäräperäiseltä, Mama sanoi.

Kissa kiehnäsi jaloissa ja oli selvästi samaa mieltä.

Mama meni olohuoneeseen ja kurkisti ikkunasta. Linnun nokka osoitti taas kissaan päin. Oliko hän nähnyt harhoja?

Kului viikkoja, eikä mitään mainittavaa tapahtunut. Mama oli jo lähes unohtanut oudon tapauksen, kun hän huomasi, että rubiinilinnun nokka osoitti taas ulos. Hän istuutui korituoliin juomaan kahvia ja tarkkaili liikennettä.

Mama siristi silmiään. Punakiharainen nuori tyttö soitti vastapäisen talon summeria ja livahti nopeasti sisälle. Tytössä oli jotain tuttua. Mama nousi vaivalloisesti ja kävi hakemassa kännykän yöpöydältä.

Kun tyttö tuli hetken kuluttua ulos, Mama otti ikkunan läpi valokuvan. Se oli hieman epäselvä, mutta tytön piirteet näkyivät selvästi. Tämä näytti pelokkaalta ja lähti juoksuaskelin keskikaupungin suuntaan.

Mama mietti, missä oli nähnyt hänet. Hän keksi yhtäkkiä, että tyttö muistutti Alman tyttären tytärtä.

– Hei Alma, lähetin sinulle WhatsAppissa kuvan, tunnistatko tytön? Mama kysyi puhelimessa.

– Kyllä se Marjatta on, miksi kysyt?

– Mielikuvitukseni kiitää, tiedätkö, onko tytöllä tuttavia minun vastapäisessä talossani?

– En todellakaan, mutta voin kysyä Ainolta. Ehkä joku Marjatan koulukaveri asuu siellä.

– Tyttö viipyi kylässä vain muutaman minuutin, en oikein usko.

– Soitan sinulle, mutta asialla on varmaan luonnollinen selitys, Alma päätti puhelun.

Mamalla oli ikävä ennakkoaavistus, ettei kaikki ollut kohdallaan. Punainen lintu oli kääntänyt päänsä heti tytön lähdettyä.

– Marjatta, olet taas laihtunut. Oletko sairas, kun ruoka ei maita? Aino kysyi tyttäreltään.

– Voin ihan hyvin, koulussa on kiireitä, Marjatta kuittasi nopeasti.

– Kuule, Alma mummosi kysyi, tunnetko jonkun Palokunnankadun kerrostalossa?

Marjatta hätkähti. Hän oli yrittänyt olla varovainen. Miten joku oli tunnistanut hänet?

– En, miten niin?

– No, Alman ystävä oli ihmetellyt jotain punaista lintua. Hän taitaa olla vähän höppänä.

– Niin varmaan, menen nyt lukemaan kokeisiin.

Marjatta vei illalla muoviin käärityn paketin Markolle. Hän vapisi.

– Pelkäsin mielettömästi ja nyt joku vanha täti aavistaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen keikkani.

– Älä huoli, kukaan ei voi todistaa mitään. Otan nämä nyt talteen, mutta eiköhän tehdä pieni matka yhdessä.

Marjatta veti henkeä. Uskaltaisiko hän? Edellisestä kerrasta oli aikaa. Oli viikonloppu eikä aamulla tarvitsisi herätä kouluun.

– Äiti, olen kaverini Sinikan luona. Hän pyysi, että jäisin yökylään. Sopiihan se?

– Tyttökulta, eihän sinulla ole mukana yöpukua eikä hammasharjaa.

– Sinikka lupasi lainata.

– Arvaan, että teillä on tyttöjen salaisuuksia, pidä hauskaa, hyvää yötä.

Marjatta hymyili kuvitellessaan nukkuvansa Markon pyjamassa. Sellaista ei tarvittu, sillä poika johdatti hänet suloiseen uneen.

Mama mietti, pitäisikö hänen kertoa Johannalle epäilyistään. Hän aavisti kuitenkin, ettei linnun kummallinen käytös kiinnostaisi poliiseja. Pitäisivät häntä vanhuuden höperönä.

Seuraavana aamuna hän räpytteli silmiään. Vastapäinen ikkunalauta oli tyhjä. Rubiinilintu ja kultainen kissa olivat poissa. Oliko omistaja muuttanut?

– Päivää rouva Virtanen, onko naapurinne lähtenyt? Mama kysyi tavatessaan tuttavansa päivälenkillä.

– Sieltä kuului eilen meteliä. Kurkistin oven raosta ja näin, että pari tummapintaista miestä kantoi huonekaluja muuttoautoon. Ei ollut pitkäaikainen naapuri, rouva Virtanen kertoi.

– Juttelitteko koskaan?

– Emme oikeastaan, mutta ihmettelin, kun hänen luonaan kävi jatkuvasti vieraita. Kukaan ei kuitenkaan viipynyt kuin hetken.

– Omituista. Mutta hyvää lenkkiä teille, mukava kun taivas on sininen ja tuuli leppeä.

– Kierrämme vain korttelin. En jaksa työntää pyörätuolia mäkisessä maastossa pitkälle.

– Minun jalkani voivat nykyään paremmin, kun sain hyvää voidetta kihtiin. Ajattelin reippailla linnanpuistoon asti.

– Niin mekin ennen, kun mieheni vielä käveli. Puut Vanajaveden rannalla ovat kauniita.

– Sinnittelevät edelleen, vaikka latvat taipuvat veteen, Mama nauroi ja jatkoi matkaa. Tuntui ihmeen hyvältä, kun pääsi ulos tuulettumaan.

 Puisto oli kauneimmillaan syysväreissä. Mama palasi Niittykadun kautta ja katseli hajamielisesti vanhoja taloja. Hän tunsi väristyksen, kun huomasi eräässä ikkunassa rubiininpunaisen linnun. Sen nokka osoitti kadulle päin. Kultainen kissakin oli tallessa ja heilutteli iloisesti käpäliään.

Mama istahti läheiselle penkille ja tarkkaili vähäistä liikennettä. Nuori mies lippalakki silmillään tuli ympärilleen vilkuillen talon luokse. Hän luikahti alaovesta ja palasi viiden minuutin kuluttua vihellellen.

Mama oli varma, että kyseessä on sama herra Smith. Huumekauppias? Aivan varmasti. Lintu oli merkki ostajille, että reitti oli selvä. Nyt linnun nokka osoitti taas kissan suuntaan.

Mama hätkähti. Linnun takana näkyi tumman miehen kasvot, jotka tuijottivat suoraan häneen. Epäilikö mies jotain?

Mama veti hupun silmilleen ja lähti vähin äänin. Hän tunsi äkkiä olonsa turvattomaksi. Oli eri asia tarkkailla naapuria ikkunan takaa kuin avoimelta kadulta.

– Alma, minua ottaa sydämestä. Tulisitko käymään. Kerron sinulle, mikä mieltäni painaa, Mama soitti ystävälleen.

Tämä lupasi tulla heti, kun saisi pullat uunista.

Mamaa hermostutti. Hän nosti itselleen ohjekortin. Se oli Varovaisuus. Niinpä tietenkin. Mihin minä näitä tarotkortteja tarvitsen, kun tiedän itsenkin, Mama puhisi.

Hän keitti termoskannullisen kahvia ja istuutui ikkunan ääreen odottelemaan Almaa. Mama hätkähti, kun huomasi kadulla miehen, joka tuijotti hänen ikkunaansa. Hän vetäytyi kauemmas. Oliko mies seurannut? Sydän jyskytti ja otsalle kohosi hikikarpaloita. Oliko hän vaarassa?

Summeri soi. Mama hätääntyi ja katsoi ovisilmästä. Hän tunnisti Alman tutut kasvot.

– Pelästyin, kun näin uhkaavan näköisen miehen kadulla. Pelkäsin, että hän tunkeutuu kotiini, Mama selitti hämmästyneen näköiselle Almalle.

– Mama, rauhoitu. Kuvittelet vaan. Toin lämpimäisiä, istutaan ja rupatellaan, Alma kehotti ja kävi hakemassa keittiöstä kahvikannun.

– Pidät varmaan minua aivan hulluna. Eläydyin rubiinilinnun tarinaan niin, etten enää erota, mikä on totta ja mikä kuviteltua, Mama selitti nolona.

– Kaupungissa liikkuu huumeita ja pelkään, että meidän Marjatta on sekaantunut kuvioihin. Aino on kertonut, että tyttö viettää vapaa-aikansa kavereiden kanssa, on usein yökylässä ja on laihtunut huolestuttavan paljon. Aino ei sanonut suoraan, mutta arvelen hänen epäilevän, että tyttö on kokeillut huumeita.

– Voi näitä nykyajan nuoria. Minä maistoin vasta parikymppisenä tupakkaa ja mietoja viinejä. Molemmat olivat pahanmakuisia, Mama kertoi.

– Samat sanat. Ei siihen aikaan tiedetty mitään ekstaasipillereistä eikä suonensisäisistä myrkyistä.

– Minulle riittää nykyään kofeiini huumeeksi, Mama sanoi ja haki kaapista vajaan portviinipullon.

 – Niin ja vähän alkoholia rauhoittamaan hermoja.

– Terveydeksi, Alma sanoi ja kilautti lasiaan Maman kanssa.

Mama päätti, ettei sekaannu enää rubiinilinnun arvoitukseen. Askeleet johtivat kuitenkin kuin huomaamatta päivittäisillä kävelyillä linnanpuistoon ja Niittykadulle. Kun linnun nokka osoitti puistoon, Mama piiloutui puiden varjoon ja seurasi tilannetta. Lippalakkinen poika ilmestyi taas paikalle. Kun hän oli palannut asunnosta, linnun nokka kääntyi kultakissan suuntaan.

– Sini, minun on pakko kertoa huumediileriepäilyistäni, Mama soitti tutulle poliisille.

Sini kutsui hänet käymään poliisilaitoksella. Mama empi, mutta päätti, että se oli kansalaisvelvollisuus.

Sini ja Justus kuuntelivat vaitonaisina Maman kertomusta rubiinilinnun liikkeistä, kultakissasta ja nuorten pikavierailuista Smith nimisen asukkaan luona.

– Kiitos Mama. Olemme jo pitkään epäilleet, että kaupungissa on välittäjä, jonka luona jakelijat käyvät hakemassa huumeita. Laitamme asunnon tarkkailuun.

Mama oli helpottunut, kun poliisit ottivat hänen kertomuksensa vakavasti. Hän päätti rentoutua ja varasi liput Verkatehtaalla esitettävään pietarilaiseen Joutsenlampibalettiin. Se oli hänen lempikappaleensa. Tšaikovskin musiikki sykähdytti ja sirot joutsenet saivat hänet kaipaamaan nuoruutta. Hän oli ollut alle kouluikäisenä balettikoulussa, mutta oli tuntenut itsensä kömpelöksi keijukaiseksi taitavampien lasten rinnalla.

Baletti-ilta sai Maman hurmioon. Olisinpa nuorempi ja vetreämpi, hän haikaili siemaillessaan Puistoklubin baaritiskillä gin tonicia. Mama kävi harvoin yksin ravintoloissa, mutta nyt baletin jälkitunnelmat vaativat rentoutumista.

Pää tuntui raskaalta, kun Mama malttoi lähteä kotimatkalle. Vanajaveden sillalla tuuli oli kaataa kumoon. Syysmyrsky oli saanut puiden lehdet putoamaan ja sade oli kastellut ne liukkaiksi. Mama ei kuullut askeleita takanaan. Luja isku päähän sai säkenet kieppumaan silmissä. Armelias tajuttomuus vei hänet mustaan yöhön.

– Rouva, herätkää. Olette keskussairaalan ensiavussa. Päässänne on iso haava. Olemme tikanneet sen ja antaneet teille rauhoittavia lääkkeitä, mikä on vointinne? ystävällinen sairaanhoitaja kysyi.

– En muista mitään. Mitä on tapahtunut? Mama ihmetteli pää pyörällä.

– Olette kaatunut ja lyönyt päänne sillankaiteeseen. Verta tuli paljon. Miltä olo tuntuu?

– Huteralta. Pääsenkö kotiin?

– Pidämme teitä tarkkailussa yön yli. Lääkäri päättää aamulla magneettikuvauksen jälkeen toimenpiteistä.

Mama nukahti ja näki unta rubiininpunaisesta linnusta, lentävistä tyllihameisista joutsenista, kultaisen kissan pahansuovasta virnistyksestä ja tumman miehen uhkaavasta katseesta. Hän heräsi omaan huutoonsa.

– Rouva, rauhoittukaa. Taisitte nähdä painajaisunta, viemme teidät nyt magneettikuvaukseen, nuori mieshoitaja kumartui Maman puoleen.

Lääkäri istuutui Maman vuoteen viereen ja katsoi häntä myötätuntoisesti.

– Olette ilmeisesti saanut iskun päähänne. Onko teillä vihamiehiä?

Mama pelästyi. Oliko tumma mies seurannut häntä?

– Viime aikoina on sattunut outoja juttuja. Puhun niistä mieluummin tutulle poliisille. Miltä aivokuvat näyttivät?

– Siellä on pieniä verenpurkauksia, hoidamme ne lääkkeillä. Saatte lähteä kotiin, mutta jos tunnette olonne huonovointiseksi, ottakaa yhteyttä. Määrään rauhoittavia lääkkeitä, lääkäri lupasi.

Mama otti taksin. Pörrö-kissa naukui surkeana, kun se oli ollut yön yksin kotona. Mama etsi jääkaapista tuoreita muikkuja, jotka hän muisti ostaneensa edellisenä päivänä. Kissa leppyi ja käpertyi Maman viereen sohvalle.

– Voi Pörrö, miten meidän käy? Mama voihki.

Kissa nuoli hänen käsiään myötätuntoisena. Niin Mama ainakin kuvitteli.

– Marjatta, olen kuullut huhuja, että koululaisille on kaupiteltu huumeita. Tiedätkö sinä jotakin? Aino kysyi tyttäreltään.

– En tietenkään, ei meidän koulussa.

– Olen ollut huolissani, kun olet usein muissa maailmoissa eikä ruoka maistu. Oletko varma, että et ole kokeillut?

– Äiti, älä murehdi, pidän huolta itsestäni, Marjatta sanoi kipakasti ja pakeni huoneeseensa. Hänellä oli epätodellinen olo. Seurustelu Markon kanssa oli ihanaa, mutta pojan käytös huolestutti. Tämä oli äkkipikainen ja hermostui, jos Marjatta uskalsi epäillä hänen toimiaan.

– Moi, kiva kun tulit, Marko sanoi ovella ja kutsui Marjatan ullakkokamariinsa. Hän asui vanhassa rintamiestalossa vanhempien kanssa. Eteisestä pääsi suoraan yläkertaan. Marjatta oli hiipinyt sinne usein hiiren hiljaa.

– Joo, äiti epäilee huumeita. Meidän täytyy pitää matalaa profiilia.

– Selvä, meilläkin pidetään mykkäkoulua, kun olen äidin mielestä liian usein pois kotoa. Kerroit puhelimessa, että suunnittelet Tallinnan matkaa. Mikä juttu se on?

– Pelkkä virkistysreissu. Olen säästänyt viikkorahoja. Tulisitko mukaan?

– Ei minulla ole rahaa.

– Entä jos maksan matkasi?

– En tiedä, päästävätkö äiti ja isä minut yksin matkalle?

– Ethän olisi yksin. Onko sinulla passi?

– On, käytiin ennen koronaa vanhempien kanssa Kanarialla.

– Hienoa, varaan matkan ensi viikonlopuksi. Sano vanhemmillesi, että olet yökylässä jonkun tyttökaverin luona. Lähdemme lauantaina ja palaamme sunnuntaina.

Marketta hyräili kotimatkalla. Oli hienoa, kun hänellä oli varakas poikaystävä.

Äiti ihmetteli, kun tytär autteli vasten tapojaan kotitöissä.

– Sinulla on jotain mielessä, kun olet noin hyväntuulinen, Aino hämmästeli.

– Ei mitään ihmeitä. Koulussa menee hyvin, sain matikankokeista kympin. Sinikka pyysi taas viikonloppuna yökylään. Sopiihan se?

– Mukava kun sinulla on ystäviä. Tuo Sinikka joskus meille. Olisi mukava tutustua.

Marjatta punastui. He olivat Sinikan kanssa kavereita, mutta hän ei ollut koskaan käynyt tämän kotona.

– Joo, katsotaan. Meillä on paljon kokeita, hän sanoi nopeasti.

Marjatta värisi kesämekossa Tallinkin satamaterminaalissa. Pitikin olla turhamainen, hän harmitteli. Markoa ei näkynyt, vaikka laivan lähtöön oli vain puoli tuntia aikaa. Pissatti, mutta Marjatta ei uskaltanut mennä vessaan, ettei poika luulisi, että hän ei tullutkaan.

Marko juoksi kymmenen minuuttia ennen viimeistä kuulutusta paikalle. Marketta purskahti itkuun.

– Hei, tuli viivytys, mutta ehdimme, Marko sanoi ja juoksi käsi Marjatan kädessä lipuntarkastukseen.

Merellä kävi kova tuuli. Marjatta piteli vatsaansa, ettei olisi oksentanut.

– Tämä rauhoittaa vatsahermoja. Olemme pian perillä, Marko tarjosi hänelle baarissa lasillisen Fernet Brancaa.

Taksi vei heidät satamasta muutamassa hetkessä Viru-hotelliin.

– Marko, ei voi olla totta, olet varannut sviitin, Marjatta hihkaisi ja heittäytyi leveälle vuoteelle.

– Kyllä vain, ajattelin, että voisimme irrotella. Tapaan kaverin, joka takaa, että rahaa riittää jatkossakin.

Marjatta ei halunnut kuulla enempää. Hän vaihtoi ylleen tiukan trikoomekon, kimaltavat korvakorut ja korkeakorkoiset sandaalit.

– Mennäänkö illalliselle? Minulla on kiljuva nälkä.

– Sopii, maistuuko lasillinen vodkaa huoneen minibaarista aperitiiviksi?

Marjatta irvisti. Näin pahaa juomaa hän ei ollut koskaan ennen kokeillut.

Marko korkkasi pullosen Coca-Colaa ja sekoitti sen lasiin.

– Menettelee, mutta oikeasti siideri on parempaa, Marjatta sanoi.

– Odottele täällä, tapaan kaverin kaupungilla. Palaan reilun tunnin kuluttua, Marko sanoi.

Marjatta oli pettynyt jäätyään yksin. Hän riisuutui ja laski ylelliseen ammeeseen kuumaa vettä ja nautti vaahtokylvystä. Hän avasi froteepyyhe hiuksien ympärillä oven, kun Marko palasi iloisesti virnistäen.

– Tyttöseni, meillä on syytä juhlaan. Pukeudu vikkelästi, nyt lähdetään syömään ja yökerhoon.

