78 tarotkortissa on koko ihmiselämän kirjo.

Lähdin luottavaisena Narrin seuralaiseksi. Kohtasin alkumatkalla elämääni vaikuttaneet ihmiset. Kun saavuin Hoviin, tunnistin rakkaat ympärilläni. Sauvojen, Maljojen, Miekkojen ja Lanttien maailmat kertovat elämän rikkaudesta.

Erityiskiitokset sanataiteilija Päivi Haanpäälle, joka kirjoittajan tarotkurssilla rohkaisi lähtemään matkalle. Hän avasi silmät näkemään, että kortit kertovat tarinan. Sävyjä on kullanhehkuisesta auringosta tummiin varjoihin aivan kuin elämässä.

Narrin matka on valmis alkamaan. Rohkenetko tulla mukaan?

Narrin matka Suurten Salaisuuksien maailmassa

0 Narri.

Vartuin suotuisten tähtien alla. Koti Hämeenlinnan Lahdensivuntiellä oli lämmin ja turvallinen, vaikka sodan jälkeen kaikesta oli pulaa. Rakel-äiti oli kotirouva ja Lasse-isä ammattikoulun puutyöopettaja. Olin seitsemänvuotiaaksi asti ainoa lapsi, jota vanhemmat hemmottelivat. Äiti hoiti kodin, leipoi ja säilöi, sai kukat kukkimaan ja ompeli vaatteet. Iltahetket isän ja satukirjojen kanssa olivat juhlaa. Elämä muuttui, kun pikkusisko Jaana syntyi. Pakenin kirjojen maailmaan. Luin Viisikot, Anna- ja Runotyttöromaanit ja Neiti Etsivät. Kirjastokortti aikuisten puolelle oli unelmien täyttymys.

1 Taikuri.

”Lupaan sinulle onnen avaimet, mutta varo, voin ottaa ne pois”, Taikuri lupasi pilke silmäkulmassa. Tuttu ja turvallinen elämä mullistui, kun olin teini-ikäinen. Perheemme muutti Järvenpäähän samana vuonna, kun isä täytti 50 vuotta. Hän oli mielestäni ikivanha. Siirtyminen tyttölyseosta yhteiskouluun oli pelottava ja kiehtova kokemus.

Elämä hymyili, kun lähdimme ylioppilastutkinnon jälkeen sydänystävä Ullan kanssa sairaanhoitajaharjoittelijoiksi hoivakoti Rosenhügeliin Wieniin. Palasimme maailmankansalaisina opiskelemaan. Ulla jatkoi saksan kielen parissa Tampereen kieli-instituutissa ja sai työpaikan Hochst-Fennicalta. Minä kävin HSO-sihteeriopiston ja Yleisradion kuvaussihteerikurssin. 35 vuotta televisiotyössä oli Elämää suurilla kirjaimilla.

Kun lapset olivat löytäneet elämänkumppanit, toivoin salaa lastenlasta. Taikuri riemastui. Sain vuoden välein neljä pikkupoikaa ja bonuksena vielä pikkutytönkin.

2 Ylipapitar.

Äidin Martta-sisko oli haltijakummini. Hän oli naimaton ja jäi ainoana seitsemästä sisaruksesta hoitamaan Aleksi-isää kotitaloon Iittalaan. Kun vaari kuoli, kävi ilmi, että talo oli nuorena onnettomuudessa menehtyneen Väinö-veljen nimissä. Hänen leskensä Sylvi muutti sinne pikkupoikien Karin ja Eeron kanssa ja Maru sai lähteä. Paavo-veli tarjosi turvapaikan omakotitalon yläkerrasta Järvenpäästä. Kun perhe kasvoi, Maija ja Paavo saivat viisi lasta, Maru joutui muuttamaan alivuokralaiseksi lähitaloon. Kävin ahkerasti kylässä hänen pienessä vinttikamarissaan. Marulla ei ollut ammattia. Työtä löytyi tehtaasta ja myöhemmin hän toimi lastenhoitajana.

Maru oli rakas. Hän jaksoi kysellä koulunkäynnistä, pelata lautapelejä ja neuloa villapaitoja. Tarina ei päättynyt onnellisesti, sillä Marulla todettiin muistisairaus. Hän ihmetteli 70-vuotispäivänään, ketä täällä juhlitaan. Kävin vierailuilla palvelutalossa, mutta järkytyin, kun hänen mielensä harhaili. Maru ei löytänyt ilman apua yleisistä tiloista omaan huoneeseensa. Kun kysyin, oliko hän saanut juttuseuraa, Maru sanoi, että täällä on vain vanhoja ihmisiä, ei niiden kanssa voi keskustella. Kerran Maru kysyi, mitä äidille kuului. Hän järkyttyi, kun kerroin, että äiti oli kuollut jo vuosia sitten. ”Miksi minulle ei ole kerrottu?” hän itki.

3 Hallitsijatar.

Minulla on ollut onni saada hyviä esimiehiä ja naisia. Ensimmäinen toimituspäällikköni Yleisradion asiaohjelmissa oli Laura Markos, joka kirjoitti niin loistavan työtodistuksen, että pääsin sen ansiosta uralla eteenpäin. Dokumenttiprojektin päällikkö Pekka Holopainen oli viisas ja oikeudenmukainen johtaja. Suosikkitoimittajani Leo Lehdistö sen sijaan oli parempi ohjelmien tekijänä kuin päällikkönä. Kun siirryin Kulttuuriohjelmiin, tunsin oloni turvalliseksi Elina Paloheimon lempeässä ohjauksessa.

Vuonna 2001 perustettu Teema-kanava tarvitsi ammattitaitoisia tekijöitä, sillä ohjelmatuntimäärä kasvoi rajusti. Toimenkuvaani kuului perinteisten kuvaussihteerin tehtävien lisäksi tuotantopäällikön vastuu. Se oli tehokas koulu, jossa opin paljon uutta kollegani Kirsi Karpon ammattitaitoisessa opastuksessa. Airi Vilhunen siirtyi Elinan jälkeen kulttuuripäälliköksi ja luotti ammattitaitooni siinä määrin, että toimin viimeiset työvuodet projektituottajana. Sain mukavan työryhmän kanssa valita Teeman arkistopaikalla esitettävät ohjelmat. Pesti oli vaativa, sillä olin budjettivastuullinen. Se oli sekä kiehtovaa että raskasta.

4 Hallitsija.

Olin isän tyttö. Isällä oli huumorintajua ja aina aikaa minulle. Hän jaksoi kertoa satuja ja riimitellä runonpätkiä. ”Ole onnekas aina, hyvä mieleesi paina, jos vaikeaa ois, paha unhoita pois”, hän kirjoitti ystäväkirjaani. Isän ohjeet ovat kantaneet läpi elämän. Isä oli tenori ja lauloi mieskuorossa. ”Koivut jo lehtii, koivut jo lehtii, taitaa tulla kesä”, isä kajautti, kun Skodamme starttasi keväisin Hattulaan. Muutimme mökille kesiksi, sillä isällä oli opettajana kolmen kuukauden loma.

Isä oli taitava käsistään. Hän nikkaroi kotiimme huonekalut. Jalopuut olivat arvokkaan näköisiä. Ehkä näin niitä lapsuudessa liikaa, sillä opiskeluaikana ihastuin yksinkertaiseen Lundiaan ja nykyään kodistani löytyy Ikean mallistoa. Isän tekemät sirot ruokahuoneen tuolit ovat kulkeneet mukanani asunnosta toiseen.

Rakkain muisto isästä on kesämökkimme, jonka hän rakensi omakätisesti. Saunamökki Vanajaveden rannalle valmistui 1950-luvulla ja huvila ylärinteeseen Ruskeentien varrelle 1960-luvulla. Jussi otti mökin kunnossapidon huolekseen sen jälkeen, kun lunastin sisaren osuuden. Nykyään vastuu on siirtynyt poikamme Miikan harteille.

5 Ylipappi.

Sain lapsena yliannoksen hengellistä kasvatusta. Äidin vanhin sisar Eeva Sofia oli kansakoulun opettaja, vanhapiika ja uskovainen. Hän huolehti nuoremmasta sisarestaan Leasta, jolla oli mielenterveysongelmia. Vietin lapsuuden kesäviikkoja tätien hoivissa Lempäälässä. Ihmettelin, miksi tädit riitelivät. Eeva määräsi kaikesta, Lea alistui. Kuuntelin hämmentyneenä virsien veisuuta seuroissa. Uskonnollinen kasvatukseni huipentui, kun Eeva-täti sulki minut saunan pukuhuoneeseen ja tivasi sieluni tilaa. ”Olethan uskossa?” En ollut silloin enkä sen jälkeen. Pelästyin ja pakenin enkä suostunut sen jälkeen viettämään aikaa tätien luona.

6 Rakastavaiset.

Tapasimme pohjalaispoika Jussin kanssa Dipolissa Espoossa yrjönpäivänä 1970. Ihastus oli molemmin puolista. Nautimme huolettomasta opiskelijaelämästä ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta. Menimme juhannuksena 1974 kihloihin ja heinäkuussa 1976 naimisiin. Miika Henrikki syntyi marraskuussa 1978 ja Anna Katariina heinäkuussa 1982.

En osannut aavistaa, että vietän eläkevuosia kotikaupungissani Hämeenlinnassa ja hemmottelen viittä lastenlasta. Miikalla ja Lauralla on pojat Otso Ilmari ja Visa Henrikki sekä suloinen Ulpu Eevi Amalia. Annalla on kaksi reipasta poikaa Samu Emil ja Miska Aleksi. Anna on käytännössä yksinhuoltaja. Tuomo-isä tapaa poikia satunnaisesti.

7 Vaunut.

Matkustelusta on tullut intohimo. Jaana-sisko opiskeli yliopistossa ranskaa, mutta matkakipinä voitti. Hän kouluttautui oppaaksi ja työskenteli Aurinkomatkoilla ja Olympialla. Vietimme ihania lomia siskon matkakohteissa. Ikimuistoisin niistä oli Egypti. Jaanalla oli siellä valkoinen Cecilia-hevonen ja hurmaava tyttökoira Shems, jonka hän toi myöhemmin Suomeen.

