Seuraan Haastavaa kirjoittamista -sivustoa, sillä kirjoituskilpailuihin osallistuminen antaa kutkuttavan tunteen mahdollisesta onnistumisesta. Uskon edelleen Mama Maddalenaan. Viimeksi kolahti oheinen teksti:

Kehitysvammaliiton Selkokeskus ja Oppimateriaalikeskus Opike julistavat Ilo-kirjoituskilpailun Kehitysvammaliiton 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kilpailuun voi osallistua selkokielisellä novellilla, jota ei ole julkaistu aiemmin. Novellin aiheena on ilo ja ajateltuna lukijana selkokieltä tarvitseva nuori aikuinen tai aikuinen. Novellin pituus on 1–3 A4-sivua. Fonttikoko on 12 ja riviväli on 1.

TAROTKORTIT ENNUSTAVAT ILOA

Mama Maddalena ei ollut iloinen. Selkää särki ja päivä oli masentavan sateentihuinen. Kihti vaivasi.

Tiikeriraitainen Pörrö-kissa tuli puskemaan sääriä.

Mama värähti. Miksi elämästä oli tullut vaikeaa? Hän muisti kirjailija Eeva Kilven sanat: ”Vanhuus on seikkailu, joka koettelee ihmistä”. Se oli niin totta.

– Pörrö, ystäväiseni, mitä keksisimme ilahduttaaksemme päivää?

Kissa kipitti oitis jääkaapin eteen.

– Taidan arvata, kaipaat herkkuja. Niin minäkin. Tuoreita silakoita on vielä jäljellä. Keitän kupillisen vahvaa kahvia ja syön viimeisen macaronleivoksen. Ehkä päivä kirkastuu niiden avulla.

Auringonsäde pilkahti pilvien lomasta.

Pörrö hyppäsi sohvalle ja keskittyi nuolemaan viiksiä. Silakkalautanen oli tyhjä.

– Lähden tapaamaan ystävääni Allia. Hän soitti, että luvassa on  yllätys. Minua jännittää. Ole kiltti kissa sillä aikaa, Mama touhusi posket punaisina.

Hän kietoi virkkaamansa pinkinpunaisen villahuivin kaulaan ja osti tuliaisiksi kimpun iloisen kirjavia tulppaaneja.

– Mama, hauska kun tulit. Maistuuko kahvi? Otan pakastimesta bostonkakkua sulamaan.

– Älä suotta, join kupillisen kotona. Lasillinen erinomaista kirsikkalikööriäsi maistuisi.

– Mama, ymmärrät hyvän päälle. Istutaan olohuoneen puolelle. Olen pessyt ikkunat. Kevään valo ilahduttaa talven harmauden jälkeen. Tosin sitä ei ole vielä paljonkaan näkynyt.

Alli toi pienet kristallipikarilliset tummanpunaista juomaa.

Maman suu vetäytyi hymyyn.

– Olet mestari, tämä on jumalten nektaria.

– No jaa, kotipihan kirsikat ovat happamia, mutta runsaan sokerin kanssa ne sopivat mainiosti viiniin. Lupasin yllätyksen. Muistatko, että kerroin osallistuvani kirjaston kilpailuun? Aiheena oli ilo. Kirjoitin sinusta ja voitin pinon runokirjoja!

– Jopas jotain. Saanko kuulla voittajakirjoituksen?

– Minua vähän hävettää. Kirjoitin faktaa ja fiktiota. Tarotkorttisi saivat minut liekkeihin.

– Odotan jännittyneenä, Mama sanoi ja siemaisi lasinsa tyhjäksi. Häntä jännitti.

Alli laittoi lukulasit nenälleen ja aloitti ääni väristen.

MAMA, MINÄ JA TAIKURI

En usko tarotkortteihin. Koen ne pelottavina. Ystäväni Mama tulkitsee kortteja Hämeen keskiaikafestivaalilla. Hän lupaa vain hyviä ennustuksia ja suhtautuu elämään huumorilla.

– Ne tuottavat kävijöille iloa ja auttavat elämän hallinnassa, hän perustelee omituista harrastustaan.

Suostuin vastahakoisesti, kun hän ehdotti, että nostan onnenkortin. Arvelutti. Entä jos se tietää surua tai onnettomuutta?

– Alli katso, pakassa on 78 korttia, kaikki erilaisia. Nostit parhaan kortin Taikurin. Hän lupaa onnen avaimet. Mutta ole varovainen mitä toivot, sillä se voi toteutua.

– Onko mahdollista toivoa kilpailun voittoa?

– Jos se tuottaa iloa, toivo toki. Taikurilla on pilke silmäkulmassa. Hänellä on valta antaa ja valta ottaa. Hän kehottaa nauttimaan elämän iloista.

Alli, olet verraton. Toivoit voittoa ja sait sen. Onnittelut, kortit tietävät. Nyt maistuisi toinenkin lasillinen likööriä.

Mama halasi ystäväänsä ilon kyyneleet silmissä.

Alli nauroi onnellisena ja haki puolillaan olevan karahvin pöytään.