Marketta tunsi itsensä kokeneeksi valloittajaksi, kun hän saapui Markon käsipuolessa kullanhohtoiseen ravintolasaliin. Valkoisiin pukeutunut tarjoilija ohjasi heidät pöytään ja toi ruokalistan.

– Vadillinen blinejä, mustaa kaviaaria, vodkasnapsit ja pullollinen puolikuivaa samppanjaa, Marko tilasi tottuneen oloisesti.

– Vau, kuulosti siltä, että olet ollut täällä ennenkin, Marjatta kikatti. Hän oli ottanut Markon tarjoaman valkoisen pillerin ennen illallista.

– Olen ollut pari kertaa kavereiden kanssa. Ruoka ja juomat ovat taivaallisia, Marko hehkutti.

Marjatta oli samaa mieltä syötyään kukkuralautasellisen voita tiriseviä blinejä. Kaviaari maistui turhan suolaiselta, mutta hunaja ja maustekurkut olivat oiva lisäke.

– Marjatta, käydään tanssimassa ja sen jälkeen lupaan sinulle avaruusmatkan, Marko hehkutti silmät kiiluen.

Marjatta oli ekstaasissa. Hän tuskin tunsi tanssilattiaa allaan, kun Marko pyöritti häntä elokuvamusiikin soidessa.

Yö oli ihmeellinen. Marjatta kiiti avaruudessa juuri niin kuin poika oli luvannut.

Aamulla hän ei tiennyt missä oli. Marko vihelteli suihkussa. Marjatta pudisti päätään ja ihmetteli, miksi huone pyöri.

– Ota tästä paukku, se helpottaa, Marko sanoi ja ojensi tytölle vodkasnapsin.

Molemmat olivat aamiaisella vaitonaisia. Laivan lähtöön ei ollut kuin tunti aikaa. Marjatta pakkasi nopeasti reppunsa ja oli valmis kotimatkalle.

– Minulla on liikaa tavaroita, voitko ottaa tämä paketin? Marko kysyi ja antoi ruskean paperipussin Marketalle. Tämä sujautti sen alusvaatteidensa väliin.

Laivamatka sujui myötätuulessa. Marjattaa väsytti. Hän toivoi jo olevansa päiväunilla omassa huoneessaan. Marko lepäili kansituolissa, mutta oli levoton. Marjatta ihmetteli, miksi.

– Rutiinitarkastus, tullimies sanoi ja veti Marjatan jonosta Helsingin satamassa.

Marko heilautti kättään ja pakeni.

– Oletko pakannut matkatavarasi itse? tullimies kysyi ja läpivalaisi repun.

– Totta kai.

– Odotahan, voitko avata repun. Täällä on paperipussi, joka sisältää jotain tabletteja. Mitä ne ovat?

Marjatta pelästyi. Markon juttu, mutta poika ei ollut paikalla. Pitäisikö hänen tunnustaa?

– En tiedä niistä mitään. Yksi tuttu pyysi tuomaan paketin Suomeen.

– Hyvä neiti, ei pitäisi olla niin hyväuskoinen. Nämä pillerit sisältävät huumeita. Joudut poliisikuulusteluun.

Marjatta itki. Kyllä, hän oli tuonut paketin, mutta ei tiennyt sisällöstä. Ei, hän ei tuntenut poikaa, joka oli pyytänyt tuomaan ne.

– Kuulehan, tämä ei ole ensimmäinen kerta. Sinun on parasta tunnustaa, keiden kanssa olet tekemisissä. Huumeet ovat rankka juttu, Sini katsoi häntä pitkään.

– En oikeasti tiedä, Marjatta parahti.

– Saat mennä, mutta otamme yhteyttä vanhempiisi. Tämä ei ole leikin asia.

Marjatta joutui kotiarestiin. Aino oli suunniltaan. Hän yritti kysellä, mistä Marjatta oli saanut huumeet, mutta tyttö ei suostunut kertomaan.

– Otan yhteyttä sen Sinikan vanhempiin, Aino uhkasi.

Marjatta kauhistui. Olisi tosi noloa, että äiti huomaisi, ettei Sinikka tiennyt mitään.

Markosta ei kuulunut sanaakaan. Hän ei vastannut puhelimeen, kun Marjatta yritti soittaa, Hän mietti, miksi elämästä oli yhtäkkiä tullut kurjaa.

Mama ja Alma istuivat Amarillossa ja paransivat maailmaa. Poninhäntätukkainen tarjoilijapoika oli kysynyt, tulivatko he ruokailemaan.

– Ei kun juomaan, tuo poika meille molemmille 24 senttiä australialaista Chardonnayn valkoviiniä, Alma tilasi tomerasti. Mama painoi käden huulilleen ihastuksesta.

– Oletko kuullut kaupungin huumekuvioista? Alma kysyi ystävältään, kun heillä oli lasit edessään.

– Kyllä vain. Serkkuni tytär Sini kertoi, että diileri, joka asui Niittykadulla, on pidätetty. Hän oli välittänyt pillereitä. Joku tarkkanäköinen mummo oli paljastanut hänet, Mama kertoi, eikä paljastanut, että rikollinen oli jäänyt kiinni hänen ansiostaan.

– Tyttäreni Aino on edelleen huolissaan. Huumeiden välitys jatkuu. Moni koululainen on jäänyt koukkuun. Silmäteräni Marjattakin on kokeillut, mutta Ainon mukaan hän on nyt kuivilla. Voitko kuvitella, tyttö on saanut tuntuvat sakot huumeiden hallussapidosta. Hän ei ole suostunut kertomaan, mistä sai pillerit.

– Vähän sellaista uumoilinkin. Toivottavasti tyttö pysyy kaidalla tiellä.

– Aino on tomera. Hän vahtii nyt Marjattaa ankaralla kädellä.

Marjatta vilkuili taakseen. Äiti oli kääntänyt selkänsä ja hän oli huomannut tilaisuuden tulleen.

”Marko, minä täällä. Haluan jutella kanssasi”, Marjatta tekstasi.

Marko avasi oven valvoneen näköisenä. He eivät olleet tavanneet epäonnisen Tallinnan matkan jälkeen.

– En paljastanut sinua, Marjatta sanoi ja kietoi kätensä Markon kaulaan. Tämä vetäytyi, mutta pyysi tyttöä tulemaan ylös huoneeseensa.

– Hei, sinulla on uusia koriste-esineitä. Miten hieno punainen lintu ja kultainen kissa, mistä olet saanut ne? Marjatta ihasteli, mutta hän tunsi outoa pelkoa, sillä rubiinilintu oli tuttu.

– Yhdeltä kaverilta, joka joutui linnaan. Lupasin säilyttää ne hänen vapautumiseensa asti. Miten menee?

– Huonosti, äiti epäilee ja pitää minua kotiarestissa. Karkasin, mutta en voi viipyä kauan.

– Ei minullakaan mene kovin hyvin, mutta bisnes jatkuu. Luotan, ettet jatkossakaan kerro kenellekään.

– En tietenkään. Nähdään koulussa.

Kun Marjatta puikahti ulos, Sini oli häntä vastassa.

Marjatta pelästyi.

– Taisit juuri paljastaa, kuka välittää edelleen huumeita. Mennään yhdessä tapaamaan poikaystävääsi.

Marjatta itki vuolaasti, kun Sini ja Justus veivät Markon poliisiautoon. Hän yritti huutaa, ettei ollut kertonut mitään, mutta Markon kasvot olivat vitivalkoiset. Hän ei vilkaissutkaan Marjatan suuntaan.

– Aino kertoi, että Marjatta on onneton, mutta toipuu kyllä ja on luvannut, ettei koske enää huumeisiin. Marko tuomittiin huumeiden hallussapidosta ja välittämisestä nuorisovankilaan, Alma purki sydäntään Mamalle.

– Toivottavasti kaupunki nyt rauhoittuu. Kuulin, että se ensimmäinen välittäjä oli kotoisin Tohmajärveltä ja nimeltään Jäppinen. Smith oli vain hämäystä. Virtanenkin on yleinen nimi, ehkä hekin ovat syyllistyneet huumekauppaan, paketit voisi piilottaa herran takapuolen alle pyörätuoliin, Mama virnisti.

– Mama, älä hulluja puhu. Minulle maistuisi nyt lasillinen portviiniä, vieläkö pullossasi on tilkka?

– Voi veikkonen, on toki, ostin uuden. Sydämestä otti niin, että tarvitsin virkistystä. Kilautetaan. Nostanko sinulle kaiken tämän jälkeen onnenkortin?

– Ilman muuta. Toivoisin prinssiä valkoisella ratsulla.

– Niin moni muukin, mutta katsotaan.

Mama sekoitti pakan ja odotti jännittyneenä, minkä kortin Alma nostaisi.

– Sait Tasapainon. Se tarkoittaa, että elämäsi on järjestyksessä, eikä tarvitse murehtia muiden asioista.

– No menetteleehän se, en oikeasti kuvitellutkaan romanssia tässä iässä. Tohditko nostaa kortin itsellesi?

– Mikä ettei, Mama sanoi ja sekoitti pakan. Hänen huulensa levisivät hymyyn, kun hän käänsi onnenkortin.

– Sain linnun. En punaista rubiinilintua vaan valkoisen kyyhkysen. Se kertoo rauhasta. Juuri sitä tarvitsen kaiken jännityksen jälkeen.

– Sinunhan piti lähettää Mama luksusmatkalle, siellä hän nyt kuitenkin katselee maailmanmenoa Hämeenlinnan suunnalta, Eero ihmetteli. Hän oli lukenut tarinan yhdellä istumalla ja kommentoi, että juttu oli pitkä ja kiinnostava.

– Mama ehtii vielä, nyt oli tärkeintä saada lintuaihe matkaan. Mitä mieltä olet, onko minusta seikkailukertomuksen kirjoittajaksi? Helmi kysyi malttamattomana.

– Odotin murhaa, mutta onneksi et tappanut tyttöä etkä verratonta Mamaa.

– Mama on kuolematon, muutenhan en voisi jatkaa hänen kanssaan. Toimiko tarina?

– Toimi, rubiinilintu ja kissa toivat jännitystä. Mitä jos ostaisimme omalle ikkunalaudalle kultaisen kissan. Ne ovat vekkuleita.

– Hyvä idea. Voimme viedä sen aikanaan kotiin muistuttamaan onnellisista päivistä täällä Thaimaassa.

Ilta alkoi tummua. Helmi, Eero ja tytöt kiertelivät ruokatorilla lähellä Night Bazaaria. He olivat tulleet tuk-tukilla, joka Sadun ja Kitin mielestä oli aina yhtä jännittävää. Myyjät laittoivat vasta ruoka-aineksia esille. Tytöt roikkuivat Eeron käsivarsissa ja kinusivat herkkuja.

– Hei, syödään ensin kunnon ruokaa, saatte sen jälkeen jotain hyvää, Helmi toppuutteli.

– Täällähän on vaikka mitä, tiedättekö tytöt, mitä tuossa kojussa on tarjolla? Eero innostui.

– Tuo on krokotiili ja iso lintu on strutsi, Satu tunnisti.

– En taatusti syö krokotiilia, apua, onko tuo kamalan näköinen otus skorpioni? Helmi kauhistui.

– Taitaa olla. Satuseni, tuollainen veitikka pisti sinua, kun olit vauva, Eero muisteli.

– Onneksi selvisimme säikähdyksellä, Helmi sanoi ja silitti tyttären vaaleita hiuksia.

– Ehdotan, että tilaamme kokonaisen limemarinoidun kalan, joka höyrytetään kypsäksi.

– Sopii, mutta tekisi mieli myös noita jättirapuvartaita, Helmi toivoi katsellessaan, miten nuori myyjätyttö pujotteli mereneläviä tikkuun.

– Tilataan niitäkin, syömäänhän tänne on tultu. Saakohan jostain olutta? Is there any beer?

Tyttö osoitti kädellään ruokatorin päätyyn, jossa komeili isokokoinen Changin mainos.

– Haen meille tuopit, mitä tytöt haluatte juoda?

– Kokista tietenkin.

– Olkoon, ei se kyllä ole ruokajuoma, Helmi suostui. Hän halusi, että kaikki nauttisivat illasta.

Höyrytetty annos tuotiin juhlallisesti hopeanvärisessä kalanmuotoisessa vadissa pöytään. Valkoinen liha oli mehevää ja herkullista. Sen kanssa oli tarjolla kulhollinen höyrytettyä jasmiiniriisiä. Helmi henkäisi, kun sai eteensä valkosipulille tuoksuvat ravut. Hän dippasi niitä tuliseen chilikastikkeeseen.

– Tästä ei ruoka parane, Helmi kiitteli, kun lautaset olivat tyhjät.

– Saadaanko nyt herkkuja, tytöt kysyivät.

– Saatte, mitä haluaisitte?

– Karkkia.

– Arvasin, sopiiko, että palaamme kotiin ja minä poikkean tyttöjen kanssa lähikaupassa ostoksilla, jääkaapissamme ei taida olla yhtään olutta, Eero suunnitteli.

Hän laittoi kädet korvilleen, kun tytöt kiljuivat innosta.

BLOGI Tropiikin Helmi

Olen häikäistynyt ja niin on taiteilijamieheni Eerokin pikkutytöistä puhumattakaan. Pääsimme eilen illalla näkemään loistavan juhlakulkueen ja taivaalle lähetettävät sadat palavat lyhdyt. Loy Krathong lyhtyjuhlaa vietetään marraskuussa ympäri Thaimaata.  Chiang Maissa se on erityisen loistelias. Kulkue oli uskomaton. Seisoimme ihastuksesta mykkinä Tha Pae portin vierellä kanavan rannassa. Koko Chiang Mai oli liikkeellä. Toinen toistaan näyttävämpi seurue käveli tai ajoi kultakoristeisissa vaunuissa rantakatua pitkin. Naiset olivat kuvankauniita ja miehet komeita. Eero näppäili innosta piukeana valokuvia. Aavistan, että uusi taidekuvakirja on syntymässä. Kun ilta pimeni, taivaalle lähetettiin satoja palavia lyhtyjä. Tuntui, kuin olisimme olleet keskellä elokuvaa.

Voin ilokseni kertoa, että vietämme tänä vuonna perheen kanssa erilaisen joulun. Olemme jatkaneet viisumeita kolme kuukautta ja palaamme Suomeen vasta maaliskuun alussa. Olen äärimmäisen helpottunut, sillä olemme kotiutuneet mainiosti. Tytöt viihtyvät ja olemme Eeron kanssa voineet tehdä etätöitä niin, että tulemme toimeen. Saimme Hämeenlinnan asuntomme vuokrattua paluuseen asti.

Eerolla on meneillään kiihottava projekti, sillä hän on kuvannut paljasrintaisia thaikaunottaria. Olenko kateellinen? Kyllä, vähän, mutta mitäpä nainen ei tekisi miehensä tyytyväisyyden eteen.

Olen jatkanut sähköpostin välityksellä kirjoittajakurssin vetäjänä. Se on henkireikä, sillä ryhmä on tuttu ja tekstit todella mielenkiintoisia. Yllätyn edelleen tarinoiden kirjosta. Kurssilaisilla on sama aihe, mutta kirjoitukset ovat aivan erilaisia. Luen myös harrastajakirjoittajien tekstejä ja annan palautetta. Lehtiartikkelit ovat jääneet vähemmälle, mutta yritän löytää talven aikana uusia haastateltavia.

Kelit jatkuvat tasaisen lämpiminä. Siihenkin tottuu. Olen kuullut paikallisilta, että keväällä ilmansaaste on korkea, sillä maalaiset polttavat vuorilla olkia. Toistaiseksi nautimme aurinkoisista päivistä ja pehmeistä illoista. Satu opettelee kirjaimia ja numeroita, Kiti yrittää matkia parhaansa mukaan. Molemmat rakastavat piirtämistä. Vietämme aikaa altaalla. Tytöt ovat kasvaneet pituutta ja ovat innoissaan vesileikeistä.

En nyt kehu enempää, vaan lähetän aurinkoiset terveiset kotisuomeen, Helmi auringonpalvoja

Helmillä oli vapaapäivä. Hän oli urakoinut aamulla palautteet kirjoitustehtävistä. Eero oli vienyt tytöt puistoon ja luvannut, että he palaisivat vasta iltapäivällä. Oli loistava hetki lähteä kävelylenkille, vaikka päivä oli jo pitkällä. Taivas oli vaihteeksi pilvessä, mutta lämpimän kostea tuuli sai vaatteet tuntumaan nihkeiltä. Helmi pysähtyi nauttimaan pienen katuravintolan terassille lasillisen tuorepuristettua limemehua. Se virkisti niin, että hän päätti käydä katsomassa, oliko hänelle nuoruuden reppuretkiltä tuttu Top North Guesthouse vielä olemassa.

Helmi siristi silmiään altaan reunalla. Kyllä vain, kaikki näytti olevan ennallaan. Parhaat päivänsä nähnyt majatalo oli omalla tavallaan viehättävä. Kolkkoa kerrostaloa koristivat tilavat katetut terassit ja hauskat pienet huvimajat. Korkeat palmut varjostivat pihapiiriä. Altaan vierellä oli kodikas thairavintola. Väkeä näytti olevan vähän. Kiiltäväkaljuinen nuori mies makasi vatsallaan aurinkotuolilla ja luki dekkaria.

Helmi käveli lähemmäs ja huomasi, että kirja oli suomenkielinen. Hän tunsi mukavan väristyksen vatsanpohjassa.

– Hei, en halua häiritä, mutta oletko Suomesta? Helmi kysyi rohkeasti.

Nuori mies nosti katseensa yllättyneenä.

– Moi, olen ollut kaupungissa neljä viikkoa, enkä ole kuullut suomen sanaa. Mikä sinut tänne lennätti?

– Asuin tuolla ykköskerroksessa muutama vuosi sitten ja ihastuin rentoon tunnelmaan. Tulin katselemaan vanhoja lempipaikkoja.

– Joo, kyllä täällä viihtyy. Allasravintolan omistaja on vaihtunut ja ruoka on nykyään oikein kelvollista. Taitaa olla juuri lounasaika.

– Huolitko minut seuraksi, olisi mukava vaihtaa kuulumisia?

– Ilman muuta. Pulahdan vain sitä ennen altaaseen. Vesi virkistää tosin vain hetken.

Helmi katsoi ihaillen, kun poika sukelsi laidalta sulavasti veteen. Tämä veti muutaman vahvan vedon ja nousi vettä tippuen ketterästi ylös. Helmi muisteli, miten hän oli saanut ponnistella tosissaan uima-altaan korkeita vedenalaisia rappuja, sillä kaidetta ei ollut.

– Olet hyvässä kunnossa, urheiletko? Helmi kysyi, kun poika oli pukeutunut shortseihin ja kirjavaan väljään kauluspaitaan.