Vuorotteluvapaan myötä Jussista ja minusta tuli omatoimimatkailijoita. Kuljimme reput selässä Kaakkois-Aasian aurinkorannoilla. Eläkkeelle jäätyämme vietimme talvikuukausia lempikohteessamme Chiang Maissa. Kaikki ihanuus loppui keväällä 2019 koronan ja Jussin sairastumisen myötä.

Kun kaukokaipuu iskee, katselen kyyneleet silmissä hikipisarat.net blogipäivityksiäni. Pahimpaan ikävään auttaa televisiosarja Alastomat selviytyjät. Miksi ihmeessä haikailen pitkiä lentomatkoja, paahtavaa hellettä, iniseviä hyttysiä ja ukkosmyrskyjä?

8 Tasapaino.

Kun elämän palapelin palat ovat oikeassa järjestyksessä, se takaa rauhallisen yöunen ja pitää mielen virkeänä. Ehdin saada ruuhkavuosien aikana kaiken. Avioliitto Jussin kanssa oli tasainen, lapset Miika ja Anna toivottuja ja rakastettuja, koiranpentu Pekku hellyttävä. Oli toiveiden mukaan Jussin arkkitehtiveli Mikon suunnittelema omakotitalo, merensininen Skoda ja rakas kesämökki Suvela. Oli säästöjäkin, sillä Jussi oli valmistunut sähköpuolen diplomi-insinööriksi, sai työpaikan Espoon Sähköstä ja palkka oli hyvä. Vastapainona meillä oli huikea asuntolaina sen jälkeen, kun olin lunastanut mökin itselleni. Korot olivat pieniä ja Jussin mielestä oli vain verotuksen kannalta hyvä, että on velkaa.

Miten kauhuissani olinkaan, kun tasapaino järkkyi. Jussi joutui sairaalaan lokakuussa 2021 ja sieltä jouluviikolla pysyväispaikalle hoivakoti Visarantaan. Asuntolainaa oli tässä vaiheessa vielä yli satatuhatta euroa. Pyörin aamuyöt ahdistuneena sängyssä ja pähkäilin, miten hoidan lyhennykset eläkkeelläni. Jussin hyvät tulot hupenivat hoitokuluihin. Elämästä oli tullut yhtäkkiä pelottavaa.

9 Erakko.

Huomasin 72-vuotiaana olevani ensimmäisen kerran elämässä yksin. Anna asuu Samun ja Miskan kanssa Malmilla, Miika perheen kanssa entisessä kodissamme Kauklahdessa Espoossa. Totuttelin ajatukseen, että myyn Jussin ja minun kolmiomme Hämeenlinnan Palokunnankadulla ja muutan vuokralle.

Kun päätin toimia, se kävi nopeasti. Löysin unelmakaksion Vuorikadulta Suomen kasarmin historiallisesta pihapiiristä. Kriteereinä oli hissi ja parveke. Sain kaiken, mutta vuokra ei ole halpa. Nyt vatsanahka on piukea, kun odotan asunnon ostajia. Kiinteistövälittäjä Riitta Koskinen oli toiveikas ensimmäisen näytön jälkeen, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Hämeessä mikään ei tapahdu nopeasti.

10 Kohtalo.

Osallistuin kirjaston järjestämälle Oma ääni kirjoittajakurssille, jonka vetäjä Miska Karhu keksi virikkeellisiä harjoituksia. Yhden aiheena oli, kuka olisin jos. Jäin miettimään. Kuka olisin, jos olisin päässyt nuoruudessani opiskelemaan Ateneumiin? Graafikko mainostoimistossa? Kuka olisin, jos en olisi hakeutunut Yleisradion kuvaussihteerikurssille? Sihteeri jossain tylsässä virastossa? Kuka olisin, jos en olisi tavannut Jussia? Kuka olisin, jos olisin hullaantunut hurmaaviin työtovereihin?

Elämä on kiinni pienistä sattumista. Kohtaloon pystyy vaikuttamaan yllättävän vähän. Toki valinnan paikkoja on ollut. Kun kysyn tarotkorteilta oikeaa suuntaa, huomaan niiden antavan uskonvahvistusta sille, minkä jo sisimmässäni tiedän.

11 Intohimo.

Olen kokenut intohimoa niin ihastuksissa kuin taiteen ja luovan kirjoittamisen parissa. Intohimo saa sydämen lyönnit kiihtymään ja ajantajun katoamaan. Ajatukset keskittyvät intohimon kohteeseen. Mikä ihana tunne, joka sykähdyttää edelleen. Muistelen haikeudella ja ajan tuomalla ymmärryksellä nuoruuden rakkauksia. Kulttuurielämykset sykähdyttävät edelleen. Ikäiseni ystävä hehkutti, että hän on pitkän kuivan kauden jälkeen löytänyt rakastetun. Se on tuonut uskoa elämään. Olin vilpittömän iloinen hänen puolestaan ja vähän kateellinenkin. Olisiko se vielä mahdollista?

12 Hirtetty.

Tarotkortin kuvassa mies riippuu jalastaan hirressä. Hän on jumiutunut johonkin ikävään eikä osaa päästää itseään irti pinteestä. Minä olen jumiutunut Jussin sairauteen. Ystävät kehottavat jatkamaan elämää. Ymmärrän sen ja yritän rytmittää viikot hoivakotivierailujen lisäksi liikunnalla ja harrastuksilla.

Puhti on kuitenkin pois ja entinen ilo kadonnut. Teen surutyötä, vaikka Jussi on hengissä. Hän ei kuitenkaan ole enää läsnä. Kun kerroin asunnon myyntiaikeista ja muutostani vuokra-asuntoon, hän ei reagoinut millään lailla. En usko, että hän ymmärsi, mistä on kysymys. On surullista ja katkeraa olla yksin vaikeuksien keskellä. Lasten tuki auttaa jaksamaan.

13 Kuolema.

Kuoleman kortissa tummanpuhua viikatemies heiluttaa viikatetta. Kuva on karmiva, mutta kortin sanoma on toiveikas. Se kehottaa luopumaan vanhasta, joka ei toimi ja aloittamaan uutta. Olen toiminut tiedostamatta juuri näin. Jussin sairastumisen myötä olen valmis aloittamaan uuden elämän. Yksin. Kun olin tehnyt päätöksen, sen toteuttaminen eteni vauhdilla.

Mökkiloman jälkeen palaan kaupunkiin ja tyhjennän viimeisetkin muuttolaatikot. Jatkan maanantaisin luovan kirjoittamisen työpajassa, tiistaiaamuisin riennän Myllymäen kalliolla sijaitsevaan taideluokkaan maalaamaan ja sieltä Tasapainoklinikalle. En olisi nuorempana uskonut, että odotan innolla kuntosalitunteja. Ohjaajat Rauna ja Laurent ovat kannustavia ja pieni viiden hengen ryhmämme on tullut tutuksi. Käymme säännöllisin väliajoin ystäväni Ilman kanssa Amarillossa valkoviinilasillisten äärellä parantamassa maailmaa. Keskiviikot ovat vapaat – toistaiseksi. Torstaisin jatkan joogakoulu Kajossa graafikkoystävä Annan opastuksessa ja perjantaiaamuisin Linnan marttojen hyvässä seurassa vesijuoksussa uimahallissa. Viikonloppuisin toivon tapaavani lasten perheitä. Myös Paperihuoneen grafiikanpaja on käytössäni. Olen varannut näyttelyajan joulukuussa gallerian puolelta. Se kannustaa tekemään uusia töitä.

14 Taito.

Olen hämmästynyt, mitä kaikkea ikäihminenkin voi oppia. Taiteen tekemisessä ikä ei ole este. Rakastan yllätyksiä. Siksi akvarellimaalaus ja taidegrafiikka ovat lähellä sydäntä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, miltä lopputulos näyttää. Olen myynyt jonkin verran teoksiani taidenäyttelyjen yhteydessä. Ilahduin, kun löysin taideverkkokauppa Taikon. Minut hyväksyttiin jäseneksi ja sain omat kotisivut. Sitä kautta usea teos on päässyt uuteen kotiin. Taiteilija kiittää.

15 Paholainen.

Valkoinen kierresarvinen vuorikauris tarotkortin kuvassa hymyilee ilkikurisesti. Paholainen on yksi suosikeistani. Tulkitsen sen huumorin sävyttämäksi eroottiseksi lupaukseksi. Paholainen kehottaa nauttimaan estoitta elämän iloista. Tuntuu, että minun iloni ovat takana, mutta osaan toki nauttia edelleen hyvästä seurasta, hyvästä ruuasta ja viinistä, taiteesta, luovasta kirjoittamisesta, lukemisesta ja toivottavasti jatkossa myös matkustelusta.

16 Torni.

Olin tuudittautunut eläkevuosin myötä rauhalliseen ja tasapainoiseen elämään kotikaupungissani Hämeenlinnassa. Ennen mökkimatkaa oli 120 km, nyt vain 20. Muutimme pääkaupunkiseudulta heti, kun Jussikin pääsi vapaalle työelämästä. Hän teki viimeiset vuodet osa-aikatöitä. Ne olivat hyvää valmennusta tulevaan.

Asuimme neljä vuotta tuuheiden lehmusten varjossa Aulangontiellä. Tiesin, että tarvitsemme jatkossa hissitalon ja mielellään myös oman saunan. Löysin remontoidun hurmaavan kolmion keskikaupungilta Palokunnankadulta. Hinta oli korkea, mutta sitkeän tinkimisen jälkeen päädyimme ostoon. Kuvittelin, että uusi kotimme on loppusijoituspaikkamme.

