to 8.12.2022

PUHDASTA LUNTA
Luvassa on valkoinen joulu. Hankin pattereilla toimivia kynttilöitä, jotka tuikkivat yötä päivää parvekkeella ja keittiön pöydällä. Lumiaura herätti aamuvarhaisella. Radio Suomi kertoi tutkimuksesta sään vaikutuksesta liukastumiseen. Lopputulos oli, että silloin liukastellaan eniten, kun on liukasta.

LUNTA LINNANPUISTOSSA
Minun pitäisi olla nyt Liin ja Kaizun kanssa Naantalin kylpylässä, vaan en ole, vaikka bussiliput oli ostettu ja majoitus varattu. Kaikenlaista flunssakuumetta on liikkeellä ja se esti virkistysmatkamme. Yritämme tammikuussa uudelleen. Liukastelen tänään Jussia katsomaan ja illalla Kynäilijät -ryhmämme tapaamiseen Paperihuoneelle. Olen luvannut kertoa tarotkorttien tulkinnasta. Seuraava kirjoitusaiheemme liittyy siis kortteihin.
pe 9.12.2022

LUNTA TORILLA
Muistin lähettää Annalle nimipäiväonnittelut. Eiliset suunnitelmat muuttuivat lennossa, kun sain pikakutsun Paperihuone ry:n varapuheenjohtajana osallistua seuraavan galleriatyöntekijän valintaan. Oli helppo päätös toivottaa uusi työntekijä Jonna tervetulleeksi, sillä hän täytti odotuksemme. Hänellä on taidekoulutus ja kiinnostus asiakaspalveluun. Ensi vuosi Galleria Paperihuoneella näyttää valoisalta, sillä galleria on varattu koko vuodeksi ja nyt päivystys on kunnossa.

LUNTA MATKALLA VISAMÄKEEN
Tänään vierailu Jussin luona onnistui. Mies oli hyvällä tuulella ja nautti tuomastani kirkkaan oranssista kakihedelmästä ja omenaviineristä. Glögia ja rommi on vielä jäljellä. Molemmat lämmittivät molempia, sillä olin aivan jääkalikka käveltyäni runsaan kymmenen asteen pakkasessa Visarantaan.
ma 12.12.2022
Meillä paperihuonelaisilla oli lauantaina joulumarkkinat. Sytytimme ulkotulet ja avasimme ovet jo aamukymmeneltä. Väkeä kävi ilahduttavan paljon. Serkkuni Liisa ajoi lumipyryssä Mäntsälästä asti katsomaan näyttelyni. Olipa iloinen yllätys, sillä samalla tuli päivitettyä muutaman viime vuoden kuulumiset.

SININEN HETKI GALLERIAN IKKUNAN TAKANA
Muitakin tuttavia kävi. Tarjoilimme Tiina-Katriinan ja Kukan kanssa kuumaa glögiä ja pipareita.

LUMITÖITÄ
Päivän ja yön aikana satoi lisää lunta. Kaivoimme Annan auton sunnuntaiaamuna lumipeitteen alta. Jouduin työntämään, ennen kuin pääsimme liikkeelle.

PUUTERIPÖLYÄ KIRJASTOSSA
Tytär kävi katsomassa Paperihuoneen näyttelyni ja auttoi ripustamaan Hämeenlinnan pääkirjaston näyttelyseinälle seuraavan. Olen yllättävän hyvin esillä nyt joulukuussa.
ke 14.12.2022
Maanantain lumipyry oli järkyttävä. Olin kävellen liikkeellä Visamäessä. Paluumatkalla tuuli yltyi ja lumihiutaleet piiskasivat kasvoja. Pääsin kuitenkin pyryn keskeltä kotiin turvaan ennen kuin pahin myräkkä alkoi. Katselin, miten lumipuuskat kiitivät parvekkeen takana vaakasuorassa.

KINOKSIA PIHAPIIRISSÄ
Vielä eilenkin sain kahlata hangessa, sillä lumiaurat eivät ehtineet joka paikkaan. Kävimme ystävä Ilman kanssa vaihtamassa kuulumisia kuntosaliharjoittelun jälkeen viinilasillisilla.

VIRKISTYSKEIDAS
Illalla olin tyytyväinen, kun sain istua kaikessa rauhassa sohvan nurkassa upouuden suurikokoisen televisioni ääressä. Miika asensi sen viikonloppuna. Näköni on nykyään sen verran heikko, että en nähnyt etäältä tekstitystä. Nyt näen. Nykytekniikka helpottaa kummasti elämää.
to 15.12.2022
Sain eilen ilokseni 14 reipasta vierasta Galleria Paperihuoneelle. Enkkulan lapsiryhmä ja kaksi opettajaa kävivät katsomassa neitoperhoja. Grafiikan prässi kiinnosti vähintään yhtä paljon. Kun kysyin, mikä se on, yleisin vastaus oli mankeli. Paras arvaus oli paperikone.

AURINGONPILKAHDUS JA VAUHDIKKAITA PILVIÄ
Ryhmä jatkoi matkaa kirjastoon. Kerroin, että sieltä löytyy lisää neitoperhoja.

PÄÄSIN LEHTEEN
Ilmaisjakelulehti Kaupunkiuutiset julkaisi vain vähän ennen näyttelyn loppua lehtiartikkelin.
pe 16.12.2022
Tänään oli kotipäivä siitä ilosta, ettei pakollisia menoja ollut.Toinen hyvä syy oli, että aamulla pakkasta oli 21 astetta.

AAMU OLI PUNAINEN, PÄIVÄ HARMAA
Katsoin iltapäivällä Yle Areenan tarjontaa. Istuin torkkuhuovan alle ja eläydyin japanilaisiin tunnelmiin elokuvan Elämän jälkeen parissa. Kaunis, lohdullinen ja hiljaisen humoristinen fantasiaelokuva kertoo tuonpuoleisesta toimistosta, jonne kuolleet saapuvat viikoksi valitsemaan elämänsä parhaan muiston.