– Lenkkeilen aamuisin, kun ilma on siedettävä. Päivät vietän altaalla ja iltaisin käyn kaupungin riennoissa. Kyllä elämää voi näinkin viettää, Tarmoksi esittäytynyt poika virnisti ilkikurisesti.

Kohtelias tarjoilija ohjasi heidät katoksen alle ja toi ruokalistan. Helmi valitsi paistettua riisiä katkarapujen kera. Tarmo päätyi vihreään curryyn.

– Harmi, kun olutta ei myydä kahden ja viiden välillä iltapäivällä. Pakko tyytyä soodaveteen, Tarmo sanoi.

Helmi oli todennut saman. Kaupoissa oluthyllyjen ympärillä on munalukolla varustettu kettinki iltapäivätuntien aikana.

– Hmm, ruoka on hyvää. Olen ihastunut jättirapuihin, Helmi kiitteli.

– Minä olen testannut erivärisiä curryja. Jos haluat kokeilla kaupungin parasta, tuossa pääkadulla kanavan rannalla on vanha Aroon Rai ravintola. Suosittelen, Tarmo kertoi.

– Kuule, sopisiko, että kirjoitan kokemuksistasi Hopeahapset lehteen? Sarjassa kerrotaan suomalaisista omatoimimatkailijoista, Helmi kysyi aterian päätteeksi. Lasku oli ollut hyvin kohtuullinen ja hän oli maksanut molempien annokset.

– Mikäs siinä, hopeahapset eivät kyllä ole minun alaani, Tarmo nauroi ja siveli kaljuaan.

– Tulisitko käymään joku ilta hotellissamme, se on kävelymatkan päässä? Helmi ehdotti ja antoi Smithin käyntikortin Tarmolle.

– Sopiiko huomenna? Tulen mielelläni.

– Sopii hyvin, tarjoan pientä iltapalaa. Silloin kaupasta saa oluttakin, Helmi hymyili ja lähti kotimatkalle ilahtuneena, että saisi taas aineksia lehtiartikkeliin.

– Oikein miesvieras, Eero virnisti, kun Helmi kertoi valloituksestaan.

– Poika paremminkin, alle kolmekymppinen.

– Aina vaan pahempaa, pitäisikö minun poistua takavasemmalle?

– Älä hulluja puhu, tämä on työasia. On minun vuoroni ansaita ruokarahoja perheelle.

Tarmo tuli seuraavana iltana asiallisesti pukeutuneena. Hänellä oli kylmälaukku, josta kuului pullojen kilinää.

– Ei tainnut viimeksi olla puhetta, että olen täällä puoliksi työmatkalla. Minulla on kotikaupungissani Kuopiossa kesäravintola, joka on erikoistunut laatuoluisiin. Kiertelen tekemässä löytöjä. Toin maistiaisia, Tarmo kertoi.

– Et olekaan mikään turha mies, Eero tuli tervehtimään.

– Istutaan parvekkeelle. Tulkaa tytöt tervehtimään Tarmoa, Helmi touhusi esiliina edessään.

Satu ja Kiti pyrähtivät paikalle. Tarmo oli hieman hämillään, kun ei tiennyt tuoda lapsille tuliaisia.

– Saatte popcornia ja limut, laitan piirretyn elokuvan pyörimään, Helmi lupasi ja kattoi tytöille herkkutarjottimen olohuoneen puolelle.

– Nyt saamme istua rauhassa. Maistuuko suomalaisthaimaalainen iltapala? Helmi kysyi ja kantoi pöytään grillattuja makkaroita, mustekalarenkaita, patonkia ja viipaloituja ananas- ja papaijasiivuja.

– Kyllä kiitos maistuu. Minulla on tuliaisina aasialaisia oluita. Oletteko ennen maistaneet Laoa, Asahia, Kingfisheriä, Tigeria ja Heinekenia?

– Kahta viimeistä kyllä, mutta ei noita muita, kiinnostavaa, Eero sanoi ja toi pöytään korkeat olutlasit.                                                                                                              

Illasta tuli kostea, sillä Tarmon kylmälaukku tuntui olevan pohjaton.

Helmi keitteli jälkiruoaksi teetä ja toi pullon thaiviskiä pöytään.

– Kiitos, oli mukava ilta, Tarmo kiitteli puolen yön maissa. Pikkutytöt olivat nukahtaneet sohvalle. Helmi peitteli heidät ja vetäytyi Eeron kanssa makuuhuoneeseen. Hän ei saanut unta, sillä artikkeli pyöri mielessä. Hän oli kirjannut illan aikana pääkohtia Tarmon värikkäistä vaiheista. Juttu oli kirjoittamista vaille valmis.

Eero haukotteli ja laittoi kahvin tippumaan aamukymmeneltä. Tytöt olivat hiipineet yöllä vanhempien sänkyyn ja nukkuivat edelleen. Helmi oli vetäytynyt kannettavan tietokoneen kanssa parvekkeelle.

Ei ole journalistinkaan elämä helppoa, ensin pitää pyöriä yö vuoteessa ja kirjoittaa juttu niin kauan kuin se polttelee, Eero tuumi ja vei Helmille kahvikupin. Tämä nyökkäsi kiitollisena ja tilasi vielä lasillisen tuoremehua.

– Ei kai sinulla ole krapula? Eero kysyi ja kumartui suutelemaan Helmin nenänpäätä.

– Äh, ei tietenkään. Entä sinulla? Joitte Tarmon kanssa yömyssyiksi aika monta thaiviskiä.

– Pulahdan altaaseen, eiköhän elämä voita, Eero tuumi ja veti parvekkeen narulla kuivumassa olleet uimashortsit jalkaan.

Helmi hymyili. Allas oli jatkuva ilon aihe.

Tytöt tulivat unikaverit kainalossa kurkistamaan oven raosta. Eero kaappasi heidät syliin ja kysyi, haluavatko he aamu-uinnille.

Satu ja Kiti olivat heti valmiit. Helmi mietti, miten onnekas olikaan, kun hänellä oli rakastava perhe ympärillä.

HOPEAHAPSET – Tarmon tarina

26-vuotias Tarmo viettää talvikuukaudet Aasian auringossa. Kirjaimellisesti, sillä hän on kuparinruskea ja nauttii suojakertoimien kera keskipäivän paahteesta toisin kuin useimmat muut. Tapaan Tarmon Top North GH:n altaalla. Tarmo lukee Lee Childin dekkaria Tappaja. Hän kertoo tuovansa Suomesta pinon pehmeäkantisia kirjoja. Kun ne on luettu, hän poikkeaa paikalliseen Book Shopiin, jossa on hyllyllinen suomenkielisiä kirjoja. Hän saa omista kirjoistaan pienen korvauksen ja hankkii lisää lukemista. Valikoima on suppea, mutta aina jotain kiinnostavaa löytyy. Lupaan jättää meillä mukana olevat kirjat hänelle. Suosittelen e-kirjoja, joita voi lukea kätevällä lukulaitteella ja valikoima on runsas. Tarmo on kuitenkin sitä mieltä, että paperiversio on enemmän hänen makuunsa.

Mies on tottunut omatoimimatkailija. Hänellä on vaimo Suomessa, mutta koska tämä on opettaja, talvella ei voi matkustaa. Huomaan virneen Tarmon silmissä. Hän kertoo, että hyvän avioliiton salaisuus on pieni välimatka. Minusta välimatka on turhankin pitkä, mutta onneksi videopuhelut on keksitty. Lapsia heillä ei ole.

Tarmo viettää kesäkuukaudet pyörittäessään olutterassia Kuopiossa. Lomaileeko vaimo silloin etelässä, sitä en tohdi kysyä. Tiedustelen, miten hän viihtyy Thaimaassa. Tarmo kertoo päiviensä olevan huolettomia. Hän lenkkeilee aamuvarhain ja käy kansankuppiloissa syömässä nuudelikeiton. Päivisin hän aterioi allasravintolassa ja kertoo iltaisin kiertelevänsä kaupungilla maistelemassa oluita. Kuulostaa ylelliseltä.

Kysyn, onko hän yksinäinen. Tarmo vakuuttaa viihtyvänsä omassa hyvässä seurassaan eikä kaipaa thaityttöjä kainaloon. Hän kertoi käyneensä alkuaikoina hieronnassa, mutta tyttöjen intiimit ehdotukset tuntuivat tunkeilevilta. Retket lähiseuduille ja trekking maastossa ovat sitä vastoin olleet kiinnostavia.

Toivotan Tarmolle hyvää jatkoa auringon ja oluen parissa, terveisin Helmi

ps. Tarmo vinkkasi, että Top Northiin on tulossa lisääkin suomalaisia, toivottavasti löydän uusia haastateltavia.

Helmi jännitti, miltä joulu kaukana kotoa tuntuisi. Kauppakeskukset tulvivat värivaloja, joululauluja ja muovikuusia kiiltävine palloineen.

– Pitäisikö meidänkin hankkia muovikuusi? Eero kysyi.

– Ei todellakaan. Katselin torilla, että siellä oli myynnissä kauniita nuoria bambuja. Mitä jos ostetaan sellainen parvekkeelle ja koristellaan. Tytöt voivat askarrella hilepalloja ja ripustaa oksille värikkäitä makeisia.

– Sopiihan se. Entä jouluruoat?

– Eiköhän syödä paikalliseen tapaan. Ei täkäläisistä aineksista synny rosollia eikä porkkana- tai lanttulaatikkoa, eivätkä lapset niistä pitäisikään. Haetaan lähiravintolasta grillattu ankka ja vokataan vihanneksia, Helmi ehdotti.

– Kuulostaa hyvältä. Jälkiruoaksi kookosjäätelöä ja tuoreita hedelmiä, lapsille suklaakastiketta.

– Maistuu se meillekin, hakisitko vielä tuontiviiniä?

– Voisin tuoda kuohuviiniäkin joulun kunniaksi. Runokuvitus on tarkastettu ja hyväksi havaittu. Justus on pannut hankkeeseen vauhtia ja kirja ehtii joulumarkkinoille. Nimeksi tulee Lootuksennuppu, eroottisia runoja ja taidevalokuvia, Eero kertoi tyytyväisenä.

– Hienoa, onnittelut. Onko jatkosuunnitelmia?

– Voi ollakin, mutta se on salaisuus. Kerron, jos projektista tulee totta.

Satu ja Kiti askartelivat kieli keskellä suuta joulukortteja. Niihin tuli enkeleitä ja tonttuja, pitsireunaista kakkupaperia ja runsaasti kimalletta. Helmi laittoi kortit kirjekuoriin ja toivoi, että posti ehtisi ennen joulua Suomeen. Hän ilahtui, kun hekin saivat lumisia joulutervehdyksiä. Tuuli oli laittanut paketin. Häntä jännitti, mitä ystävä oli keksinyt.

Tytöt olivat aattona malttamattomia. He olivat kyselleet, tuleeko joulupukki, mutta Helmi oli sanonut, että Korvatunturilta oli liian pitkä matka.

– Voi olla, että joulupukki on lähettänyt pieniä paketteja postissa, hän heltyi kertomaan.

– Olettepa te sieviä, Eero tuli kaupasta ison ruokakassin kanssa. Hän suukotti tyttöjä ja ihaili heidän punaisia mekkojaan. Molemmilla oli tonttulakki päässä.

– Tulkaa parvekkeelle bambupuun eteen. Otetaan hieno joulukuva ja lähetetään se tutuille WhatsAppissa.

Tytöillä oli leveä hymy ja silmät kiilsivät jännityksestä. Helmi katseli heltyneenä, miten herttaisilta he näyttivät.

– Helmiseni, Suomessa on jo joulurauha julistettu. Eiköhän meidänkin ole aika kohottaa malja, Eero sanoi ja kaatoi korkeisiin laseihin kuohuviiniä.

– Meille kanssa, Satu ja Kiti hihkuivat.

– Kyllä prinsessat, toin teillekin kuplajuomaa. Saatte juoda tämän kerran hienoista laseista. Olkaa varovaisia.

Juhlatunnelma kohosi, kun Helmi kattoi parvekkeelle jouluaterian. Eero leikkasi ankasta tukevia viipaleita ja tarjoili ne kirpeän mangohillon kanssa. Helmin värikäs valkosipulin tuoksuinen kasvisvokki sopi hyvin miedon ankan kaveriksi. Tytöillekin maistui, sillä he tiesivät odottaa jälkiruoaksi jäätelöä. Eero lohkoi pomeloa, makeita pikkuananaksia ja sormenpään kokoisia banaaneja jäätelöpallojen päälle.

– Me halutaan suklaakastiketta, tytöt hihkuivat.

– Anteeksi neidit, olin aivan unohtaa. Saako olla myös strösseleitä?

Kaikilla oli suut makeina, kun astiat oli korjattu. Helmi oli tyytyväinen, että keittiössä oli tiskikone. Ei todellakaan olisi huvittanut ruveta tiskaamaan vatsa kylläisenä.

– Paketteja, paketteja, tytöt huutelivat, kun Helmi tuli pyyhkimään pöydän.

– Tulkaa olohuoneeseen, tänne on ilmestynyt iso lahjapussi, Eero kutsui.

Tytöt juoksivat kilvan katsomaan.

– Malttakaa hetki, osaatko Satu jo lukea nimet pakettien päältä?

– S on minun kirjaimeni ja K Kitin, Satu tiesi.

Tytöt repivät ennätysvauhtia kiiltävät joulupaperit. Molempien paketeista löytyi uudet pinkit uimapuvut, leveälieriset valkoiset aurinkohatut ja lisää suklaata. Eero sai tyylikkäät palmunkuvilla koristetut uimashortsit ja turkoosin lippalakin, jossa oli teksti Chiang Mai.

– Et pääse unohtamaan, missä vietit onnellisia aikoja perheen kanssa, Helmi sanoi ja antoi suukon Eerolle.

– Et sinäkään, kun pujotan aidot helmet kaulaasi, Eero sanoi ja kiinnitti magneettilukon.

– Äiti, näytät ihan prinsessalta, Kiti sanoi haikeana.

– Ostetaan teillekin helmet, kun käydään seuraavan kerran markkinakadulla, Helmi lupasi.

– Täällä on vielä yksi paketti, Helmi sanoi ja avasi Tuulilta tulleen lähetyksen. Sen sisällä oli jättikokoinen Fazerin sininen suklaalevy ja dvd-elokuva Frozen – huurteinen seikkailu. Sydämenkuvilla koristellussa kortissa luki, että elokuva oli suomeksi puhuttu ja sopi koko perheelle.

– Voidaanko katsoa heti? Satu kysyi suu täynnä suklaata.

– Totta kai. Istutaan sohvalle ja nautitaan, Helmi huokasi tyytyväisenä ja lähetti Tuulille lämpimiä ajatuksia.

Helmi peitteli tytöt nukkumaan elokuvan jälkeen. Molemmilla oli unikaverit kainalossa.

– Istutaan vielä hetki parvekkeella ja ihaillaan  kaupungin jouluvaloja, Eero ehdotti, kun Helmi tuli silmiä hieroen makuuhuoneesta.

Helmi kietoi torkkuhuovan ympärilleen, vaikka yö olikin lämmin. Eero ojensi hänelle yömyssyn ja pehmeäkantisen kirjan.

– Onko tämä nyt se uusi runokirja? Helmi henkäisi katsoessaan kansikuvaa, jossa oli herkkä lootuksennuppu ja sen takana himmeä korkokuva eksoottisista temppelitanssijoista.

– Kyllä vain, sain ensimmäisen kappaleen sopivasti jouluksi. Olen aika ylpeä kuvista eivätkä runotkaan ole hassumpia.

Helmi syventyi nimikkorunoon, jonka otsikko oli yksinkertaisesti Lootuksennuput.

Miten suloiset ne ovatkaan,

yhtä aikaa pehmeät ja kovat,

ujot ja rohkeat,

helmenvalkoiset ja ruusunpunaiset.

En tohdi koskea,

ihailen kaukaa,

uneksin.

Haluaisin suudella,

nuolla hikihelmet,

hukuttaa sinut himooni.

Odotan,

aikamme tulee vielä,

rakkaani, lootuksennuppuni.

– Olipa siinä kaipuuta ja tunnetta, Helmi hymyili.

– Odota, kun luet seuraavat. Ne eivät tyydy pelkkään kaipaukseen, Eero virnisti.

– Säästän huomiseksi, tänään on ollut hurmaava päivä.

– Vähän erilainen joulu, ei hassumpi. Eiköhän mekin vetäydytä yöpuulle.

Kun joulunpyhät olivat ohi, Helmi ryhtyi töihin. Kirjoittajaryhmäläiset olivat valinneet inspiraatiokortteja. Helmi ilahtui huomatessaan, että Mirjami ja Kalle olivat julkaisseet tekstinsä tarinavirrassa. Hän näytti Eerolle kuvan, joka oli innostanut molempia. Tummasilmäinen nuori nainen katsoi etäisyyteen kaihoinen ilme silmissään. Hän oli pukeutunut pehmeään heleänvihreään neuleeseen ja mustaan lierihattuun. Kaulassa sädehtivät helmet.

– Mirjami on aloittanut tarinan ja Kalle on jatkanut sujuvasti kreivittären tuntemuksissa. He kokeilivat, miltä tuntuu sukeltaa vastakkaisen sukupuolen rooliin. Otsikko on Muotokuva.

Kreivitär on kaunis, mutta taitaa olla vähän kopea. Kyllä minä hänet kesytän. Arvostin, kun ystäväni herra kreivi kutsui minut vierailulle datšalleen. Palvelijatar tarjosi siroista Dresdenin posliinisista kupeista haudutettua teetä vadelmahillon kera. Teeleivät olivat lämpimiä ja herkullisia. Kreivi kaatoi kristallilaseihin armenialaista konjakkia. Kilistimme ystävyyden ja luottamuksen merkeissä.

Totta kai suostuin saattelemaan kreivittären Pietariin, jossa kuuluisa taidemaalari Kees van Dongen maalaa hänestä muotokuvan. Se on tarkoitus ripustaa aikanaan Eremitaasiin muiden kuuluisien venäläisten taiteilijoiden seuraan.

Kreiviä vaivaa kihti, eikä hän halua matkustaa vetoisessa autossa. Kreivitär on varmastikin parikymmentä vuotta miestään nuorempi. Kreivi ihastui Bolshoi-teatterin tähtinäyttelijättären säteilyyn ja kosi lähes välittömästi. Nyt rouva on jättänyt uran ja keskittyy edustustehtäviin.

Minun lienee parasta käydä räätälillä teettämässä uusi musta puku vai olisiko frakki sopivampi.  Olen luvannut viedä kreivittären kaupungin parhaisiin ravintoloihin illallisille. Ajattelin kuitenkin yllättää hänet tutustumiskäynneillä paikallisissa kellareissa, jotka ovat erikoistuneet laadukkaisiin viineihin ja vahvasti maustettuihin liharuokiin. Serkkuni toimii hovimestarina yhdessä hienoimmista. Odotan tulevaa viikkoa suurin toivein, olemmehan kreivittären kanssa lähes saman ikäisiä ja arvostamme elämän nautintoja.