Toisin kävi. Ehdimme asua Hopeakulmassa kuusi vuotta, ennen kuin katastrofi yllätti. Jussilla todettiin kulumia aivoissa. Kävely oli jo tässä vaiheessa huonoa, muisti- ja pissiongelmiakin oli. Elämän tahti oli verkkaista, mutta tulimme toimeen. Jussi sai rollaattorin, vaipat ja korotuspalikat sänkyyn. Anna nikkaroi tukikaiteet saunaan. Koronapirulaisen myötä pysyttelimme kotosalla. Lomamatkat Välimeren rannalle ja Thaimaahan olivat enää kaukainen muisto.

Etsimme apua neurokirurgiasta. Jussin Eila-äidillä oli ollut samanlaisia oireita. Hänelle asennettiin päähän suntti, joka toi helpotusta. Jussi sai lokakuussa 2021 leikkausajan TAYS:ta Tampereelta. Lähdimme matkaan suurin toivein. Pettymys ja järkytys oli suuri, kun Jussi joutui toipilaaksi Vanajaveden sairaalaan ja sieltä aivoverenvuodon ja aivoinfarktin jälkeen hoivakotiin.

Elämä järkkyi perustuksiltaan. Olin yksin. Olin vapaa, mutta en kuitenkaan ollut. Kesti pitkään hyväksyä, ettei Jussi palaa enää kotiin. Huoli, syyllisyys ja taloudellinen tilanne painoivat. Masennuin, valvoin ja ahdistuin. Kevään tullessa oli pakko hyväksyä tilanne ja miettiä tulevaisuutta. Onneksi lapset ovat tukiverkkona.

17 Tähti.

Yhdistän Tähden Jaana-siskoon. Hän on vesimies, lahjakas ja itsepäinen. Hän on tullut äitiin, joka oli äkkipikainen. Joskus lautaset lensivät, kun äiti suuttui. Isä taas oli rauhallinen, mutta harmistuessaan mökötti pitkään ja se taas hermostutti äitiä.

Jaanalla menee hyvin tai huonosti, välimuotoja ei ole. Kuulen jo äänestä, missä mennään. Siskolla ja minulla on ikäeroa seitsemän ja puoli vuotta. Se oli lapsuudessa liikaa. Parasta suhteessamme ovat olleet yhteiset matkat. Ihailin vilpittömästi, miten loistava opas Jaana oli. Aviomies Raimo on muusikko. Neljä partacollieta Pena, Olli, Otto ja Elmo sekä uusin tulokas havannankoira Fidel ovat olleet heidän silmäteriään. Perhe muutti eläkepäivien myötä Sipoosta Anttolaan. Ohjelmassa on kesäretki uuteen kotiin.

18 Kuu.

Unimaailma kiehtoo. Mistä ihmeestä oudot näyt syntyvät? Näen edelleen unta, että olen työelämässä ja edessä on hankaluuksia. Vakuutan unessa itselleni, miksi murehdin, kun olen oikeasti eläkkeellä. Aamulla on helpotus huomata, että kaikki oli todellakin vain unta. Ehkä pääsin turhan kivuttomasti vapaalle vain 58-vuotiaana. Jäin töistä pois vapaaehtoisesti muutostukipaketin turvin, joka takasi vuoden ekstrapalkan. Sen jälkeen olin kaksi vuotta työvoimatoimiston kirjoissa, kunnes pääsin varhaiseläkkeelle. En katunut päivääkään päätöstä. Elämää on toden totta ollut televisiovuosien jälkeen.

Suoritin pääkaupunkiseudulla asuessani taidehistorian perus- ja aineopinnot, osallistuin Espoon työväenopiston maalauskursseille, suoritin kuvataiteen perusopinnot ja kolmevuotisen Alfa-Art taidekoulun. Hämeenlinnaan muutettuani osallistuin Vanajaveden opiston taidekursseille, suoritin kuvataiteen aineopinnot ja sen jälkeen Hämeen kesäyliopiston kursseilla kulttuurihistorian ja kirjoittamisen perusopinnot. Kesäkurssit Päivölässä, Oriveden opistossa ja Ahlmanilla ovat olleet virkistäviä henkireikiä.

19 Aurinko.

Olen syntynyt heinäkuussa, olen kesän lapsi. Auringonpaiste saa sydämen sykkimään. Lomamatkat etelään ovat olleet valopilkkuja arjen keskellä. Nuoruudessa piti saada nopeasti tasainen rusketus. Enää ei tarvitse, riittää että talven kalpeus on ohi. Lukeminen keinulla Hilda-mummon istuttaman tammen katveessa vihreän aurinkovarjon alla on kesänviettoa parhaimmillaan. Uneksin siitä pitkinä talvikuukausina.

20 Aikakausi.

Taival on ollut tasaista. Kodin kuvalehti julkaisi sarjan Nainen 50+, jossa varttuneet naiset kertoivat elämäntarinsa. Osallistuin kisaan ja kertomukseni julkaistiin otsikolla ”Olen elänyt onnellisten tähtien alla”. Vahvennettu teksti kertoi, että elämäni on ollut lähes tylsää, sama työ ja sama aviomies. Kun kyselin toimitussihteeriltä palautetta, hän vastasi, että lukijoita kiinnostaa enemmän tarinat, joissa on dramatiikkaa.

Nyt kun sitä on, päivitän kuulumisia vain kotisivuilla. Olen kokenut, että sukulaiset ja ystävät ovat kiinnostuneita perhetapahtumisista ja erityisesti Jussin voinnista. Päivitän Facebookiin taidenäyttelyuutisia, joita peukutetaan kohtalaisesti. Kun pahimman ahdistuksen puuskassa kirjoitin olevani omaishoitaja, sain tykkäyksien vyöryn. Entiset työtoverit ottivat yhteyttä ja kannustivat pitämään ansaitut vapaapäivät. Olin liikuttunut.

21 Maailmankaikkeus.

Ymmärsin kulttuurihistorian opiskelussa, että meille jokaiselle on tärkeä tiedostaa kuuluvamme sukupolvien ketjuun. Äidin ja isän kihlausajan kirjeenvaihto on tallessa, mutta kun he muuttivat yhteen, vain vanhat mustavalkoiset valokuvat kertovat lapsuusvuosistani.

Olen säilyttänyt lukuisissa muutoissa omaan historiaan kuuluvat tärkeät muistot. Niihin kuuluvat päiväkirjat, joita olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän säännöllisesti yhdeksänvuotiaasta lähtien. Myös vanhat valokuvat, kaitafilmit ja vhs-kaseteille siirretyt videokuvat ovat aarteita, joiden säilyvyydestä ei ole takeita. Varastosta löytyy myös lasten ja lastenlasten piirustuksia ja hellyttäviä onnittelukortteja.

Olen päivittänyt digiaikana valokuvat ja päiväkirjamerkinnät kotisivuilleni. Graafikkopoikani Miika räätälöi toiveeni mukaan sivut, joissa on omat osiot myös sana- ja kuvataiteelle sekä kokkaukselle ja matkakertomuksille. Blogin päivitys on aamujen ilo. Näen tilastoista, että lukijoita on. Olen huomannut, että säännöllinen kirjoittaminen auttaa jäsentämään elämää. Lukiessani viime vuoden päivityksiä, järkytyin, miten rajusti vuosi on kohdellut minua ja Jussia.

Nostan kortin tulevaisuudelle. Se on Taito. Haluan todellakin uskoa, että elämässä on muutakin, kuin menneen muistelua ja tämän hetken surua. Haluan uskoa, että liikunnan, harrastusten ja ystävien avulla elämä jatkuu.

Narrin matka Hovissa

Maljojen ritari. JUSSI

Mieheni Juha Heikki, minulle Jussi, sisaruksille Heikki on ollut Elämäni Ritari. Takana on yli 50 yhteistä vuotta. Olemme nyt käytännössä asumuserossa, mutta vain olosuhteiden pakosta. Jussi on ollut runsaat puoli vuotta ympärivuorokautisessa hoidossa hoivakoti Visarannassa Hämeenlinnan Visamäessä. Minä olen asunut nyt kuukauden uudessa kodissa Vuorikadulla. Muutin vuokralle taloudellisista syistä. Odotan hartaasti, että kolmiomme menee kaupaksi. Koin jo edellisen asunnon myynnin yhteydessä, että kahden asunnon omistaminen ahdistaa.

Elämä Jussin kanssa oli tasaista ja turvallista. Ensimmäisten vuosien intohimo muuttui lasten syntymän myötä kiintymykseksi. Päivät kuluivat työelämässä ja arjen pyörityksessä. Jussi on rauhallinen ja luotettava pohjalaispoika. Hän oli tunnollinen ja asiantunteva työelämässä. Jussi työskenteli ensin Espoon Sähkössä, myöhemmin fuusioiden myötä EON:ssa ja Fortumilla.

Jussi kuului kansainväliseen työryhmään, jonka tapaamiset järjestettiin Euroopan suurissa kaupungeissa. Pääsin avecina mukaan Pariisiin, Roomaan, Milanoon, Brysseliin ja Dubliniin. Nautin vilpittömästi kulttuuririennoista, kun Jussi istui seminaarissa. Osallistuin virallisille illallisille, joissa keskustelukieli oli englanti. Pärjäsin hyvin, vaikka olinkin lukenut koulussa pitkän saksan.

Olin siihen aikaan kasvissyöjä, joka oli jokseenkin harvinaista. Muistan, kun kohtelias hovimestari kysyi Pariisissa, onhan rouvankin mielestä hanhenmaksa kasvis. Maistoin, mutta en ihastunut, sillä maku oli sama kuin maksapasteijassa. Brysselistä jäi mieleen ihanat sinisimpukat ja kaamean paha pintahiivaolut Morte Subite. Pariisissa maistoin ensimmäisen kerran urhoollisesti ostereita. Milanossa kalpea riisipuuroa muistuttava risotto oli taivaallisen ihanaa.

Jussi oli kätevä käsistään. Omakotitalon asennukset, puutarhan perustaminen ja mökin remontointi sujui samoin kuin kalastus ja halkojen hakkaaminen. Elämä ruuhkavuosina oli puuhakasta. Teimme lomamatkoja lasten kanssa, vietimme aikaa mökillä ja kotitalossa, seurustelimme sukulaisten ja ystävien kanssa, kalastimme, poimimme marjoja ja sienestimme.

