koleaa

ke 31.8.2022

HARMAITA PILVIÄ KOTIKULMILLA

Ilmat viilenivät lämpimän viikonlopun jälkeen. Tänään oli suorastaan kylmä.

PARVEKE SYYSVÄREISSÄ

Olen jatkanut pikku hiljaa kodin kunnostusta. Sain eilen Tiina-Katriinan ja Reijon vieraiksi. Oli pieniä paineita, kun lupasin paistaa blinejä. Tein ensimmäistä kertaa gluteenittoman version.

TESTIANNOS GLUTEENITTOMIA BLINEJÄ

Testasin jo viime viikolla, miten ne onnistuvat. Yllätyin iloisesti, sillä letut kääntyivät hyvin ja maistuivat herkullisilta.Toinen haaste oli löytää gluteenitonta olutta. Alkossa oli vain järkyttävän vahvoja. Ostin kukkomerkkisiä S-Marketista. Maistoin itsekin ja totesin kelvollisiksi.

KESÄKIMPPU MÖKKIPIHALTA

Kysyin maanantaina Visarannassa käydessäni, oliko Jussi väsynyt virkistysretkemme jälkeen. Hän voi hyvin ja oli jopa juttutuulella. Käynnistä jäi hyvä mieli.

to 1.9.2022

En tiedä, sainko eilen kylmää, sillä nenä vuotaa ja kurkku on kipeä. Olo on toistaitoinen. Jätin suosiolla joogan väliin. Toivon todella, että tämä on ohimenevää.

Lupasin itselleni, että vietän rauhallisen kotipäivän. Onneksi kävin eilen kaupassa. Koti on entistä viihyisämpi, kun olen saanut uusia viherkasveja.

SAIN CALATHEAN TUPAANTULIAISLAHJAKSI TIINA-KATRIINALTA JA REIJOLA
TOIN SIRON KUKKATELINEEN MÖKILTÄ, TELEVISIOSSA PYÖRII SUOSIKKISARJANI MASTER CHEF AUSTRALIA

Olen taltioinut teemakanavan lähettämiä Hichcockin elokuvia. Katsoin eilen hykerryttävän Kuka tappoi Harryn. Olisiko tänään Köyden vuoro, joka on yhden oton elokuva. Tuoreessa muistissa on Mies, joka tiesi liikaa. James Stewart on yksi suosikeistani. Humphrey Bogart on toinen. Naistähdistä Lauren Bacall ja Ingrid Bergman ovat vieneet sydämeni.

la 3.9.2022

Vietän kotiviikonloppua kaupungissa. Mittarissa oli aamulla vain 7 plusastetta. Kävin lenkillä ja kaipasin käsineitä. Miten ihmeessä kesä loppui näin varhain?

PALOKUNNANKATU 3 – HYVÄ SIJAINTI KESKIKAUPUNGIN JA VANAJAVEDEN TUNTUMASSA

Sovin kiinteistövälittäjä Riitan kanssa, että yritämme nopeuttaa Palokunnankadun asunnon myyntiä laskemalla hintaa. Kuvioissa on edelleen pariskunta, joka on valmis ostamaan heti kun saavat omansa myytyä. He tulevat maanantaina katsomaan autotallitilat. Yritän pysyä nahoissani.

ti 6.9.2022

Katsojat kävivät ja ovat edelleen kiinnostuneita. Viikolla tulee toinenkin perhe yksityiselle näytölle. Toivon hintakilpailua! Riitta oli kovasti toiveikas.

TULIAISKUKKA ILAHDUTTI

Sain eilen yllätysvieraita. Kansakoulukaverini Tuire on pitänyt yhteyttä, vaikka asuu kaukana Kuopiossa. Hän oli perheensä kanssa käymässä tyttärentyttärensä Pinjan syntymäpäivillä. Houkuttelin poikkeamaan luonani. Lupasin tarjota kahvit, mutta päivän kiintiö oli jo täynnä, Tuire sanoi. Katsoin tyhjiin kaappeihini. Haudutin pannullisen inkivääriteetä. Helpotuin, kun vieraat toivat tuliaisina paketin Domino keksejä. Oli hauska päivittää kuulumiset.

Jussikin sai vieraaksi kansakoulukaverinsa Karin. Hienoa, kun vanhat ystävät muistavat.

LUKUPIIRIN SEURAAVA HAASTE

Linnan Marttojen lukupiirin syyskausi käynnistyi illalla. Kesällä luetut kirjat Passio ja Sinun Margot saivat kaikilta täydet pisteet ja herättivät vilkkaan keskustelun. Syyskuun lukuhaasteena on Laiton lapsi. Valinnanvaraa riitti, sillä kaikki hehkuttivat lukuelämyksillä.

MARTTOJEN LEIPOMAT KARJALANPIIRAKAT MAISTUIVAT KOTONA

Minä suosittelin Joël Dickerin dekkareita Huoneen 622 arvoitus ja Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Luin ne kesällä ja hämmästelin lukuisia juonen käänteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.