Olen luvannut noutaa hänet ani varhain, sillä matka on pitkä. Kuljettajani ajaa varovasti. Varaan matkalle pullollisen tai kaksi kylmää samppanjaa ja pieniä lohileipiä. Majoitumme hotelli Gogolin sviittiin. Olen tilannut huoneistoomme kimpuittain tummanpunaisia ruusuja ja valkoisia liljoja sekä makeisia ja virvokkeita. Hankin myös silkkisen yöasun ja siihen sopivan kylpytakin. Kreivittären yöpöydällä odottaa korurasia, jossa himmeästi hohtavat helmet saavat toivottavasti hänet minulle suopeaksi. Valitsin helmet itse tutun kultasepän liikkeestä.  

Pelkään, etten saa jännitykseltä rauhoituttua. Nautin lasillisen viskiä ja uneksin tulevasta matkasta. Toivon ja uskon, että kreivitär pitää minua charmikkaana ja rakastelun arvoisena.

– Herra, mitä te kuvittelette. En todellakaan suostu tulemaan kansankuppilaan. Olen tottunut samppanjaan ja kaviaariin. No, voin tehdä myönnytyksen. Voita tirisevät blinit ja vodkasnapsit kelpaavat.

– Hyvä rouva kreivitär, tarjoan teille käsivarteni. Olkaa varovainen portaissa, ne ovat liukkaat. Tämä kellariravintola on suosikkini. Takaan, että ruoka ja tarjoilu ovat ensiluokkaisia.

– Hyvä on, olen ensimmäistä kertaa Pietarissa. Moskovan parhaat ravintolat kuten Slavianski Bazaar ja Aragvi ovat tuttuja, mutta täällä olen teidän vieraanne. Luotan makuunne, mutta ehdotus Biff Stroganovista oli outo. Sehän on rahvaanomaista.

– Olette erehtynyt. Mikään ei ole makoisampaa kuin pitkään smetanassa haudutetut naudanlihasuikaleet makean sipulin kera. Kehottaisin maistamaan.

– Otan mieluummin alkuruoaksi tattijulienin ja sen jälkeen blinit muikunmädin, suolakurkkujen, smetanan ja hunajan kera.

– Oivallinen valinta, tarjoilija, tuokaa kaksi annosta ja karahvi vodkaa sekä kaksi pulloa Borzomia.

– Hmm, olitte oikeassa. Tämä ravintola on tunnelmallinen ja blinit kelvollisia. Ehkä tulen viihtymään. Viivyn täällä niin kauan, kun muotokuvani valmistuminen kestää. Taiteilija Kees Van Dongen aloittaa työt huomenna. Olen valinnut lempiasuni. Vihreä pehmeä shaali ja musta lierihattu korostavat vaaleaa ihoani. Kiitokset helmistä, ne tuovat hohdetta kaulalleni.

– Rouva, muistan teidät Kolmen sisaren Mašana. Hurmasitte yleisön niin, ettei aplodeista ollut tulla loppua. Muotokuvastanne tulee taideteos, joka jää elämään. Saanko pyytää teitä nauttimaan vielä kanssani lasillisen samppanjaa sviitissämme.

– Siinä oli menneen maailman lumoa, Eero kommentoi.

– Mirjami ja Kalle ovat tehokas tiimi. Annoin palautetta, että heidän kannattaa kerätä tarinat novellikokoelmaksi. Ei koskaan voi tietää, jos joku kustantaja kiinnostuu. Olen myös lähettänyt kirjoittajille linkin Haastavaa kirjottamista sivustolle. Kilpailut voivat tuoda julkisuutta ja parhaassa tapauksessa jopa rahaa.

– Mitä rubiinilinnulle kuuluu?

– Olen lähettänyt linnun lentoon, mutta kilpailuaikaa on vielä jäljellä. Minulla on sinulle toinenkin lukuelämys. Joonatan on kirjoitellut joululomalla jatkoa Maman seikkailuihin. Tuntui hassulta lukea lumipyrystä ja kylmyydestä, Helmi kertoi ja avasi sähköpostin.

– Tuo vielä oluttölkki, niin lukunautinto on täydellinen, Eero pyysi.

Mama värisi kylmästä. Koko viikon oli pyryttänyt lunta siinä määrin, että jalkakäytävillä sai kahlata ja autot olivat vaarassa ajaa ojaan huonon näkyvyyden vuoksi.

– Hei Mama, minua pelottaa, kun tyttäreni Aino on vuokrannut mökin jouluviikoksi pienen metsälammen rannalta Hauholta. Kauppaan ja lähimpään naapuriin on kymmenen kilometriä matkaa. Miten ihmeessä selviämme kaiken tämän lumen keskellä?

– Keitä sinne on lähdössä?

– Vain Aino, minä ja Marjatta. Tyttö pitää sitä rangaistuksena. Hän olisi halunnut tavata lomalla kavereita.

– Voi teitä. Varatkaa runsaasti herkkuja matkaan. Muistan, miten vietin aikoinaan joululoman mökillä. Se rauhoitti työelämän keskellä. Saunottiin, ulkoiltiin, istuttiin takan ääressä ja pelattiin lautapelejä. Onko siellä kaikki mukavuudet?

– Kuulemma viimeisen päälle. Saunakin toimii sähköllä ja siellä on onneksi sisävessa. Ei huvittaisi juosta yöllä ulkona.

– Hyvää joululomaa, poikkea ennen lähtöänne kahvilla. Minulla on sinulle pieni joulupaketti.

Alma tömisteli eteisessä lumet kengistään. Hänellä oli kainalossa valtava kukkapaketti. Sieltä löytyi komea valkoinen amaryllis. Alma istuutui Maman kodikkaaseen keittiöön ja nuuhki uunista tulevaa tuoksua.

– Paistoin meille joulutortut. Ne ovat pian kypsiä. Annetaan hetki jäähtyä, tulikuuma luumuhillo polttaa kielen.

– Jäisin mieluummin kotiin ja viettäisin aikaa sinun kanssasi, mutta Aino on innoissaan mökkijoulusta. Soitan, miten pärjäämme, Alma lupasi lähtiessään.

Mama ojensi hänelle tontunkuvilla koristellun ruskean paperipussin.

– Saa avata heti kun olette perillä, Mama sanoi ja halasi ystäväänsä.

Ajomatka Hauholle ei ollut pitkä, mutta Aino ehti tuskastua moneen kertaan, kun lumipyry jatkui. Alma istui hänen vieressään etupenkillä, Marjatta murjotti takana kuulokkeet korvilla.

Mökin omistaja oli käynyt aamulla auraamassa kilometrin pituisen mökkitien. Heidän saapuessaan se oli puoliksi ummessa, mutta he pääsivät kuitenkin onnellisesti perille.

Alma katseli ihastuneena ympärilleen. Lammessa oli avanto, jonka musta vesi tuntui kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Lumiset kuuset ja männyt sitä vastoin näyttivät postikorteilta. Kelohirsisessä mökissä oli avara katettu kuisti. Sisällä oli korkea oleskeluhuone kutsuvine sohvaryhmineen, pieni hyvin varustettu keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Jyrkät raput veivät parvelle, jossa oli lisää nukkumatiloja.

Marjatta kiipesi ketterästi ylös ja majoittui vähin äänin. Aino kantoi autosta ruokatarvikkeet ja täytti tyytyväisesti hyräillen jääkaapin. Mökki oli viileä, vaikka sähköpatterit olivat päällä. Varaava takka, jossa oli lasiluukut, näytti kutsuvalta. Alma lupasi sytyttää ensi töikseen tulen. Omistaja oli jättänyt huomaavaisesti koivuhalkoja tulisijan viereen.

– Laitan kinkun uuniin, se saa olla matalalla lämmöllä yön yli, Aino sanoi.

– Näin, että toit joululaatikoita, paistetaanko ne vasta huomenna aattona? Alma kysyi.

– Paistoin jo kotona, riittää, että lämmitämme ne. Löytyy myös kylmäsavulohta, mätiä, smetanaa, purkkiherneitä ja rosollia. Saamme kelpo jouluaterian, Aino kertoi tyytyväisenä ja sytytteli tuikkukynttilöitä tuomaan tunnelmaa.

– Kuulostaa hyvältä. Taidan laittaa saunan päälle, Alma sanoi kylmästä hytisten.

– Laita vaan. Toin olutta ja Marjatalle siideriä. Lumipyry näyttää jatkuvan. Ajattelin, että kaadetaan pieni joulukuusi, mutta en tiedä, onko se luvallista. Ehkä ihaillaan vain puita mökin ympärillä, Aino mietti.

Illasta tuli kodikas. Marjattakin suostui tulemaan saunaan lämmittelemään. Aino oli ainoa reipas, joka pulahti avannossa. Hän kehui huulet sinisinä, miten virkistävää se oli.

Kun takkatuli oli ehtinyt hiillokselle, Aino haki jääkaapista nakkipaketin. Ne kärähtivät pinnalta, mutta maistuivat herkullisilta runsaan sinapin ja oluen kanssa.

Alma kävi kuistilla katsomassa, olisiko lumisade jo laantumassa. Tuuli vinkui nurkissa ja pyry näytti vain sakenevan. Auto oli hautautunut lumipeitteen alle. Nurkalla oli kola. Kuntoilua luvassa, Alma mietti ja päätti suoda tehtävän nuoremmille.

Mökin ovi oli vähällä irrota saranoilta, kun hän palasi tupaan.

– Ei toivoakaan sateen lakkaamisesta. Parasta mennä peittojen alle nukkumaan. Toivottavasti huomenna on selkeä päivä, hän raportoi.

Aino sääti uunin lämmön pienemmälle ja haukotteli.

– Tarkenetko Marjatta siellä ylhäällä? hän huhuili tyttärelleen.

– Joo hädin tuskin, nukun vaatteet päällä.

Yöllä kuului pahaenteinen räsähdys. Alma hyppäsi vuoteesta ja herätti Ainon. He menivät taskulampun valossa katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Valtava mänty oli kaatunut tuulessa ja romahtanut auton päälle. Katto oli rutussa ja mökkitie oli poikki. Pahinta kuitenkin oli, että sähköt olivat katkenneet.

Alma sytytti välittömästi kynttilät ja takan. Hän siirsi Ainon kanssa vuoteet tulen eteen.

Marjatta kömpi unisena alakertaan.

– Mitä on tapahtunut, ylhäällä on kylmä, hän sanoi ja puki talvitakin ylleen.

– Sähköt ovat poikki. Apua, kinkku ei ole vielä kypsä. Vien ruoat jääkaapista kylmälaukussa kuistille, Aino touhusi.

Aamu oli ankea. Maisema oli huikaisevan valkoinen, mutta se ei ilahduttanut ketään. Aino yritti soittaa omistajalle, mutta mökissä ei ollut kenttää.

– Olemme lumen vankeja, tulee erilainen joulu, Alma totesi lakonisesti.

– Kala ja laatikot maistuvat kylminäkin, emme sentään kuole nälkään, Aino sanoi käytännöllisesti.

– Minä haluan kotiin, Marjatta kiukutteli.

– Sen kun lähdet kävelemään, auto on jumissa ja niin olemme mekin, Aino sanoi kyllästyneenä tytön valituksiin.

Marjatta veti suu mutrulla saappaat jalkaan ja oli valmis kävelemään päätielle hakemaan apua.

Alma muisti Maman joululahjan ja avasi paperipussin, ennen kuin tyttö ehti lähteä.

Pussista löytyi kolme punaista heijastinta, jotka tuikkivat iloisesti led-valojen ansiosta.

– Ota näistä yksi hihaasi, niin erotut valkoisesta hangesta, Alma sanoi ja kiinnitti heijastimen.

Marjatta paukautti oven kiinni ja hävisi lumisateen sekaan. Hän kahlasi hangessa ja oli pian litimärkä tahmeasta hiestä. Eteneminen oli vaivalloista. Hän harmitteli, ettei ollut syönyt aamupalaa eikä huomannut ottaa vettä eikä eväitä matkaan.

Mökkitie tuntui jatkuvan loputtomiin. Marjatta pelkäsi eksyneensä, sillä auton jäljet olivat hävinneet yön aikana. Puhelin pysyi mykkänä. Hän mietti, palaako takaisin, vai jatkaako sinnikkäästi eteenpäin. Janokin vaivasi. Marjatta sulatti puhtaan näköistä lunta kädessään ja maistoi sitä. Tuli lapsuus mieleen. Silloin oli jännittävä nuolaista jääpuikkoja, vaikka äiti kielsi.

Marjatta parahti. Hän oli eksynyt mökkitieltä ja luisui ojaan. Jalkaan sattui. Oliko se murtunut? Hän ontui ylös ja istahti kannon päälle hieromaan nilkkaa. Se oli kuin tulessa. Paleltuisiko hän tänne lumen keskelle?

Maritta yritti jatkaa matkaa. Siitä ei tullut mitään. Hän heittäytyi hetkeksi lepäämään hankeen ja katseli pyryn sekaan taivaalle. Marjatta räpytteli silmiään. Punainen valopiste kiiti taivaalla ja näytti tekevän laajoja kaarroksia. Näkikö hän jo harhoja? Marjatta heilutti kättään, jonka hihassa punainen heijastin loisti.

Mama oli ollut huolissaan, kun hän seurasi ikkunan takaa lumimyrskyä. Hän oli yrittänyt soittaa lukuisia kertoja Almalle, mutta puhelimeen ei saanut yhteyttä. Radio Häme kertoi, että Kanta-Hämeen alueella oli runsaasti sähkökatkoja eivätkä aurat ennättäneet hoitaa kuin päätiet.

Mamalla oli ikävä ennakkoaavistus. Hän nosti itselleen päivän tarotkortin. Se oli Lanttien kolmonen Toiminta. Kyllä vain, hänen piti tehdä jotain ystävien avuksi. Onneksi Alma oli kertonut, missä vuokramökki sijaitsi.

Mama haki ullakkokomerosta pölyyntyneen taikamaton ja näkymättömäksi tekevän turkisviitan. Hän kiinnitti viitan reunaan punaisen heijastimen. Mama levitti maton parvekkeelle, avasi lasit ja hurautti ilmaan. Lumipyry oli sokaisevan sakea. Mama näki vaivoin suojalasien takaa älykännykkänsä karttaohjelman. Matka Hauholle sujui nopeasti myötätuulen siivin.

Mama tähyili maastoa, mutta ei erottanut muuta kuin valkoista lunta. Hetkinen, joku punainen täplä vilkkui puiden lomassa.

Mama laskeutui alemmas ja tömähti lumipenkkaan Marjatan viereen. Tämä kirkaisi. Mama riisui viitan ja halasi tyttöä.

– Miten voit? Katselin tuolta yläilmoista, mutta en erottanut muuta kuin punaisen pisteen. Hyppää kyytiin ja ohjaa meidät mökillenne.

Marjatta kietoi kätensä Maman leveän vyötärön ympärille helpotuksen kyyneleet silmissä. Hän ei todellakaan olisi jaksanut enää hetkeäkään. Oli tehnyt mieli nukahtaa hankeen ja antaa kaiken kurjuuden olla.

– Mama, mistä sinä tänne lennähdit? Alma tuli halaamaan ystäväänsä, kun tämä ja Marjatta olivat tehneet onnistuneen laskun mökin eteen.

– Tuoltahan minä kaupungista. Päätin tulla katsomaan, miten voitte. Niin ja hyvää joulua!

– Voi Mama, ehdin jo huolestua. Tule istumaan takkatulen ääreen. Se on pelastanut meidät äkkikuolemalta. Tarjoan terästettyä glögiä, Aino kehotti.

– Olemme valmiit palaamaan sivistyksen pariin. Tämä mökkielämä lumen keskellä on liian eksoottista, Alma sanoi ja lämmitteli käsiään glögimukin ympärillä. Aino oli kiehauttanut kekseliäästi vesikattilan takan lämmössä.

– Emme pääse autolla takaisin. Mama, mitä ehdotat?

– Eiköhän tilata pelastushelikopteri. Lennähdän lähimmälle poliisiasemalle ja tilaan kuljetuksen. Pakatkaa tavarat, nähdään pian, Mama sanoi ja iski Marjatalle silmää.

Tämä heilautti helpottuneena kättään, kun Mama kohosi ilmaan.

– Kukaan ei usko, kun kerron tästä kavereille, Marjatta sanoi ihmeissään.

Vajaan tunnin kuluttua mökkipihalta kuului surinaa. Alma, Aino ja Marjatta tähyilivät yläilmoihin, kun helikopteri laskeutui sulavasti jäälle.

He nostivat vähäiset matkatavat kyytiin ja kiipesit perässä.

– Hei, odottakaa vähän, kinkku on edelleen uunissa, Aino huudahti.

Hän palasi nopeasti paisti kainalossaan.

– Vakuutusyhtiö saa hoitaa auton korjaamolle. Nyt vietämme kodikkaan ja lämpimän kaupunkijoulun ja sinä Marjatta saat tavata kavereita, Aino halasi tytärtään.

– Hyvää joulua kaikille. Minä vietän pyhät Maman kanssa, sydämeni ei kestä enempää jännitystä, Alma sanoi onnellisena.

– Oli aika kylmä joulu, Eero kommentoi luettuaan tarinan.

– Minuakin paleli, kun kuvittelin, miten koleaa mökissä oli. Loistavaa, että Joonatan soi heille takkatulen lämmön.

– Tuli on ihmeellistä. Mietin, mitä me tarvitsemme elääksemme. Vesi, ruoka ja lämpö ovat elämän edellytykset.

– Katselin ennen lähtöämme televisiosta Alastomia selviytyjiä. Heidän ensimmäinen tehtävänsä oli rakentaa maja suojaksi villieläimiltä ja sateelta. Juomavesi oli seuraavaksi tärkein, sitten tulen lämpö. Ilman ruokaa pärjäsi jonkin aikaa, mutta se teki haasteesta vaikean. Kurjinta oli, kun pistiäiset kiusasivat eikä nukkumisesta tullut mitään.

– Onneksi meillä on kaikki hyvin. En todellakaan kaipaa äärikokemuksia, Eero halasi Helmiä.

– En minäkään, ihana kun voimme viettää makeaa elämää, Helmi kietoi kätensä Eeron kaulaan.

– Me kanssa, Satu ja Kiti kirmasivat paikalle.

Eero nauroi ja nosti tytöt syliin.

– Mitä, jos menemme porukalla altaaseen. Meillä on hienot uudet uimapuvut, kiitos siitä joulupukille.

Chiang Maissa juhlittiin helmikuun alussa kiinalaista uutta vuotta. Oli alkamassa tiikerin vuosi. Helmin mielestä se kuulosti jännittävältä. Eero oli yrittänyt houkutella häntä ja tyttöjä Tiger Kingdom eläintarhaan, mutta Helmi oli pitänyt sitä liian vaarallisena.