Kun lapset lähtivät kotoa, jäimme Pekku-koiran kanssa kolmistaan. Elämä rauhoittui. Aikaa jäi harrastuksille ja yhteisille matkoille. Vuorotteluvapaalla nautimme vapaudesta Thaimaan auringon alla, automatkalla keväisessä Euroopassa ja ruskaretkellä Saariselän tunturimaastossa. Kodin kuvalehti julkaisi näyttävät artikkelit valokuvien kera matkoistamme. Silloinen päätoimittaja Leena Karo oli luokkatoverini, joten julkaisukynnys oli matala. Emme osanneet ennakoida, että tulee aika, jolloin Jussin osalta matkat ovat ohi ja katselemme vain kaihoisasti lomakuvia.

Maljojen kuningatar. MINÄ

Olen nauttinut ylitsevuotavia maljoja niin kauan kuin muistan. Olin pitkään jumalien suosikki, sillä taikuri toteutti toiveeni ja osasin nauttia elämän riemuista. Yritän edelleen sinnitellä, vaikka taikuri otti onnen avaimet pois. Jäin yksin, Jussi elää harhojen vallassa hoivakodissa ja elämän piiri on kaventunut. Maljanikin ovat vaihtuneet kevyemmiksi. Ollessani hetken Jussin omaishoitaja, terveystarkastus pysähdytti. Kolesteroli- ja maksa-arvot olivat koholla. Tein ryhtiliikkeen, vietin kevytviikkoja ja ilahduin, sillä se tepsi. Huoli Jussin sairaudesta ja rahojen riittävyydestä saa minut taas turvautumaan viinin suomaan unohdukseen. Nukahtaminen on helppoa, mutta aamuyön tunnit ahdistuksen vallassa ovat jotain järkyttävää.

Elämä on ollut onnellista. Ehkä siksi tämä seitsemänkympin kriisi tuntuu musertavalta. Olen kuitenkin sinnikäs. Päiväni täyttyvät harrastuksista. Kuvataide, kirjallisuus ja luova kirjoittaminen ovat intohimo. Rosa Liksom on kertonut, että hän kirjoittaa aamupäivisin ja maalaa iltapäivisin. Tähtään samaan, kunhan selviän muuttokaaoksesta ja vilkkaista lomapäivistä mökillä lapsikatraan kanssa.

Maljojen prinssi. MIIKA

Esikoisemme Miika syntyi keisarileikkauksella Jorvissa marraskuussa 1978. Vietin vuoden äitiysloman hellien pikkupoikaa. Jussi osallistui hoitoon piirtämällä millimetripaperille uni-, imetys- ja kakkakäyrät. Kun poika heräili öisin, Jussi kanniskeli pikkuista imetyksen jälkeen olkapäillä. Kolmatta lasta ei edes harkittu, sillä Jussi ilmoitti, että yövalvomiset saavat riittää.

Miika meni kouluun kuusivuotiaana. Hän ja kolme päivää nuorempi paras kaveri Rasmus istuivat ensimmäisenä vuonna säännöllisesti tukiopetuksessa. Kun ikää karttui, koulu sujui hyvin. Miika opiskeli mediainsinööriksi ja sai vakituisen työpaikan Bitvillestä Otaniemestä.

Miika innostui nuoruusvuosinaan vegaaniaatteesta. Hän ja samanhenkinen Laura löysivät toisensa, menivät naimisiin, muuttivat omakotitaloomme Kauklahteen ja saivat kolme lasta. Otsolla, Visalla ja Ulpulla on leikkitovereita pihapiirissä. On hauska vierailla vanhaa kodissa, joka on samalla tuttu ja vieras. Maisema on muuttunut, sillä laajoille ympäröiville pelloille on putkahtanut pientaloja.

Miikasta on tullut tärkeä tukihenkilö, sillä Jussin sairastumisen myötä olen tarvinnut muuttoapua ja mökin huolto on jäänyt hänen vastuulleen. Teimme vuosi sitten Jussin kanssa testamentin ja edunvalvontavaltakirjat. Miika on nyt isänsä edunvalvoja, koska asunnon myynti ja veroasioiden selvittely ovat vaativia tehtäviä, joista en selviä yksin.

Maljojen prinsessa. ANNA

Annamurulla ja isoveli Miikalla on ikäeroa kolme ja puoli vuotta. Tytöstä kasvoi viehättävä neito, joka aloitti jo kuusivuotiaana Espoon kuvataidekoulussa. Anna kävi Torkkelinmäen kuvataidelukion ja kouluttautui artesaaniopintojen jälkeen taiteen maisteriksi. Hän perusti Junidesign yrityksen ja suunnitteli oman persoonallisen Muru-lastenvaatemalliston. Hanke oli kunnianhimoinen, sillä luomutrikoo ja kotimaisuus olivat trendikkäitä, mutta vaatteiden valmistus tuli kalliiksi. Poikien syntymän myötä Annan oli pakko lopettaa yritystoiminta. Muutaman vaikean vuoden jälkeen tytär hakeutui maalariammattikouluun ja pääsi töihin Veljekset Lehtisille. Hän on saanut vaativia haasteita kunnostaessaan Helsingin arvokiinteistöjä.

Anna on ollut aina isän tyttö. Hän on nykyään veljensä ohella Jussin ja minun tukihenkilö. Anna käy säännöllisesti katsomassa isäänsä ja muistaa soittaa aamuisin minulle. Anna ja pojat Samu ja Miska viettävät mielellään viikonloppuja Hämeenlinnassa ja kesäisin mökillä. Käymme susheilla ja pojilla riittää puuhaa yhdessä serkkujen kanssa.

Sauvojen ritari. LEENA

Jussin Marja-Leena sisko on sisarussarjan vanhin. Hän asuu pohjanmaalla lähellä poikiaan Teroa ja Teemua. Hänen miehensä Keijo kuoli jo vuosia sitten. Teemun ja Miian pikkutytöt Meea ja Senni tuovat arkeen elämän makua. Leena on käsityötaitoinen ja hoitelee rakkaudella isoa puutarhaa. Jussi on valmistanut sisko Leenan punaherukoista vuodesta toiseen kirpeää kotiviiniä. Nyt tämäkin ilo on vain muisto.

Leena ja Keijo matkailivat lomillaan asuntoautolla Norjassa. Keijo oli rekkakuski ja vietti viikot matkahommissa. Hän sai arvonimen maantien ritari riennettyään pelastushommiin liikenneonnettomuudessa. Tero seuraa isän jalanjälkiä, sillä hän kuljettaa rekalla valtavia tuulimyllyn siipiä Ruotsin puolella. Tero vietti lapsuudessa kesälomia Miikan ja Annan kanssa. Muistan tiuhat tunnelmat, kun Skodamme takapenkille ahtautui kolme lasta, Jaana-sisko ja koira. Aikana ennen kännykkäpelejä. Jussi pysäytti tasaisen välimatkojen päästä auton ja komensi takapenkkiläiset ulos tuulettumaan.

Sauvojen kuningatar. MIKKO JA ANITTA

Jussi on veljeksistä vanhin. Mikko Antero on keskimmäinen. Hän valmistui Oulusta arkkitehdiksi ja sai ilon suunnitella Kauklahden talomme. ”Sukulaiset ovat pahimpia”, hän kommentoi, kun luonnoksia ehti kertyä pino ennen kuin lopullinen valmistui. Mikko ja Anitta-vaimo asuvat Kuopiossa. Anitta työskenteli yliopistolla kansainvälisten asioiden hoitajana. Kummipoikamme Erkko asuu New Yorkissa ja tekee uraa Goldman-Sachsilla. Nuorempi veli Jarkko asuu Espoossa. Kesämökki Konnevedellä on yhteinen lomapaikka.

Sauvojen prinssi. ESKO

Nuorin veljeksistä Esko Juhani on sisaruksista läheisin. Hän jatkoi kyläkaupan pitoa isä-Jaakon jälkeen Höykkylässä. Etulan selatavarakaupassa oli myynnissä ruokatavaroiden lisäksi maataloustarvikkeita ja bensiiniä.  Kun lama iski, kaupan pito ei enää kannattanut. Esko siirtyi viereiselle Myllyahon sahalle töihin.

Eskolla ja Arjalla on kaksi poikaa. Tuomas työskentelee koneinsinöörinä Tampereella ja Timo arkkitehtina Seinäjoella. Tuomaksella ja Jaanalla on kaksi tyttöä Juuli ja Vilja sekä Topias-poika. Timolla ja Annalla on kaksi tyttöä Aino ja Emma.

Sauvojen prinsessa. ARJA

Eskon Arja-vaimo pitää ahkerasti yhteyttä. Hän jäi vasta hiljattain eläkkeelle asiantuntijatehtävistä Kelassa ja TE-keskuksessa. Nyt puutarhanhoidolle ja käsitöille sekä lastenlasten hoidolle jää aikaa. Olemme viettäneet Arjan ja Eskon kanssa lukuisia lomaviikkoa Pyhälahden mökillä Lappajärven rannalla. He ovat olleet myös mitä mainiointa matkaseuraa. Olemme käyneet yhdessä Tallinnassa, Riiassa, Kreetalla, Madeiralla ja jopa Thaimaassa asti.

Miekkojen ritari. RAIMO

Raimond valloitti sisko Jaanan sydämen soittotaidolla ja hersyvällä huumorilla. Hän teki siskosta rouva Pokkisen suostumalla siskon kosintaan. Yhteinen koti löytyi Sipoon Paippisista. Laajalla pihanurmikolla kirmaili parhaimmillaan neljä hurmaavaa partacollieta. Raimo soittaa ammattimaisesti kitaraa, bassoa ja trumpettia. Vintage Jazz esiintyi Jussin ja minun satavuotisjuhlissa Espoon kotimme pihapiirissä. He omistivat meille kappaleen ”Wine of Roses”.  Soittajat viihtyivät koko illan elokuun leudossa illassa ja vieraat nauttivat.