Nyt he olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja odottelivat lentoasemalla Bangkokin koneen saapumista. Poni oli lähettänyt viestin, että mukana olisi yllätysvieras. Helmi aprikoi, kuka se mahtoi olla.

Hän tunnisti Ponin iloiset kasvot ison matkalaukun takaa. Tämä piti kädestä pitkäksi venähtänyttä Oliveria. Heidän perässään tuli Saara aurinkolasit päässään.

– Ei voi olla totta, ihana nähdä teitä, Helmi hihkaisi ja halasi ystäviään. Satu ja Kiti ujostelivat hetken. Eero tarttui Saaran laukkuun ja ohjasi heidät taksijonoon.

– Mennään kaikki serkkuni luo, ajakaa toisella taksilla perässä, Poni huolehti, kun kuljettaja ahtoi heidän matkatavaransa tavaratilaan.

Perillä Ponin serkku Rai ja tämän vaimo Soi olivat odottamassa. Heillä oli viehättävä talo Ping-joen rannalla. Siellä oli iso varjoisa puutarha. Pöytään oli katettu vadillinen rapeita kevätkääryleitä ja kannulliset kiinaruusuteetä ja vasta puristettua ananasmehua.

– Pientä virkistystä pitkän matkan jälkeen, hymyilevä Soi toivotti heidät tervetulleiksi.

– Miten ihmeessä Saara sinäkin olet täällä? Helmi kysyi iloisesti yllättyneenä.

– Eihän minua mikään pidätellyt Suomessa, kun kaikki hoitolapset ovat täällä, Saara nauroi.

– Kuule Helmi, jatkamme jo huomenna matkaa vanhempieni luo lähelle Laosin rajaa. Haluaisitteko viettää Eeron kanssa vapaaviikon? Oliverilla on ollut ikävä tyttöjä. Jos Satu ja Kiti suostuvat lähtemään mukaan, Saara on luvannut paimentaa katrasta, Poni kysyi.

Helmiä huikaisi. Tämä oli paras lahja ikinä.

– Satu ja Kiti, mitä sanotte?

– Jee, on kiva leikkiä taas Oliverin kanssa ja Saara-täti laittaa maailman parasta ruokaa.

– Asia on sitten selvä. Serkullani on maastoauto, johon mahdumme loistavasti. Pakatkaa tytöille vain kevyet reput. Perillä odottaa täysihoito, haemme tytöt aamulla, Poni ohjeisti, kun Helmin perhe lähti kylläisinä kotimatkalle.

– Elämä on yllätyksiä täynnä, mutta tämä oli huippuhieno. Tytöt viihtyvät takuulla, mutta mitähän tekemistä me keksimme Helmiseni, Eero virnisti.

– Nukutaan pitkään aamuisin, siivotaan ja ikävystytään, Helmi vastasi nauraen.

He eivät ehtineet ikävystyä. Helmi teki lupauksensa mukaisesti pikasiivouksen ja latoi tyttöjen lelut koreihin. Sen jälkeen hän valmis viettämään lomaviikon. Kiireellisiä kirjoitustehtäviä ei ollut. Eerollakin oli varaa rentoutua, sillä runokirjan ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen joulua ja toinen oli tekeillä. Se takasi mukavat tulot.

– Meillä on loistava tilaisuus tutustua lannakulttuuriin. Vanhassa kaupungissa on taidemuseo ja joka korttelista löytyy temppeleiden lisäksi taidegallerioita ja muuta kiinnostavaa, Helmi hehkutti.

– Ota rauhallisesti. Läkähdymme, jos yritämme viikossa kiertää kaiken. Aloitetaan museosta, mutta edetään sen jälkeen tunnelmien mukaan. Älä unohda loistavaa ruokakulttuuria, Eero sanoi ja taputti vatsaansa.

– Näen, että mielesi tekee veristä pihviä. Aloitammeko Steak Housesta?

– Olen edelleen sitä mieltä, että olet ajatusten lukija. Hormoneja täynnä oleva argentiinalainen verinen häränliha maistuisi.

– Minä tyydyn vähemmän veriseen, Helmi sanoi ja pukeutui kauneimpaan kesämekkoonsa ja leveälieriseen hellehattuun.

Helmi ja Eero istuutuivat tummaksi petsatun tukevan pöydän ääreen. Tarjoilijapoika toi heille ruokalistat. Eero tilasi toivomansa pihvin ja ison tuopin Heineken olutta. Helmi silmäili pitkää listaa ja valitsi lopulta kanahampurilaisen ja lasillisen paikallista valkoviiniä.

– No niin, oli hyvä kokeilla tätä lajia, mutta jatkossa thairuoka maistuu jälleen, Eero totesi syötyään valtavan pihvinsä.

– Mani suositteli curryravintola Aroon Raita, kokeillaanko sitä huomenna? Helmi kysyi tyytyväisenä maukkaaseen annokseensa. Se oli mukavaa vaihtelua.

– Kyllä kulta ja jatkossa maistamme taas japanilaisia ja vietnamilaisia herkkuja, Eero suunnitteli.

– Vietetään hetki siestaa ja lähdetään sitten vanhaan kaupunkiin, Helmi ehdotti.

Eero oli sitä mieltä, että ehdotus oli päivän paras ja erittäin kannatettava.

Taidemuseo oli kodikkaan pieni ja kiinnostava. Helmi ja Eero vaelsivat kahdestaan ilmastoiduissa saleissa. Muita turisteja ei näkynyt. Helmi ihaili taidokkaita käsitöitä ja perinneasuja. Palattuaan kierrokselta molemmista tuntui, että oli hyvä hetki irrotella

– Pannaanko elämä risaiseksi ja käydään juomassa iltapäiväpaukut? Sex on the Beach? Eero ehdotti.

– Aitoa lomatunnelmaa, Helmi hymyili.

Jääpalat kilisivat cocktaillaseissa, kun Helmi ja Eero istuivat terassiravintolassa oleanteripensaiden katveessa. Pöydässä oli hurmaava kimppu vaaleanpunaisia orkidean kukkia. Ilta oli hämärtymässä ja kaskaat pitivät konserttia.

– Eero, nämä kuukaudet Chiang Maissa ovat olleet elämäni parasta aikaa, Helmi sanoi silmät kosteina.

– Ei hassumpaa minunkaan mielestäni. Mitä sanot, ostetaanko pikkupullo paikallista giniä ja tonicia Seven Elevenistä? Jatketaan tunnelmointia parvekkeellamme. Siitä on lyhyt matka makuuhuoneeseen.

– Senkin kelmi, sait ylipuhuttua, Helmi kumartui suukottamaan Eeroa.

Seuraavana iltana Helmi oli pettynyt. He olivat kävelleet päivällä kapeilla kujilla ja nauttineet läpinäkyviä tuoreita vietnamilaisia kesäkääryleitä. Helmi tunsi vieläkin korianterin aromin suussa. Aurinko oli ollut niin polttava, että molemmat palasivat helpottuneina hotellille lounaan jälkeen. Helmi oli käynyt uimassa ja vetäytynyt sen jälkeen siestalle. Ilmastoitu makuuhuone oli ilo.

Eero oli häipynyt iloisesti vihellellen iltakävelylle kertoen, että Rama halusi näyttää jonkun jännittävän jutun.  Helmi yritti syventyä töihin, mutta huomasi, ettei jaksanut keskittyä arvioimaan tekstejä. Hän siirtyi parvekkeelle ja katseli alas kadulle, mutta ei nähnyt ketään tuttua. Jääkaapissa oli pullollinen paikallista valkoviiniä. Ei se hyvää ollut, mutta juomakelpoista kuitenkin. Helmi kaatoi itselleen täyden lasillisen. Missä ihmeessä Eero viipyi? Hän yritti soittaa, mutta miehen kännykkään ei saanut yhteyttä.

 Helmi ei malttanut mennä nukkumaan. Kello oli yli puolen yön ja kolmas lasillinen meneillään, kun ovi kolahti.

– Olin niin huolissani, että sinut on kolkattu ja ryöstetty, Helmi parahti itkuun.

– Anteeksi, en tajunnut ajankulua. Puhelimestani oli akku loppu, Eero halasi Helmiä ja kaatoi loput valkoviinistä itselleen.

– Kerro, mikä juttu se oli?

– Aivan uskomaton, seuraava projektini, Eero kohotti lasinsa.

Helmi nikotteli ja joi lasinsa tyhjäksi. Häntä huimasi.

– Jännitys ei sovi minulle. Meillä on ollut ihmeen rauhallista, mutta pelkään koko ajan, että sinulle tai tytöille tapahtuu jotain.

– Mikä pahan tappaisi. Kaikki on paremmin kuin hyvin, mennään nukkumaan. Esittelen sinulle huomenna jotain ihmeellistä, Eero sanoi ja saattoi Helmin makuuhuoneeseen.

Tämä nukahti saman tien ja näki unta leijuvista valoista, kaiken peittävästä varjosta ja levottomista siiven iskuista.

Helmi oli aamulla hämillään, miten vahvasti hän oli kokenut pelokkaan odotuksen ja helpotuksen tunteen Eeron palattua. Hän päätti yllättää länsimaisella aamiaisella ja rikkoi pannulle kaksi kananmunaa ja latoi pekoninsiivuja kaveriksi.

Eero heräsi kahvin ja käristyvän pekonin huumaavaan tuoksuun. Hän hyppäsi ensi töikseen altaaseen ja tuli hetken kuluttua hiuksiaan kuivatellen keittiöön.

– Olet loistovaimo. Kahvia, munia ja pekonia, paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia sekä tuoremehua, hän taputti käsiään ihastuksesta.

– Brunssilta puuttuu vain kuohuviini. Lupaan korjata asian huomiseksi. Minäkin kaipasin muutakin kuin muroja ja nuudelikeittoa, Helmi sanoi ja lastasi kahdelle lautaselle aamiaista.

– Minulla on ollut ikävä kaurapuuroa, Eero tunnusti, kun lautaset olivat tyhjät.

– Kotiin paluuseen on enää vajaa kuukausi. Saat sitten puuroa joka aamu, Helmi lupasi.

– Onneksi Suomessa on silloin jo kevät. Rakastan auringonpaistetta, mutta liika on liikaa, Eero tuumi. Hän oli ruskettunut tasaisesti. Helmin mielestä mies oli komistunut.

– Mitä sanot, jos vietämme tänään hemmottelupäivän? Helmi kysyi.

– Alku ainakin on lupaava. Mitä ehdotat? Mennäänkö takaisin sänkyyn?

– Sinulla on aina yksi ja sama mielessä, Helmi puuskahti muka tuohtuneena.

– Eikö se ole kivaa?

– On tietysti, mutta ajattelin jotakin muuta. Mennään yhdessä tunnin thaihierontaan. Sen jälkeen saat käydä parturissa ja minä hemmottelen itseäni käsi- ja jalkahoidossa.

– Mikäs siinä. Hiukset ovatkin jo aika pitkät. Entä sen jälkeen?

– Lupasit näyttää minulle salaisuutesi, unohditko?

– En tietenkään. Hyvä, lähdetäänkö saman tien? Wat Mahawanissa on loistavat hierojat, Eero sanoi ja veti polvipituiset maastokuvioiset shortsit jalkaan. Helmi valitsi ylleen kevyen mustavalkoisen topin ja valkoiset caprit. Hän oli hetkessä valmis.

– No kultaseni, mitä sanot? Helmi esitteli iltapäivällä selvästi ylpeänä hopeanvärisiä kynsiään.

– Näytät hyvältä niin kuin aina.

– Niin sinäkin, lyhyt kampaus on pukeva. Nyt saat ottaa aurinkoa vaaleisiin kohtiin hiustenrajassa.

– Se hoituu tuossa tuokiossa altaalla. Oletko valmis kohtaamaan salaisen puutarhan?

– Kyllä vain, mutta lounasaika on käsillä. Käymmekö ensin syömässä?

– Salainen puutarha tarjoaa sekä silmän- että vatsanruokaa. Seuraa minua ja hämmästy.

Eero ei pettänyt lupausta. Hän johdatti Helmin kanavan rantakatua pitkin kapealle sivukadulle. Siellä on pieni portti, jonka takaa paljastui satumaailma.

The Faces oli uskomaton keidas keskellä suurkaupunkia. Helmi veti henkeä astellessaan puutarhaan, josta löytyi vihreiden sammaleiden peittämiä veistoksia. Tyylejä oli ympäri Aasiaa. Eeron rakastamat paljasrintaiset tanssijattaret olivat saaneet seuraksi Ganeshan, Siwan, Kalin ja muita intialaisia jumalia. Rehevät palmut ja värikkäät kukkaistutukset ympäröivät veistoksia.

Helmi hyppeli laattakivillä ja ihasteli ympärillään näkyvää loistoa. Kambodzhasta tuttuja kasvoveistoksia näkyi kaikkialla. Niitä oli pinottu epämääräisiksi kasoiksi. Paikka oli ilmeistesti vielä keskeneräinen. Komean suihkulähteen juurelle oli aseteltu kirkasvärisiksi maalattuja metallipöytiä ja tuoleja.

– Maistuuko thailounas täällä eksoottisessa ympäristössä? Eero kysyi ja silmäili pöytien päällä lojuvia ruokaesitteitä.

– Voi kyllä, olen sanaton, Helmi huokaisi ja istuutui varovasti. Vesiputouksen roiskeet olivat kastelleet tuolit.

– Miltä kuulostaa tom yam keitto jättirapujen kera?

– Taivaalliselta, se on suosikkiannokseni.

– Minä voisin ottaa kookoskanakeiton, käyn tilaamassa tuolta sisältä, Eero sanoi, sillä tarjoilijoita ei näkynyt.

Keitot olivat sopivan tulista ja maukkaita. Sitruunaruoho, chili, galanganjuuri ja limetinlehdet olivat Helmin mielestä maailman paras makuyhdistelmä. Hän oli pyörällä päästään. Helmi arveli, että Eero vierailisi puutarhassa vielä monesti.

– Miten tämä ihanuus liittyy projektiisi? hän kysyi.

– Justus lähetti viestin, että hän kustantaa satukirjan, jossa vilisee noitia, peikkoja, maahisia ja muita satuolentoja. Mitä mieltä olet, olemmeko lähellä tunnelmaa?

– Voi Eero, emme voi koskaan lähteä täältä, kun sinulla on jatkuvasti kiehtovia toimeksiantoja, Helmi sanoi hiukan kateellisena.

– Olen sopinut Raman kanssa, että pääsemme kuvaamaan pimeän aikana. Käytämme värivaloja ja sumuefektiä. Yritän saada veistokset nousemaan usvan keskeltä. En taida nukkua ensi yönä, sillä näen jo silmissäni sadunhohtoisia kuvia.

– Onnea matkaan, ihailen innostustasi. Minä olen vähän kyllästynyt korjaamaan kirjoittajien tekstejä, Helmi harmitteli.

– Mikset kirjoita itse? Sinulla on maailma avoinna ja kannustava aviomies vierellä, Eero virnisti.

– Paraskin sanoja. Olen vieläkin hämääntynyt tästä vapaaviikosta, joka loppuu ennen kuin kunnolla alkoikaan. Tytöt palaavat pian ja arjen pyöritys vie voimat.

– Osallistun tyttöjen viihdytykseen. Sovitaan, että saat muutaman vapaapäivän, kun sitä tarvitset, Eero lupasi huolettomasti.

Helmi muisti lupauksen, kun Satu ja Kiti palasivat silmät innosta hehkuen. He olivat viettäneet ikimuistoisen loman vuoristossa. Ponin perhe oli ottanut heidät lämpimästi vastaan. Pihapiirissä oli ollut ankkoja, kissoja ja koiria. Tytöt olivat saaneet ruokkia niitä ja käydä läheisessä purossa uimassa. Viikon kohokohta oli ollut, kun Ponin veli oli vienyt lapset elefanttisafarille. Nämä olivat saaneet istua isojen eläinten selässä ja syöttää niille banaaninlehtiä.

– Minä en pelännyt yhtään, mutta Kiti oli kauhuissaan, Satu kertoi.

– Enkä, pärjäsin hyvin, kun Oliver tuli viereen, Kiti protestoi.

– Olitte urheita ja Poni otti hienoja kuvia. Saatte näyttää niitä kotona kavereille, Helmi rauhoitteli.

– Minulla on ollut hieno viikko, Saara hymyili.

– Mitä Ollille kuuluu? Helmi uskaltautui kysymään.

– Olen soitellut hoivakotiin, mutta hän on muissa maailmoissa. Alzheimerin tauti on kaamea, Saara kertoi.

– Otan osaa. Ei ole helppoa, kun läheinen sairastuu.

– Toisaalta se on helpottavaa. Ei hän tunne enää minua eikä kaipaa, elän nykyään omaa elämää ja se tuntuu hyvältä.

– Palaatko Ponin ja Oliverin kanssa yhtä matkaa Suomeen?

– Minulla on avoin lentolippu. Haluaisin jäädä tänne muutamaksi viikoksi, mutta minulla ei taida olla varaa hotelliin. Ponin serkku on luvannut majoittaa. En halua olla vaivaksi, kun heillä on muutenkin ahdasta. Tuntuu, että lapsia ja sukulaisia on valtavasti.

Helmin silmiin syttyi pilke. Hän ehdotti spontaanisti, että Saara voisi asua heillä.

– Meillä on kaksi makuuhuonetta, mutta tytöt hiipivät joka yö minun ja Eeron vuoteeseen. Meille sopii mainiosti, että nukut toisessa huoneessa, tytöt mahtuvat hyvin viereemme. Sänky on King Size kokoa.

– Oletko varma? Jos hoitelen tyttöjä päivisin, saatte omaa rauhaa, Saara ehdotti toiveikas pilkahdus silmissä.

– Saara, olet aarre. Ehdimme jo viikon aikana tottua kulkemaan vapaina. Eerolla on valokuvaprojekti ja hän elää sen lumoissa. Minä suunnittelen kirjailijan uraa, mutta tyttöjen kanssa se ei onnistu, Helmi sanoi ja halasi Saaraa.

– Jos lapset eivät tule hoitajan luo, hoitaja tulee heidän luokseen, Saara nauroi ja rentoutui.

Hän tyhjensi nopeasti vaatteet matkalaukusta ja vaihtoi puhtaat lakanat toiseen tyttöjen sängyistä.

– Siirretään toinen sänky teidän huoneeseenne, niin Satu tai Kiti voi valita, missä nukkuvat, hän ehdotti.

Järjestely sopi kaikille. Helmi huomasi seuraavalla viikolla, että tytöt nukkuivat tiiviisti hänen kainalossaan ja Eero kuorsasi ylimääräisellä sängyllä.

Tämä vietti illat salaisessa puutarhassa Raman kanssa. Sadunomaiset valokuvat, joita hän näytti Helmille, olivat henkeäsalpaavia.

– Kuvituksesta tulee yksi parhaistani, Eero hehkutti Saaralle.

– Saammeko tulla tyttöjen kanssa katsomaan vai onko puutarha liian salainen? Saara kysyi.

– Totta kai saatte. Voidaan mennä huomenna päivänvalon aikaan. Iltaisin se on kiinni. Minulla ja Ramalla on erikoislupa kuvauksiin pimeän tultua.

Satu ja Kiti juoksentelivat innoissaan sammaleisten veistoksien keskellä. Helmi näppäili heistä kännykkäkuvia blogia varten. Saara istui ihastuksesta mykkänä puutarhatuolilla ja siemaili jääkahvia.

– Helmi, en olisi uskonut, että vanhoilla päivilläni saan kokea jotain tällaista. Elämäni on muuttunut paljon sen jälkeen, kun Olli joutui hoivakotiin.

– Teidätkö, mitä naapurillemme Jaakolle kuuluu?

– Huonoa, hän ei paljon liiku kotoaan. Epäilen, että hänelläkin on alkava muistisairaus.

– Olen lähettänyt sähköpostiviestejä ja kysellyt, miksi hän ei ole enää osallistunut kirjottajapiiriimme, mutta en ole saanut vastausta.

– Jaakko ei ilmeisesti muista enää, miten tietokonetta käytetään. Hänellä käy kodinhoitaja päivittäin, Saara tiesi.

– Ei ole helppoa tulla vanhaksi. Nautitaan niin kauan kuin voidaan, Helmi sanoi ja haki tytöille jäätelöt.

BLOGI Tropiikin Helmi

Ystävämme lastenhoitaja Saara on lentänyt luoksemme Chiang Maihin. Olen äärettömän onnellinen, että Satu ja Kiti kokevat olevansa hänelle rakkaita ja tärkeitä. He hyvästelivät haikeina kaverinsa Oliverin, joka lähti thaimaalaisen äitinsä Ponin kanssa paluumatkalle Suomeen.

Meillä on vielä vajaat kolme viikkoa ennen kotimatkaa. Saara on luvannut viettää tyttöjen kanssa laatuaikaa, niin että minä ja Eero voimme keskittyä työn tekoon. Eerolla riittää valokuvaprojekteja. Viimeisin on salaisuus, mutta voin paljastaa sen verran, että se liittyy satukirjan kuvitukseen. Minä olen vihdoinkin päässyt kirjoittamisen imuun. Tekeillä on vaatimattomasti perheenäidin kokemuksia pienten lasten ja kiireisen aviomiehen kanssa vieraalla maalla. Ei siitä tässä vaiheessa sen enempää, mutta kustantajani on suhtautunut ajatukseen myötämielisesti.

Eero on kuvannut ahkerasti perhettämme. Hän ei halunnut tyttöjen kuvia julkisuuteen, kun nämä olivat pieniä. Nyt tilanne on toinen. En tiedä, kiinnostaako lukijoita, miten kokata oudossa ympäristössä oudoista raaka-aineista niin, että lapsille maistuu. Tai miten varjella heitä paahtavassa helteessä polttamatta ihoa. Tai miten saada tytöt nukkumaan, kun sähköt ovat poikki ja huoneisto on tukalan kuuma.

Pelkään, miten sopeudumme kaiken tämän jälkeen Suomen kylmään ilmastoon. Odotan kuitenkin innolla kevään heräämistä, pääsiäisen viettoa, riehakasta vappua ja tietenkin äitienpäivää.

Pian kotiinpaluutunnelmissa Helmi

Helmi huokasi tutkiessaan sähköpostia. Hän oli pahasti myöhässä palautteiden kanssa. Hän piristyi kuitenkin nopeasti lukiessaan kurssilaisten tekstejä. He olivat saaneet valita vapaasti laulujen otsikoita ja tehtävänä oli kirjoittaa niiden innoittamina lyhyt teksti. Mirjamin ja Kallen vuodatukset saivat hänet riemastumaan.

Aikuinen nainen

olen sellainen ikävuosiltani,

mutta sisälläni asuu pikkutyttö,

joka haaveilee prinssistä ja liitelee pilvissä.

Hän haluaa olla kiihottava ja tulla rakastetuksi.

Ritu ja Pete ovat raivostuttavia ja hellyttäviä,

Kalle ei ole prinssi,

mutta parasta, mitä elämässäni on tapahtunut.

Itken, nauran ja lemmin yhtä aikaa,

elämä on kurjaa ja elämä on ihanaa!

Tekstissä oli tunteiden paloa ja rehellistä mietiskelyä, Helmi kirjoitti Mirjamille ja keskittyi sen jälkeen Kallen kirjoitukseen.

Saat miehen kyyneliin.

Et tiedä Mirjami, miten sinua ihailen ja rakastan, vaikka olet välillä huonotuulinen ja vaikeasti lähestyttävä. Tiedän, että olet töistä väsynyt ja villit kaksoset raastavat hermoja. Mutta vapaapäivät, jolloin me kaikki loikoilemme tyynyjen päällä olohuoneessa, syömme popcornia ja nautimme kuplajuomia piirrettyjä elokuvia katsellessamme, saa miehen kyyneliin. En olisi uskonut, että minä aikoinaan työtön poikamies, saan kokea tällaista perheonnea.

Helmi kirjoitti, että hänkin oli iloinen Mirjamin ja Kallen onnesta. Vaikka teksti oli lyhyt, se sisälsi olennaisen ja lukija pystyi samaistumaan tunnelmaan.

Marlenan teksti sitä vastoin oli surullista luettavaa.

Pettäjän tie

En tiedä onko laulutekstin laatijalla samansuuntaisia kokemuksia kuin minulla. ”Kevään ensi hurman, minä kanssas koin, vaan syksy kaiken vei. Tämä jäinen tuuli tunteeni viiltää pois.”

Säkeet ovat kuin suoraan elämästäni. En rakastu enää koskaan. Vihaan miehiä.

Ensisuudelma oli suloinen, kesäyöt kainalossasi uskomattoman ihania. Olit kaikkeni. Elin päivät ajatellen sinua ja odottaen taianomaisia öitä. En uskonut, että sellainen onni voi olla totta.

Ei se ollutkaan. Syksy vei kaiken. Ihastuit toiseen, nuorempaan, kauniimpaan, viekkaampaan. Tunsin itseni hölmöksi, epäonnistuneeksi, hylätyksi. Olit leikkinyt tunteillani ja minä hullu olin uskonut sinisilmäisesti. Itkin aikani, mutta nyt tiedän paremmin.

Olen tuomittu yksinäisyyteen ja epäonnistumiseen. Ajattelin repiä tekstin, mutta lähetän kuitenkin.

Helmi hätääntyi. Ei kai Marlena hautonut itsemurhaa? Hän lähetti tälle myötätuntoisen viestin, jossa kehotti hakemaan ammattiapua.

Jaakko ei ollut kirjoittanut mitään. Helmi aavisti, että Saaran kertoma muistisairaus oli edennyt jo pitkälle. Jäljellä oli enää Katan teksti.

Aavan meren tuolla puolen

Haaveilen Satumaasta. Eihän siinä ole mitään pahaa, kun koulussa on kurjaa. Kokeita on joka viikko ja kaverit on parempia kuin minä. Inhoan läksyjä ja inhoan huonoja numeroita. Äiti yrittää patistaa lukemaan, mutta haluan välillä irrotella.

Minusta tulee isona rikas ja kuuluisa. Toi toisaalta voisin parantaa maailmaa ja mennä vapaaehtoistöihin kehitysmaihin. Löytäisin varakkaan miehen, jonka kanssa kiertäisin maailmaa. Lapsia en halua, ne vain kitisevät ja tekevät elämän hankalaksi. Kun koulu on loppu, toteutan haaveeni, sanokoon äiti mitä haluaa.

Helmiä hymyilytti. Hän kehotti Kataa hoitamaan ensin koulun ja hakeutumaan sen jälkeen opiskelemaan. Se takaisi, että maailma todellakin olisi valloitettavissa.

Tarmo soitti Helmille ja pyysi tätä käymään Top North Guesthousessa. Hän kertoi, että oli tavannut ystäviä kotikaupungistaan Kuopiosta. Nämä olivat suhtautuneet avoimin mielin haastatteluun.

Helmin mieliala kohosi. Hän oli jo tuudittautunut hiljaiseloon. Nyt oli sopiva tilaisuus pukeutua uuteen trikoomekkoon ja sipaista huulipunaa. Eero oli tapansa mukaan kuvauksissa, mutta Saara lupasi laittaa tytöt nukkumaan.

Top North Guesthousen allasbaari oli auki niin kauan kuin asiakkaita riitti. Se oli perheyritys, joka sinnitteli lukuisten kilpailijoiden rinnalla. Tarmo esitteli Helmille ystävänsä Jannen ja Liisan sekä tämän työtoverin Leenan. Tarjoilija toi pöytään viisi isoa pulloa Changia ja tukevat kolpakot.

Helmi huomasi, että Liisa ja Janne tarttuivat innokkaasti laseihin, mutta Leena epäröi.

– Ottaisin pullollisen soodavettä, hän huikkasi tarjoilijan perään. Tämä palasi vikkelästi pienen lasipullon ja pillin kanssa.

Helmi kohotti tuoppinsa ja kyseli ensivaikutelmia.

– Ollaan oltu samalla porukalla ennenkin lomailemassa, vilkas Liisa kertoi.

– Käytiin viime talvena Niilin risteilyllä. Se oli upea matka. Ruoka oli pahuksen hyvää, mutta saimme kaikki kamalan vatsataudin. Silloin ei naurattanut, Janne virnisti.

– Leena on eronnut eikä tohdi lähteä yksin matkoille. Houkuttelimme hänet mukaan, Liisa paljasti.

– Egyptin matka oli elämys ripulista huolimatta ja ystävät saavat oloni tuntumaan kotoisalta, Leena sanoi ja tyhjensi juomansa.

– Meillä on yhteinen huone, jossa on kolme erillistä sänkyä. Janne nukkuu turvamiehenämme keskellä, Liisa paljasti.

– Minulla on silmäniloa, kun naiset kulkevat nakuina suihkun jälkeen rasvatessaan kriittisiä paikkojaan, Janne virnisti.

– Minkälaista ohjelmaa olette suunnitelleet?

– Kierrellään viikko Chiang Maissa. Tarmo on luvannut toimia paikallisoppaana. Jatkamme sen jälkeen matkaa Sukhothaihin. Opaskirjan mukaan siellä on hieno historiallinen puisto ja mahtavia Buddhan patsaita.

– Lähdetkö Tarmo mukaan?

– En taida. Viihdyn täällä nyt, kun lukemista taas riittää, kiitos kun toit kirjapinon.

Helmi jäi rupattelemaan nuorten kanssa vielä toisen Chang pullollisen verran. Nyt Leenakin tohti maistaa.

– Sopiiko, että tulette huomenna luokseni kevyelle lounaalle? Tapaatte pikkutytöt ja ehkä miehenikin. Näette samalla huoneistohotellimme. Ottakaa uima-asut matkaan. Meillä on hulppea allas, Helmi kutsui spontaanisti. Hän halusi lisää aineksia lehtiartikkeliin.

Helmi ei osannut aavistaa, että Leenan elämä saisi matkan aikana uuden käänteen.

HOPEAHAPSET – Leenan tarina

Vilkas nuoripari Liisa ja Janne istuvat uima-altaan laidalla ja uittavat varpaita liiankin lämpimässä pintavedessä. Istun heidän ystävänsä Leenan kanssa lepotuoleilla aurinkovarjon alla. Heidän tuttavansa Tarmo on vetäytynyt hienotunteisesti dekkarin kanssa altaan toiselle puolelle. Sievä tarjoilijatyttö on tuonut eteemme raikkaat Caipirinha cocktailit. Liisa ja Janne juovat kylmää Singhaa suoraan pullon suusta. Heidän mielestään se maistuu niin parhaalta.

Nuoret ovat retkeilleet helteisen viikon Chiang Maissa ja ympäröivillä vuorilla. He hehkuttavat kilvan upeita temppeleitä, markkinoiden vilinää ja erityisesti herkullista ruokaa. Liisa ja Janne viettivät ikimuistoisen päivän kokkikoulussa. He esittelevät painettua reseptikirjaa ja lupaavat tarjota ystäville omatekoisen thai-illallisen Suomeen palattuaan.

Päivästä tuli myös Leenalle ikimuistoinen. Hän jäi hotellin altaalle, kun Liisa ja Janne lähtivät matkaan. Leena päätti lounasaikana lähteä etsimään viihtyisää ruokapaikkaa. Hän päätyi kananvan rantakadulle ja poikkesi saksalaiseen oluttupaan, joka mainosti hapankaalia ja braatvursteja. Leena tiesi, etteivät hänen ystävänsä suostuisi tulemaan länsimaiseen ravintolaan ja päätti olla rohkea, vaikka yksin syöminen arvelutti.

Ulkopöydät olivat täynnä, joten hänen piti etsiä paikka sisältä. Sielläkin oli tungosta. Liituraitapukuun sonnustautunut hymyilevä mies viittasi kädellään ja sanoi hyvällä englannilla, että hänen pöydässään oli vapaa paikka kauniille naiselle.

Leena kertoi olleensa häkeltynyt, mutta Karl-Johaniksi esittäytynyt herra oli saanut hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi. Mies kertoi olevansa työmatkalla ja karanneensa kuivasta kokouksesta. Hänen mukaansa naispuoliset kollegat hoitelivat häntä paremmin neuvottelut liikekumppanien kanssa.

Leena tunnusti olevansa tavallinen arka turisti ja hänkin lähes karkumatkalla. Karl-Johania nauratti ja hän ehdotti yhteistä pakomatkaa tukevan lounaan jälkeen.

Leena punastuu ja kertoo ääni väristen elämänsä käännekohdasta.

– En olisi koskaan uskonut, että vietän iltapäivän vieraan miehen sylissä ylellisessä Sheraton hotellissa. Sälekaihtimet olivat alhaalla, taustalla soi hiljainen musiikki ja yöpöydällä oli pullollinen kallista kuohuviiniä. Edellisen olimme juoneet parvekkeella. Kristallikruunu pyöri silmissä, kun Karl-Johan riisui hameeni ja johdatti katosvuoteeseen. Loput voit arvata, hän henkäisi.

– Miten tarina jatkui? kysyin herkistyneenä.

– Se tässä on parasta. Olen saanut kutsun Geneven järven rannalle Sveitsiin. Karl-Johanilla on siellä omien sanojensa mukaan hulppea huvila. Hän kertoi jääneensä kaksi vuotta sitten leskeksi. Lapset ovat aikuisia, joten hänellä on yksinäistä.

– Kuulostaa liiankin hyvältä, mutta toivotan sinulle vilpittömästi onnea. Kuulisin mielelläni, miten vierailusi onnistuu, sanoin ja annoin Leenalle käyntikorttini. Hän lupasi pitää yhteyttä.

Kun nuoret lähtivät bussilla jatkamaan matkaa etelän suuntaan, saattelin heitä yhdessä Tarmon kanssa. Ojensin eväskorin, jossa oli tyttöjen ja Saaran leipomia keksejä sekä hedelmiä.

Allekirjoitin taas kerran toteamuksen, että matkailu avartaa ja elämä on yllätyksiä täynnä.

Helmi sai muutaman viikon kuluttua Leenalta pitkän sähköpostiviestin. Tyttö kirjoitti lupauksensa mukaisesti vierailustaan Sveitsissä.

Helmi aavisti, että tarina ei päättynyt hyvin. Hän yllättyi kuitenkin iloisesti ja päätti lähettää Leenan luvalla tarinan julkaistavaksi.

HOPEAHAPSET – Leenan uskomaton tarina jatkuu

Muistattehan Leenan, jonka tapasin Chiang Maissa. Hän ihastui sveitsiläiseen Karl-Johaniin, joka kutsui hänet vierailulle huvilalleen Geneven järven rannalle. Leena päätti olla kerran elämässään rohkea ja vastasi kutsuun myöntävästi.

Karl-Johanin huvila ylitti odotukset. Se oli valtavan suuri ja kalliisti sisustettu. Leena tunsi itsensä pieneksi, kun autonkuljettaja haki hänet lentoasemalta. Karl-Johan tuli ovelle vastaan ja kietoi Leenan syleilyyn. Tämä sai käyttöönsä yläkerrasta ylellisen huoneen. Vaahtokylvyn jälkeen Leena laskeutui alakertaan ja häkeltyi.

Talo oli täynnä juhlavieraita. Karl-Johan oli kertonut, että muutamat hänen ystävistään tulevat illalliselle. Leena hiipi niin hiljaa kuin osasi takaisin huoneeseensa ja vaihtoi ylleen parhaan pukunsa. Hän oli teettänyt Thaimaassa mustan hihattoman kotelopuvun ja siihen sopivan jakun. Hän kietaisi mustavalkoraidallisen silkkihuivin kaulaan ja laittoi korkokengät jalkaan. Hän kiinnitti hiukset väljälle nutturalle ja sipaisi puuteria ja poskipunaa sekä hennon ruusun väristä huulipunaa. Leena laskeutui ujona juhlasaliin.

Tarjoilija kulki vieraiden joukossa samppanjalasien kera. Leena otti yhden ja tyhjensi sen kerralla. Vatsanpohjaa nipisteli. Hän katseli varovasti ympärilleen. Naiset olivat pukeutuneet toinen toistaan kalliimmin. Heillä oli aitoja helmiä, timantteja ja näyttäviä kultaketjuja. Yksi naisista loi tutkivan katseen Leenaan ja tuli tervehtimään.

– Hei, olen Karl-Johanin morsian, kuka sinä olet? hän kysyi viileästi.

– Tuttava Suomesta. Tapasimme lomamatkalla ja Karl-Johan kutsui vierailulle, Leena sanoi ja kohotti uhmakkaasti leukansa, vaikka olo oli surkea.

– No jaa, ei sinusta taida olla vastusta, olet tuollainen harmaa hiiri, nainen sanoi ja palasi ystäviensä pariin.

Gongi kumahti ja hovimestari ilmoitti, että illallinen oli katettu. Karl-Johan tuli paikalle ja valitti myöhästymistään.

– Liikeneuvotteluja, mutta nyt olen vapaalla, hän sanoi. – Saanko esitellä kunniavieraamme Leenan. Hän on matkustanut kaukaa Suomesta. Seuratkaa meitä juhlasaliin, Karl-Johan sanoi ja tarttui muitta mutkitta Leenan käteen. Tämä ehti huomata, miten morsian näytti tyrmistyneeltä.

Leenan illasta tuli ikimuistoinen. Hän nautti herkullisen illallisen aikana lisää samppanjaa ja paikallista punaviiniä. Posket liekehtivät, kun tarjoilijat kantoivat jälkiruoan ja kahvia sekä konjakkia pöytään.