Raimo on myös purjehtija. Jaanakin osallistui useana kesänä Kreikan ja Kroatian purjehdusmatkoille. Raimolla on huumorin pilke silmissään. Herkkinä hetkinä hän laulaa naisille serenadeja tyyliin ”Olet sopivasti lihava”. Hellyttävin yhteislaulu kajahti, kun Raimo esitti Shems-koiran kanssa ”Oi katsopas vaari tuota hauvaa”. Semu osallistui oikealla hetkellä kertosäkeeseen.

Miekkojen kuningatar. JAANA

Pikkusisko Jaana Anneli on toinen kaksosista. Lauri-veli kuoli vuorokauden ikäisenä. Jaana oli äidin tyttö, hoikka, vaalea ja kaunis. Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, sisko oli vielä koululainen. Ylioppilaaksi päästyään hän pääsi lukemaan ranskaa Helsingin yliopistoon. Äitiä suretti, kun akateeminen ura ei toteutunut, vaan Jaana lähti maailmalle Aurinkomatkojen oppaaksi. Ranskan ja englannin kielen taidot olivat käytännössä tarpeen. Leskeksi jäätyään isä-Lasse, Jussi ja minä lomailimme innokkaasti Jaanan matkakohteissa. Kun isä täytti pyöreitä vuosia, Jaana järjesti hänelle kuninkaallisen kiertomatkan Marokossa. Isä nautti fetsi päässä vilpittömästi juhlatunnelmasta.

Meillä on ollut siskon kanssa hyviä ja huonoja hetkiä. Lomamatkat ovat olleet juhlaa. Perintömökin yhteisomistus sitä vastoin ei toiminut. Toivon todellakin, että lapseni pystyvät jatkossa nauttimaan sovussa mökistä.

Jaana on perinyt äidiltä käden taidot. Hän neuloo, kutoo, hoitaa puutarhaa ja osaa asetella taidokkaita kukkavihkoja. Myös sisustus ja kokkaus ovat hallussa. Olemme viettäneet herkullisia juhlahetkiä Paippisissa. Kun sisko täytti 60 vuotta, hän lupasi järjestää pihajuhlat. Niinpä värjöttelimme huovat harteilla juhlakansan kanssa teltoissa rankkasateen keskellä. Minulla oli ilo antaa vieraille hyviä tarottulkintoja.

Miekkojen prinssi. MARI

Tapasimme Marin kanssa kesällä 1982, kun halusin kaunistautua Annan ristiäisiin. Olin naistenklinikalla kahden hengen huoneessa. Toisella juuri synnyttäneellä naisella oli hurmaavat päätä kiertävät kiharat. Hän suositteli Marin kampaamoa. Sain kiharat ja elinaikaisen ystävän.

Mari aloitti taidehistorian opinnot Helsingin avoimessa yliopistossa vuotta aikaisemmin kuin minä. Sain sisäpiirin vinkkejä tulevista tenteistä. Houkuttelin hänet jatkamaan kanssani kuvataiteen opintoja Alfa-Art taidekoulussa. Valmistuimme vuonna 2014 ja osallistuimme sen jälkeen yhdessä lukuisiin ryhmänäyttelyihin. Mari vaikutti aktiivisesti Helsingin taidepiireissä. Hän oli mukana Galleria Artikassa ja Galleria Kookoksessa. Tapaamiset taiteen ja ystävyyden merkeissä ovat edelleen elämän kohokohtia.

Miekkojen prinsessa. LIISA

Minulla oli lukuisia hyviä työtovereita, mutta eläkepäivillä yhteydenpito onnistuu satunnaisesti vain taidekursseilla ja Facebookissa. Luottoystävä Liisa käy vierailuilla Hämeenlinnassa ja Hattulan mökillä. Hänellä on aina tuliaisina makeita tai suolaisia piirakoita, jotka ovat erityisesti Jussin mieleen.

Olemme matkustelleet yhdessä Saariselällä sekä Egyptissä ja Thaimaassa. Phuketissa meillä oli tilava kolmen hengen hotellihuone. Jussi nukkui keskimmäisessä vuoteessa ja oli aamuisin hämääntynyt, kun alastomat naiset levittävät aurinkovoiteita hänen vieressään. Olemme saaneet Liisasta hyvän pelikaverin. Matkoilla on ollut ilo syventyä canastaan iltojen päätteeksi. Liisalla on tapana sanoa, ettei hän muista mitään säännöistä. Sen jälkeen hän päihittää meidät.

Lanttien ritari. IMMO

Olimme Jussin kanssa todistamassa Immon ja ystäväni Ullan ihastumista opiskelijatansseissa vuonna 1970. Immo muutti samana yönä Ullan ja minun Porvoonkadun kolmioomme. Ihastus oli molemminpuolista. Vietimme railakasta opiskelijaelämää. Jussi asui virallisesti Otaniemessä, mutta viihtyi hyvin värikkääksi maalaamassamme vuokra-asunnossa. Sekä keittiö että tilava kylpyhuone saivat postinkeltaisen väripinnan.

Todistimme muutamaa vuotta myöhemmin Ullan ja Immon avioliittoa Helsingin vanhassa kirkossa ja he puolestaan osallistuivat meidän häihimme Hämeenlinnassa. Kummipoika Sampsa syntyi vajaan vuoden Miikan jälkeen. Saanalla ja Annalla on ikäeroa vain kaksi viikkoa. Kun Sampo syntyi, meidän perheeseemme hankittiin koiravauva Pekku. Lapset ovat edelleen ystäviä keskenään, mutta Ulla ei ole enää sitä näkemässä. Hän kuoli turhan varhain rintasyöpään.

Immo mietti, mitä tekee loppuelämällä, kun hän lähti kanssamme Japaninmatkalle. Ennuste on hyvä, kun hän tapasi Tertun. Immo oli kanssamme lomamatkalla Koh Samuilla, mutta vietti illat puhelimessa houkutellen rakastettua tropiikin lämpöön. Terttu tuli vappuaattona kuohuviinipullon ja sinivuokkokimpun kera. Olimme jälleen kerran todistamassa tulista lempeä.

Lanttien kuningatar. TERTTU

Tertulla oli avioero takana, kun hän tapasi Immon. Yhteiset harrastukset tango ja melonta saattoivat heidät yhteen. Terttu muutti Immon kanssa rivitaloon Järvenpäässä. Kesät he viettävät Immon mökillä Päijänteen rannalla Kuhmoisissa. Olemme nauttineet siellä savusaunan lämmöstä ja Immon kokkauksesta. Tertulla on kaksi aikuista poikaa ja nyt lastenlapsiakin.

Terttu ja Immo opiskelevat aktiivisesti espanjaa. Vietimme syksyllä 2014 yhteisen lomakuukauden Fuengirolassa. Kaukaisin yhteinen matkamme suuntautui Singaporeen, eksoottiselle Balille ja Gilisaarille. Aikana ennen koronaa Terttu ja Immo viihtyivät syksyisin Malagassa, jonka kulttuuritarjontaan he olivat ihastuneet.

Lanttien prinssi. KAIZU

Kai Nieminen, ei se runoilija, oli Jussin työkaveri. Tutustuimme, kun asuimme Miikan syntymän aikoihin Viherlaaksossa Espoossa. Kaizulla on asunto samassa talossa. Miika oli muutaman kuukauden ikäinen, kun meillä oli iltameno. Pyysimme Kaizua muutamaksi tunniksi lapsenvahdiksi. Hän suostui, mutta kutsui varmuuden vuoksi tyttöystävä Liin avuksi. Siitä alkoi perheystävyys.

Työtoverit katsoivat pitkään, kun Kaizu kehui, että hän on lähdössä Jussin kanssa häämatkalle. Kyseessä oli minun ja Jussin helmihääpäivämatka Pariisiin, jonne lähdimme porukalla keskellä helteistä heinäkuuta. Lomailimme myös yhdessä Lapissa, Roomassa, Ibizalla ja Budapestissa. Kun Jussilla ja Kaizulla oli pyöreitä työvuosia kasassa, he saivat palkintomatkan Mauritiukselle. Me rouvat lähdimme tietenkin mukaan. Kutsuimme Kaizua kaikkien janoisten ystäväksi, sillä hänen ansiostaan oluthuolto on pelannut kiitettävästi. Kaizu on kunnostautunut myös liköörin- ja konjakkiluumujen valmistajana. Saamme edelleen jouluisin herkkupurkin, jossa lukee ”luumuja konjakissa, konjakkia luumuissa”. Lee ja Jus kiittävät.

Lanttien prinsessa. LII

Liisa teki työuran kirjastovirkailijana Nummelassa. Opin vuosien varrella varomaan sanojani, sillä jos kysyin jotain vaikeaa, Lii teki välittömästi ”etson” ja sain sananselityksiä enemmän kuin pystyin sisäistämään. Kun opiskelin taidehistoriaa, hän kantoi ilokseni pinoittain painavia kirjoja. Taas enemmän kuin pystyin sisäistämään, mutta ehkä juuri niiden ansiosta loppuarvosanani oli kiitettävä.

Liillä ja Kaizulla on kaksi poikaa, Janne ja kummipoikamme Ilari. Jannella ja harpunsoittaja Ya-Wenilla on kaksi poikaa Noah ja Benjamin. Kaizu ja Noah rakentavat junaratoja ja käyvät kuvaamassa junia.

Meillä on hauskoja perinteitä. Vietämme vuosittain ”traditsionaalisia” laskiaisriehoja ja käymme Vihdin kesä- ja talviteatterissa.  Immo, Terttu, Kaizu ja Lii ovat vakiovieraita uuden vuoden ja vappujen laulujuhlissa. Ne huipentuvat Liin toivekappaleeseen ”Kesäpäivä Kangasalla”.

Narrin matka Sauvojen maailmassa

INTOHIMONA KUVATAIDE

1 Ässä.