– Suosikkiyhtyeeni soittaa salongissa tunnelmamusiikkia. Leena, suothan minulle valssin? Karl-Johan kysyi aterian päätteeksi.

Leenaa pyörrytti. Hänen jalkansa tuskin koskettivat parkettia, kun Karl-Johan vei hänet varmoin askelin tanssin pyörteisiin.

Kun vieraat olivat lähteneet, Leena ja Karl-Johan istuivat kahden takan äärellä ja joivat terästettyä teetä.

– Morsiamesi näytti pettyneeltä, kun annoit hänen lähteä kotiin, Leena totesi hämillään.

– Tyttökulta, hän vain kuvittelee olevansa morsian. Olen saanut tarpeekseni näistä juonittelevista naikkosista. Heillä ei ole mielessä muuta kuin omaisuuteni ja muiden kateus. Haluan tutustua sinuun paremmin. Olen uneksinut tapaamisestamme lähtien, että olet kiinnostunut minusta.

Karl-Johan kietoi kätensä Leenan ympärille. Leenasta tuntui, että hän oli tullut kotiin.

Helmi herkistyi itsekin, kun Leenan tarina julkaistiin. Hän kuuli jo korvissaan hääkellojen kilinän. Mutta nyt oli aika jatkaa Maman tarinaa.

– Muistatko, kun hehkutin, että Mama sai tuntuvan perinnön. Ajattelin lähettää hänet unelmamatkalle, Helmi kertoi, kun he olivat kahdestaan kotosalla. Saara oli lähtenyt tyttöjen kanssa läheiseen leikkipuistoon.

– Odotinkin jo, mitä keksit. Minne Mama matkustaa?

– En osaa kirjoittaa muusta, kuin sellaisista paikoista, joissa olen itse käynyt. Eikä niihin kuulu ensimmäistäkään luksuspaikkaa. Taisi olla virhe koko perintö.

– Olemmehan me vierailleet hienoissa hotelleissa, tosin vain pikaisesti, Eero muisteli.

– Ajattelin Bangkokia. Sieltä löytyy luksusta ja köyhyyttä. Muistathan, kun istuimme kerran Chao Praya joen rannalla hotelli Orientalin mielettömän hienossa puutarhassa ja siemailimme pilleillä mehua tuoreista kookospähkinän kuorista, jotka oli koristeltu paperisilla päivänvarjoilla ja tummanpunaisilla orkideankukilla.

– Muistan, ne taisivat olla listan halvimmat drinkit, Eero nauroi.

– Eksyimme hetken huumassa suomalaisten seuramatkalaisten suosikkihotelli Naraihin Silom Roadilla. Jo aula oli kuin saduista. Siellä oli lootuksenkukkien peittämä suihkulähde, jossa ui sateenkaaren värisiä kultakaloja. Huoneen hinta ylitti budjettimme, mutta en katunut, sillä huikea aamiainen ylitti odotukset. Tarjolla oli sellaisia herkkuja, joista en osannut edes uneksia.

– Minä muistan alakerran italialaisen ravintolan, josta sai lähes aidon makuisia pizzoja. Sinulla on hyvät ainekset, anna palaa, Eero virnisti ja vetäytyi tietokoneen taakse käsittelemään valokuvia.

Helmi veti henkeä ja asettui mukavasti parvekkeelle. Hän kuvitteli lähtevänsä ilman rahahuolia seikkailulle Maman kanssa. Hänen isänsä oli aikoinaan sanonut, että rahaa pitää olla, mutta sitä ei saa tuhlata. Se sopi hyvin myös Maman ajatusmaailmaan.

Kirjoittaminen ei kuitenkaan sujunut. Helmi ei päässyt alkuun, vaikka päässä pyöri ideoita. Hän muisti oman ohjeensa, jonka mukaan virikkeitä voi etsiä mitä oudoimmista paikoista.

Helmi otti käteen juuri lukemansa kirjan Amalian rakkaus ja avasi sen umpimähkään etsien sopivaa virikelausetta. Silmiin osui kappaleen aloitus: Minulla oli nälkä ja aloin maistella sitä ja tätä. Helmi hymähti, juuri niin. Jos et tiedä mitä kirjoitat, kirjoita ruoasta, hän oli ohjannut usein oppilaitaan.

Mama nosti itselleen ohjekortin. Hän purskahti nauruun. Vaunut, tietenkin. Kortin kuvassa kultaiseen haarniskaan pukeutunut ajaja mietiskelee keskittäen tietoisuutensa Pyhään Graalin maljaan, joka on hänen käsissään. Tie, jolla vaunut seisovat, on kullalla päällystetty kuninkaallinen tie. Tätä tietä kulkevat kaikki, jotka etsivät itsetuntemusta ja sisäistä muutosta.

Mama mietti päänsä puhki, minne lähtisi. Eeva-tädiltä perityt rahat polttelivat. Hän olisi pian niin vanha, ettei pystyisi nauttimaan matkustelusta. Nyt tai ei koskaan. Jonnekin lämpimään, kyllä. Jonnekin, jossa olisi hyvää ruokaa ja eksotiikkaa, kyllä. Mama selasi netistä matkaesitteitä ja televisiosta Avaraa luontoa.

Alma tuli taksilla käymään Maman luona. Hän toi pussillisen tuoreita kermavaahto- ja vadelmahillotäytteisiä croissanteja.

– En jaksanut ruveta leipomaan. Herkutellaan näillä Café Laurellin leivonnaisilla.

– Voi Alma, miten herttaista, sinä jaksat aina tuoda tuliaisia. Laitan kahvin tippumaan.

– Joko olet päättänyt, mille riemulomalle lähdet? Alma kysyi ilkikurisesti, kun kahvit oli juotu ja viimeinenkin croissant syöty.

– Enhän minä voi jättää Pörröä, Mama sanoi vaisusti.

– Kissa pärjää taatusti minun kanssani. Sitä vartenhan ystävät ovat, Alma sanoi ja silitti Pörrön tuuheaa turkkia. Kissa alkoi välittömästi kehrätä.

– Kiitos Alma, arvostan ystävyyttäsi. Jos olet tosissasi, ehkä lähden sittenkin. En osaa päättää minne, mutta jonnekin lämpimään. Näin talvella vaihtoehdot ovat vähissä. En halua Kanarialle enkä Madeiralle. Ne tuntuvat olevan kovasti turistien suosiossa. Etelä-Afrikan safari kiinnostaa, mutta pelkään, että se on liian vaativa näin vanhalle ihmiselle.

– Kuule Mama. Naapurini palasivat juuri Thaimaasta ja kehuivat sekä ilmastoa että ruokaa. Nyt on meneillään kuiva kausi, eikä siellä ole yhtä kuuma kuin keväällä. He näyttivät uskomattoman hienoja lomakuvia.

– Kuulostaa jännittävältä. Lento taitaa olla kovin pitkä?

– Kymmenen tuntia, mutta he kertoivat, että Finnairin koneet ovat nykyään mukavia. Niissä on hulppea viihdejärjestelmä. Voit katsella koko yön elokuvia tai kuunnella musiikkia, jos et saa unenpäästä kiinni.

– Alma, lupaan harkita. Kaksin olisi kyllä mukavampi matkustaa.

– Ei minusta ole enää siihen, reumatismi on paha. Lupaan seurata seikkailujasi virtuaalisesti. Lähetä päivityksiä, saat paluupostissa peukunkuvia ja hyviä neuvoja kuten muista suojakertoimet, vältä jääpalajuomia ja irtosuhteita.

Mama naurahti ja tunsi matkakuumeen nousevan. Hän näki seuraavana yönä unta huojuvista palmuista ja turkoosinsinisenä välkkyvästä merestä.

Aamulla hän oli tehnyt päätöksen. Ensin viikko jossain huippuhienossa hotellissa Bangkokissa, sitten toinen viikko Phuketin Kamala Beachilla, jota Alman naapurit olivat vuolaasti ylistäneet. Heidän mukaansa se oli salainen paratiisi toisin kuin ruuhkainen Patong Beach.

Lento Bangkokiin oli Maman kestokyvyn äärirajoilla. Olisi ehkä kannattanut panostaa bisnesluokan lippuun, hän harmitteli, mutta säästäväisenä ihmisenä se oli tuntunut tuhlaukselta.

Mama hieroi aamulla silmiään tajuamatta missä oli. Hän oli viimein torkahtanut muutamaksi tunniksi. Suvarnabhumin kansainvälinen lentokenttäterminaali näytti satelliitilta. Käytäviä tuntui riittävän loputtomiin. Mama katseli seinillä olevia upeita koristemaalauksia ja valtavia orkideaistutuksia. Olo oli ilmastoinnista huolimatta nihkeä. Hän riisui kevyen tuulitakkinsa ja taitteli sen käsivarrelleen.

Tullijonoja oli kymmenittäin. Mama valitsi lyhyimmän, mutta totesi pian, että se veti huonosti. Hän oli läkähdyksissä saatuaan lopulta pyörivältä hihnalta matkalaukkunsa. Ystävällinen virkailija ehdotti limusiinikyytiä hotellille, mutta Mama päätti, että tavallinen taksi kelpaa mainiosti.

Olikohan tämä virheliike, Mama tuskaili katsellessaan liikenneruuhkaa auton takapenkiltä. Matka kaupunkiin kesti lähes tunnin, vaikka hän oli suostunut maksamaan moottoritielisän.

Kun Mama pääsi perille Oriental hotelliin, mieliala kohosi. Korkea rakennus sijaitsi puutarhan keskellä Chao Praya joen rannalla. Hymyilevä hotellipoika toivotti hänet tervetulleeksi ja otti matkalaukun haltuunsa. Kukkaistutuksin somistetussa vastaanotossa oli tarjolla tuoretta hedelmämehua.

Mama rentoutui, kun pääsi kauniiseen huoneeseensa. Näköala joelle seitsemännestä kerroksesta oli huimaava. Orkidean terälehdillä koristeltu vuode oli leveä ja näytti houkuttelevalta. Kylpyhuone tuoksui lootuksenkukille. Mama otti kuuman suihkun ja nautti. Hän kääriytyi ylellisen pehmeään aamutakkiin ja istuutui nojatuoliin ikkunan ääreen. Pöydällä oli värikäs hedelmäkori ja kuohuviinipullo jääpalojen keskellä hopeisessa ämpärissä.

Miksi ei, nauttimaanhan tänne on tultu, Mama virnisti ja kaatoi korkeaan lasiin kuplajuomaa. Hän otti selfien ja lähetti kuvan Almalle. Hän tekstasi ”Onnellisesti perillä, makea elämä alkamassa, mutta ensin päiväunille, thaiterveisin Mama”.

Mama heräsi virkistyneenä ja huomasi, että hänellä oli nälkä. Oli sopivasti illallisaika. Hän ei halunnut tietää, miten vähän kello oli Suomessa. Mama suuntasi askeleet hotellin ravintolaan ja henkäisi ihastuksesta. Buffetpöydässä oli tarjolla uskomaton valikoima sekä länsimaisia että aasialaisia herkkuja. Mama ei tuntenut puoliakaan ruokalajeista, mutta päätti, että viikon lopulla hän nauttisi vain täsmäannoksia.

Tuoksujen kirjo oli uskomaton. Sitruunaruohon aromikas henkäys erottui limetin ja valkosipulin joukosta. Punainen chili näytti kesyltä, mutta polte sai hikikarpalot otsalle. Entä korianteri. Maman makunystyräni hyrisivät mielihyvästä. Hän otti varovasti alkuruokia. Vahva papaijasalaatti som tam oli ennestään tuttu, mutta virhevalinta. Sen jälkeen mieto sienikeitto ja valkosipulin kera vokatut tuoreet pinaatinlehdet tuntuivat lähes mauttomilta.

Mama piti pienen tauon ja kävi sitten valtavan hummerin kimppuun. Hän kaatoi saksien päälle voisulaa ja antoi maun levitä suuhuni. Tästä pöydästä hän ei hevin lähtisi.

Mama katseli ympärilleen hakiessaan höyrytettyä riisiä ja vihreää currya. Hän näki hienosti pukeutuneita neitoja ja rouvia miestensä tai rakastajiensa seurassa, turbaanipäisiä arabeja ja kähärätukkaisia afrikkalaisia. Hän taisi olla ainoa pohjoismaalainen.

Mama tunsi itsensä erityiseksi. Kukaan ei aavistanut, että hän oli tuiki tavallinen eläkeläinen, joka oli sattunut saamaan kelpo perinnön. Kotikaupungin Muoti-Siskot olivat valinneet matka-asun. Kimaltava tunika, polvipituinen kapea hame, jossa oli kävelyä helpottava halkio ja puolikorkeat korot saivat hänet tuntemaan itsensä maailmannaiseksi. Uuden kiiltävän mustan käsilaukunkin hän oli ostanut.

Olisipa ystäväni Alma nyt näkemässä, Mama mietti haikeana. Tämä oli lähettänyt lupauksensa mukaan peukunkuvan. Mama päätti kertoa ystävälleen päivittäin kokemuksistaan.

– Sain Maman onnellisesti perille, jatkan myöhemmin. Vetäydyn nyt katselemaan ylellisiä unia, Helmi haukotteli tyytyväisenä tarinan aloitukseen.

Eero halusi jatkaa vielä hetken hommia. Helmi oli huomannut, että mieheltä meni ajantaju, kun tämä syventyi valokuvien käsittelyyn. Nyt Eero tutki sähköpostiaan sen näköisenä, että siellä oli jotain kiinnostavaa.

– Tulen ihan kohta. Sain Ramalta viestin, mutta kerron vasta aamulla, hän sanoi.

Helmillä oli ennakkoaavistus, että viesti tietäisi ikävyyksiä.

– Helmi, ethän pane pahaksesi, jos lähden vielä pariksi päiväksi kuvausmatkalle? Eero kysyi muina miehinä aamiaispöydässä.

– Takuulla panen, sinullahan on kuvia enemmän kuin mihinkään kirjaan mahtuu.

– Ei se ole sama asia. Rama on luvannut viedä minut erään vuoristoheimon luo, jossa eletään hyvin alkeellisesti. Saan ainutlaatuista materiaalia.

– Turha sinun on lupaa kysellä, lähdet kuitenkin, Helmi sanoi loukkaantuneena.

Hän oli kuvitellut, että he viettävät jäljellä olevat viikot yhdessä.

– Et voi olla noin tyly. Tiedäthän, miten tärkeää tämä on minulle. Eihän sinulla ole mitään hätää, kun Saara hoitaa tyttöjä.

– Olen vain pettynyt. Suunnittelin, että retkeillään kahdestaan.

– Haluaisitko lähteä mukaan?

– Älä hulluja puhu, vuoriston serpentiinitiet eivät ole minua varten.

Eero huokasi ja mietti tuskastuneena, millä lepyttäisi vaimonsa.

Mykkäkoulu jatkui koko päivän. Helmi vetäytyi mielenosoituksellisesti parvekkeen pöydän ääreen lukemaan kurssilaisten tekstejä. Eero tarjoutui illalla keittämään teetä, mutta Helmi ei luonut häneen katsettakaan.

Seuraavana aamuna pöydällä oli lappu, jossa Eero ilmoitti lähteneensä jo auringonnousun aikaan ja lupasi palata kahden tai kolmen päivän kuluttua. Tekstiä koristi suuri punainen sydän.

Helmi repi viestin ja heitti silpun roskakoriin.

BLOGI Tropiikin Helmi

Ymmärrän entistä paremmin yksinhuoltajaäitejä. Ei pitäisi valittaa, sillä Eero on edelleen mukana kuvioissa, vaikka välillä tuntuu, että hän elää poikamieselämää ja viettää kameran kanssa laatuaikaa silloin, kun se hänen aikatauluunsa sopii. Eero on parhaillaan kuvausmatkalla jossain vuoristossa, jonne sivistys ei ole yltänyt.

Kiukuttelisin enemmänkin, ellei ystäväni Saara olisi täällä hoitelemassa Satua ja Kitiä. Vetäydyn entistä useammin harmissani tietokoneen ääreen. Tytöt ovat jo tottuneet, ettei äitiä kannata silloin häiritä. Kirjoittaminen rauhoittaa, mutta jos Eero olisi nyt täällä, hän saisi kokea, miltä tuntuu, kun huolehdin kaikista käytännön asioista. Kauppakassit painavat, samoin rahahuolet. Kun palaamme Suomeen, käynnistän Paperikammarissa uuden kirjoittajakurssin. Tämä siis jo nyt ennakkomainoksena.

Vietämme entistä enemmän aikaa kotosalla, sillä ilmat ovat kääntyneet sateisiksi ja kaupungin yllä leijuu savun tuoksua. Ilmanlaatu on todella huono.

Saara viihdyttää tyttöjä lukemalla kuvakirjoja ja askartelutuokioilla. Keittiön seinällä on kirjava taidenäyttely, jossa hymyilevät porkkanat ja itkevät sitruunat kilpailevat huomiosta vihreiden kookospähkinöiden ja mehukkaiden banaaniterttujen kanssa. Suosikkini on meloniruusu, joka on omistettu äidille. Sen alla on kaksi hilesydäntä ja tyttöjen nimikirjaimet. Herkistyin ja suukotin heidän nenänpäitään.

Kotiinpaluuseen on enää viikko aikaa. Toivottavasti huoleton mieheni Eero ehtii lentokoneeseen, terveisin huolestunut Helmi

Helmi ei osannut aavistaa, että Eero ei todellakaan pääsisi buukatulle paluulennolle.

– Saara ja tytöt, ollaan muutama päivä vapaalla. Lähdetäänkö päivällä piknikille puistoon? Helmi ehdotti aamiaisen jälkeen.

– Sopiiko, että menet Sadun ja Kitin kanssa? Haluaisin käydä kampaajalla ja hemmotteluhoidoissa ennen kotimatkaa, Saara sanoi.

– Totta kai, täytyyhän sinun nauttia elämästä. Olen ollut ajattelematon, Helmi sanoi ja halasi Saaraa.

Vilkkaan puuhapäivän ja iltatoimien jälkeen Saara tarjoutui lukemaan Sadulle ja Kitille iltasadun ja laittamaan heidät nukkumaan. Helmi oli kiitollinen saadessaan jatkaa rauhassa Maman tarinaa.

Mama pukeutui seuraavana aamuna ylellisen buffetaamiaisen jälkeen hellemekkoon ja leveälieriseen olkihattuun. Sen somisteena oli iloisen kirjava nauha ja pieni ruusuke. Sandaalit olivat uudet ja istuivat hyvin jalkaan. Hän laskeutui hissillä ala-aulaan ja suunnisti puutarhan puolelle. Kirkkaana säkenöivän uima-altaan pinnalla uiskenteli vaaleanpunaisia muoviflamingoaja. Altaan laidalla oli mukavan näköisiä pöytäryhmiä kukkaistutuksien ja rehevien palmujen keskellä. Hohtavan valkoiset aurinkovarjot loivat lempeää varjoa.