”Tervetuloa elämänmittaiselle matkalle”, kuvataiteen opettajani Kirsi Tiittanen hymyili, kun aloittelin taideopintoja. Hän oli oikeassa. Olen runsaan kymmenen vuoden vankan kokemuksen jälkeen häikäistynyt, miten taiteen tekeminen on vienyt mennessään. Aloitin akvarellimaalauksella, jatkoin grafiikan parissa, kokeilin taidekoulun aikana akryyli- ja öljyvärimaalausta, myöhemmin myös tempera- ja freskotekniikoita sekä kiehtovaa kollaasien sommittelua. En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

2 Herruus.

Olen saanut loistavaa opetusta taidekoulun lisäksi lukuisilla kursseilla. Päivölä, jossa isä oli nuorena miehenä opettajana, oli ensimmäinen kesäkurssipaikka. Yksi parhaista opettajista oli Marjukka Paunila, jonka akvarelliopit olivat erinomaisia. Oriveden ja Ahlmanin opistossa kävin parina kesänä Samuli Heimosen öljyväriopissa.  Loistavia opettaja ovat olleet myös Viggo Wallenskjöld, Teija Haavistola, Maj-Lis Ronikonmäki ja Salla Laurinolli.

3 Hyve.

Nautin taiteen tekemisestä, mutta suhtaudun siihen nöyrästi. Oppimista riittää. Grafiikanpaja Paperihuoneella saamme toinen toisiltamme vinkkejä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Kun tein kuvataiteen aineopintojen lopputyötä, graafikkoystävä Kukka opasti liukuvärin telaamisessa. Sain lopputyönäyttelyssä Iittalassa kiitosta Satumaa vedoksistani, joissa oli maanläheiset sävyt.

4 Täydentyminen.

Vaikka olen viettänyt aktiivisesti aikaa taiteen lumoissa, en vieläkään osaa nimetä suosikkitekniikkaa. Kun työhuoneeni Galleria Paperihuoneen kellarissa ei ollut niin täynnä kehystettyjä töitä kuin nykyään, maalasin siellä ahkerasti öljyväreillä. Jussin sairaalakierteen myötä levittäydyin Palokunnankadun kodin ruokapöydän ääreen. Siellä syntyi kollaaseja, akvarelleja ja temperamaalauksia. Jätin keskeneräiset työt levälleen ja siirryin sohvalle syömään. Kun tiesin saavani vieraita, oli pakko korjata työt pois näkyvistä.

Nyt akryyli- ja öljyvärit ovat kuivuneet ja siveltimet kovettuneet. Teen syksyllä ryhtiliikkeen, hankin uudet tarvikkeet ja aloitan Vanajaveden opiston tiistaimaalareiden ryhmässä Jaakonkadun taideluokassa. Opettajan valvonnassa ja ryhmän kanssa tekeminen on mukavaa ja kurinalaista. Minulla on tiedossa oma näyttely galleriassamme joulukuussa 2022. Tavoitteellinen maalaaminen tuo tuloksia.

5 Taistelu.

Taiteen tekeminen on syklistä. Innostun herkästi kokeilemaan uusia tekniikoita. Yksi mielenkiintoisimmista on litografia, jota teimme graafikkosiskojen kanssa ARXin kuvataideluokassa Verkatehtaalla. Litoprässi täytti puolet isosta huoneesta. Litokivet olivat painavia ja hankalia käsitellä. Onnistuneiden vedosten tekeminen oli toden totta taistelua, sillä moni asia voi mennä pieleen. Kun kuva oli piirretty rasvaliiduilla ja tussilla kalkkikivelle, se piti etsata typpihapolla ja arabikumilla. Värin telaamisen jälkeen onnistuimme saamaan aluksi haaleita vedoksia, sitten muutaman kelvollisen, kunnes kivi meni tukkoon. Menetelmä oli vaativa ja työläs ja ehkä juuri sen takia kiihottava.

6 Voitto.

Jaksan hämmästellä, kun taiteen ystävät ostavat taideteoksia kuvien perusteella. Taideverkkokauppa Taiko on yllättänyt iloisesti. Olen myynyt sen kautta lukuisia maalauksia. Myös grafiikanpaja Paperihuone tuo mukavasti taskurahaa. Taidekortit ovat paras myyntiartikkelimme, mutta myös grafiikanvedoksia ostetaan tasaiseen tahtiin. Korttiaskartelu on ilo. Marttojen joulukorttitalkoot ovat olleet innostavia.

7 Rohkeus.

Taiteen saralla riittää ihmeteltävää. Liityin freskokurssin myötä Hämeen Taideartteliin, sillä heillä on käytännöllinen työtila Parolantiellä. Freskojen tekeminen vaatii puukehikoita, hiekkaa, kalkkia, pigmenttejä ja kärsivällisyyttä. Valmiin kuvan tekemiseen kuluu neljä viikkoa. Kuva maalataan pigmenteillä ja vedellä kostealle sementille. Sen jälkeen tarvitaan kaksi liimauskertaa ja viikon välit, että ne kuivuvat. Lopputulos on aina yllätys.  

8 Nopeus.

”Oletpa sinä tuottelias”, saan kuulla turhan usein. Olen nopea ja innokas kokeilija. Tuottelias sana kuulostaa korvissani huitaisulta. On totta, että varsinkin grafiikan teossa syntyy sekä hyviä että huonoja vedoksia. Pienikin virhe näkyy ja sen jälkeen ei auta kuin yrittää uudelleen. Onnistunut kuparilaatta takaa, että siitä saa kunnon vedoksia. Monotypiat ovat ainutkertaisia ja juuri sen takia jännittävää. Myös akvarellitekniikka tuottaa yllätyksiä. Kun antaa vedelle ja värille mahdollisuuden, voi lopputulos olla aivan jotain muuta, kuin on ennakoinut. Akvarellin ja tussin yhdistäminen on vaikeaa ja kiehtovaa. Keksin sattumalta, että sahanpurun avulla saan temperamaalausten pintaan mielenkiintoista struktuuria. Kun mökin rinteeseen rakennettiin portaat, keräsin arvokkaan purun talteen. Sitä riittää nyt loppuiäksi.

9 Lujuus.

Taiteen tekeminen vaatii jatkuvaa opiskelua ja kokeilua. Tunsin myötähäpeää itseäni kohtaan, kun kävin muuton yhteydessä läpi ensimmäisten vuosien varrella säästämäni akvarellit ja grafiikanvedokset. Revin aika monta. Parhaat ovat tallessa grafiikanpajan varastossa. Oli järkyttävää huomata, että intoa on ollut enemmän kuin taitoa.

10 Torjunta.

Kuulun vastahakoisesti Hämeenlinnan Taiteilijaseuran hallitukseen, sillä vapaaehtoisia ei ole löytynyt. Hämmästelen, kun seurassa on jäseniä yli sata, mutta aktiivisia vain muutama. Kuulun myös Paperihuone ry:n hallitukseen, mutta se on ilo, sillä voin varapuheenjohtajana vaikuttaa päätöksiin. Tärkein haasteeni oli hankkia galleriaan kohdevalot. Kun Galleria Kone muutti uusiin tiloihin, sain puhuttua heidän spottinsa meille ilmaiseksi. Olen äärettömän ylpeä, kun taideteokset saavat nyt loistaa.

Narrin matka Maljojen maailmassa

KOKKAUS

1 Maljojen ässä.

Kun sain työpaikalta kolmen kuukauden kouluttautumisloman, opiskelin innolla luovaa kirjoittamista ja tietotekniikkaa. Taitoin In Design ohjelmalla ikioman keittokirjan, joka tuotti iloa myös läheisille. Kokkasin lempireseptini ja kuvasin annokset hartaudella. Asettelin kauniisti ja iloitsin matkoilta tuomistani pöytäliinoista, jotka sointuivat kattaukseen. Jussikin oppi pikkuhiljaa, ettei ruokaan saanut koskea, ennen kuin kuvat oli otettu.

2 Rakkaus.

Rakkaus ruokaan ei ole hiipunut, vaikka yksin asuessani turvaudun turhan usein valmisannoksiin. Vian thaimaut ovat suosikkejani. Löysin sattumalta Poke Bowlit. Hämeenlinnalainen Kauno mainostaa olevansa pieni vietnamilainen ravintola. Hain kokeeksi kulhon, joka sisälsi riisiä, jättirapuja, papuja, salaattia ja erinomaisen maukasta kastiketta. Ihastuin ja olen hakenut kulhoja jo usean kerran. Ne ovat niin isoja, että riittävät kahdeksi päiväksi.

Olen rakastunut etnomakuihin. Thairuuat ovat ehdoton ykkönen, vietnamilainen kakkonen, intialainen hyvä kolmonen. Olemme käyneet Jussin kanssa kokkikursseilla Phuketissa ja Chiang Maissa sekä Hoi Annissa. Kotoa löytyy pino eksoottisia keittokirjoja. Toimme vuosia ajan tuoreita currytahnoja ja tom yam aineksia Bangkokista. Nykyään kaikkea saa Suomesta.

Kasvimaalla on tuoksunut korianteri ja sitruunaruoho. Kotoa löytyy limetinlehtiä, tom yam liemikuutioita, kuivattuja chilejä ja kookosmaitoa. Niistä syntyy aidon makuisia keitoksia. Jussin bravuuri on ollut omatekoinen kirpeä mangosalaatti. Thaimaan matkoilla testasimme chilinsietokykyä tilaamalla papaijasalaattia som tam. Kun tarjoilijat kysyivät ”spicy?”. me vastasimme yhteen ääneen ”spicy” ja saimme toinen toistaan tulisempia annoksia. Ne maistuivat erityisen herkullisilta singhatuopillisten kera.

3 Runsaus.

Olen vakaasti sitä mieltä, että määrä ei korvaa laatua. Uudessa pihapiirissäni Suomen kasarmilla on tunnelmallinen ravintola Seiska. Olin aluksi innoissani, sillä buffetpöydät ovat todella runsaat, mutta kasvikset ja vihannekset usein ylikypsiä. Goodmanin kupeessa sijaitseva Pannuhuone sitä vastoin on osoittautunut erinomaiseksi Hans Välimäen päivitettyä menun. Tarjolla on päivittäin tuoretta kalaa tai äyriäisiä. Vien sinne, samoin kuin torin lähellä sijaitsevaan Popinoon, mielelläni vieraita.

4 Ylellisyys.

Kun Hämeenlinnaan tuli gourmetravintola Uoma, häikäistyin ihastuksesta. Se tarjosi kohtuuhintaisen tarkoin harkitun lounasmenun. Valittavana oli oikeaoppista risottoa, maalaiskananrintaa ja lohta sopivin lisukkein. Oli ilo herkutella, kun annokset kannettiin kauniissa astioissa eteen ja maut saivat veden kielelle. Nykyään Uoma on nostanut hintoja, mutta hyvästä kannattaa joskus maksaa. Toinen huippuravintola on perinteikäs ravintola Piparkakkutalo. Kävin hiljattain testaamassa Tomi Björkin uudistaman menun. Suosittelen.

5 Pettymys.

Kun muutin Hämeenlinnaan, iloitsin perinteisen kellariravintola Hällän tunnelmasta. En tiedä mitä tapahtui, mutta taso on laskenut niin, etten enää suosittele sitä lounasaikaan vierailleni. Salaattibuffet on edelleen tasokas, mutta lämpimät ruuat olivat haaleita ja ylikypsiä. Harmittaa, sillä paikan tunnelma on ainutlaatuinen. Sieltä löytyy jopa selli, jonka voi varata ryhmille.

6 Mielihyvä.

Välimeren keittiötä mainostava Bora Hätilässä on ollut iloinen yllätys. Gourmetpizzat paistuvat kiviuunissa. Erehdyin houkuttelemaan sinne Miikan perheen. Me aikuiset olimme tyytyväisiä, mutta nuoriso protestoi, kun tarjolla ei ollut tuttua kinkkuananaspizzaa. Viemme lapset jatkossa Goodmanin Itsudemoon, jonka vieressä on Rax. Siellä kaikki saavat sushia tai pizzaa maun mukaan.

Kun käymme mökkimatkalla Tiiriössä kaupoilla, Samu ja Miska haluavat, että käymme CityMarketin Hot Sushissa syömässä. Se sopii kaikille, sillä tarjolla on lempimakuja. Pidän misokeitosta, jota kokkaan usein kotonakin valmiista misotahnasta.

7 Irstaus.

Tulkitsen otsikon hetkelliseksi väsymykseksi. En jaksa aina valmistaa ruokaa alusta alkaen. Tunnustan kuittaamani silloin tällöin lämpimät ateriat tukevilla juustovoileivillä ja oluella. Tunnustan myös, että vetäydyn mielelläni voileipälautasen kanssa sohvan nurkkaan katsomaan lempiohjelmiani televisiosta. Herkut ja MasterChef Australia ovat oivallinen yhdistelmä.

8 Uupumus.

Joskus kun jääkaappi on surullisen tyhjä, haen kaupan tuoretiskistä jotain helppoa syötävää. Salaattitiskeistä löytyy hyviä aineksia, samoin valmisannokset susheja ovat herkullisia. En käy ravintolalounailla, sillä yksin syöminen on masentavaa. Onneksi minulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa on ilo käydä syömässä ja viinilasillisilla.

9 Onnellisuus.

Mökkilomat ovat vuoden kohokohta. Silloin syömme aina sään salliessa ulkona. Vielä viime kesänä mökkipöydässä oli parhaimmillaan kymmenen lomalaista. Nyt Jussi ruokailee Visarannassa. Vien hänelle jatkuvasti herkkuja. Suosikkeja ovat suklaanmakuinen Nutridrink proteiinijuoma, tuoreet viinerit ja hedelmät.

Miika on innokas kalamies ja grillaaja. Olemme herkutelleet Vanajaveden kuhalla ja pulskilla ahvenilla. Minä voisin elää kesäkuukaudet uusilla perunoilla ja sillillä. Laura on kakkutaituri ja pikkuväki rakastaa kaikkea makeaa. Keittiön herkkukaapin ovi käy tiuhaan. Mökkipihan laatikkoviljelmät tuottavat rucolaa, basilikaa, timjamia, rosmariinia, valkosipulinvarsia ja lehtikaalia. Oranssinpunaiset samettikukat kukkivat vihreyden keskellä. Ne karkottavat tehokkaasti tuhohyönteisiä, mutta ahneita peuroja ne eivät estä haukkaamasta lehtikaalin tuoreita versoja.

10 Täyttymys.

Hyvästä ruuasta nauttiminen on ilo. Välimeren keittiö on vienyt etnoruokien ohella sydämen. Kaipaan pitkän matkustustauon jälkeen Kreikan makuja. Fetasalaatin ja kullankeltaisen retsinan makumuisto on huikea. Valkosipuliöljyssä grillattu tuore mustekala ja tiramisu Italiassa olivat jotain ainutkertaisen ihanaa. Sahraminkeltainen mereneläväpaella kuuluu parhaisiin Espanjan ruokamuistoihin. Portugalissa grillatut sardiinit ja suussa sulavat vaniljaleivokset olivat taivaallisia.

Narrin matka Miekkojen maailmassa

LUOVA KIRJOITTAMINEN

1 Ässä.

Löysin taidematkan jälkeen luovan kirjoittamisen ilon. En tiedä, mistä tarinat pulppuavat. Huomasin yllätykseksi istuvani aamuisin tietokoneen äärellä kirjoittamassa alter egoni Mama Maddalenan tarottulkintoja. Kehittelin myös satumaailman. Taideopiskelija Helmi kertoo kummipoika Joonatanille kuningatar Ellinooran Satulinnasta. Siellä seikkailee kuusi tummahipiäisistä adoptiolasta sekä prinsessat Quu ja Tähti.

Tarina vei mennessään. Tarjosin turhaan ensimmäistä keskeneräistä versiota kustantajille. En masentunut, vaan keksin, että minullahan on kotisivuilla määrättömästi julkaisutilaa. Helmin tarina ja muitakin mielikuvituksen tuotteita löytyy hikipisaroista sanataidetta osiosta. Lukijoitakin on, mutta kaipaan kommentteja. Paras palkinto kuitenkin on, että olen kokenut suunnatonta kirjoittamisen iloa, lähes hurmiota.

2 Rauha.

Päivitän hikipisarat blogiin arjen tapahtumia. Nautin suunnattomasti, kun luen satunnaisesti aikaisempien vuosien merkintöjä. On hauska seurata, miten kuvat lastenlapsista kertovat kesän riemuista. Heinäkuussa juhlitaan minun, Annan ja Otson syntymäpäiviä toinen toistaan herkullisempien mansikkakakkujen kera. Osallistuimme kaksi vuotta Ulpun syntymäpäiville videopuhelun välityksellä. Kakut näyttivät herkullisilta, mutta maku piti vain arvailla. Syksyn pojat Samu, Miska ja Visa ovat suunnitelleet mielikuvituksellisia tukkirekka- ja monsteriautokakkuja, joita äidit ovat toteuttaneet taidolla.

3 Suru.

Kirjoittaminen helpotti surua Jussin sairastuttua. Huomasin, että paljon olisi unohtunut ahdistuksen sumussa, jos en olisi kirjannut päivien kulkua. Lapset ovat seuranneet isän vaiheita puhelinraporttien ja kirjoitusteni kautta. Myös Jussin sisarukset ja ystävät lukevat päivityksiä.

4 Aselepo.

Kun pahin tuska hellitti, ymmärsin, että on hyväksyttävä asiat, joille en voi mitään. Elämä muuttui. Vaihdoin mottoni ”nenä kohti uusia seikkailuja” muotoon ”aikansa kutakin”. Se on niin totta.

5 Tappio.

Välillä kirjoittaminen ei suju. Silloin on hyvä pitää taukoa, lähteä lenkille ja antaa ajan kulua. Haastavaa kirjoittamista sivustolla julkaistaan kiinnostavia kirjoituskilpailuja. Olen pettynyt, kun en ole menestynyt. Ehkä kirjoitan liian kesyä tekstiä. Sukutarinakilpailuun lähettämäni teksti ”Kellastuneita kirjeitä” ilmestyy seuraavassa antologiassa. Onhan sekin jotain, vaikka rahapalkintoa ei ole luvassa.

6 Tiede.

Taija Tuomisen vetämä luovan kirjoittamisen työpaja on henkireikä. Kirjoittaminen tutussa samanhenkisessä ryhmässä on tuonut sisältöä elämään. Kirjoitamme kukin omaa tarinaamme ja lähetämme viiden liuskan mittaiset tekstit sähköpostissa toisillemme ja opettajalle. Annamme muille palautetta, jos siltä tuntuu. Tapaamisilla Hämeen kesäyliopiston tiloissa Visamäessä Taija teettää pieniä harjoituksia ja kertaa teoriaa. Hän antaa kirjoituksistamme kannustavaa palautetta. Jatkan syksyllä kurssia uudella innolla kesätauon jälkeen. Kirjoitan edelleen Helmin tarinaa, mutta nyt näkökulma on Taimin, joka on ottanut Helmin tyttäret Sadun ja Kitin hoitoon. Luvassa on dramatiikkaa.

7 Turhautuminen.

Olen osallistunut yhdeksän vuoden ajan lempikurssiini ”Kirjoituksia Koneesta”. Sitä on vetänyt suosikkiopettajani Päivi Haanpää. Nyt Galleria Kone on muuttanut Verkatehtaalta torin laitaan ja vaihtanut nimensä Taidehalli Hämeeksi. Päivi asuu nykyään Tampereella, eikä jatka enää. Yritän ajatella, että kurssin oli aikakin päättyä. Siitä jäi hyvät muistot. Kuvataiteen ja kirjoittamisen yhdistelmä toimii aina.