Tilkka kuohuviiniä, Mama hykerteli ja tilasi reippaasti koko pullollisen baaritiskiltä. Nuori thaipoika kumarsi ja toi piripintaisen lasin suolapähkinäkipon kera Maman eteen. Tämä mietti, tottuisiko tällaiseen elämään koskaan vai rupeaisiko se kyllästyttämään. Hänellä oli jo ikävä Pörröä ja Almaa.

Viereisessä pöydässä istui kaksi hänen ikäistään mummoa. Toisella oli harmaa sukankudin kädessä, toinen virkkasi mustekalalta näyttävää otusta. Heillä oli sirot espressokupit edessä ja vadillinen makean näköisiä neliskulmaisia leivoksia.

Muutkin osaavat nauttia elämästä, Mama tuumi ja laittoi aurinkolasit päähän. Hän säpsähti, kun harmaa lankakerä vierähti hänen jalkoihinsa. Mama kumartui poimimaan sen ja palautti naapuripöytään.

– Kylläpä minä olin huolimaton, vanhempi mummoista huudahti ja otti kerän vastaan.

– Hyvänen aika, olette suomalaisia. Hauska tavata, Mama tervehti ilahtuneena.

– Voi veikkonen, emme ole nähneet maanmiehiä, vaikka olemme täällä jo toista viikkoa, Esteriksi esittäytynyt nainen huudahti.

– Mukava nähdä, minä olen nuorempi sisko Hillevi, vaan en mikään hiiri, toinen naisista virnisti. – Olemme eläkkeellä olevia opettajia ja päätimme irrotella, kun olemme vielä terveitä. Vanhin siskoistamme kuoli vähän aikaa sitten ja jätti pankkitilille sen verran rahaa, että uskaltauduimme matkaan. Hän kirjoitti jäähyväiskirjeen, jossa toivoi, että nauttisimme elämästä hänenkin puolestaan.

– Minäkin olen eläkkeellä ja sain vanhalta tädiltäni perinnön. Elämä on ihmeellistä, Mama sanoi ja siirsi lasinsa sisarusten pöytään. Tarjoilija tuli kaatamaan lisää kuplajuomaa ja tiedusteli, toisiko hän lasit muillekin.

– Totta kai, maistuuhan? hän kysyi kohteliaasti.

– Jos nyt tämän kerran, Esteri vastasi sukkelasti. – Taidat olla uusi täällä? Emme ole nähneet sinua aikaisemmin.

– Kyllä vain, tulin eilen ja olen edelleen pyörällä päästäni. Olen varannut hotellin viikoksi ja jatkan sen jälkeen matkaa Andamanmeren rannalle Phuketiin.

– Ei voi olla totta, niin mekin. Minne majoitut?

– Tuttavani suosittelivat Kamala Beachia.

– Emme ole vielä varanneet hotellia. Entä sinä?

– Katselin netistä, että Thai Kamala Beach Front näytti upealta. Iso uima-allas on rannan tuntumassa ja huoneissa näyttää olevan hulppeat katosvuoteet. Päätin, että kokeilen kerran elämässä, miltä ylellinen elämä tuntuu, Mama kertoi.

– On tämä meillekin totuttelemista. Panetko pahaksesi, jos varaamme huoneen samasta hotellista?

– En todellakaan. Tuntuu oudolta olla yksin matkalla, seura kelpaa aina. Eiköhän kohoteta maljat uuden tuttavuuden kunniaksi.

Helmi veti henkeä. Ylellisyys tuntui ylivoimaiselta, mutta hän oli yrittänyt parhaansa. Jatkossa pitäisi keksiä tarinaan särmää, muuten se olisi liian makea ja epäuskottava. Hän tiesi kokemuksesta, että lukijat kaipasivat yllättäviä käänteitä.

Helmin kiukku Eeroa kohtaan kääntyi huoleksi, kun mies ei palannut vielä kolmantenakaan päivänä. Hän soitti Chailaille, mutta tämä ei tiennyt retkeläisten liikkeistä. Vuoristossa ei ollut kenttää, joten soittaa ei voinut.

Sitkeä sade jatkui. Helmi, tytöt ja Saara pysyttelivät sisällä ja kokkasivat lasten lempiruokia. Saara teki lettutaikinan ja paistoi ohuita räiskäleitä. Tytöt sirottelivat niiden päälle runsaasti sokeria. Helmi ei jaksanut moittia. Hänelle herkut eivät maistuneet, sillä kurkussa oli pelon möhkäle.

Helmi istui valkoviinipullo seuranaan parvekkeella tyttöjen ja Saaran nukkumaan menon jälkeen ja tähyili, näkyisikö Raman autoa. Kun aamu oli valkenemassa, hän vajosi kuoleman kaltaiseen uneen. Hän havahtui, kun ovi kolahti ja eteisestä kuului ähinää. Eero tuli sisälle kasvot kalpeina kyynärsauvaan nojaten. Rama tuki häntä toiselta puolelta.

– Mitä on tapahtunut? Helmi kysyi hätääntyneenä ja yritti halata Eeroa. Tämä horjahti ja olisi kaatunut, ellei Rama olisi saanut hänestä tukevaa otetta.

– Sattui pieni tapaturma. Vuorilla satoi ja polut olivat vaarallisen mutaisia. Eero liukastui ja loukkasi jalkansa. Kylän lääkintämies sitoi nilkan, mutta se turposi. Ajoimme lähimpään sairaalaan, lääkäri tikkasi haavan ja Eero sai kunnon tukisiteen. Toipuminen kestää aikansa, mutta tilanne on hallinnassa, Rama selitti.

– Kyllä tämä tästä, Eero yritti virnistää.

– Tule nukkumaan. Tuon kuumaa teetä ja särkylääkettä, kiitos sinulle Rama, Helmi touhusi hädissään.

– Minä tästä lähdenkin. Chailai on huolissaan, vaikka soitinkin matkalta, Rama sanoi.

– Eero, senkin pirulainen. Ensin jätät minut yksin ja sitten tulet kotiin puolikuolleena, Helmi moitti ja suukotti miestään.

– Mitäpä ihminen ei tekisi taiteen vuoksi, Eero sanoi ja vaipui raskaaseen uneen.

Viimeinen lomaviikko oli ankea. Haava tulehtui ja Eerolle nousi korkea kuume. Lääkäri kävi katsomassa ja määräsi vahvan antibioottikuurin. Eero houraili ja näki painajaisunia. Helmi yritti lievittää tuskaa kylmillä kääreillä. Ne auttoivat vain hetkeksi.

Helmi hätääntyi. Miten he selviäisivät paluumatkasta, kun mies pysyi tuskin jaloillaan? Hän soitti vakuutusyhtiöön, josta kerrottiin, että jos matkavakuutus oli voimassa, kulut korvataan kuitteja vastaan.

Seuraava järkytys koitti Bangkokin lentoasemalla. Eero oli selviytynyt hädin tuskin runsaan tunnin lennosta Chiang Maista Suvarnabhumille. Lentokentällä mitattiin kuume, joka oli korkea. Heidät ohjattiin vähin äänin sivuhuoneeseen.

Helmi pelkäsi pahinta. Eeron jalat tekivät tenän ja hän pyörtyi lattialle. Ensihoitajat riensivät paikalle ja nostivat potilaan paareille.

– Viemme miehenne sairaalaan. Te muut voitte mennä lähtöportille, tiukkailmeinen virkailija kehotti.

Helmi pelästyi. Ei hän voinut jättää Eeroa yksin vieraaseen maahan.

– Minä tulen sairaalaan mieheni kanssa. Sopiihan sinulle Saara, että matkustat tyttöjen kanssa kotiin? Tulemme perästä heti, kun Eero toipuu.

Saara halasi Helmiä ja lupasi pitää Sadusta ja Kitistä hyvää huolta. Nämä olivat seuranneet hiljaisina odottamattomia tapahtumia unikaverit kainaloissa.

Helmi purskahti itkuun vasta, kun virkailija oli johdattanut Saaran ja tytöt ulos. Miten ihana loma olikaan ollut ja nyt tämä kaamea järkytys.

Helmi pääsi ambulanssin kyytiin. Eero makasi tajuttomana paareilla. Pillit eivät kuitenkaan soineet. Helmi halusi tulkita, ettei välitöntä hengenvaaraa ollut.

Eero havahtui, kun hänet siirrettiin sairaalan sänkyyn. Helmi istui vieressä ja tarjosi Eerolle pullovettä. Tämä räpytteli silmiään ja ihmetteli, missä oli.

– Lepää, matka oli sinulle liian suuri rasitus. Lääkäri tulee pian tutkimaan jalkasi, Helmi rauhoitteli, vaikka hänen sydämensä hakkasi.

– Onpa pahan näköinen nilkka, haavassa on mätää, lääkäri totesi kääriessään siteen auki.

– Mieheni on syönyt antibiootteja, eivätkö ne ole tehonneet?

– Otamme röntgenkuvan. Pelkään pahoin, että jalassa on murtuma. Joudumme ehkä leikkaamaan, mutta katsotaan ensin kuvat, lääkäri sanoi selkeällä englannin kielellä.  – Rouva voi majoittua potilashotelliin. Tulkaa iltapäivällä uudelleen, niin tiedämme enemmän.

Helmi pakeni. Keskipäivän helle, liikenteen meteli ja suurkaupungin savusumu tuntuivat musertavilta. Hän sai yhden hengen huoneen sairaalan vieressä sijaitsevasta huikean korkeasta hotellista.

Helmi veti sälekaihtimet alas ja yritti levätä viileän suihkun jälkeen. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Pahat aavistukset pyörivät päässä. Mitä jos Eero halvaantuisi tai kuolisi? Miksi hän oli kiukutellut typerästi? Miten tytöt pärjäisivät pitkän kotimatkan ilman äitiä ja isää?

Lopulta armelias tajuttomuus voitti. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Helmi koputti varovasti Eeron huoneen oveen. Potilas istui tyynyyn nojaten sängyllä toinen jalka suorana edessä. Siihen oli laitettu kirkkaan sininen kipsi.

– Miltä näyttää? Luuletko, että tytöt ovat kateellisia, kun lähetän kuvan WhatsAppissa, hän virnisti.

Helmi yritti nauraa, vaikka kurkkua kuristi.

– Näytät komealta.

– Vähän väsyttää, sain hevoskuurin kipulääkkeitä. Olisin ottanut mieluummin thaiviskiä, mutta hoitajat vain nauroivat.

– Kauanko kipsi on jalassasi?

– Kuulemma kuusi viikkoa. Haluavat tarkkailla vointia muutaman päivän. Sen jälkeen tyttöseni lennämme bisnesluokassa Suomeen. Vakuutus kattaa kulut.

Helmi henkäisi helpotuksesta. Ehkä tästäkin selvittäisiin. Hän haki tuoremehut sairaalan kahviosta. Eero nukahti, ennen kuin hänen lasinsa oli tyhjä. Helmi laittoi yöpöydälle lapun, jossa kertoi tulevansa aamulla uudelleen. Hän piirsi ison punaisen sydämen viestin ympärille.

Eero toipui nopeasti. Hän kolisteli kyynärsauvoilla ympäri huonetta, kun Helmi tuli katsomaan. Lääkäri antoi luvan lähteä kotimatkalle jo kahden päivän kuluttua.

Bisnesluokka oli molemmille uusi kokemus. Hymyilevä lentoemäntä laittoi Eeron istuimen makuuasentoon ja auttoi hänet pitkälleen. Helmi istui vieressä ja hämmästeli, miten reilusti hänellä oli jalkatilaa.

– Maistuuko aperitiiviksi lasillinen samppanjaa? Tuon teille illallismenun. Saatte valita mieleisenne eri vaihtoehdoista, lentoemäntä sanoi.

– Että maistuuko? Olen juonut sairaalassa makeaa mehua enemmän kuin tarpeeksi, Eero kommentoi.

– Kiitos, kyllä minullekin maistuu. Tämä tuntuu ylelliseltä, Helmi tuumi ja kilautti maljan Eeron kanssa.

Helmi ei pystynyt nukkumaan, vaikka vuode olikin kutsuva. Hän laittoi kuulokkeet korville, siemaili jälkiruoaksi tarjoiltua kahvia ja aitoa ranskalaista konjakkia. Eero oli nukahtanut ja kuorsasi.

Helmi suunnitteli jatkoa Maman tarinalle. Hän muisteli lomamatkaa Kamala Beachille. Hän oli asunut reppuretkellä halvassa huoneistohotellissa, jonka pihapiirissä oli houkuttelevan näköinen uima-allas. Emäntä oli kuitenkin pahoitellut, ettei heillä ollut varaa maksaa osuutta hinnasta, joten hotellivieraat eivät saaneet käyttää sitä.

Helmiä oli harmittanut, mutta hän oli ottanut kävelyretket kuntoilun kannalta runsaan kilometrin päässä sijaitsevalle hienohiekkaiselle rannalle. Paitsi silloin, kun ukkosmyrsky oli pyyhkäissyt saaren yli ja tiet olivat ikävän liejuisia. Hän oli istunut parvekkeella ja lukenut ajankuluksi hotellin aulasta löytyneitä romanttisia rakkauskertomuksia.

Mamalla oli nyt kaikki hyvin, rahaa, hieno hotelli uima-altaan kera ja mukavaa seuraa. Oli aika lähettää matkalaiset huvipuistoon.

– Luin matkaoppaasta, että täällä Kamala Beachilla on Phuketin suurin huvipuisto Fantasea Park. Mitä sanotte, lähdetäänkö huvittelemaan? Esteri ehdotti.

– Sopii, rantaelämä on mukavaa, mutta iltarientoja emme ole vielä kokeilleetkaan. Pitäisikö jättää illallinen väliin? Mama mietti, sillä hän oli ollut uupunut raskaan myöhäisen ruokailun jälkeen.

– Syödään myöhäinen lounas, vietetään kunnon siesta ja ajetaan taksilla huvipaikalle, Hillevi suunnitteli.

Mama oli häikäistynyt. Ilta oli pimentynyt ja puisto välkkyi värivaloissa. Hän kierteli Esterin ja Hillevin kanssa kojujen lomassa odotellen show’n alkua. Luvassa oli ennen näkemätön spektaakkeli. Huvipuistossa oli lähes tungokseen asti väkeä.

Mama pelästyi, kun joku tönäisi hänet kumoon. Esteri kiljaisi ja piteli kättä sydämellä. Hänen kaulassaan oli ikävän näköinen ruhje. Kultainen ketju oli riuhtaistu väkivalloin. Maman kiiltävä käsilaukku oli kelvannut varkaille. Hillevi auttoi Maman pystyyn ja yritti rauhoitella itkevää sisartaan.

Mama raivostui. Hän terästi katsettaan ja huomasi, että poikajoukko livisti läheisen telttakatoksen alle. Hän ryntäsi juoksuun Esterin ja Hillevin ällistyneiden katseiden seuraamana. Nämä viittilöivät kiivaasti turvamiehiä hätään.

Mama sukelsi telttaan ja huomasi, että pojat kätkivät varastamansa tavarat pressun alle. Hänen musta käsilaukkunsa pilkisti reunan alta. Mama veti henkeä ja keskittyi. Hän kokosi voimansa ja lateli tulikivenkatkuisen loitsun, jonka mukaan kaikki, jotka olivat syyllistyneet varkauksiin, lamaantuisivat.

Turvamiehet olivat ihmeissään, kun lukuisa joukko huvipuiston vieraista jähmettyi kesken liikkeen. Esteri ja Hillevi johdattivat heidät telttaan, jossa Mama odotti kiihtyneenä. Poikajoukko tuijotti ilmeettöminä tulijoita.

– Rouva, en ymmärrä miten tämän teitte, mutta olen äärettömän kiitollinen, turvapäällikkö oli tullut paikalle. – Olen jahdannut rosvoja, mutta he ovat äärettömän nopeita liikkeissään. On ilo nähdä heidät nyt liikkumattomina. Kauanko vaikutus kestää? Teillä oli ilmeisesti kaukolamautin käytössä?

– Ei muuta kuin taikasormet, Mama nosti kätensä ja hymyili vaatimattomasti. – Voin vapauttaa heidät heti, kun olette laittanut käsiraudat.

– Mama, olet uskomaton, Esteri kiitteli saatuaan kultaketjun takaisin.

– En todellakaan halunnut luopua uudesta käsilaukustani, Mama naurahti. – Mitä sanotte, jätämmekö show’n väliin ja lähdemme hotellille paukuille?

– Sait juuri ylipuhuttua, Hellevi sanoi helpottuneena.

– En minäkään olisi pystynyt keskittymään näytökseen kaiken tämän jälkeen. Mama, tarjoamme sinulle, mitä ikinä haluat juoda.

– Kiitos, samppanja kelpaa mainiosti.

Helmi rauhoittui ja asettui pitkäkseen. Hän nukahti operettisävelten myötä. Luciano Pavarotti lauloi La donna é mobile. Kirkas auringonpaiste häikäisi, kun hän nosti ikkunaluukun aamiaistarjoilun alkaessa. Eero haukotteli ja ilmoitti, että hän lentää jatkossa vain bisnesluokassa.

Kotimatka Hämeenlinnaan sujui pyörätuolitaksilla. Huomaavainen kuljettaja auttoi Eeron sisälle asti. Satu ja Kiti ryntäsivät halaamaan isäänsä. Helmi näppäili kännykkäkameralla kuvia blogia varten. Hän julkaisi ne otsikolla riemullinen kotiinpaluu.

Saara kuivasi käsiään pyyhkeeseen ja tuli esiliina edessä vastaan. Keittiöstä tulvi pullantuoksu.

– Johan teitä ehdittiin odottaa. Kevätaurinko paistaa ja lumet ovat melkein sulaneet. Leivottiin tyttöjen kanssa lämpimäisiä, hän hymyili.

– Saara, en ymmärrä, miten tulisimme toimeen ilman sinua, Helmi sanoi ja tarkoitti sitä.

– Äiti, saadaanko nyt mennä viemään Oliverille tuliaiset ja kertoa, että te olette tulleet kotiin? Saahan Oliver tulla katsomaan isin kipsiä? Satu ja Kiti kyselivät malttamattomina. He olivat ostaneet pojalle jättisuuren pandapehmolelun ja pussillisen hedelmäkarkkeja.

– Totta kai, pitäkää hauskaa.

Eero nosti kipsijalan sohvalle ja otti toisen pullan, kun Saara oli lähtenyt. Tämä oli luvannut tulla avuksi, jos sellaista tarvittaisiin.

Helmi katsoi Eeroa hellästi. Tuntui ihmeen ihanalta olla taas kotona.

– Yksi hyvä juttu tuosta karkumatkastasi oli. Et ihan heti pääse kipsin kanssa uudelleen omille teillesi, Helmi virnisti ja antoi kuuman suukon miehelleen.