8 Häirintä.

”Miettikää, mikä estää aktiivisen kirjoittamisenne?” Mietin ja totesin, että Virginia Woolf sanoi, että kirjoittavalla naisella pitää olla oma työhuone ja omaa rahaa. Minulla on molempia, mutta siitä huolimatta inspiraatio puuttuu aika ajoin. Kirjoitan omaksi iloksi, joten tauot eivät haittaa muuta kuin mielenrauhaa. Harrastukset, kiire ja yleinen alakulo ovat suurimmat syyt. Olen nykyään aamuvirkku, joten kahvi, paahtoleipä ja tietokone kuuluvat hyvän päivän aloitukseen.

9 Julmuus.

Olen oppinut, ettei kannata olla liian kriittinen. Tärkeintä, että kirjoittaa spontaanisti, pitää taukoja, lukee tekstin, karsii ja miettii, mikä toimii, mikä ei. Lyhentäminen on taitolaji, joka kirpaisee. Toivon löytäväni luottolukijan, joka esittäisi kriittisiä kysymyksiä. Ystävät ovat aivan liian hienotunteisia.

Mietin, miten suhtaudun arvosteluun, kun lähetin Tarinavirta -sivustolle lyhyitä novelleja. Sain aluksi kiitosta, mutta myös yllättäen kielteisiä kommentteja. Ne säväyttivät ja tekivät hyvää, sillä on tarpeen tarkastella omaa tekstiä muiden silmin.

10 Tuho

Sana tuho kuulostaa uhkaavalta. Olen oppinut kääntämään tummat kortit varoituksen sanoiksi. Yhteen asiaan ei kannata vajota liian syvälle. Jos kirjoittaminen ei suju, pakenen kirjojen maailmaan. Olen löytänyt lohtua erityisesti naiskirjailijoiden teksteistä. Osallistuin Hämeen kesäyliopiston suomalaisia naiskirjailijoita käsittelevälle etäkurssille. Opin paljon Maria Jotunin, Eeva-Liisa Mannerin, Eeva Kilven, Tove Janssonin, Rosa Liksomin ja Leena Krohnin teksteistä. Suosikkejani ovat myös Pirkko Saisio, jonka Passio säväytti, Margaret Atwood ja mahtava MaddAddam trilogia, Alice Munron upeat novellit ja Doris Lessingin afrikkaromaanit. Linnan marttojen lukupiiri on avannut silmät löytämään uusia maailmoja. Tapaamisten parasta antia ovat keskustelut, joissa ei hymistellä vaan perustellaan, mistä piti, mistä ei.

Narrin matka Lanttien maailmassa

TELEVISION IHMEELLINEN MAAILMA

1 Ässä

Pääsykoe vuoden kestävälle kuvaussihteerikurssille oli tiukka. Hakijoita jännittävältä kuulostavaan ammattiin oli satoja. Selviäminen kahdentoista valitun joukkoon oli unelmien täyttymys. Sukelsin ennakkoluulottomasti uuteen vieraiseen maailmaan. Olimme lähes pioneereja, sillä television maailma oli vielä 1970-luvulla alkutekijöissä. Aika oli poliittinen. Kuvaussihteeriyhdistyksen johdossa oli taistolaisia tovereita. En hätkähtänyt, vaan osallistuin uteliaana marxilaiseen opintopiiriin. Toimin yhdistyksen sihteerinä esikoiseni syntymään asti. Tutustuin solidaarisuuteen ja havahduin maailman eriarvoisuuteen. Osallistuin vuonna 1980 aktiivisesti työtaisteluun, kun kuvaussihteerit kokivat naisvaltaisena alana jääneensä jälkeen palkkakehityksessä. Aloitimme rohkeasti mittavan lakon. Muutamaa vuotta myöhemmin Kuvaussihteeriyhdistys liittyi Radio- ja televisiotoimittajien liittoon. Pressikortista on iloa edelleen. Oppivuodet olivat kiihottavia, vaikka päädyinkin myöhemmin kannattamaan vihreitä arvoja.

2 Muutos.

En hakeutunut omatoimisesti uusiin työtehtäviin, mutta Yleisradion alati vaihtuva organisaatio teki sen puolestani. Ehdin uran aikana työskennellä asia-, dokumentti- ja kulttuuriohjelmissa. Muutosten paras puoli oli, että opin uutta ja tutustuin legendaarisiin ohjaajiin, toimittajiin ja esiintyjiin. Sain rauhoitella monesti esiintymisjännitystä potevia julkisuuden henkilöitä, kun sivelin matkahommissa puuteria heidän poskilleen.

3 Toiminta.

Skriptasin vuosia lauantaiaamujen pioneeriohjelma Kukkokiekuun suoria lähetyksiä. Eläkeläisille suunnattu Tiistaitiima oli yksi suosikeistani. Maailmankuva avartui, kun osallistuin yhteistyöohjelmien kuvauksiin silloisessa Neuvostoliitossa. Suurin osa ohjelmista nauhoitettiin Moskovassa, Leningradissa ja Petroskoissa. Kaukaisimmat kohteet olivat Tbilisi Gruusiassa ja Sahalinin saari Kauko-Idässä.

4 Voima.

Olen jälkeen päin hämmästellyt, miten jaksoin nuoruudessa hoitaa perheen ja monimuotoiset työtehtävät. Matkoja eli keikkoja, niin kuin sanoimme, oli paljon. Kotielämä ja työmatkat olivat kaksi eri maailmaa. Useat työtoverit erosivat näinä vuosina. Moni huomasi kuitenkin, ettei elämä vaihtamalla parantunut. Olin onnekas, kun avioliitto kesti paineet. Jussi oli tunnollinen koti-isä, meillä oli hyvät naapurit ja turvalliset isovanhemmat, jotka riensivät tarpeen tullen apuun.

5 Huoli

Olen ollut kiitollinen, ettei meillä ollut rahahuolia. Jussin hyvä palkka takasi, että pystyimme rakennuttamaan omakotitalon ja hankkimaan ensimmäisen Skoda-automme. Jussi oli kätevä käsistään. Hän osallistui aktiivisesti rakennusprojektiin Annan syntymän aikoihin. Minä hoitelin äitiyslomalla pienokaisia ja kotia. Oli hyvä hetki vetää henkeä työelämän pyörteestä, vaikka aviomiestä näki vain yön pimeinä hetkinä.

6 Menestys.

Sain kuvaussihteerinä mielenkiintoisia haasteita. Kun Neuvostoliiton matkat loppuivat, oli aika valloittaa Eurooppa. Kiersin toimittaja Leo Lehdistön ja pienen kuvausryhmän kanssa tekemässä Itse asiassa kuultuna sarjaa. Leo luotti ammattitaitooni siinä määrin, että sain istua editissä kahdestaan leikkaajan kanssa koostamassa ohjelmat hänen kirjallisten ohjeidensa mukaan.

7 Epäonnistuminen.

Kun Tiistaitiima tuli kymmenen esitysvuoden jälkeen elinkaarensa päähän, Leo Lehdistö ja Hannu Vilpponen yrittivät käynnistää eläkeläisille uuden ohjelmasarjan otsikolla Kuuskyt ja risat. Toimin ohjaajana ja nautin vilpittömästi ohjelmien teosta Visiotuotannon taitavan kuvausryhmän kanssa. Yleisradion johto ei lämmennyt, sillä katsojaluvut olivat pieniä. Ohjelma lopetettiin vähin äänin vuoden kuluttua.

8 Varovaisuus.

Työelämässä oli vaaroja. Koska työskentelimme ryhmissä, ihmissuhteet olivat herkkiä. Meillä kuvaussihteereillä oli suosikkitoimittajia ja toimittajilla omia toiveita kuvaussihteerien suhteen. Jaoimme keskenämme työt, mutta vastuuhenkilöllä ei ollut helppoa. Silloin ei puhuttu työpaikkakiusaamisesta, mutta miten ollakaan, jotkut meistä olivat suosituimpia kuin toiset. Jotkut saivat mieleisiä matkoja, jotkut eivät.

Olin tunnollisena kuvaussihteerinä toimittajien suosiossa ja sain vapaasti valita keiden kanssa tein töitä. Varsinkin työmatkojen jakaminen herätti kateutta, vaikka luksusmatkoista ei todellakaan ollut kyse. Muistan, miten tarvoimme veteraanien kanssa Karjalan soilla hyttysten armoilla. Kuvauspäivät olivat pitkiä, hotellit monesti alkeellisia, huoneet kylmiä ja ruoka kehnoa. Vodkaa kyllä riitti. Selvisin huumorilla ja nuoruuden innolla enkä valittanut turhista.

9 Saavutus.

Olin viimeiset työvuodet urani huipulla. Toimin projektituottajana TV1:n Kulttuurin osaamiskeskuksessa. Koin ensimmäisen kerran vallan huumaa, sillä sain työryhmäni kanssa päättää Teema-kanavan viikoittaisen arkisto-ohjelmapaikan sisällöstä. Rajana ei ollut taivas, vaan surkean pieni budjetti. Nautin, vaikka loppuvuodesta vatsanahka oli piukeana, riittävätkö rahat.

10 Rikkaus.

Työvuodet olivat rikkaita. En katunut päivääkään aikaa televisiomaailmassa, jonka kehitys 35 vuoden aikana oli huimaava. Olin ensimmäisten joukossa kokemassa tietotekniikan mahdollisuuksia. Toimin it-tukihenkilönä ja opin jatkuvasti uutta. Työtehtävät alkuvuosien klaffin lyönnistä ja kuvausraportin kirjaamisesta kentällä olivat vaihtuneet tietokoneen ääressä istumiseksi. Kun katselen taakse päin, hämmästelen, miten jännittävää aikaa sain elää.

Narrin matka ei ole vielä lopussa, vaikka askeleet ovat hidastuneet. Nostan ohjekortin. Se on Sauvojen yhdeksikkö Lujuus. Haluan uskoa, että elämässä on vielä virtaa. Liikunta, innostavat harrastukset, perhe ja ystävät tuovat iloa ja auttavat jaksamaan.

Taikuri virnistää. ”Ehkä annan sinulle vielä onnen avaimet takaisin”.

Marjaleena Narrin roolissa
Hämeenlinnassa 10.7.2022